FulLegal · İçtihat Detay

Bulgaristan 25.10.2018 FI

EUR-Lex - 62017TJ0122 - FI

Avrupa Adalet Divanı

Karar Metni

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

25 päivänä lokakuuta 2018 ( *1 )

EU-tavaramerkki – Mitättömyysmenettely – EU-tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki DEVIN – Ehdoton hylkäysperuste – Kuvailevuus – Maantieteellinen nimi – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohta)

Asiassa T‑122/17,

Devin AD, kotipaikka Devin (Bulgaria), edustajanaan asianajaja B. Van Asbroeck,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään S. Di Natale ja D. Gája,

vastaajana,

jossa toisena asianosaisena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on

Haskovo Chamber of Commerce and Industry, kotipaikka Haskovo (Bulgaria), edustajanaan asianajaja D. Dimitrova,

ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n toisen valituslautakunnan 2.12.2016 tekemästä päätöksestä (asia R 579/2016-2), joka koskee Devin AD:n ja Haskovo Chamber of Commerce and Industryn välistä mitättömyysmenettelyä,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins sekä tuomarit M. Kancheva (esittelevä tuomari) ja J. Passer,

kirjaaja: hallintovirkamies I. Dragan,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.2.2017 jätetyn kannekirjelmän,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.5.2017 jätetyn EUIPO:n vastineen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 9.5.2017 jätetyn väliintulijan vastineen,

ottaen huomioon 14.3.2018 pidetyssä istunnossa, johon väliintulija ei osallistunut, esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

I Asian tausta

Kantajan eli Devin AD:n sanamerkki DEVIN rekisteröitiin 21.1.2011 EU-tavaramerkiksi numerolla 9408865 (jäljempänä riidanalainen tavaramerkki) Euroopan unionin teollisoikeuksien virastossa (EUIPO) Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.

Tavarat, joita varten tavaramerkki rekisteröitiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 32 ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Alkoholittomat juomat; kivennäisvesi; seltterivesi; hedelmänmakuiset juomat; mehut; mehutiivisteet ja muut juomien valmistusaineet; aperitiivit, alkoholittomat; lähdevesi; maustettu vesi; alkoholittomat hedelmäuutteet; alkoholittomat hedelmämehujuomat; pullotettu vesi; vedet (juomat); seltterivesi; vihannesmehut (juomat); isotooniset juomat; cocktailit, alkoholittomat; hedelmänektarit, alkoholittomat; sooda (hiilihappovesi).”

Väliintulija eli Haskovo Chamber of Commerce and Industry (HCCI, Haskovon kauppa- ja teollisuuskamari, Bulgaria) teki 11.7.2014 riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan a alakohta), tarkasteltuna yhdessä saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c, f ja g alakohdan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c, f ja g alakohta) kanssa, perusteella.

EUIPO:n mitättömyysosasto hylkäsi 29.1.2016 tekemällään päätöksellä mitättömäksi julistamista koskevat vaatimukset, jotka perustuivat asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan f ja g alakohtaan. Sen sijaan se hyväksyi saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaan perustuvan mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen ja julisti riidanalaisen tavaramerkin kokonaisuudessaan mitättömäksi. Se katsoi erityisesti, että maantieteellinen nimi Devin kuuluu kyseisen säännöksen soveltamisalaan, koska nykyisin suuri yleisö Bulgariassa ja osa naapurimaiden yleisöstä ymmärtää sen asianomaisten tavaroiden maantieteellisen alkuperän kuvauksena ja koska tulevaisuudessa on mahdollista, että suurempi eurooppalainen yleisö ymmärtää sen tällaisena, kun otetaan huomioon käytetyt markkinointiponnistelut ja Bulgarian turismialan kasvu. Se kuitenkin lisäsi, että kantaja ei ollut esittänyt todisteita siitä, että riidanalainen tavaramerkki olisi tullut käytössä erottamiskykyiseksi muilla kuin Bulgarian markkinoilla.

Kantaja teki 23.3.2016 valituksen mitättömyysosaston päätöksestä EUIPO:ssa asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 66–71 artikla) nojalla.

EUIPO:n toinen valituslautakunta hylkäsi valituksen 2.12.2016 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Se katsoi lähinnä, että suuri yleisö Bulgariassa ja huomattava osa kuluttajista Kreikan ja Romanian kaltaisissa naapurimaissa tuntee Bulgarian Devin-kaupungin erityisesti kuuluisana kylpyläkaupunkina ja että asianomainen kohderyhmä liittää kyseisen kaupungin nimen luokkaan 32 kuuluvien ja riidanalaisen tavaramerkin kattamien tavaroiden – ja erityisesti kivennäisvesien – luokkaan. Näin ollen se ”pysytti [mitättömyysosaston] päätöksessä esitetyn päätelmän, jonka mukaan suurelle osalle Bulgarian ulkopuolelle sijoittautuneesta kohdeyleisöstä Devinin kaupunki liittyy riidanalaisella tavaramerkillä varustettuihin tavaroihin – – minkä vuoksi kyseisen yleisön näkökulmasta se voi osoittaa kyseisten tavaroiden maantieteellisen alkuperän”. Se päätteli tästä, että bulgarialaisen ja muun kuin bulgarialaisen – ja erityisesti kyseisten naapurimaiden – kohdeyleisön merkittävän osan näkökulmasta riidanalaisella tavaramerkillä kuvataan sen kattamien tavaroiden maantieteellistä alkuperää.

II Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–

kumoaa riidanalaisen päätöksen

–

kumoaa mitättömyysosaston 29.1.2016 tekemän päätöksen,

–

hylkää riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen kokonaan tai ainakin osittain ja

–

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

EUIPO ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–

hylkää kanteen ja

–

velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

III Oikeudellinen arviointi

Kantaja esittää kanteen tueksi kaksi kanneperustetta. Se väittää ensiksi, että valituslautakunta rikkoi asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, tarkasteltuna yhdessä saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan kanssa, kun se katsoi, että kohdeyleisön näkemyksen mukaan riidanalaisella tavaramerkillä kuvaillaan sen kattamien, luokkaan 32 kuuluvien tavaroiden maantieteellistä alkuperää. Se väittää toiseksi, että jos valituslautakunta ei rikkonut kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohtaa, se rikkoi saman asetuksen 7 artiklan 3 kohtaa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 3 kohta), kun se katsoi, että riidanalainen tavaramerkki ei ole tullut käytössä erottamiskykyiseksi Euroopan unionin osissa, joissa sitä pidetään kuvailevana.

Aluksi on todettava, että kantajan toisella ja kolmannella vaatimuksella, jotka koskevat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa mitättömyysosaston päätöksen ja hylkää riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen kokonaan tai ainakin osittain, pyritään lähinnä siihen, että unionin yleinen tuomioistuin tekee päätöksen, jonka valituslautakunnan olisi kantajan mukaan pitänyt tehdä, kun asia saatettiin sen käsiteltäväksi. Kantaja vahvisti suullisessa käsittelyssä, että näitä vaatimuksia oli tarkasteltava muutosvaatimuksena.

Tämän osalta on todettava, että asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä (josta on tullut asetuksen 2017/1001 71 artiklan 1 kohdan toinen virke) ilmenee, että valituslautakunta voi kumota riidanalaisen päätöksen tehneen EUIPO:n ensimmäisen asteen päätöksen ja käyttää sen toimivaltaa, eli tässä tapauksessa ratkaista mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen ja hylätä sen. Kyseinen toimenpide kuuluu näin ollen niihin, jotka unionin yleinen tuomioistuin voi toteuttaa asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 3 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 72 artiklan 3 kohta) vahvistetun päätöksen muuttamista koskevan toimivaltansa nojalla (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2011, Völkl v. SMHV – Marker Völkl (VÖLKL), T‑504/09, EU:T:2011:739,40 kohta; tuomio 13.5.2015, easyGroup IP Licensing v. SMHV – Tui (easyAir-tours), T‑608/13, ei julkaistu, EU:T:2015:282, 20 kohta ja tuomio 4.5.2017, Kasztantowicz v. EUIPO – Gbb Group (GEOTEK), T‑97/16, ei julkaistu, EU:T:2017:298, 17 kohta).

Aluksi on tutkittava kantajan ensimmäiseen vaatimukseen perustuvaa riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimusta.

A Kumoamisvaatimus

1 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, tarkasteltuna yhdessä saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan kanssa, on rikottu

Ensimmäisellä kanneperusteella kantaja väittää, että valituslautakunta teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että riidanalainen tavaramerkki on kuvaileva sen kattamien, luokkaan 32 kuuluvien tavaroiden osalta. Tämä kanneperuste jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee sitä, missä määrin kohdeyleisö tuntee sanan ”devin” maantieteellisenä nimenä, ja toinen sitä, millainen yhteys riidanalaisen tavaramerkin ja kaikkien asianomaisten tavaroiden välillä on.

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisellä osalla, jota on tarkasteltava aluksi, kantaja moittii valituslautakuntaa lähinnä siitä, että tämä vahvisti virheellisesti – pelkkien olettamien perusteella –, että suuri osa kohdeyleisöstä oli taipuvainen muodostamaan yhteyden sanan ”devin” ja riidanalaisen tavaramerkin kattamien tavaroiden maantieteellisen alkuperän välillä. Se tekee tämän osalta eron keskivertokuluttajien kolmen eri maantieteellisen luokan välillä, ja nämä ovat ensinnäkin Bulgarian, toiseksi Kreikan ja Romanian ja kolmanneksi unionin muiden jäsenvaltioiden keskivertokuluttajat. Kantaja päättelee tästä, että valituslautakunta ei osoittanut, että unioniin kuuluvien maiden keskivertokuluttaja tuntisi riittävästi Devinin kaupunkia, ja se teki oikeudellisen virheen, kun se sovelsi asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, ainakin kun on kyse Bulgarian naapurimaiden eli Kreikan ja Romanian ja Bulgariaa lukuun ottamatta kaikkien muiden unionin maiden keskivertokuluttajasta.

EUIPO kiistää kantajan väitteet. Se katsoo, että riita-asian keskeinen kysymys on se, oliko riidanalainen tavaramerkki kuvaileva hakemuksen jättämispäivänä Bulgarian ulkopuolella sijaitsevilla alueilla ja erityisesti naapurialueilla Kreikassa ja Romaniassa. Sen mukaan riidanalaiseen päätökseen ei liity virhettä sen näkemyksen osalta, jonka mukaan asiakirja-aineistossa olevat seikat riittävät sen osoittamiseen, että riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen jättämispäivänä huomattava tai ainakin merkityksellinen osa kohdeyleisöstä Kreikassa ja Romaniassa oli taipuvainen muodostaman yhteyden DEVIN-merkin, joka ymmärretään bulgarialaisen kylpyläkaupungin nimeksi, ja kyseessä olevien tavaroiden – joihin kuuluvat muun muassa luokkaan 32 kuuluvat vedet – maantieteellisen alkuperän välillä. Se esittää, että valituslautakunta saattoi oikeuskäytännön perusteella tehdä päätelmän siitä, että huomattava osa kreikkalaisesta tai romanialaisesta yleisöstä yhdisti tai voisi jonain päivänä yhdistää sanan ”devin” kyseessä olevien tavaroiden maantieteelliseen alkuperään. Se katsoo, että esitettyjen todisteiden perusteella valituslautakunnan oli perusteltua katsoa, että Devinin ”kiistattomasti laaja tunnettuus” luontaisvesien, joilla on parantavia vaikutuksia, kylpyläkaupunkina ei pysähdy Bulgarian rajalle vaan ulottuu naapurimaihin, ja että oli kohtuullista olettaa, että Devin on huomattavan tunnettu Bulgarian ulkopuolella asuvien kuluttajien keskuudessa. EUIPO:n mukaan kantaja oli väärässä olettaessaan, että ”Devinin kaupunki on jollain tavoin luonnollisten linnoitusten suojaama ja eristyksissä maailmasta, minkä vuoksi se on lähes luoksepääsemätön”. EUIPO katsoo puolestaan, että Devinin kaupungin hotelleihin kirjautuneiden kreikkalaisten ja romanialaisten turistien vähäinen määrä, kaupungin pieni koko ja sen maantieteellinen sijainti eivät kumoa riidanalaista päätöstä. Se päättelee tästä, että valituslautakunta suojeli perustellusti yleistä etua, joka on se, että Devinin kylpyläkaupungin kaltainen maantieteellinen nimi on vapaasti käytettävissä.

Väliintulija kiistää kantajan argumentit. Se katsoo, että valituslautakunnan päätelmä, jonka mukaan unionin kohdeyleisö ymmärtää sanan ”devin” maantieteellisenä nimenä, perustuu objektiivisiin tosiseikkoihin ja tietoihin, joita ovat esimerkiksi Bulgariassa vierailleiden ulkomaisten turistien määrä, Devinin kaupungin huomattava turismi-infrastruktuuri ja internetissä saatavissa olevat tiedot, joihin kuuluvat muun muassa Devinin kuuluisien kivennäisvesilähteiden tunnetuksi tekeminen Bulgarian virallisessa turismiportaalissa. Se korostaa myös markkinointiponnisteluja, jotka on toteutettu kansallisella ja paikallisella tasolla Devinin tunnetuksi tekemiseksi kansainvälisenä ympärivuotisena turistikohteena ja kivennäisvedestään kuuluisana paikkana, minkä osoittaa muun muassa Rhodopen alueellisen turismiyhdistyksen kirje. Väliintulijan mukaan on niin, että kun otetaan huomioon Bulgarian hallituksen vuonna 2014 hyväksymä ”Bulgarian turismin kestävän kehityksen kansallinen strategia vuoteen 2030” sekä ”geopoliittisen tekijät”, joihin kuuluvat ”Turkin, Egyptin ja Tunisian kasvanut terrorismin uhka ja kyseisiä maita luonnehtiva poliittinen epävakaus”, joka on ”suunnannut osan turismivirrasta Bulgariaan” erityisesti ”maan turvallisuuden” vuoksi, on kohtuullista olettaa, että Bulgariasta tulee eurooppalaisten turistien enemmän arvostama ympärivuotinen turismikohde ja että – epäsuorasti – niiden turistien määrä, jotka etsivät tietoja maan tietyistä turismikohteista, joihin Devin kuuluu, tulee kasvamaan.

Asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja sen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon mukaan rekisteröity EU-tavaramerkki julistetaan mitättömäksi, jos se muodostuu yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä, joita voidaan elinkeinotoiminnassa käyttää osoittamaan tavaroiden tai palvelujen lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palvelujen suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia. Kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 2 kohta) nojalla sen 1 kohtaa sovelletaan, vaikka rekisteröinnin este tai mitättömyysperuste olisi olemassa ainoastaan osassa unionia.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetaan sellaisia merkkejä tai merkintöjä, joita voidaan kohdeyleisön näkökulmasta katsottuna normaalisti käyttää joko suoraan tai mainitsemalla tavaran tai palvelun ominaisuus kuvailtaessa rekisteröintihakemuksen tai mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen kohteena olevaa tavaraa tai palvelua (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2001, Procter & Gamble v. SMHV, C‑383/99 P, EU:C:2001:461, 39 kohta ja tuomio 10.9.2015, Laverana v. SMHV (BIO organic), T‑610/14, ei julkaistu, EU:T:2015:613, 14 kohta). Tästä seuraa, että merkin kuuluminen kyseisen säännöksen tarkoittaman kiellon soveltamisalaan edellyttää, että merkin ja niiden tavaroiden tai palvelujen välillä, joita varten rekisteröintiä haetaan, on olemassa riittävän suora ja konkreettinen yhteys, jotta kohdeyleisö voi heti ja asiaa tarkemmin pohtimatta havaita, että merkillä kuvaillaan kyseessä olevia tavaroita tai palveluja tai niiden tiettyä ominaisuutta (tuomio 22.6.2005, Metso Paper Automation v. SMHV (PAPERLAB), T‑19/04, EU:T:2005:247, 25 kohta ja tuomio 7.12.2017, Colgate-Palmolive v. EUIPO (360°), T‑332/16, ei julkaistu, EU:T:2017:876, 15 kohta). On riittävää, että hylkäys- tai mitättömyysperuste on olemassa kohdeyleisön huomattavan osan keskuudessa, eikä ole tarpeen tutkia, tuntevatko muut kohdeyleisöön kuuluvat kuluttajat niin ikään kyseisen merkin (ks. tuomio 6.10.2017, Karelia v. EUIPO (KARELIA), T‑878/16, ei julkaistu, EU:T:2017:702, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan taustalla olevan yleisen edun mukaista on taata, että niiden tavaroiden tai palvelujen, joita varten merkin rekisteröintiä tavaramerkiksi on haettu, yhtä tai useampaa ominaisuutta kuvaavia merkkejä voivat vapaasti käyttää kaikki talouden toimijat, jotka tarjoavat tällaisia tavaroita tai palveluja (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 37 kohta). Tällä säännöksellä estetään se, että ainoastaan yksi yritys saisi käyttää tällaisia merkkejä tai ilmauksia sen vuoksi, että ne on rekisteröity tavaramerkiksi (tuomio 23.10.2003, SMHV v. Wrigley, C‑191/01 P, EU:C:2003:579, 31 kohta) ja se, että jokin yritys monopolisoisi kuvailevan termin käytön muiden yritysten – sen kilpailijat mukaan luettuna – vahingoksi, jolloin niiden käytettävissä niiden omien tavaroiden kuvaamiseen oleva sanavarasto supistuisi (ks. tuomio 7.12.2017, 360°, T‑332/16, ei julkaistu, EU:T:2017:876, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kyseisen säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan edellytä konkreettista, todellista ja painavaa tarvetta vapaaseen käytettävyyteen (ks. vastaavasti tuomio 7.10.2015, Kypros v. SMHV (XAΛΛOYMI ja HALLOUMI), T‑292/14 ja T‑293/14, EU:T:2015:752, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Erityisesti merkkien tai ilmausten, joita voidaan käyttää osoittamaan sen tyyppisten tavaroiden maantieteellinen alkuperä tai määräpaikka tai sen tyyppisten palvelujen tarjoamispaikka, joita varten EU-tavaramerkkiä on haettu, ja erityisesti maantieteellisten nimien osalta yleisen edun mukaista on, että ne ovat vapaasti käytettävissä, koska näillä merkeillä tai ilmauksilla voidaan kuvailla kyseisen tyyppisten tavaroiden laatua ja muita ominaisuuksia ja koska tämän lisäksi näillä voidaan vaikuttaa eri tavoin kuluttajien valintoihin esimerkiksi niin, että kuluttajat yhdistävät tavarat tai palvelut miellyttäväksi kokemaansa maantieteelliseen paikkaan (tuomio 25.10.2005, Peek & Cloppenburg v. SMHV (Cloppenburg), T‑379/03, EU:T:2005:373, 33 kohta; tuomio 15.1.2015, MEM v. SMHV (MONACO), T‑197/13, EU:T:2015:16, 47 kohta ja tuomio 27.4.2016, Niagara Bottling v. EUIPO (NIAGARA), T‑89/15, ei julkaistu, EU:T:2016:244, 15 kohta).

On lisäksi palautettava mieleen, että maantieteellisiä nimiä ei voida rekisteröidä tavaramerkeiksi yhtäältä silloin, kun ne ovat sellaisten täsmällisesti määriteltyjen maantieteellisten paikkojen nimiä, jotka ovat jo tunnettuja kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen osalta ja jotka asianomainen kohderyhmä yhdistää näihin tavaroihin tai palveluihin, eikä toisaalta sellaisia maantieteellisiä nimiä, joita yritykset mahdollisesti käyttävät vastaisuudessa ja jotka on jätettävä tällaisten yritysten vapaaseen käyttöön, jotta nämä yritykset voisivat ilmaista kyseisten tavaroiden tai palvelujen maantieteellisen alkuperän (tuomio 25.10.2005, Cloppenburg, T‑379/03, EU:T:2005:373, 34 kohta; tuomio 15.1.2015, MONACO, T‑197/13, EU:T:2015:16, 48 kohta ja tuomio 27.4.2016, NIAGARA, T‑89/15, ei julkaistu, EU:T:2016:244, 16 kohta).

On kuitenkin syytä korostaa, että asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan vastaista ei lähtökohtaisesti ole sellaisten maantieteellisten nimien rekisteröiminen, jotka eivät ole asianomaisessa kohderyhmässä tunnettuja tai joiden ei ainakaan katsota viittaavan maantieteelliseen paikkaan, eikä myöskään sellaisten maantieteellisten nimien rekisteröiminen, jotka ovat sellaisten paikkojen nimiä, joiden ominaispiirteiden vuoksi on epätodennäköistä, että kyseisten tavaroiden tai palvelujen katsottaisiin asianomaisessa kohderyhmässä olevan peräisin tästä paikasta tai olevan siellä suunniteltuja (tuomio 25.10.2005, Cloppenburg, T‑379/03, EU:T:2005:373, 36 kohta; tuomio 15.1.2015, MONACO, T‑197/13, EU:T:2015:16, 49 kohta ja tuomio 27.4.2016, NIAGARA, T‑89/15, ei julkaistu, EU:T:2016:244, 17 kohta).

Kaikki edellä esitetty huomioon ottaen merkin kuvailevuutta voidaan arvioida ainoastaan yhtäältä suhteessa kyseisiin tavaroihin tai palveluihin ja toisaalta sen suhteen, miten kohdeyleisö ymmärtää merkin (tuomio 25.10.2005, Cloppenburg, T‑379/03, EU:T:2005:373, 37 kohta; tuomio 15.1.2015, MONACO, T‑197/13, EU:T:2015:16, 50 kohta ja tuomio 27.4.2016, NIAGARA, T‑89/15, ei julkaistu, EU:T:2016:244, 18 kohta).

Tässä arvioinnissa EUIPO:n on osoitettava, että maantieteellinen nimi tunnetaan asianomaisessa kohderyhmässä paikkaan viittaavana ilmaisuna. Lisäksi kyseessä oleva nimi on tällä hetkellä voitava yhdistää asianomaisessa kohderyhmässä kyseisiin tavaroihin tai palveluihin, tai on voitava kohtuudella olettaa, että tällaista nimeä voidaan pitää tässä kohderyhmässä tällaisten tavaroiden tai palvelujen maantieteellisen alkuperän osoittavana ilmauksena. Tätä tutkittaessa on erityisesti otettava huomioon tämän maantieteellisen nimen tunnettuusaste asianomaisessa kohderyhmässä sekä nimen ilmaiseman paikan ja kyseisten tavaroiden tai palvelujen ominaispiirteet (tuomio 25.10.2005, Cloppenburg, T‑379/03, EU:T:2005:373, 38 kohta; tuomio 15.1.2015, MONACO, T‑197/13, EU:T:2015:16, 51 kohta ja tuomio 27.4.2016, NIAGARA, T‑89/15, ei julkaistu, EU:T:2016:244, 19 kohta).

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että ainoa ratkaiseva ajankohta asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuvan mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen tutkimiseksi on kyseessä olevan tavaramerkkihakemuksen jättämispäivä. Se, että oikeuskäytännössä mahdollistetaan tämän päivän jälkeiseltä ajalta olevien seikkojen huomioon ottaminen, ei suinkaan kumoa asetuksen kyseisen artiklan tätä tulkintaa vaan vahvistaa sen, koska tämä huomioon ottaminen on mahdollista vain sillä edellytyksellä, että nämä seikat koskevat tilannetta tavaramerkkihakemuksen jättämispäivänä (ks. vastaavasti määräys 23.4.2010, SMHV v. Frosch Touristik, C‑332/09 P, ei julkaistu, EU:C:2010:225, 52 ja 53 kohta ja määräys 4.10.2018, Safe Skies v. EUIPO, C‑326/18 P, ei julkaistu, EU:C:2018:800, 5 kohta; tuomio 3.6.2009, Frosch Touristik v. SMHV – DSR touristik (FLUGBÖRSE), T‑189/07, EU:T:2009:172, 18 ja 19 kohta ja tuomio 26.2.2016, provima Warenhandels v. SMHV – Renfro (HOT SOX), T‑543/14, ei julkaistu, EU:T:2016:102, 44 kohta). Käsiteltävässä asiassa merkityksellinen päivä sen tarkastelemiseksi, oliko riidanalainen tavaramerkki asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan mukainen, oli siis rekisteröintihakemuksen jättämispäivä eli 21.1.2011.

Kantajan ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä osaa on tutkittava nämä näkemykset huomioiden.

Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että Devin (nimi Девин latinalaisin aakkosin kirjoitettuna) on Etelä-Bulgariassa, Rhodopen vuoristoalueella sijaitseva kaupunki. Riidanalaisen päätöksen 30–33 kohdassa valituslautakunta esitti muita täsmennyksiä, joita asianosaiset eivät ole kiistäneet. Devinin kaupunki on siis ”täynnä kuumia lähteitä ja kylpypaikkoja” sekä vesivarantoja, joihin kuuluu porakaivo V-5 (tai B-5), jota kantaja tällä hetkellä hyödyntää Bulgarian valtion myöntämän luvan nojalla. Bulgarian virallisessa turismiportaalissa, jossa Devinillä on erillinen otsikko, viitataan ”sen ’kylpylämatkailun’ nopeaan kehitykseen ja sen ’kuuluisiin’ kivennäisvesilähteisiin” sekä antiikin ajoista saakka tunnettuun ”parantavaan vaikutukseen”. Kantaja täsmentää puolestaan – kenenkään tätä kiistämättä –, että Devinissä on noin 7000 asukasta ja se on tämän perusteella asukasluvultaan noin 109:ksi suurin kaupunki Bulgariassa.

Valituslautakunta totesi myös, että Devinin vesi, yhdistettynä lähteeseen ”Devin sondazh 5”, esiintyy Bulgarian ja muiden jäsenvaltioiden luontaisten kivennäisvesien hyödyntämisestä ja markkinoille saattamisesta 18.6.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/54/EY (EUVL 2009, L 164, s. 45) 1 artiklan mukaisesti tunnustamien luontaisten kivennäisvesien virallisessa luettelossa, joka on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2010, C 65, s. 1). Valituslautakunta mainitsi myös maantieteellisen merkinnän ”Devin Natural Mineral Water”, joka on rekisteröity Bulgariassa numerolla 190-01/1995, sekä identtisen alkuperänimityksen, joka on rekisteröity numerolla 883/2006 tietyissä unionin jäsenvaltioissa, joihin kuuluvat muun muassa Kreikka ja Romania, jotka ovat alkuperänimitysten suojasta ja niiden kansainvälisestä rekisteröinnistä 31.10.1958 tehdyn Lissabonin sopimuksen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, sopimuspuolia.

Tämän osalta on todettava, että käsiteltävä riita-asia ei koske mahdollista hylkäysperustetta (tai mitättömyysperustetta), joka perustuu asetuksen 2017/1001 uuteen 7 artiklan 1 kohdan j alakohtaan, jossa säädetään, että ”tavaramerkkejä, jotka on jätetty rekisteröinnin ulkopuolelle alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevien tai unionin lainsäädännön tai kansallisen oikeuden taikka kansainvälisten sopimusten, joissa unioni tai asianomainen jäsenvaltio on sopimuspuolena, nojalla – –” ei rekisteröidä, tai maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmistä 21.11.2012 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1151/2012 (EUVL 2012, L 343, s. 1).

Valituslautakunta totesi lisäksi riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa, että koska kyseessä olevat tavarat ovat päivittäiskulutustavaroita, kohdeyleisö on tavanomaisesti valistunut ja kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen unionin keskivertokuluttaja. Koska tällaisten päivittäiskulutustavaroiden keskivertokuluttaja on suuri yleisö, kyseistä toteamusta – jonka kantaja sitä paitsi hyväksyy – ei ole syytä kyseenalaistaa.

On tarkasteltava vuorotellen sitä, miten unionin keskivertokuluttaja ymmärtää devin-sanan, sekä maantieteellisen nimen Devin vapaana pitämistä.

a) Miten unionin keskivertokuluttaja ymmärtää devin-sanan

Valituslautakunta katsoi, että se, miten suuri yleisö Bulgarian ulkopuolella ymmärtää devin-sanan, oli osapuolten välisen ”riita-asian keskeinen kysymys”. Kantajan tavoin on katsottava, että arvioidessaan riidanalaisen tavaramerkin kuvailevuutta valituslautakunta teki lähinnä eron keskivertokuluttajien kolmen eri maantieteellisen luokan välillä; näitä ovat ensinnäkin Bulgarian, toiseksi Bulgarian naapurimaiden eli Kreikan ja Romanian ja kolmanneksi unionin muiden jäsenvaltioiden keskivertokuluttaja.

1) Bulgarian keskivertokuluttaja

Kantaja ei kiistä sitä, että Bulgarian keskivertokuluttaja voi ymmärtää devin-sanan Bulgariassa sijaitsevan kaupungin nimenä. Kantaja väittää kuitenkin, että merkittävä osa bulgarialaiskuluttajista myös tuntee ja ilmiselvästi ymmärtää kyseisen sanan veden tavaramerkkinä. Sen mukaan ainoat kuluttajat, jotka ovat taipuvaisia ymmärtämään devin-sanan maantieteellisenä alkuperämerkintänä – eli bulgarialaiset kuluttajat – tuntevat myös tavaramerkin hyvin siksi, että se on tullut käytössä erottamiskykyiseksi asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Riidanalainen tavaramerkki ei siis ilmaise pelkästään maantieteellistä alkuperää, vaan se ilmaisee myös selvästi tarkoitettujen tavaroiden kaupallisen alkuperän. Kantaja päättelee tästä, että riidanalainen tavaramerkki on pätevä Bulgariassa, vaikka se voidaan ymmärtää viittaukseksi kaupungin nimeen, koska se ymmärretään kyseisessä maassa enemmän tavaramerkkinä. Se lisää, että devin-sana ei ole pelkästään tullut käytössä erottamiskykyiseksi vaan se on myös tullut vahvasti erottamiskykyiseksi Bulgariassa, missä sitä pidetään tunnettuna veden tavaramerkkinä. Kantaja mainitsee tästä Патентно ведомство на Република Българияn (Bulgarian tasavallan patenttivirasto) 19.3.2010 tekemän päätöksen nro OM-22, joka oli voimassa viiden vuoden ajan ja jossa todettiin, että bulgarialainen sanamerkki Девин (Devin), joka on rekisteröity numerolla 24137 ja jonka haltija kantaja on, on ollut laajalti tunnettu Bulgarian alueella 1.12.2005 lähtien luokkaan 32 kuuluvia tavaroita eli ”kivennäisvesiä” varten. Suullisessa käsittelyssä kantaja täsmensi, että vaikka kyseisen päätöksen voimassaoloa ei ollut voitu jatkaa vuonna 2015, koska se oli kumoutunut lainsäädännön vuoksi, sen taustalla oleva tosiseikkoja koskeva toteamus on edelleen yhtä pätevä.

Tämän osalta on riittävää todeta, että se, ettei kantaja kiistänyt sitä, että bulgarialainen keskivertokuluttaja tuntee devin-sanan Bulgarian kaupungin maantieteellisenä nimenä, ei ole millään tavoin ratkaisevaa käsiteltävässä asiassa, koska kantaja kiirehtii lisäämään, että riidanalaisesta tavaramerkistä on tullut vielä erottamiskykyisempi ja jopa laajalti tunnettu kivennäisvesien yhteydessä bulgarialaisen keskivertokuluttajan näkökulmasta.

On lisäksi todettava, että koska Bulgarian tasavallan patenttivirasto on todennut, että bulgarialainen sanamerkki Devin on laajalti tunnettu, on ensi näkemältä varsin epätodennäköistä, että riidanalainen tavaramerkki eli EU-tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki DEVIN ei olisi tullut siellä vähintäänkin normaalilla tavalla erottamiskykyiseksi, tarvitsematta edes lausua sen vahvasta erottamiskyvystä tai laajasta tunnettuudesta.

2) Kreikan tai Romanian keskivertokuluttaja

Naapurimaiden (Kreikka ja Romania) keskivertokuluttajasta kantaja väittää, että väliintulija ei esittänyt ensimmäistäkään todistetta, jonka perusteella valituslautakunta voisi osoittaa, että kyseinen kuluttaja ymmärtäisi devin-sanan maantieteelliseksi paikaksi. Se väittää, että tällaisen päätelmän tehdäkseen valituslautakunta tukeutui johtopäätöksiin tai hypoteeseihin, joita ei ole tuettu ja jotka perustuvat lähinnä Bulgariassa käyvien turistien lukumäärään. Kantaja väittää lisäksi, että vaikka todistustaakka ei ole sillä, se esitti luotettavia ja konkreettisia todisteita sen vastakkaisen argumenttinsa tueksi, jonka mukaan kreikkalainen tai romanialainen keskivertokuluttaja ei yhdistä riidanalaista tavaramerkkiä suoraan maantieteelliseen alkuperään.

On tarkasteltava seikkoja, jotka valituslautakunta hyväksyi katsoakseen, että riidanalainen tavaramerkki on kuvaileva Kreikan ja Romanian keskivertokuluttajan näkökulmasta.

Valituslautakunta tukeutui ensinnäkin mitättömyysosastoa mukaillen useisiin tietolähteisiin, jotka koskivat turismia, ja erityisesti Bulgarian viralliseen turismiportaaliin ja muihin internetsivustoihin. Se tukeutui siihen tosiseikkaan, että vuonna 2014 Bulgariassa kävi yli 5,4 miljoonaa turistia, mikä on ”vaikuttava” luku, kun otetaan huomioon kyseisen maan 7,3 miljoonaa asukasta, ja katsoi, että ”vaikka olisi totta, että useimmat turistit päättävät lopulta viettää lomansa rantakohteissa tai hiihtokeskuksissa, kuten [kantaja] väittää, tämä ei sulje pois sitä, että he tuntevat muita alueita tai paikkakuntia”. Se katsoi, että ”kun henkilö valitsee lomakohdetta, hän tutkii yleisesti useita kohteita ennen kuin hän valitsee tietyn kohteen”, ja päätteli tästä, että ”ehdotettuja eri kohteita tutkiessaan henkilö, joka haluaa vierailla Bulgariassa, löytää varmasti kohteita, jotka ovat vähemmän tunnettuja tai vaikeammin saavutettavissa, vaikka hän lopulta valitsisikin toisen kohteen”. Valituslautakunta tukeutui näihin pelkkiin olettamiin ja arveli niiden perusteella, että oli ”varsin epätodennäköistä, että Devin ja sen liittyminen terveyskylpyihin eivät esiintyisi internet‑hauissa, jotka koskevat Bulgarian lomakohteita”.

On kuitenkin todettava kantajan tavoin, että pelkästään se, että internetin hakukoneet löytävät Devinin kaupungin, ei riitä osoittamaan – säädöksiin ja oikeuskäytäntöön perustuvien vaatimusten mukaisesti –, että kyseessä on paikka, jonka merkittävä osa kohdeyleisöstä Kreikassa ja Romaniassa tuntee. Kuten kantaja toteaa, valituslautakunnan päättelyn kaltainen päättely johtaisi – absurdiuteen saakka vietynä – siihen, että katsottaisiin, että ulkomaiset kuluttajat voivat pelkän internethaun avulla tuntea kaikki maailman minkä tahansa kokoiset kaupungit pienet kaupungit mukaan lukien.

Valituslautakunta mainitsi niin ikään ”Devinin havaittavissa olevan olemassaolon internetsivustoilla, jotka antavat matkoihin liittyviä neuvoja, sekä interaktiivisilla matkafoorumeilla”, joita ovat esimerkiksi TripA ja B. Se hylkäsi ohimennen kantajan huomautuksen, jonka mukaan Devin oli vasta sijalla 68 (tai nyt sijalla 59 väliintulijan mukaan) Bulgarian 70 suosituimmasta kohteesta internetsivusto TripAin luokittelussa, sillä perusteella, että tämä osoitti vähintäänkin sen, että sillä oli internetissä merkittävä turismiprofiili, toisin kuin tietyillä Bulgarian kaupungeilla ja kylillä, jotka eivät siellä esiinny.

”Merkittävä turismiprofiili internetissä” ei kuitenkaan sellaisenaan voi riittää sen osoittamiseen, että kohdeyleisö ulkomailla tuntee pienen kaupungin. Tämän osalta on todettava, että sillä, että Devin ei esiinny Bulgarian suosituimpien kohteiden joukossa internetsivusto TripAissa, on vähintäänkin merkitystä, koska on kohtuullista katsoa, että ulkomainen kohdeyleisö tuntee yksinomaan Bulgarian kaltaisen kolmannen maan tärkeimmät nähtävyydet.

Valituslautakunta tukeutui seuraavaksi Devinin kunnan ”huomattavaan” tai ”merkittävään””turismi-infrastruktuuriin”, joka sen mukaan käsittää ”lähes kaksi tusinaa hotellia alueella”, mukaan lukien useita kylpylähotelleja ja viiden tähden luksushotelleja.

Pelkästään tämän perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että kreikkalainen tai romanialainen keskivertokuluttaja voisi tuntea Devinin kaupungin Bulgarian rajojen ulkopuolella tai muodostaa siihen suoran yhteyden. Minkään perusteella ei nimittäin voida sulkea pois sitä, että kyseistä turismi-infrastruktuuria käytettävät lähinnä bulgarialaiset keskivertokuluttajat, joiden osalta on kiistatonta, että he tuntevat Devinin kaupungin, ja toissijaisesti jotkin ulkomaiset keskivertokuluttajat, jotka käyvät Bulgariassa turisteina.

Valituslautakunta lisäksi oletti riidanalaisen päätöksen 41 kohdassa, että se, että Devinin hotellien rekistereissä mainittiin suppea määrä ulkomaalaisia ”ei voi kuvastaa täsmällisesti kaupungissa vierailevien henkilöiden määrää”, koska ”suuri osa luontoa arvostavista vierailijoista ei välttämättä oleskele luksushotelleissa, vaan he valitsevat majoituksekseen leirintäalueen tai aamiaismajoituksen lähistöllä sijaitsevissa kaupungeissa ja kylissä”, ja se täsmensi lisäksi, että ”Pamporovon suosittu [hiihto]keskus on vain vähän yli puolen tunnin ajomatkan päässä”. Se esitti vielä yhden olettaman, jonka mukaan ”olisi äärimmäisen yllättävää, että Pamporovossa (internetsivusto TripAin mukaan Bulgarian 16. suosituin vierailukohde) oleskelevat turistit eivät lähtisi vierailulle luonnonkauniille ja väitetysti häikäisevälle alueelle, joka sijaitsee kivenheiton päässä Pamporovosta”.

On kuitenkin todettava, että yksikään väliintulijan esittämistä todisteista ei tue näitä hypoteeseja ja että kyseisten hypoteesien todistusarvo on pienempi kuin kunkin täysin päinvastaisen väitteen todistusarvo.

Kaiken edellä esitetyn osalta on ennen kaikkea korostettava, että sovellettava oikeudellinen kriteeri ei muodostu Devinin kaupungissa vierailevien turistimäärien laskemisesta tipoittain, vaan sen selvittämisestä, miten koko unionin kohdeyleisö – ne henkilöt mukaan lukien, jotka eivät välttämättä vieraile Devinissä tai Bulgariassa ja jotka muodostavat kyseisen yleisön enemmistön – ymmärtää devin-sanan. Valituslautakunnan perustelut eivät kuitenkaan koske tätä unionin keskivertokuluttajien enemmistöä ja erityisesti kreikkalaisia ja romanialaisia keskivertokuluttajia, jotka eivät vieraile Bulgariassa, vaan ne keskittyvät keskivertokuluttajien hyvin pieneen osaan, joka suunnittelee vierailevansa kyseisessä maassa, ja vieläpä Devinissä vierailevien tai sitä koskevia hakuja tekevien pienen pieneen osaan.

Tämän osalta on korostettava, että kivennäisvesien ja juomien keskivertokuluttaja unionissa ei ole erityisen erikoistunut maantieteeseen tai turismiin. Näin ollen ja analogisesti tapauksessa, joka johti 15.10.2008 annettuun tuomioon Powerserv Personalservice v. SMHV – Manpower (MANPOWER) (T‑405/05, EU:T:2008:442, 85, 89 ja 93 kohta), unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ”selvästi liian epämääräisinä” väitteet, jotka koskivat ”kielivaihtoa – – Englannin ja Saksan kansalaisten [muihin unionin maihin suuntautuvan] matkailun kautta”, ja totesi, että valituslautakunta ei ollut ottanut huomioon koko kohdeyleisöä, joka muodostui koko työikäisestä väestöstä, koska se oli keskittynyt virheellisesti henkilökuntaa hakeviin työnantajiin.

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kun valituslautakunta keskittyi virheellisesti ulkomaisiin turisteihin ja erityisesti kreikkalaisiin tai romanialaisiin turisteihin, jotka vierailevat Bulgariassa tai Devinissä, se ei ottanut huomioon koko kohdeyleisöä, joka muodostuu unionin ja muun muassa Kreikan ja Romanian keskivertokuluttajasta, vaan se rajoittui virheellisesti kohdeyleisön hyvin pieneen tai pienen pieneen osaan, joka on joka tapauksessa merkityksetön ja jota ei voida pitää kohdeyleisön riittävän edustavana otoksena, kun otetaan huomion edellä 18 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö. Juuri tällainen rajoittuminen kohdeyleisön hyvin pieneen tai pienen pieneen osaan eli ulkomaisiin turisteihin, jotka vierailevat Bulgariassa tai Devinissä, selittää, miksi valituslautakunnan hyväksymillä todisteilla on vain hyvin vähäinen todistusarvo jopa siinä määrin, että ne ovat lähes tehottomia. Tiivistetysti voidaan todeta, että valituslautakunta sovelsi virheellistä kriteeriä, joka johti sen väistämättä virheelliseen tosiseikkoja koskevaan arviointiin siitä, miten kohdeyleisö ymmärtää devin-sanan.

Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 55 kohdassa olevansa ”vakuuttunut siitä, että Devinin kiistattomasti laaja tunnettuus luontaisvesien kylpyläkaupunkina ei pysähdy mielivaltaisesti Bulgarian rajalle vaan ulottuu naapurimaihin”, ja totesi huipennuksena, että ”olisi omituista, että se laaja tunnettuus, joka Devinillä vesiensä osalta Bulgariassa on, häviäisi salaperäisesti Bulgarian ja Kreikan välisen rajan ylityksen yhteydessä”.

On kuitenkin todettava kantajan tavoin, että tällainen toteamus ei voi olla pätevä todiste sen osoittamiseksi, että ”’enemmistö’ Kreikan ja Romanian kaltaisten naapurimaiden kuluttajista” tuntee Devinin kaupungin, kuten valituslautakunta mitättömyysosastoa tämän osalta mukaillen katsoi. On lisäksi todettava, että Devinin kaupungin, johon pääsy on hankalaa ja jonka erottaa Kreikan rajasta vuorijono, maantieteellinen sijainti on erityinen, minkä vuoksi tätä toteamus on sitäkin epätodennäköisempi.

Analogisesti on palautettava mieleen, että tapauksessa, joka johti 25.10.2005 annettuun tuomioon Cloppenburg (T‑379/03, EU:T:2005:373, 39 ja 46 kohta), joka koski Cloppenburgin kaupunkia, joka sijaitsee Ala-Saksissa (Saksa) ja jossa on noin 30000 asukasta eli yli neljä kertaa Devinin asukasmäärä, unionin yleinen tuomioistuin saattoi jättää ratkaisematta kysymyksen siitä, tunsiko kohdeyleisö eli keskivertosaksalaiskuluttaja Cloppenburgin kaupungin maantieteellisenä paikkana, ja katsoi joka tapauksessa kyseisen kaupungin ”vähäisen koon” takia, että jos saksalaiskuluttaja sen tuntee, kyseinen tuntemus on luokiteltava vähäiseksi tai enintään keskinkertaiseksi. Kyseisessä asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei edes kuvitellut, että muiden unionin jäsenvaltioiden keskivertokuluttajat voisivat tuntea kyseisen ”kooltaan vähäisen” saksalaiskaupungin.

Tästä seuraa, että riidanalaisessa päätöksessä esitetyt syyt sen osoittamiseksi, että Kreikan ja Romanian keskivertokuluttaja tuntee Devinin maantieteellisenä paikkana, eivät ole kovin vakuuttavia eivätkä ratkaisevia.

Kantaja esitti lisäksi muita todisteita sen argumenttinsa tueksi, jonka mukaan kreikkalainen tai romanialainen keskivertokuluttaja ei yhdistä riidanalaista tavaramerkkiä suoraan maantieteelliseen alkuperään.

Kantaja esitti virallisen yhteenvedon, jonka Devinin kunta itse oli toimittanut ja jossa viitattiin – hotellien omistajien ilmoitusten perusteella – Devinin kaupungissa vuonna 2014, jonka väitettiin olleen ennätysvuosi, vierailleiden ulkomaisten turistien määrään. Kyseinen asiakirja osoittaa, että kyseisenä vuonna alle 3500 ulkomaista turistia, kaikki kansallisuudet yhteenlaskettuina, vieraili Devinin kaupungissa ja että näiden joukossa oli vain 400 kreikkalaista ja 50 romanialaista turistia. Verrattuna Bulgariassa vuonna 2014 vierailleiden ulkomaisten turistien määrään, joka oli 5,4 miljoonaa (ks. edellä 38 kohta), ja unionin jäsenvaltioiden ja erityisesti Kreikan ja Romanian väkilukuun (Euroopan unionin tilastotoimiston (Eurostat) mukaan ensin mainitussa oli 10,7 miljoonaa ja viimeksi mainitussa 19,6 miljoonaa asukasta 1.1.2017), kyseiset tiedot antavat ymmärtää, että Devinin kaupunki ei ole merkittävä nähtävyys ulkomaisille – eikä erityisesti kreikkalaisille ja romanialaisille – turisteille, eikä se sitäkään suuremmalla syyllä ole keskivertokuluttajan tuntema ulkomailla.

Kantaja esitti myös tietoja, jotka perustuivat useissa jäsenvaltioissa, joihin kuuluivat Kreikka (mannermaa ja Kreeta), Romania, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta, suoritettuun ”Omnibus”-markkinatutkimukseen (jäljempänä Omnibus-tutkimus). Kreikassa suoritetun tutkimuksen, joka kattoi 1007 henkilön otoksen kreikkalaisyleisön keskuudessa, tulokset näyttävät osoittavan, että alle 1 prosentti kyseisestä otoksesta yhdisti devin-sanan Bulgariassa sijaitsevaan paikkaan ja alle 3 prosenttia yhtään mihinkään paikkaan.

Valituslautakunta katsoi, että tämä Omnibus-tutkimus oli ”tietyissä kohdin puutteellinen”, ja se luetteli nämä kohdat riidanalaisen päätöksen 44–47 kohdassa. Sen mukaan tutkimuksessa pyrittiin ensinnäkin osoittamaan todeksi kielteinen tosiseikka eli se, että yleisö ei tunne Devinin kaupunkia, ja tämän epämääräisen premissin vuoksi useimmat kerätyistä tiedoista olivat epäselviä. Sen mukaan haastateltuja ihmisiä olisi pitänyt ”rohkaista olemaan täsmällisempiä”, mutta se ei täsmentänyt miten. Mistään ei sen mukaan toiseksi ilmennyt, olivatko Bulgarian raja-alueilla elävät ihmiset ottaneet osaa kreikkalaistutkimukseen ja mikäli olivat, missä määrin. Kreikan tutkimustuloksissa oli kolmanneksi virheitä, eivätkä tiedot olleet täysin luotettavia (luokkaa virheellinen kokonaismäärä 71 eikä 72). Vaikka tietoja tulkittaisiin kantajan näkökulmasta edullisimmin, valituslautakunnan mukaan pitäisi neljänneksi ottaa huomioon se, että kreikkalaistutkimuksessa 30 haastateltua henkilöä oli vastannut, että Devin on joko ”kaupunki” tai ”paikka” tai ”Bulgarian alue”. Se päätteli tästä, että kyseiset 30 haastateltua henkilöä 1007 henkilön otoksesta vastasivat yli 270000 asukasta Kreikan 11 miljoonan asukkaan kokonaisväestömäärästä, mikä ei ollut merkityksetön luku. Kaikesta tästä valituslautakunta päätteli, että tutkimustulokset eivät ”selvästikään olleet – – vakuuttavia eivätkä ratkaisevia”.

Vaikka oletettaisiin, että tässä Omnibus-tutkimuksessa on puutteita, jotka valituslautakunta yksilöi, on katsottava, että sen päätelmät voidaan vähintäänkin – niiden kuitenkaan olematta ratkaisevia – ottaa riittävällä virhemarginaalilla huomioon. On näin ollen niin, että vaikka sen kreikkalaisyleisön todellinen prosenttiosuus, joka tunnistaa Devinin maantieteellisenä paikkana (Bulgariassa tai muualla) olisi 3 prosenttia tai jopa kaksi tai kolme kertaa korkeampi, kyseessä on kuitenkin erittäin pieni prosenttiosuus, jota ei voida pitää kreikkalaista keskivertokuluttajaa edustavana.

Vaikka 270000 asukkaan lukumäärä ei ole merkityksetön absoluuttisesti tarkasteltuna, on kuitenkin niin, että merkityksellinen kysymys on se, miten asianmukainen yleisö kokonaisuutena, johon nähden 3 prosentin suhteellinen prosenttiosuus ei ole erityisen edustava, sen ymmärtää. Sama tulos voidaan myös tulkita siten, että se merkitsee sitä, että 97 prosenttia (tai tätä lähellä oleva prosenttiosuus) Kreikan väestöstä ei tunne devin-sanaa ”kaupunkina”, ”paikkana” eikä ”Bulgarian alueena”, mikä on selvästi vakuuttavampaa ja ratkaisevampaa.

Kun on lisäksi kyse siitä, ettei kreikkalaistutkimuksessa mainita Bulgarian raja-alueella eläviä ihmisiä, on riittävää palauttaa mieleen, että on joka tapauksessa niin, että erittäin suuri osa kreikkalaisista keskivertokuluttajista ei elä Bulgarian rajan läheisyydessä.

Lopuksi on hylättävä EUIPO:n väite, joka esitettiin vastineessa ja jonka mukaan se, että Kreikka ja Romania ovat Lissabonin sopimuksen sopimuspuolia, merkitsee sitä, että kyseisten jäsenvaltioiden kansalaiset tuntevat Devinin bulgarialaisen kivennäisveden maantieteellisenä merkintänä. Tällainen väite ei selvästi perustu tosiseikkoihin, koska siinä oletetaan kreikkalaisen tai romanialaisen keskivertokuluttajan tietämys niin suureksi, että on ilmeistä, että tällä ei tällaista tietämystä – kansainväliset sopimukset ja maassaan suojattujen maantieteellisten merkintöjen luettelo mukaan lukien – ole. On lisäksi niin, että se, että jäsenvaltio suojaa oikeudellisesti maantieteellistä merkintää, ei voi automaattisesti riittää osoittamaan, että kyseisen jäsenvaltion keskivertokuluttaja tunnistaa kyseistä merkintää vastaavan sanan maantieteellistä alkuperää kuvailevaksi.

Kantajan tavoin on näin ollen katsottava, että valituslautakunta ei noudattanut edellä 24 kohdassa mainitussa vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistettuja vaatimuksia, joiden mukaan sen on ”osoitettava”, että keskivertokuluttaja Kreikassa ja Romaniassa tuntee devin-sanan maantieteellisen alkuperän osoittajana.

3) Unionin muiden jäsenvaltioiden keskivertokuluttaja

Koska valituslautakunta katsoi, että kreikkalaisen tai romanialaisen keskivertokuluttajan näkökulmasta riidanalainen tavaramerkki oli kuvaileva, se hädin tuskin tarkasteli samaa kysymystä unionin muiden jäsenvaltioiden keskivertokuluttajien näkökulmasta. Riidanalaisen päätöksen 47 kohdassa se tyytyi katsomaan, että Omnibus-tutkimuksen – jonka se kuitenkin hylkäsi ”tulkinnanvaraisena” – ekstrapoloinnista voitiin päätellä, että noin 455000 saksalaiskuluttajaa ymmärtää devin-sanan kaupungin nimenä tai kaupunkina Bulgariassa. Kyseisen päätöksen 55 kohdassa se lisäsi, että ”olisi epärealistista väittää, ettei yksikään näistä [Bulgariassa vierailevista] muiden jäsenvaltioiden suuren yleisön jäsenistä perehtyisi Bulgarian kulttuuriin, historiaan ja luonnonnähtävyyksiin, joihin Devinin kaupunki kuuluu, matkaansa valmistellessaan”.

Kantajan tavoin on kuitenkin todettava, että 455000 kuluttajaa vastaa alle 0,6 prosenttia Saksan kokonaisväestöstä, ja tätä määrää on vaikea pitää kivennäisvesien ja juomien saksalaisten keskivertokuluttajien huomattavana osana tai katsoa edustavan näitä. Pelkästään se, että kuluttajat vastasivat ”kaupunki” tutkimuksessa esitettyyn kysymykseen, ei myöskään ole ratkaisevaa, koska kyseistä vastausta ei voida rinnastaa siihen, että tietty kaupunki tunnettaisiin tai että erityisen suora yhteys asianomaisiin tavaroihin olisi olemassa.

Unionin keskivertokuluttajan luonnehdinta turistiksi, joka valmistelee Bulgarian matkaa ja perehtyy kyseisen maan suhteelliseen pieneen nähtävyyteen, vaikuttaa paljon epätodennäköisemmältä kuin päinvastainen toteamus. Tämän osalta on korostettava uudelleen, että kivennäisvesien ja juomien keskivertokuluttaja unionissa ei ole erityisen erikoistunut maantieteeseen eikä turismiin (ks. edellä 47 kohta).

Väliintulija ei myöskään esittänyt erityisiä todisteita, joiden perusteella voitaisiin osoittaa, että unionin keskivertokuluttaja ymmärtää devin-sanan Bulgarian maantieteellisenä paikkana.

Mitättömyysosaston väitteestä, jonka mukaan unionin yleisö voi mahdollisesti ymmärtää tulevaisuudessa maantieteellisen nimen Devin kyseessä olevien tavaroiden maantieteellisen alkuperän kuvauksena, kun otetaan huomioon toteutetut markkinointiponnistelut ja Bulgarian turismisektorin kasvu (ks. edellä 4 kohta), on todettava, että tällaista väitettä ei ole tuettu asiakirja-aineistossa olevin asiakirjoin ja se on pelkkä hypoteesi erityisesti, koska Devinin kaupunki ei ole Bulgarian 50 tärkeimmän matkakohteen joukossa ja koska se hyötyy vain hyvin vähän ulkomaisen turismin kasvusta kyseisessä maassa. Ei siis voida edellä 24 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ”kohtuudella” olettaa, että Devin-nimi voisi unionin yleisön näkökulmasta osoittaa asianomaisten tavaroiden maantieteellistä alkuperää. Todistustaakkaa ei myöskään voida kääntää vaatimalla, että kantaja osoittaa todeksi kielteisen tosiseikan eli sen, että Devinin kaupungissa ei voida vierailla tai sitä ei voida tuntea tulevaisuudessa.

On katsottava, että asiakirja-aineistosta ei ilmene, että unionin jäsenvaltioiden keskivertokuluttaja – Bulgarian keskivertokuluttajaa lukuun ottamatta – tunnistaisi devin-sanan maantieteellisen alkuperän osoittajana.

Kun otetaan huomioon yleinen etu maantieteellisten nimien vapaana pitämiseen (ks. edellä 20 kohta), on tutkittava edellä esitetyn päätelmän seurauksia Devinin maantieteellisen nimen vapaana pitämiseen.

b) Devinin maantieteellisen nimen vapaana pitäminen

Riidanalaisen päätöksen 8 kohdassa valituslautakunta palautti mieleen, että mitättömyysosasto oli korostanut yleistä etua maantieteellisten nimien vapaana pitämiseen. Mitättömyysosaston mukaan Devinin tapaus osoittaa asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan taustalla olevan logiikan eli tarpeen siihen, että tietyt maantieteelliset kuvaukset pidetään vapaana, jotta muut toimijat voivat käyttää niitä, eikä EU-tavaramerkin olemassaolon pitäisi olla esteenä tämänhetkisille ja tuleville taloudellisille ponnistuksille, joilla pyritään lisäämään perinteisen kylpyläkaupungin tunnettuutta maan rajojen ulkopuolella. Mitättömyysosasto oli hylännyt kantajan argumentin, jonka mukaan vettä koskeva käyttöoikeus oli annettu yhdelle ainoalle yritykselle, sillä perusteella, että siinä ei otettu huomioon vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan yleinen etu siihen, että kuvailevat tai mahdollisesti kuvailevat tavaramerkit jätetään kolmansien käytettäviksi, on ennalta vahvistettu ja oletettu.

Valituslautakunta itse hylkäsi riidanalaisen päätöksen 49–52 kohdassa kantajan ”keskeisen argumentin”, joka valituslautakunnan mukaan koski ”sen sopimuksen, jonka perusteella se saattoi hyödyntää Devinin vesivaroja, väitettyä ’yksinoikeudellista luonnetta’”, koska Bulgarian lainsäädännön säännös, jonka mukaan ”tuotantoa koskeva toimilupa – – myönnetään yhdelle ainoalle konsessionhaltijalle” (vedestä annetun lain 47 §:n 11 momentti), sekä ”tosiasiallinen monopoli maantieteelliseen merkintään ’Devin Natural Mineral Water’” (ks. edellä 28 kohta), estävät kyseisen lautakunnan mukaan sen, että ”merkintä on muiden toimijoiden vapaasti käytettävissä”.

Valituslautakunta katsoi tästä ensinnäkin, että kantajan mahdollinen monopoli on ajallisesti rajattu ja purettavissa kaupallisista tai oikeudellisista eri syistä. Se katsoi myös, että vesilähteen ”hyödyntämisessä” ja veden myöhemmässä pullottamisessa voi olla mukana eri yrityksiä, joista kullakin on oltava oikeus käyttää devin-sanaa etiketeissään. Se huomautti lopuksi, että ”huolimatta tämänhetkisistä oikeudellisista rajoituksista Bulgariassa – – direktiivillä [2009/54] ei rajata kivennäisvesilähteiden hyödyntämistä yhteen ainoaan yritykseen”, että ”kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa asetetaan yksinomaan rajoitus, jonka mukaan yhdellä ja samalla ’kauppanimityksellä’ on aina pidettävä kaupan samasta lähteestä peräisin olevaa vettä, mutta siinä ei rajata kaupan pitämistä yhden ainoan yrityksen tehtäväksi” ja että ”kyseisellä säännöksellä ei pyritä sääntelemään ’konsessionhaltijoiden’ lukumäärää [toisin kuin kantaja vaikuttaa väittävän]”.

Riidanalaisen päätöksen 54 kohdassa valituslautakunta käsitteli kantajan toista argumenttia, jonka mukaan EUIPO oli rekisteröinyt EU-tavaramerkeiksi sanamerkit VITTEL (numerolla 958322) ja EVIAN (numerolla 1422716) muun muassa luokkaan 32 kuuluvia ”kivennäisvesiä” varten. Valituslautakunta vastasi, että EUIPO:n ”käytäntönä” ei välttämättä ollut tällaisten tavaramerkkien rekisteröinnin hyväksyminen vastaväitteittä, koska viimeksi mainitun tavaramerkin historian tarkastelu osoitti, että sitä vastaan oli tehty väite ehdottomien hylkäysperusteiden tarkastelun yhteydessä, vaikka väite myöhemmin todisteiden esittämisen jälkeen hylättiinkin.

EUIPO katsoo sekä vastineessa että suullisessa käsittelyssä, että valituslautakunta suojeli tällä tavoin perustellusti yleistä etua Devinin kylpyläkaupungin kaltaisen maantieteellisen nimen vapaana pitämiseen. Se täsmentää, että kantaja voi luonnollisesti hyödyntää edelleen Bulgariassa laajalti tunnettua tavaramerkkiään. Se kuitenkin lisää, että se, että kantajalla on Bulgariassa laajalti tunnettu tavaramerkki, ei anna tälle oikeutta unionin tason monopoliin, joka koskee kuvailevaa devin-sanaa ja joka estäisi taloudelliset ponnistelut, joilla pyritään lisäämään perinteisen kylpyläkaupungin tunnettuutta Bulgarian rajojen ulkopuolella. Se ei myöskään sulje pois sitä, että tulevaisuudessa muilla kilpailijoilla voisi olla perusteltu intressi käyttää kuvailevaa devin-merkintää unionin muissa jäsenvaltioissa, joissa Devin tunnetaan ja joissa se yhdistetään vesiinsä mutta joissa se ei ole tullut käytössä erottamiskykyiseksi.

Kantaja väittää, että asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdalla ei pyritä estämään järjestelmällisesti kuvailevien merkkien rekisteröintiä tavaramerkiksi. Se täsmentää, että kun kuvaileva merkki on käytön vuoksi saanut itsenäisen merkityksen tavaramerkkinä, se voidaan rekisteröidä, mikä ei estä kolmansia käyttämästä merkkiä kuvailevasti.

Tämän osalta on palautettava ensiksi mieleen, että asetuksen N:o 207/2009 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan (josta on tullut hieman muutettuna asetuksen 2017/1001 14 artiklan 1 kohdan b alakohta) sanamuodon mukaan ”[EU-]tavaramerkki ei oikeuta haltijaa kieltämään kolmatta käyttämästä elinkeinotoiminnassa – – tavaroiden tai palvelujen – – maantieteellistä alkuperää – – taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia osoittavia merkintöjä”.

Unionin tuomioistuin katsoo, että kun asetuksen N:o 207/2009 12 artiklalla rajoitetaan tällä tavoin tavaramerkin haltijan yksinoikeutta, sillä pyritään sovittamaan yhteen tavaramerkkioikeuksien suojelemista koskevat perustavanlaatuiset intressit ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta sekä palvelujen tarjoamisen vapautta sisämarkkinoilla koskevat perustavanlaatuiset intressit siten, että tavaramerkkioikeus voi täyttää tehtävänsä olennaisena osana vääristymättömän kilpailun järjestelmää, jonka luominen ja ylläpitäminen on EUT sopimuksen tavoitteena (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 10.4.2008, Adidas ja Adidas Benelux, C‑102/07, EU:C:2008:217, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Asetuksen N:o 207/2009 12 artiklan 1 kohdan b alakohdalla pyritään täsmällisemmin sanottuna säilyttämään kaikkien talouden toimijoiden mahdollisuus käyttää kuvailevia merkintöjä. Tämä säännös on näin ollen ilmaus vapaana pitämisen tarpeesta. Vapaana pitämisen tarve ei kuitenkaan voi missään tapauksessa olla tavaramerkin vaikutusten itsenäinen rajoitus lisänä kyseisessä artiklassa nimenomaisesti säädettyihin rajoituksiin (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 10.4.2008, Adidas ja Adidas Benelux, C‑102/07, EU:C:2008:217, 46 ja 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

On toki todettava, että käsiteltävästä asiasta poikkeavissa olosuhteissa on katsottu, että edellä 19 ja 20 kohdassa mainittu oikeuskäytäntöön perustuva periaate, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan taustalla olevaa yleistä etua, ei ole ristiriidassa kyseisen asetuksen 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, eikä viimeksi mainittu myöskään vaikuta ratkaisevasti ensin mainitun tulkintaan. Vaikka kyseisen asetuksen 12 artiklan 1 kohdan b alakohdalla, jolla pyritään muun muassa ratkaisemaan ongelmat, joita aiheutuu siitä, että kokonaan tai osittain maantieteellisestä nimestä muodostuva tavaramerkki on rekisteröity, ei anneta kolmansille oikeutta käyttää tällaista nimeä tavaramerkkinä, sillä kuitenkin turvataan kolmansille mahdollisuus käyttää tällaista nimeä kuvailevasti eli maantieteellisen alkuperän ilmaisemiseen sillä edellytyksellä, että nimeä käytetään hyvää liiketapaa noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 15.10.2003, Nordmilch v. SMHV (OLDENBURGER), T‑295/01, EU:T:2003:267, 55 kohta ja tuomio 20.7.2016, Internet Consulting v. EUIPO – Provincia Autonoma di Bolzano-Alto Adige (SUEDTIROL), T‑11/15, EU:T:2016:422, 55 kohta; ks. myös vastaavasti ja analogisesti tuomio 4.5.1999, Windsurfing Chiemsee, C‑108/97 ja C‑109/97, EU:C:1999:230, 26–28 kohta).

Devin-nimeä voidaan näin ollen käyttää kuvailevasti muun muassa kaupungin markkinoimiseen turistikohteena. Toisin kuin väliintulija epäilee, riidanalainen tavaramerkki ei siis voi olla este toteutettaville taloudellisille ponnisteluille kasvattaa Devinin kaupungin terveyskylpyjen mainetta Bulgarian rajojen ulkopuolella.

Selvyyden vuoksi on täsmennettävä, että tämä lainsäädännön ja oikeuskäytännön mieleen palauttaminen ei merkitse sitä, että puollettaisiin asetuksen N:o 207/2009 7 artiklassa säädettyjen hylkäysperusteiden äärimmäisen vähäistä valvontaa rekisteröintihakemusta tutkittaessa sillä verukkeella, että vaara siitä, että toimijat voisivat omia tiettyjä merkkejä, joiden olisi pysyttävä kaikkien vapaasti käytettävissä, poistettaisiin kyseisen asetuksen 12 artiklan rajoituksilla siinä vaiheessa, kun rekisteröidyn tavaramerkin vaikutukset pannaan täytäntöön. Toimivaltaisen viranomaisen on nimittäin suoritettava kyseisen asetuksen 7 artiklassa esiintyvien hylkäysperusteiden arviointi tavaramerkin rekisteröinti- tai mitättömyysmenettelyä varten, eikä tätä arviointia voida viedä kyseiseltä viranomaiselta ja siirtää sitä tuomioistuimille, joiden tehtävänä on taata tavaramerkin antamien oikeuksien konkreettinen käyttö (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 6.5.2003, Libertel, C‑104/01, EU:C:2003:244, 58 kohta).

Siitä, että valituslautakunta mainitsi 23.10.2003 annetun tuomion SMHV v. Wrigley (C‑191/01 P, EU:C:2003:579, 32 kohta), jonka mukaan ”sanamerkkiin on siis sovellettava – – hylkäysperustetta, jos ainakin yksi sen mahdollisista merkityksistä on sellainen, että se ilmaisee asianomaisten tavaroiden tai palvelujen ominaisuuden”, on riittävää palauttaa mieleen, että kyseisessä oikeuskäytännössä vastataan kieltävästi kysymykseen siitä, onko ”tarpeen, että – – tavaramerkin muodostavia merkkejä ja merkintöjä todellisuudessa käytetään rekisteröinnin hakemisajankohtana [kuvaileviin tarkoituksiin]”. Käsiteltävässä asiassa merkityksellinen kysymys ei ole tämä, koska devin-sana on kuvaileva Bulgariassa edellyttäen, että riidanalaisesta tavaramerkistä on tullut käytössä erottamiskykyinen asianomaisten tavaroiden osalta, vaan se, miten kohdeyleisö Bulgarian ulkopuolella kyseisen sanan ymmärtää.

Tämän osalta on todettava, että todennäköisyys siitä, että maantieteellistä alkuperää ilmaiseva merkintä voi vaikuttaa kilpailusuhteisiin, on suuri silloin, kun on kyse suuresta alueesta, joka on kuuluisa useiden tavaroiden ja palvelujen laadusta, ja se on puolestaan pieni silloin, kun on kyse tarkkaan määritetystä paikasta, joka on kuuluisa vain muutamista tavaroista tai palveluista (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2011, Mövenpick v. SMHV (PASSIONATELY SWISS), T‑377/09, ei julkaistu, EU:T:2011:753, 41 kohta ja tuomio 20.7.2016, SUEDTIROL, T‑11/15, EU:T:2016:422, 44 kohta). Käsiteltävässä asiassa Devin on tarkkaan määritetty paikka, jonka keskivertokuluttaja tuntee yksinomaan Bulgariassa ja joka on suurelta osin tuntematon unionin muiden osien keskivertokuluttajien keskuudessa, ja jonka laaja tunnettuus koskee vain sen vesiä.

Toiseksi on todettava, että jos oletetaan, että riidanalainen tavaramerkki on saanut itsenäisen merkityksen ja erottamiskyvyn Bulgariassa, joka on ainoa jäsenvaltio, jossa devin-sana on kuvaileva, ja se on näin ollen pätevä EU-tavaramerkki, on kuitenkin niin, että asetuksessa N:o 207/2009 säädetään tällaisen tavaramerkin antaman yksinoikeuden varsinaisessa määritelmässä esteistä, joilla pyritään säilyttämään kolmansien intressit.

Unionin tuomioistuin on näin ollen palauttanut mieleen, että asetuksella N:o 207/2009 pyritään yleisesti saattamaan tasapainoon yhtäältä tavaramerkin haltijan intressi säilyttää tavaramerkin keskeinen tehtävä ja toisaalta muiden talouden toimijoiden intressi pitää sellaiset merkit vapaina, joilla voidaan osoittaa niiden tavaroita ja palveluja. Tästä seuraa, että niiden oikeuksien suoja, jotka tavaramerkin haltijalle kyseisessä asetuksessa annetaan, ei ole ehdoton (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 27.4.2006, Levi Strauss, C‑145/05, EU:C:2006:264, 29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 22.9.2011, Budějovický Budvar, C‑482/09, EU:C:2011:605, 34 ja 48 kohta; tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 41–43 kohta ja tuomio 30.5.2018, Tsujimoto v. EUIPO, C‑85/16 P ja C‑86/16 P, EU:C:2018:349, 90 kohta).

Yhtäältä asetuksen N:o 207/2009 9 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 9 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta) säädetty tavaramerkin alkuperän osoittamistehtävän suojelu kattaa yksinomaan sen käytön samanlaisia tai samankaltaisia tavaroita (tai palveluja) varten ja edellyttää sekaannusvaaraa, joka perustuu olettamaan, kun tavarat ja palvelut ovat samoja, kohdeyleisön keskuudessa.

Toisaalta asetuksen N:o 207/2009 9 artiklan 2 kohdan c alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 9 artiklan 2 kohdan c alakohta) säädetty laajalti tunnetun tavaramerkin mainontaa koskevan tehtävän suojelu kattaa myös tavarat, jotka eivät ole samankaltaisia, mutta se edellyttää vaaraa tavaramerkin heikkenemisestä, maineen tahraantumisesta tai luvattomasta hyödyntämisestä, eikä se myöskään koske käyttöä, johon on ”perusteltu syy”.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perustellun syyn käsitettä ei voida tulkita siten, että se kattaisi ainoastaan objektiivisesti ottaen pakottavia syitä, vaan se voi liittyä myös sellaisen kolmannen subjektiivisiin etuihin, joka käyttää merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki. Kyseisen käsitteen tarkoituksena ei siis ole ratkaista laajalti tunnetun tavaramerkin ja ennen kyseisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämistä käytetyn samankaltaisen merkin välistä ristiriitatilannetta tai rajoittaa mainitun tavaramerkin haltijan tunnustettuja oikeuksia, vaan löytää tasapaino kyseessä olevien intressien välille siten, että asetuksen 207/2009 9 artiklan 2 kohdan c alakohdan erityisessä asiayhteydessä ja huomioiden kyseisen tavaramerkin saama laaja suoja mainittua merkkiä käyttävän kolmannen edut otetaan huomioon (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 45–48 kohta).

Asetuksen N:o 207/2009 9 artiklan 2 kohdan c alakohdasta seuraa, että laajalti tunnetun tavaramerkin haltija voidaan velvoittaa ”perustellusta syystä” sietämään sitä, että kolmas käyttää merkkiä, joka on samankaltainen kuin mainittu tavaramerkki, sellaista tavaraa varten, joka on sama kuin tavara, jota varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, silloin kun näytetään toteen, että mainittua merkkiä on käytetty ennen tämän saman tavaramerkin rekisteröimistä koskevan hakemuksen jättämistä ja kun käyttö samaa tavaraa varten tapahtuu vilpittömässä mielessä. On myös niin, että saman asetuksen 8 artiklan 5 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 8 artiklan 5 kohta) nojalla kyseinen haltija ei voi vastustaa tällaisen merkin rekisteröintiä (tuomio 5.7.2016, Future Enterprises v. EUIPO – McDonald’s International Property (MACCOFFEE), T‑518/13, EU:T:2016:389, 113 kohta; ks. myös vastaavasti ja analogisesti tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 60 kohta).

Käsiteltävässä asiassa edellä esitetystä seuraa, että Devinin kaupungin nimi on kolmansien vapaasti käytettävissä paitsi kuvailevaa käyttöä, johon kuuluu esimerkiksi turismin edistäminen kyseisessä kaupungissa, varten myös erottamiskykyisenä merkkinä, kun tähän on ”perusteltu syy” eikä sekaannusvaaraa ole, jolloin asetuksen 207/2009 8 ja 9 artiklaa ei sovelleta.

Yleistä etua Devinin kylpyläkaupungin kaltaisen maantieteellisen nimen vapaana pitämiseen voidaan näin ollen suojata siksi, että tällaisia nimiä voidaan käyttää kuvailevasti ja siksi, että on olemassa esteitä, joilla rajoitetaan riidanalaisen tavaramerkin haltijan yksioikeutta, tarvitsematta julistaa kyseistä tavaramerkkiä mitättömäksi ja tekemättä kokonaan tyhjäksi yksinoikeutta, jonka se antaa luokkaan 32 kuuluville tavaroille, joita rekisteröinti koskee.

Juuri tämä tarvittava tasapaino haltijoiden oikeuksien ja kolmansien intressien välillä mahdollistaa näin ollen sellaisten tavaramerkkien rekisteröinnin, jotka perustuvat maantieteelliseen paikannimeen ja joita ovat esimerkiksi kantajan mainitsemat sanamerkeiksi rekisteröidyt EU-tavaramerkit VITTEL ja EVIAN, kunhan tietyt sellaiset edellytykset täyttyvät, jotka koskevat erityisesti itsenäisen merkityksen saamista ja käytössä syntynyttä erottamiskykyä alueilla, joilla merkki itsessään kuvailee maantieteellistä alkuperää, ja sitä, että kyseinen merkki ei johda harhaan tämän alkuperän osalta.

2 Päätelmä ensimmäisestä kanneperusteesta ja kumoamisvaatimuksesta

Edellä ja erityisesti 32–67 kohdassa esitetty huomioiden on kantajan tavoin katsottava, että valituslautakunta ei ole osoittanut, että unionin keskivertokuluttaja ja erityisesti kreikkalainen tai romanialainen keskivertokuluttaja tuntee Devinin kaupungin riittävästi, ja että väliintulija ei ole tukenut mitättömäksi julistamista koskevan vaatimustaan todistein, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että unionin keskivertokuluttaja yhdistää devin-sanan Bulgarian kaupunkiin. Jos katsotaan, että osa unionin kuluttajista tuntee Devinin kaupungin, tällaisen osan on joka tapauksessa katsottava olevan pienen pieni. Tätä päätelmää ei aseteta millään lailla kyseenalaiseksi Devinin luonnonkauneudella ja sen kylpyvesien hoitavilla ominaisuuksilla eikä Bulgarian turismin edistämiseksi toteutetuilla taloudellisilla ponnistuksilla.

Edellä 22 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohta ei lähtökohtaisesti ole esteenä sellaisten maantieteellisten nimien rekisteröinnille, joita asianomainen kohderyhmä ei tunne tai ei ainakaan tunne maantieteellisen paikan nimityksenä. Käsiteltävässä asiassa on niin, että vaikka asianomainen kohderyhmä Bulgariassa, joka on maa, jonka osalta kantaja vetoaa riidanalaisen tavaramerkin käytössä syntyneeseen erottamiskykyyn, tuntee Devinin maantieteellisen nimen, on kuitenkin todettava, että unionin muiden jäsenvaltioiden ja erityisesti Kreikan ja Romanian asianomaiset kohderyhmät eivät pääosin tunne Devinin maantieteellistä nimeä tai eivät ainakaan tunne sitä maantieteellisen paikan nimityksenä.

Edellä 24 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla EUIPO:n oli lisäksi arvioinnissaan osoitettava, että maantieteellinen nimi tunnetaan asianomaisessa kohderyhmässä paikan nimityksenä. Käsiteltävässä asiassa on todettava, että asianomaisissa kohderyhmissä, jotka muodostuvat keskivertokuluttajista, Devinin maantieteellinen nimi on yleisön enemmistön keskuudessa tuntematon. Se osa kohdeyleisöstä, joka tuntee kyseisen nimen maantieteellisenä paikkana, edustaa pelkästään pienen pientä ja merkityksetöntä vähemmistöä, jonka suuruus on yksi tai enintään muutama prosenttiyksikkö. Tämä prosenttiosuus vaikuttaa lisäksi ensi näkemältä pienemmältä kuin prosenttiosuus, joka koskee kohdeyleisön osaa, joka tuntee Devinin kivennäisvesimerkkinä.

Edellä esitetystä seuraa, että valituslautakunta teki arviointivirheen, kun se katsoi, että riidanalainen tavaramerkki kuvailee maantieteellistä alkuperää, kun on kyse Bulgarian naapurimaiden eli Kreikan ja Romanian sekä unionin kaikkien muiden jäsenvaltioiden keskivertokuluttajasta yksinomaan Bulgariaa lukuun ottamatta. Näin tehdessään se rikkoi asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, tarkasteltuna yhdessä saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan kanssa.

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hyväksyttävä ja riidanalainen päätös on kumottava kantajan ensimmäisen vaatimuksen mukaisesti tarvitsematta tutkia ensimmäisen kanneperusteen toista osaa tai toista kanneperustetta ja oikeudenkäyntiväitteitä, jotka väliintulija ja EUIPO niistä esittivät, ja tarvitsematta lausua väliintulijan – kantajan mukaan ensimmäistä kertaa unionin yleisessä tuomioistuimessa – esittämien tiettyjen liitteiden tutkittavaksi ottamisesta.

B Muuttamisvaatimus

Kantajan toisesta ja kolmannesta vaatimuksesta, joiden mukaan väliintulijan mitättömäksi julistamista koskevan vaatimus on hylättävä kokonaisuudessaan ja jotka koskevat lähinnä riidanalaisen päätöksen muuttamista (ks. edellä 10 kohta), on palautettava mieleen, että unionin yleiselle tuomioistuimelle asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 3 kohdan nojalla annettu päätösten muuttamista koskeva toimivalta ei anna sille oikeutta arvioida seikkoja, joista valituslautakunta ei ole lausunut. Päätöksen muuttamista koskevan toimivallan käytön on näin ollen lähtökohtaisesti rajoituttava tilanteisiin, joissa unionin yleinen tuomioistuin valituslautakunnan arvioinnin tutkittuaan voi määrittää selvittämiensä tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella päätöksen, joka valituslautakunnan olisi pitänyt tehdä (tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 72 kohta ja tuomio 13.5.2015, easyAir-tours, T‑608/13, ei julkaistu, EU:T:2015:282, 68 kohta).

Käsiteltävässä asiassa 5.7.2011 annetusta tuomiosta Edwin v. SMHV (C‑263/09 P, EU:C:2011:452) ilmenevät edellytykset unionin yleisen tuomioistuimen päätöksen muuttamista koskevan toimivallan käyttämiseen eivät kuitenkaan täyty. Edellä 95 kohdassa esitetyistä näkemyksistä ilmenee nimittäin myös, että vaikka valituslautakunnan velvollisuutena oli todeta, että riidanalainen tavaramerkki ei ollut kuvaileva kohdeyleisön ei-bulgarialaisessa osassa ja erityisesti kreikkalaisten ja romanialaisten keskivertokuluttajien keskuudessa, on kuitenkin niin, että kun valituslautakunta katsoi virheellisesti, että riidanalaisen tavaramerkin väitetty kuvailevuus kohdeyleisön kreikkalaisessa ja romanialaisessa osassa riitti sen osoittamiseen, että sellainen mitättömyysperuste oli olemassa, jonka vuoksi mitättömyysosaston päätöksestä tehdyn valituksen hylkääminen oli perusteltua, se ei lausunut selvästi siitä, oliko riidanalainen tavaramerkki tullut käytössä erottamiskykyiseksi kohdeyleisön bulgarialaisessa osassa, joka on ainoa osa, jossa riidanalainen tavaramerkki kuvailee maantieteellistä alkuperää. Koska riidanalaisen tavaramerkin käytön perusteella syntynyttä erottamiskykyä Bulgariassa koskevaa kysymystä ei ole selvästi tutkittu ja ratkaistu valituslautakunnassa, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole ottaa sitä ensimmäistä kertaa käsiteltäväkseen riidanalaisen päätöksen laillisuusvalvontansa yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 72 ja 73 kohta ja tuomio 13.5.2015, easyAir-tours, T‑608/13, ei julkaistu, EU:T:2015:282, 69 ja 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Tästä seuraa, että tämänhetkisen asiakirja-aineiston pohjalta unionin yleinen tuomioistuin ei voi käyttää riidanalaisen päätöksen muuttamista koskevaa toimivaltaansa kumotakseen mitättömyysosaston, joka oli sitä paitsi katsonut tästä, että ”kun otetaan huomioon [kantajan] esittämä selvitys – – on täysin selvää, että tavaramerkistä Devin on tullut erottamiskykyinen Bulgariassa”, 29.1.2016 tekemän päätöksen ja hylätäkseen riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen.

100

Kantajan toinen ja kolmas vaatimus on siis hylättävä.

IV Oikeudenkäyntikulut

101

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

102

Koska EUIPO ja väliintulija ovat hävinneet asian, yhtäältä EUIPO:n on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se on lisäksi velvoitettava korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti, ja toisaalta väliintulijan on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toisen valituslautakunnan 2.12.2016 tekemä päätös (asia R 579/2016-2) kumotaan.

Kanne hylätään muilta osin.

EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Devin AD:n oikeudenkäyntikulut.

Haskovo Chamber of Commerce and Industry vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Collins

Kancheva

Passer

Julistettiin Luxemburgissa 25 päivänä lokakuuta 2018.

Allekirjoitukset

Sisällys