UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (toinen jaosto)
11 päivänä joulukuuta 2018 ( *1 )
EU-tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin Cheapflights rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi – Tavaramerkkihakemuksen palauttaminen tutkijalle ehdottomien hylkäysperusteiden tutkimiseksi – Aikaisemman tavaramerkin haltija riitauttaa palauttamisen – Riidanalaisen päätöksen perustelut, jotka sisältävät aikaisemman tavaramerkin pätevyyden arvioinnin – Aikaisemman tavaramerkin haltija riitauttaa perustelut – Osittainen tutkimatta jättäminen – Asetuksen (EU) N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdan nojalla esitetyt liitännäisvaatimukset – Valituksen peruuttaminen valituslautakunnassa – Lausunnon antamisen osittainen raukeaminen
Asiassa T‑565/17,
CheapFlights International Ltd (Speenoge, Irlanti) (edustajat: asianajajat A. von Mühlendahl ja H. Hartwig)
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään A. Folliard-Monguiral,
vastaajana,
jossa muuna osapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa oli
Momondo Group Ltd, kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta),
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n laajennetun valituslautakunnan 1.6.2017 tekemästä päätöksestä (R 1893/2011-G), joka koskee CheapFlights Internationalin ja Momondo Groupin välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Perek (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Schalin ja J. Costeira.
kirjaaja: E. Coulon,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.8.2017 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.11.2017 jätetyn vastauskirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliset kysymykset osapuolille ja näiden niihin antamat vastaukset, jotka on jätetty unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.6. ja 4.7.2018,
on antanut seuraavan
määräyksen
Asian tausta
1
Momondo Group Ltd:n oikeudellinen edeltäjä, joka oli muu osapuoli valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä, teki 30.10.2003 EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1) perusteella, sellaisena kuin kyseinen asetus on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna, joka on puolestaan korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)).
2
Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:
3
Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 9, 16, 35, 38, 39 ja 41–44 ja ne vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:
–
luokka 9: ”Tietokonelaitteistot ja tietokoneohjelmistot; tietokoneohjelmat ja ‑ohjelmistot; luonnollisilla kielillä suoritettaviin tietokantahakuihin liittyvät tietokoneohjelmistot; elektronisessa muodossa tarjottavat käyttöoppaat ja käyttöohjeet.”
–
luokka 16: ”Muoviset pakkaustarvikkeet (jotka eivät sisälly muihin luokkiin); luettelot, esitteet ja lehtiset; aikakauslehdet ja kausijulkaisut; ohjeet ja käyttöoppaat.”
–
luokka 35: ”Datan ja tietojen kokoaminen, tallentaminen, analysointi ja haku; tiedotusmateriaalin ylläpito, indeksointi ja elektroninen jakelu; tietoluetteloiden, verkkosivustojen ja muiden tietolähteiden luominen; maailmanlaajuisesta tietokoneverkosta saataviin tietoihin, sivustoihin ja muihin resursseihin liittyvien hakemistojen luominen.”
–
luokka 38: ”Hakukoneiden tarjoaminen ja/tai käyttö; palvelut, joiden avulla maailmanlaajuisen tietoverkon käyttäjät voivat suorittaa hakuja lukuisia eri aiheita koskevista tiedoista; online-tietoyhteyden tarjoaminen ajanvietteen, terveyden, perheen, henkilökohtaisten raha-asioiden, ostosten teon ja matkailun alalla.”
–
luokka 39: ”Matkapalvelut, matkatoimisto-, varaus- ja lippupalvelut; autonvuokrauspalvelut, lomakuljetukset, matkakuljetusten varaukset, tiedotuspalvelut matkustajia ja lomanjärjestäjiä varten, matkauutisiin liittyvien raporttien valmistelu matkailijoille, reitinsuunnittelupalvelut, tietokantojen (matkustamiseen liittyvä tiedotus) tarjoaminen matkailijoille, lentoja ja matkailua koskevien varauskoneiden tarjoaminen ja/tai käyttö, kaikkiin edellä mainittuihin liittyvät konsultointi- ja neuvontapalvelut.”
–
luokka 41: ”Lomaviihde, uutisten tarjoaminen matkailijoille; kilpailujen järjestäminen.”
–
luokka 42: ”Lääketieteellisten tietojen esittämisen vaatimustenmukaisuuden takaavista standardeista ja menetelmistä neuvotteleminen; WWW-sivustojen toimintaan liittyvän kysymys- ja vastauspalvelun asiakaskohtainen suunnittelu, WWW-sivustojen toiminnan ylläpito, seuranta ja analysointi; ohjelmistojen laadinta, elektronisiin tietojenkäsittelylaitteistoihin tarkoitettujen laskuohjelmien laadinta; tietokoneohjelmistoihin ja tietokonelaitteistoihin liittyvät tutkimus- ja suunnittelupalvelut; sääraportointipalvelut, graafiset suunnittelupalvelut, WWW-sivustojen suunnittelupalvelut, tietokantojen (säätietojen) tarjoaminen matkailijoille.”
–
luokka 43: ”Hotelli- ja majoituspalvelut, lomamajoituksen järjestäminen, tietokantojen (majoitustietojen) tarjoaminen matkailijoille, hotellivarauskoneiden tarjoaminen ja/tai käyttö.”
–
luokka 44: ”Lääketieteeseen liittyvät neuvontapalvelut matkailijoille.”
4
Tavaramerkkihakemus julkaistiin 6.12.2004 Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 49/2004.
5
Kantaja eli CheapFlights International Ltd teki 2.3.2005 väitteen hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröintiä vastaan edellä 3 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden ja palvelujen osalta.
6
Väite perustui muun muassa aikaisempaan kansalliseen kuviomerkkiin, joka oli rekisteröity Irlannissa numerolla 227053 luokkiin 35, 36, 38, 39 ja 41–44 kuuluvia palveluja varten ja joka esitetään alla:
7
Väitteen tueksi esitetty peruste oli sekaannusvaara kyseessä olevien merkkien välillä.
8
Väiteosasto hylkäsi väitteen 22.6.2007 luokkiin 9, 16 ja 35 kuuluvien tavaroiden ja palvelujen sekä tiettyjen luokkaan 42 kuuluvien palvelujen osalta; viimeksi mainitut olivat ”lääketieteellisten tietojen esittämisen vaatimustenmukaisuuden takaavista standardeista ja menetelmistä neuvotteleminen; ohjelmistojen laadinta, elektronisiin tietojenkäsittelylaitteistoihin tarkoitettujen laskuohjelmien laadinta; tietokoneohjelmistoihin ja tietokonelaitteistoihin liittyvät tutkimus- ja suunnittelupalvelut; graafiset suunnittelupalvelut”.
9
Se puolestaan hyväksyi väitteen muiden luokkaan 42 kuuluvien palvelujen osalta, joita olivat ”WWW-sivustojen toimintaan liittyvän kysymys- ja vastauspalvelun asiakaskohtainen suunnittelu, WWW-sivustojen toiminnan ylläpito, seuranta ja analysointi; sääraportointipalvelut, WWW-sivustojen suunnittelupalvelut, tietokantojen (säätietojen) tarjoaminen matkailijoille”, sekä luokkiin 38, 39, 41, 43 ja 44 kuuluvien palvelujen osalta.
10
Muun osapuoli EUIPO:ssa teki 21.8.2007 valituksen väiteosaston päätöksestä siltä osin kuin tämä oli hyväksynyt kantajan väitteen.
11
EUIPO:n neljäs valituslautakunta hyväksyi 31.8.2009 tekemällään päätöksellä muun osapuolen EUIPO:ssa tekemän valituksen sillä perusteella, että kyseessä olevien tavaramerkkien välillä ei ole sekaannusvaaraa.
12
Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.11.2009 jättämällään kannekirjelmällä kantaja nosti numerolla T‑460/09 kirjatun kanteen EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 31.8.2009 tekemästä päätöksestä.
13
Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 5.5.2011 antamallaan tuomiolla CheapFlights International v. SMHV – Cheapflights (Cheapflights) (T‑460/09, ei julkaistu, EU:T:2011:198) sekaannusvaaraa koskeneen kanneperusteen ja kumosi neljännen valituslautakunnan tekemän päätöksen.
14
Valituslautakuntien puheenjohtajiston 20.9.2011 tekemällä päätöksellä asia palautettiin laajennettuun valituslautakuntaan viitenumerolla R 1893/2011-G, jotta tämä ratkaisisi asian uudelleen.
15
Laajennettu valituslautakunta palautti 4.7.2012 tekemällään väliaikaisella päätöksellä (jäljempänä väliaikainen päätös) tavaramerkkihakemuksen tutkijan käsiteltäväksi ehdottomien hylkäysperusteiden tutkimiseksi.
16
Kahdella 30.11.2016 ja 14.2.2017 tekemällään päätöksellä tutkija eväsi hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin luokkiin 38, 39, 41, 43 ja 44 kuuluvia palveluja sekä seuraavia luokkaan 42 kuuluvia palveluja varten: ”WWW-sivustojen toimintaan liittyvän kysymys- ja vastauspalvelun asiakaskohtainen suunnittelu, WWW-sivustojen toiminnan ylläpito, seuranta ja analysointi; sääraportointipalvelut, WWW-sivustojen suunnittelupalvelut, tietokantojen (säätietojen) tarjoaminen matkailijoille”; näiden osalta väiteosasto oli hyväksynyt väitteen. Hän eväsi niin ikään hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin luokkaan 9 kuuluvia ”tietokoneohjelmistoja; tietokoneohjelmia ja ‑ohjelmistoja; luonnollisilla kielillä suoritettaviin tietokantahakuihin liittyviä tietokoneohjelmistoja” sekä luokkaan 16 kuuluvia ”muovisia pakkaustarvikkeita (jotka eivät sisälly muihin luokkiin); luetteloita, esitteitä ja lehtisiä; aikakauslehtiä ja kausijulkaisuja” varten; näiden osalta väiteosasto oli hylännyt väitteen.
17
Laajennettu valituslautakunta päätteli 1.6.2017 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) yhtäältä ehdottomien hylkäysperusteiden uudelleentutkimisesta, että tavaramerkkihakemus oli hylätty kaikkien niiden palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hyväksynyt väitteen, minkä vuoksi väite- ja valitusmenettely olivat tulleet aiheettomiksi ja ne oli päätettävä.
18
Se totesi toisaalta, että hakemuksen kohteena oleva tavaramerkki voitiin rekisteröidä luokkaan 9 kuuluvia ”tietokonelaitteistoja; elektronisessa muodossa tarjottavia käyttöoppaita ja käyttöohjeita”, luokkaan 16 kuuluvia ”ohjeita ja käyttöoppaita”, luokkaan 35 kuuluvia ”datan ja tietojen kokoamista, tallentamista, analysointia ja hakua; tiedotusmateriaalin ylläpitoa, indeksointia ja elektronista jakelua; tietoluetteloiden, verkkosivustojen ja muiden tietolähteiden luomista; maailmanlaajuisesta tietokoneverkosta saataviin tietoihin, sivustoihin ja muihin resursseihin liittyvien hakemistojen luomista” sekä luokkaan 42 kuuluvia ”lääketieteellisten tietojen esittämisen vaatimustenmukaisuuden takaavista standardeista ja menetelmistä neuvottelemista; ohjelmistojen laadintaa, elektronisiin tietojenkäsittelylaitteistoihin tarkoitettujen laskuohjelmien laadintaa; tietokoneohjelmistoihin ja tietokonelaitteistoihin liittyviä tutkimus- ja suunnittelupalveluja; graafisia suunnittelupalveluja” varten.
Asianosaisten vaatimukset
19
Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
–
kumoaa riidanalaisen päätöksen
–
velvoittaa EUIPO:n ja hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin haltijan, jos tämä osallistuu käsiteltävänä olevan asian oikeudenkäyntiin väliintulijana, korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
20
EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
–
hylkää kanteen
–
velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
21
Käsiteltävänä olevan kanteen nostamisen jälkeen EUIPO ilmoitti 16.1.2018 unionin yleiselle tuomioistuimelle, että muu osapuoli oli peruuttanut edellä 10 kohdassa mainitun, 21.8.2007 tekemänsä valituksen valituslautakunnassa. EUIPO päätteli kyseisestä peruuttamisesta, että kantajan kolmas kanneperuste oli tullut aiheettomaksi.
22
Kantaja esitti 13.2.2018 huomautuksensa EUIPO:n 16.1.2018 päivätystä kirjeestä. Sen mukaan kolmas kanneperuste ei ollut tullut aiheettomaksi.
Oikeudellinen arviointi
23
Kantaja esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta. Kolme ensimmäistä kanneperustetta perustuvat asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohta), asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen (josta on tullut asetuksen 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan toinen virke) ja sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) valituslautakuntien menettelysäännöistä 5.2.1996 annetun komission asetuksen (EY) N:o 216/96 (EYVL 1996, L 28, s. 11) 8 artiklan 3 kohdan rikkomiseen. Neljännellä kanneperusteellaan kantaja väittää lähinnä, että tietyillä riidanalaisen päätöksen perusteluilla asetetaan kyseenalaiseksi aikaisemman kansallisen tavaramerkin, jonka haltija se on, pätevyys tai kiistetään se.
24
On todettava, että ensimmäisellä ja toisella kanneperusteellaan kantaja riitauttaa riidanalaisen päätöksen laillisuuden, koska laajennettu valituslautakunta päätti sillä valitusmenettelyn edellä 16 kohdassa tarkoitettuihin luokkiin 16, 38, 39, 41, 42 ja 43 kuuluvien palvelujen osalta, joiden osalta tutkija oli evännyt hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin. Kolmannella kanneperusteellaan kantaja riitauttaa riidanalaisen päätöksen laillisuuden, koska laajennettu valituslautakunta päätti valitusmenettelyn edellä 18 kohdassa tarkoitettujen, luokkiin 9, 16, 35 ja 42 kuuluvien tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt väitteen ja joiden osalta se väittää tehneensä liitännäisvalituksen valituslautakunnassaan esittämissään huomautuksissa menettelyn muun osapuolen tekemän valituksen jälkeen. Neljännellä kanneperusteellaan kantaja väittää lähinnä, että riidanalainen päätös on laiton, koska siinä otetaan kantaa aikaisemman kansallisen tavaramerkin, jonka haltija se on, pätevyyteen.
25
Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 129 artiklan sanamuodon mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi omasta aloitteestaan varsinaisia asianosaisia kuultuaan milloin tahansa ratkaista perustellulla määräyksellä ehdotonta prosessinedellytystä koskevan kysymyksen.
26
Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että sillä on asiakirjojen perusteella riittävät tiedot ja se päättää ratkaista asian menettelyä jatkamatta.
Kanne siltä osin kuin se koskee valitusmenettelyn päättämistä luokkiin 9, 16, 38, 39, 41, 42 ja 43 kuuluvien palvelujen osalta, joiden osalta tutkija eväsi hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin
27
Kuten edellä olevasta 15 kohdasta ilmenee, laajennettu valituslautakunta palautti väliaikaisella päätöksellään tavaramerkkihakemuksen tutkijalle, jotta tämä suorittaisi tutkimuksensa ehdottomat hylkäysperusteet huomioiden.
28
Väliaikaisen päätöksen 13 kohdassa valituslautakunta katsoi, että kantajan tekemä väite joka koski luokkiin 9, 16 ja 35 kuuluvia tavaroita ja palveluja ja tiettyjä luokkaan 42 kuuluvia palveluja eli ”lääketieteellisten tietojen esittämisen vaatimustenmukaisuuden takaavista standardeista ja menetelmistä neuvottelemista; ohjelmistojen laadintaa, elektronisiin tietojenkäsittelylaitteistoihin tarkoitettujen laskuohjelmien laadintaa; tietokoneohjelmistoihin ja tietokonelaitteistoihin liittyviä tutkimus- ja suunnittelupalveluja; graafisia suunnittelupalveluja”, oli hylätty lopullisesti. Samassa kohdassa valituslautakunta korosti, että se lykkäisi väitemenettelyä sellaisten palvelujen osalta, joiden osalta kantajan tekemä väite oli hyväksytty, ja että se palauttaisi tavaramerkkihakemuksen tutkijalle niiden osalta.
29
Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja moittii valituslautakuntaa siitä, ettei se ollut – toisin kuin se velvoitetaan asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohdassa tekemään – toteuttanut 5.5.2011 annetun tuomion Cheapflights (T‑460/09, ei julkaistu, EU:T:2011:198) täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä. Se väittää lähinnä, että valituslautakunta velvoitetaan kyseisessä tuomiossa suorittamaan asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun sekaannusvaaran olemassaolon arviointi kyseessä olevien tavaramerkkien välillä siten, että se tutkii, missä määrin sana ”chreapflights” kuvailee kyseessä olevia palveluja. Kun valituslautakunta päätti palauttaa tavaramerkkihakemuksen tutkijalle, se ei siis kantajan mukaan tutkinut kyseessä olevien tavaramerkkien välistä sekaannusvaaraa, minkä vuoksi se rikkoi asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohtaa. Kantajan mukaan valituslautakunta tulkitsi niin ikään virheellisesti väliaikaisessa päätöksessään 5.5.2011 annettua tuomiota Cheapflights (T‑460/09, ei julkaistu, EU:T:2011:198) siten, että siinä asetettiin kyseenalaiseksi hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröitävyys.
30
Toisessa kanneperusteessaan kantaja moittii valituslautakuntaa siitä, että tämä päätti menettelyn ilmoittamatta aikomuksestaan päättää asian käsittely kantajan väitteen asiakysymystä tutkimatta. Se katsoo, että kun otetaan huomioon valituslautakunnan radikaali näkökulman muutos, sitä olisi pitänyt konsultoida ennalta. Kun valituslautakunta ei tehnyt näin, se rikkoi kantajan mukaan asetuksen 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan toista virkettä.
31
Kun kantajalta tiedusteltiin prosessinjohtotoimien yhteydessä sen oikeussuojan tarpeesta riidanalaisen päätöksen osalta, koska siinä päätettiin valitusmenettely asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan suhteellista hylkäysperustetta tutkimatta, tämä perusteli tällaisen tarpeen olemassaolon viittaamalla asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohdan ja saman asetuksen 94 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen rikkomiseen, johon laajennettu valituslautakunta sen mukaan oli syyllistynyt.
32
On todettava, että vaikka väliaikaisen päätöksen tekohetkellä sovelletussa, kolmansien osapuolten huomautuksia koskeneessa asetuksen N:o 207/2009 40 artiklan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 45 artikla) versiossa ei viitattu nimenomaisesti EUIPO:lla olevaan mahdollisuuteen tutkia oma-aloitteisesti milloin tahansa ennen tavaramerkin rekisteröintiä ehdottomia hylkäysperusteita, koska tämä otettiin asetuksen N:o 207/2009 40 artiklan 3 kohtaan vastan sen jälkeen, kun sitä oli muutettu asetuksen N:o 207/2009 ja asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 muuttamisesta sekä maksuista sisämarkkinoilla toimivalle yhdenmukaistamisvirastolle (tavaramerkit ja mallit) annetun komission asetuksen (EY) N:o 2869/95 kumoamisesta 16.12.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/2424 (EUVL 2015, L 341, s. 21) 38 artiklalla, EUIPO:lla oli tällainen mahdollisuus, vaikka tästä ei nimenomaisesti säädettykään (ks. tuomio 18.10.2007, Ekabe International v. SMHV – Ebro Puleva (OMEGA 3), T‑28/05, EU:T:2007:312, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33
Asetuksen N:o 207/2009 37 ja 40–42 artiklan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 42 ja 45–47 artikla) systematiikasta ilmenee lisäksi, että sen tutkiminen, onko tavaramerkkihakemus ehdottomien hylkäysperusteiden mukainen, tapahtuu yksinomaan ex parte ‑menettelyssä tavaramerkin hakijan ja EUIPO:n yksiköiden välillä. Ainoastaan asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 1 kohdan a alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 63 artiklan 1 kohdan a alakohta) perusteella aloitetussa mitättömyysmenettelyssä rekisteröityä tavaramerkkiä vastaan selvitetään inter partes ‑menettelyssä, onko kyseinen tavaramerkki rekisteröity ehdotonta hylkäysperustetta huomioimatta.
34
Tästä seuraa väistämättä, että kun EUIPO tutkii inter partes ‑väitemenettelyssä ehdottomia hylkäysperusteita, samalla alkaa väitemenettelystä riippumaton ja sille rinnakkainen ex parte ‑menettely.
35
Tavaramerkkihakemus oli siis väliaikaisen päätöksen jälkeen kahden erillisen menettelyn kohteena. Yhtäältä inter partes ‑menettelyn, joka koski sitä, oliko hakemus asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen, ja joka on menettely, joka oli saatettu laajennetun valituslautakunnan käsiteltäväksi menettelyn muun osapuolen väiteosaston päätöksestä tekemän valituksen vuoksi ja jota oli lykätty väliaikaisen päätöksen vuoksi. Toisaalta ex parte ‑menettelyn, joka koski sitä, oliko hakemus asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan mukainen, ja joka oli saatettu tutkijan käsiteltäväksi.
36
Tutkijan 30.11.2016 ja 14.2.2017 tekemien kahden päätöksen (ks. edellä 16 kohta) jälkeisessä ex parte ‑menettelyssä tavaramerkin rekisteröinti evättiin asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan vastaisena niiden palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hyväksynyt kantajan väitteen, sekä tiettyjen tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt kantajan väitteen. EUIPO:lla olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että näistä tutkijan päätöksistä ei valitettu valituslautakunnassa.
37
Laajennettu valituslautakunta teki riidanalaisen päätöksen inter partes ‑menettelyssä. Se muun muassa teki kyseisessä päätöksessä päätelmät väite- ja valitusmenettelyä varten siitä, että tutkija oli evännyt hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin tiettyjen tavaroiden ja palvelujen osalta.
38
Yhtäältä niiden palvelujen osalta, joiden osalta kantajan hakemuksen kohteena oleva tavaramerkkiä koskenut väite asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella oli hyväksytty väiteosastossa, se totesi, että tutkija oli evännyt tavaramerkin rekisteröinnin kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan perusteella, ja katsoi, että väite- ja valitusmenettelyt olivat näin ollen tulleet niiden osalta aiheettomiksi.
39
Toisaalta niiden tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt kantajan väitteen, valituslautakunta korosti väliaikaisen päätöksensä 13 kohdassa, että väite oli niiden osalta hylätty lopullisesti. Riidanalaisessa päätöksessä se totesi niin ikään, että tutkija oli evännyt tavaramerkin rekisteröinnin tiettyjä luokkiin 9 ja 16 kuuluvia tavaroita varten. Niiden tavaroiden ja palvelujen luettelo, joiden osalta laajennettu valituslautakunta toteaa riidanalaisen päätöksen 14 kohdassa, että ”riidanalainen tavaramerkki rekisteröidään”, muodostuu nimittäin luokkiin 9, 16, 35 ja 42 kuuluvista tavaroista ja palveluista, joiden osalta kantajan väite oli hylätty, pois lukien luokkiin 9 ja 16 kuuluvat tavarat ja palvelut, joiden osalta tutkija oli evännyt tavaramerkin rekisteröinnin.
40
Unionin yleinen tuomioistuin katsoo tässä tilanteessa, että kanteen tutkittavaksi ottamista on tarkasteltava siltä osin kuin se koskee valitusmenettelyn päättämistä riidanalaisella päätöksellä luokkiin 9, 16, 38, 39, 41, 42 ja 43 kuuluvien palvelujen osalta, joiden osalta tutkija oli evännyt hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin.
41
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin kantajalla on oikeussuojan tarve riidanalaisen toimen kumoamiseen. Tarpeen on oltava jo syntynyt ja edelleen olemassa oleva ja sitä on arvioitava sillä hetkellä, kun kanne on nostettu, oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (ks. tuomio 20.10.2016, Lufthansa AirPlus Servicekarten v. EUIPO – Mareea Comtur , T‑14/15, ei julkaistu, EU:T:2016:622, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42
Oikeussuojan tarve on siis olennainen ja ensimmäinen edellytys kaikille kanteille. Kantajan oikeussuojan tarpeen on kanteen kohteen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa, tai muuten kanne jätetään tutkimatta (ks. tuomio 20.10.2016, , T‑14/15, ei julkaistu, EU:T:2016:622, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeussuojan tarpeen on oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa (ks. tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43
Kantajalla on oikeussuojan tarve vain, jos kanteen lopputulos voi tuottaa kantajalle etua (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 42–44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44
On todettava, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen, tapahtuipa se ensimmäisen tai toisen kanneperusteen perusteella, ei voi tuottaa kantajalle etua.
45
Tällaisella kumoamisella ei ensinnäkään ole mitään vaikutusta sen laillisuuteen, että kieltäydytään viran puolesta rekisteröimästä hakemuksen kohteena olevaa tavaramerkkiä tiettyjen tavaroiden ja palvelujen osalta sillä perusteella, että tämä olisi asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan vastaista.
46
Edellä 33–37 kohdassa esitetyistä syistä laajennettu valituslautakunta ei, kun se saattoi asian tutkijan käsiteltäväksi, nimittäin aloittanut liitännäismenettelyä, joka koskee tavaramerkkihakemuksen pätevyyttä ja jonka lopputulos voitaisiin mahdollisesti riitauttaa kanteessa, joka nostetaan laajennetun valituslautakunnan päätöksestä, vaan erillisen ja rinnakkaisen ex parte ‑menettelyn, joka tapahtuu tutkijan johdolla. Näin ollen jopa siinä tapauksessa, että riidanalainen päätös kumottaisiin, tutkijan päätöksillä olisi edelleen vaikutuksensa.
47
Toiseksi ja joka tapauksessa on todettava, että se, että valituslautakunta palauttaa asian tutkijan käsiteltäväksi, johtaa yksinomaan siihen, että tavaramerkin rekisteröintiä ei ole evätty kyseisten tavaroiden ja palveluiden osalta siksi, että asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuva sekaannusvaara olisi olemassa, kuten kantaja väitteessään väitti, vaan siksi, että kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtaan perustuva ehdoton hylkäysperuste on olemassa. Koska tavaramerkin rekisteröinnin epäämisen vaikutusten välillä ei ole mitään eroa sen mukaan, perustuuko tämä asetuksen 2017/1001 7 vai 8 artiklaan, on katsottava, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei tuottaisi kantajalle mitään etua.
48
Edellä esitetystä seuraa, että kanne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee valitusmenettelyn päättämistä luokkiin 9, 16, 38, 39, 41, 42 ja 43 kuuluvien tavaroiden osalta, joiden osalta tutkija eväsi hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröinnin.
Kanne siltä osin kuin se koskee valitusmenettelyn päättämistä luokkiin 9, 16, 35 ja 42 kuuluvien tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt väitteen
49
Kolmannella kanneperusteellaan, joka koskee asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdan rikkomista, kantaja moittii laajennettua valituslautakuntaa siitä, ettei tämä tutkinut liitännäisvaatimuksia, jotka esitettiin kirjelmässä, jotka se esitti alkuperäisessä menettelyssä valituslautakunnassa.
50
Se väittää, että väiteosaston päätöksen riitauttaminen siltä osin kuin siinä oli hylätty kantajan väite luokkiin 9, 16 ja 35 kuuluvien tavaroiden ja palvelujen sekä tiettyjen luokkaan 42 kuuluvien palvelujen eli ”lääketieteellisten tietojen esittämisen vaatimustenmukaisuuden takaavista standardeista ja menetelmistä neuvottelemisen; ohjelmistojen laadinnan, elektronisiin tietojenkäsittelylaitteistoihin tarkoitettujen laskuohjelmien laadinnan; tietokoneohjelmistoihin ja tietokonelaitteistoihin liittyvien tutkimus- ja suunnittelupalvelujen; graafisten suunnittelupalvelujen” osalta oli asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdan vaatimusten mukainen, minkä vuoksi valituslautakunnan käsiteltäväksi oli saatettu liitännäisvaatimuksia, joista laajennetun valituslautakunnan olisi pitänyt lausua.
51
EUIPO väittää, että kantaja ei esittänyt asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja liitännäisvaatimuksia. EUIPO:n mukaan kanneperuste on joka tapauksessa jätettävä tutkimatta, koska valituslautakunta katsoi väliaikaisessa päätöksessään, että kantajan väite oli hylätty lopullisesti kyseisten tavaroiden ja palvelujen osalta. EUIPO toteaa lopuksi, että 16.1.2018 päivätyssä kirjeessään (ks. edellä 21 kohta) se katsoi, että kyseinen peruste oli tullut aiheettomaksi, koska muu osapuoli EUIPO:ssa käydyssä menettelyssä oli peruuttanut 21.8.2007 tekemänsä valituksen väiteosaston päätöksestä.
52
Kun kantajalta kysyttiin prosessinjohtotoimen yhteydessä siitä, oliko sillä edelleen oikeussuojan tarve riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, koska sillä oli päätetty valitusmenettely sen esittämiä liitännäisvaatimuksia tutkimatta, kantaja katsoi, että kyseinen tarve oli olemassa. Se väitti, että muu osapuoli laajennetussa valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä ei enää voinut peruuttaa 21.8.2007 tekemäänsä valitusta.
53
Asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
54
”Inter partes- menettelyissä vastaaja voi vastauksessaan esittää vaatimuksia, joiden tarkoituksena on kiistetyn päätöksen mitätöiminen tai uudelleenmuotoilu valituksessa mainitsemattomilta osilta. Tällaiset vaatimukset tulevat aiheettomiksi, jos [valituksen valituslautakunnassa tehnyt osapuoli] peruuttaa valituksensa.”
55
Aluksi on hylättävä EUIPO:n argumentti, joka koskee sitä, että riidanalaisen päätöksen riitauttamisen tätä seikkaa ei voida ottaa tutkittavaksi, koska se on esitetty myöhässä. Tämä argumentti perustuu olettamaan, jonka mukaan valituslautakunta päätti siinä käydyn menettelyn sellaisten tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt kantajan väitteen väliaikaisella päätöksellään. Koska kantaja olisi voinut vapaasti riitauttaa väliaikaisen päätöksen kyseisestä päivästä lähtien, tässä kanteessa riitautettu päätös on EUIPO:n mukaan luonteeltaan vahvistava kyseisten tavaroiden ja palvelujen osalta.
56
Ainoastaan toimi, jolla sen tekijä määrittää kantansa yksiselitteisesti ja lopullisesti sellaisessa muodossa, että toimen luonne on yksilöitävissä, on päätös, josta voidaan nostaa kumoamiskanne, kuitenkin sillä edellytyksellä, että tällä päätöksellä ei vahvisteta aikaisempaa toimea (ks. vastaavasti tuomio 26.5.1982, Saksa ja Bundesanstalt für Arbeit v. komissio, 44/81, EU:C:1982:197, 12 kohta).
57
On todettava, että väliaikainen päätös ei ole EUIPO:n väittämällä tavalla lopullinen.
58
Vaikka väliaikaisen päätöksen 13 kohdassa todetaan, että hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin kattamia ja luokkiin 9, 16, 35 ja 42 kuuluvia tavaroita ja palveluja koskeva väite oli hylätty lopullisesti, tätä valituslautakunnan kannanottoa ei toisteta kyseisen päätöksen päätösosassa, jossa viitataan yksinomaan asian palauttamiseen tutkijan käsiteltäväksi ja menettelyn lykkäämiseen siihen saakka, kunnes merkin rekisteröitävyydestä on tehty lopullinen päätös.
59
Olivatpa valituslautakunnan päätöksen perustelut mitkä hyvänsä, vain sen päätösosalla on oikeusvaikutuksia, ja näin ollen vain sitä voidaan pitää asianomaiselle vastaisena. Valituslautakunnan päätöksen perusteluissa esitetyt arvioinnit eivät sen sijaan voi – sellaisinaan – olla kanteen kohteena asetuksen 2017/1001 72 artiklan perusteella. Ne voivat olla Euroopan unionin tuomioistuinten laillisuusvalvonnan kohteena ainoastaan siltä osin kuin – kantajalle vastaisen toimen perusteluina – ne muodostavat riittävän tuen kyseisen toimen päätösosalle (ks. analogisesti tuomio 11.6.2015, Laboratoires CTRS/ v. komissio, T‑452/14, ei julkaistu, EU:T:2015:373, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60
Tästä seuraa väistämättä, että väliaikaisen päätöksen vaikutuksena ei ollut valituslautakunnassa käydyn menettelyn päättäminen niiden tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt kantajan väitteen ja joihin viitataan sen perustelujen 13 kohdassa.
61
Toiseksi on tutkittava seurauksia, joita voi olla sillä, että muu osapuoli EUIPO:ssa peruutti valituksensa, jonka se oli tehnyt valituslautakunnalle 21.8.2007 väiteosaston päätöksestä.
62
Kuten unionin yleisellä tuomioistuimella on ollut tilaisuus korostaa, asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdan sanamuodosta käy selvästi ilmi, että mahdollisuus esittää vaatimuksia, joiden tarkoituksena on riidanalaisen päätöksen mitätöiminen tai uudelleenmuotoilu valituksessa mainitsemattomilta osin, koskee ainoastaan inter partes ‑menettelyjä. Nämä vaatimukset on esitettävä tällaisten menettelyjen yhteydessä toimitetuissa vastauksissa. Tästä syystä kyseisessä säännöksessä säädettiin, että tällaiset vaatimukset tulevat aiheettomiksi, jos kantaja peruuttaa valituksensa valituslautakunnassa. Väiteosaston päätöksen riitauttamiseksi asetuksen N:o 207/2009 60 artiklassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 68 artikla) säädetty itsenäinen valitus on näin ollen ainoa oikeussuojakeino, jonka avulla varmistetaan, että kantaja voi esittää tietyt väitteensä (tuomio 4.2.2016, Meica v. SMHV – Salumificio Fratelli Beretta (STICK MiniMINI Beretta), T‑247/14, EU:T:2016:64, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
63
Ensinnäkin on niin, että toisin kuin kantaja vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen sille esittämään kysymykseen väittää, menettelyn muun osapuolen oli yhä mahdollista peruuttaa 21.8.2007 tekemänsä valitus valituslautakunnassa, vaikka laajennettu valituslautakunta oli päättänyt valitusmenettelyn riidanalaisella päätöksellä.
64
Asetuksen 2017/1001 71 artiklan 3 kohdan mukaisesti ”valituslautakunnan päätökset tulevat voimaan vasta [kanteen nostamiselle unionin yleisessä tuomioistuimessa] tarkoitetun määräajan päätyttyä tai, jos asia tämän ajan kuluessa on saatettu unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, tämän toimen hylkäämisestä alkaen”.
65
On näin ollen niin, että koska kantaja nosti kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa, riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 kohta, jolla päätetään väite- ja valitusmenettely, ei ole tullut voimaan. Menettelyn muu osapuoli saattoi näin ollen vapaasti peruuttaa 21.8.2007 tekemänsä valituksen valituslautakunnassa.
66
Tämän osalta voidaan huomauttaa, että nimenomaan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen lykkäävä vaikutus mahdollistaa sen, että viimeksi mainittu voi ottaa vielä kyseisessä vaiheessa huomioon joko tavaramerkkihakemuksen tai väitteen peruuttamisen (määräys 3.7.2003, Lichtwer Pharma v. SMHV – Biofarma (Sedonium), T‑10/01, EU:T:2003:182, 16–18 kohta) tai väitteen perustana olevan tavaramerkin mitättömäksi julistamisen (määräys 14.2.2017, Helbrecht v. EUIPO – Lenci Calzature (SportEyes), T‑333/14, EU:T:2017:108, 26 kohta).
67
Toiseksi ja näin ollen on todettava, että edellä 61 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti se, että menettelyn muu osapuoli peruutti 21.8.2007 tekemänsä valituksen, merkitsee sitä, että valituslautakunnan käsiteltäväksi ei enää missään tapauksessa ole saatettu liitännäisvaatimuksia, jotka kantaja katsoo esittäneensä kyseistä valitusta koskevissa huomautuksissaan.
68
Näin ollen tilanteessa, jossa kantajan nostama kanne hyväksytään ja riidanalainen päätös kumotaan sillä perusteella, että laajennetun valituslautakunnan olisi pitänyt tutkia kantajan esittämät liitännäisvaatimukset, asia palautetaan laajennettuun valituslautakuntaan, joka voi yksinomaan todeta yhtäältä, että muu osapuoli on peruuttanut valituksensa, ja toisaalta, että asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti kyseiset liitännäisvaatimukset ovat tulleet aiheettomiksi.
69
Kyseisen peruuttamisen vuoksi mainittu käsiteltävänä olevan kanteen seikka, jonka kantaja esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa, ei näin ollen voi enää tuottaa kantajalle etua, minkä vuoksi tällä ei enää ole oikeussuojan tarvetta. Edellä 42 ja 43 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti oikeussuojan tarve on olennainen ja ensimmäinen edellytys kaikille kanteille ja sen on oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa.
70
Kanteesta ei näin ollen ole enää syytä lausua siltä osin kuin se koskee valitusmenettelyn päättämistä luokkiin 9, 16, 35 ja 42 kuuluvien tavaroiden osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt kantajan väitteen.
Kanne siltä osin kuin se koskee riidanalaisessa päätöksessä esiintyvien tiettyjen arviointien olemassaoloa
71
Neljännessä kanneperusteessaan kantaja moittii laajennettua valituslautakuntaa siitä, että tämä yhtäältä tiivisti riidanalaisen päätöksen 7 kohdassa unionin yleisen tuomioistuimen kannan tämän 5.5.2011 antamassa tuomiossa Cheapflights (T‑460/09, ei julkaistu, EU:T:2011:198) siten, että sillä ”vahvistettiin sanan ’cheapflights’ ja lentokoneen esityksen kuvailevuus tiettyjen matkojen järjestämiseen liittyvien palvelujen osalta – –”, ja toisaalta korosti riidanalaisen päätöksen 16 kohdassa kulujen jakamisen yhteydessä, että ”tavaramerkkihakemuksen osittainen hylkääminen perustuu sanan ’cheapflights’ kuvailevaan merkitykseen hylättyjen tavaroiden ja palvelujen osalta ja näin ollen perusteluihin, joita sovellettaisiin samalla tavoin täysin saman sanan sisältävän aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn arvioimiseen”. Edelleenkin riidanalaisen päätöksen 16 kohdan mukaan tämän vuoksi ”kohtuullisuussyistä laajennettu valituslautakunta velvoittaa osapuolet vastaamaan omista kuluistaan”. Kantaja palauttaa mieleen, että irlantilainen tavaramerkki, jonka haltija se on, hyväksyttiin rekisteröitäväksi ilman, että sen piti osoittaa merkin tulleen käytössä erottamiskykyiseksi.
72
EUIPO katsoo, että kyseinen kanneperuste on työjärjestyksen 177 artiklan 1 kohdan d alakohdan vastaisena jätettävä tutkimatta, koska se ei perustu mihinkään täsmälliseen oikeusperustaan eikä oikeuskäytäntöön. Se huomauttaa myös, että kyseiset väitteet esitettiin yksinomaan kulujen jakamisen osalta eikä kantaja riitauta kyseistä jakamista. Se korostaa lopuksi, että kyseiset väitteet koskevat yksinomaan sanaosaa ”cheapflights” eivätkä tavaramerkkejä, joiden haltija kantaja on.
73
Kun kantajalta kysyttiin prosessinjohtotoimien yhteydessä sen nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisesta siltä osin kuin se koskee tiettyjen sanan ”cheapflights” kuvailevuutta koskevien arviointien olemassaoloa riidanalaisessa päätöksessä, tämä katsoi lähinnä voivansa riitauttaa riidanalaisen päätöksen kyseisen seikan, koska aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn asianmukainen arviointi olisi voinut saada valituslautakunnan tekemään erilaisen päätöksen.
74
Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, jota sovelletaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävään menettelyyn kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan ja työjärjestyksen 177 artiklan 1 kohdan d alakohdan nojalla, kanteessa on muun muassa oltava yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Näiden tietojen on oltava niin selvät ja täsmälliset, että vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja unionin yleinen tuomioistuin ratkaista asian. Tämä pätee myös vaatimuksiin, joiden yhteydessä on esitettävä perusteet ja perustelut, jotka mahdollistavat sen, että sekä vastaaja että tuomioistuin voivat arvioida, ovatko ne perusteltuja. Näin ollen niiden oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen, joihin kanne perustuu, on käytävä ilmi ainakin pääpiirteittäin mutta johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä. Vastaavien vaatimusten on täytyttävä, kun kanneperusteen tueksi esitetään väite (ks. tuomio 13.3.2013, Biodes v. SMHV – Manasul Internacional (FARMASUL), T‑553/10, ei julkaistu, EU:T:2013:126, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
75
Kantaja moittii valituslautakuntaa lähinnä siitä, että tämä lausui liitännäisesti aikaisemman tavaramerkin, jonka haltija se on, pätevyydestä, vaikka sillä ei ole minkäänlaista tätä koskevaa toimivaltaa. Käsiteltävä kanneperuste on siis ymmärrettävä eikä sitä voida suoralta kädeltä hylätä työjärjestyksen 177 artiklan 1 kohdan d alakohdan perusteella.
76
On kuitenkin niin, että siltä osin kuin kanne koskee tiettyjä riidanalaisessa päätöksessä olevia arviointeja sanan ”cheapflights” kuvailevuudesta, se on jätettävä tutkimatta, koska kyseessä olevan riidanalaisen päätöksen kohdat eivät voi olla kantajalle vastaisia.
77
Kuten edellä 58 kohdassa jo korostettiin, olivatpa valituslautakunnan päätöksen perustelut mitkä hyvänsä, vain sen päätösosalla on oikeusvaikutuksia, ja näin ollen vain sitä voidaan pitää asianomaiselle vastaisena. Valituslautakunnan päätöksen perusteluissa esitetyt arvioinnit eivät sen sijaan voi – sellaisinaan – olla kanteen kohteena asetuksen 2017/1001 72 artiklan perusteella. Unionin tuomioistuimet voivat valvoa niiden laillisuutta vain, jos ne ovat asianomaiselle vastaisen päätöksen perusteluina välttämätön tuki päätösosalle.
78
Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen systematiikasta ilmenee, että riidanalaisen päätöksen 7 kohtaa ei esitetty päätösosan minkään kohdan tueksi. Vaikka riidanalaisen päätöksen päätösosan 16 kohta on yksi syistä, joihin laajennettu valituslautakunta tukeutui katsoakseen päätösosan 2 kohdassa, että osapuolet vastaavat omista kuluistaan, kyseessä on päätösosan seikka, jota kantaja ei ole riitauttanut. Kannekirjelmästä nimittäin ilmenee, että yksinomaan se, että laajennettu valituslautakunta päätti väite- ja valitusmenettelyt, mikä ilmenee riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 kohdasta, on riitautettu eikä sen 2 kohdasta ilmenevä kulujen jakamista.
79
On näin ollen niin, että koska riidanalaisen päätöksen perusteluissa esiintyviä kritisoituja ilmaisuja ei voida yhdistää kantajan riitauttamaan päätösosan kohtaan, ne eivät voi sellaisinaan olla kanteen kohteena unionin yleisessä tuomioistuimessa.
80
Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kanne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee yhtäältä sitä, että riidanalaisella päätöksellä päätettiin valitusmenettely asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan suhteellista hylkäysperustetta tutkimatta, ja siltä osin kuin se koskee toisaalta tiettyjen sellaisten arviointien olemassaoloa riidanalaisessa päätöksessä, jotka koskevat sanan ”cheapflights” kuvailevuutta, eikä kanteesta ole syytä lausua siltä osin kuin se koskee sitä, ettei valituslautakunta tutkinut liitännäisvaatimuksia, jotka kantaja väittää esittäneensä asetuksen N:o 216/96 8 artiklan 3 kohdan perusteella.
Oikeudenkäyntikulut
81
Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 137 artiklassa määrätään, että jos lausunnon antaminen asiassa raukeaa, unionin yleinen tuomioistuin määrää oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan.
82
Koska käsiteltävänä oleva kanne jätetään osittain tutkimatta ja koska siltä puuttuu osittain kohde, tämän asian erityistilanteessa edellä mainittuja säännöksiä sovelletaan asianmukaisesti, kun kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan puolet EUIPO:n oikeudenkäyntikuluista.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1)
Kanteesta ei ole enää syytä lausua siltä osin kuin se koskee sitä, että Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) laajennettu valituslautakunta päätti valitusmenettelyn 1.6.2017 tekemällään päätöksellä (asia R 1893/2011-G) luokkiin 9, 16, 35 ja 42 kuuluvien tavaroiden ja palvelujen osalta, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt CheapFlights International Ltd:n väitteen.
2)
Kanne jätetään muilta osin tutkimatta.
3)
CheapFlights International vastaa omista oikeudenkäyntikuuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet EUIPO:n oikeudenkäyntikuluista.
4)
EUIPO vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Annettiin Luxemburgissa 11 päivänä joulukuuta 2018.
E. Coulon
kirjaaja
M. Prek
jaoston puheenjohtaja
( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: englanti.
Full & Egal Universal Law Academy