JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MANUEL CAMPOS SÁNCHEZ-BORDONA
26 päivänä kesäkuuta 2019 ( 1 )
Asia C‑255/18
State Street Bank International GmbH
vastaan
Banca d’Italia,
muuna osapuolena
Banco delle Tre Venezie SpA
(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunale Amministrativo Regionale per il Lazio (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2014/59/EU – Luottolaitosten elvytys ja kriisinratkaisu – Aseman muuttuminen – Laitoksen absorptiosulautuminen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan emoyhtiöön – Delegoitu asetus (EU) 2015/63 – Kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyt – Tavanomaiset rahoitusosuudet – Ylimääräiset rahoitusosuudet – Vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien kerääminen – Siirtymäsäännökset – Delegoidun asetuksen 2015/63 soveltaminen direktiivin 2014/59 täytäntöön panematta jättämisestä huolimatta
1.
Luottolaitokset ovat velvollisia osallistumaan kansallisiin rahoitusjärjestelyihin, joita kaikki jäsenvaltiot ovat perustaneet rahoitusalan elvytyksestä ja kriisinratkaisusta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi. Tämän lisäksi luottolaitosten on rahoitettava yhteistä kriisinratkaisurahastoa, joka on vastaava unionin tason rahoitusjärjestely.
2.
Näistä pakollisista rahoitusosuuksista, jotka ovat keskeinen osa kansallisten rahoituslaitosten elvytys- ja kriisinratkaisujärjestelmien ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin toimintaa, on säädetty direktiivissä 2014/59/EU, ( 2 ) jossa tehdään ero tavanomaisten etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien ja ylimääräisten jälkikäteen suoritettavien rahoitusosuuksien välillä.
3.
Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden lausua ensimmäisen kerran näihin kumpiinkin rahoitusosuuksiin sovellettavista oikeussäännöistä. Annettavalla vastauksella voidaan samalla ratkaista ongelmat, joita vuonna 2015 maksettavista rahoitusosuuksista on aiheutunut Italiassa direktiivin 2014/59 täytäntöönpanon viivästymisen ja delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 ( 3 ) voimaantulon takia.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Direktiivi 2014/59
4.
Direktiivin 2014/59 100 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön yksi tai useampi rahoitusjärjestely, jotta voidaan varmistaa, että kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvälineitä ja ‑valtuuksia tehokkaasti.
– –
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rahoitusjärjestelyihin on käytettävissä riittävät rahoitusvarat.
4. Edellä olevan 3 kohdan soveltamiseksi rahoitusjärjestelyissä on erityisesti voitava:
a)
periä 103 artiklassa tarkoitettuja etukäteen suoritettavia rahoitusosuuksia 102 artiklassa tarkoitetun tavoitetason saavuttamiseksi;
b)
periä 104 artiklassa tarkoitettuja ylimääräisiä jälkikäteen suoritettavia rahoitusosuuksia, jos a alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet eivät riitä; ja
c)
tehdä lainasopimuksia ja sopia 105 artiklassa tarkoitetuista muista tukimuodoista.
5. Kunkin jäsenvaltion on perustettava 101 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten kansallinen rahoitusjärjestelynsä sellaisen rahaston avulla, jonka käytön sen kriisinratkaisuviranomainen voi käynnistää, paitsi 6 kohdan nojalla sallituissa tapauksissa.
– –”
5.
Direktiivin 102 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden rahoitusjärjestelyissä käytettävissä olevat varat ovat viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024 vähintään 1 prosentti kaikkien niiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä. Jäsenvaltiot voivat asettaa kyseisen määrän ylittäviä tavoitetasoja.
2. Rahoitusosuuksien periminen rahoitusjärjestelyihin 103 artiklan mukaisesti on 1 kohdassa tarkoitetun ensimmäisen vaiheen aikana jaksotettava ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes tavoitetaso saavutetaan, ottaen kuitenkin asiaankuuluvasti huomioon suhdannevaiheen ja myötäsyklisten rahoitusosuuksien mahdollisen vaikutuksen rahoitusosuuksia suorittavien laitosten rahoitusasemaan.
– –”
6.
Direktiivin 103 artiklassa (”Etukäteen suoritettavat rahoitusosuudet”) säädetään seuraavaa:
”1. Edellä 102 artiklassa määritetyn tavoitetason saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että rahoitusosuudet peritään vähintään vuosittain niiden alueella toimiluvan saaneilta laitoksilta, mukaan lukien unionissa toimivat sivuliikkeet.
2. Kultakin laitokselta perittävä rahoitusosuus on sama kuin sen velkojen määrä (poislukien omat varat), josta on vähennetty suojatut talletukset, suhteessa kaikkien kyseisen jäsenvaltion alueella toimiluvan saaneiden laitosten velkojen kokonaismäärään (poislukien omat varat), josta on vähennetty suojatut talletukset.
Näitä rahoitusosuuksia on mukautettava laitosten riskiprofiilin perusteella 7 kohdan nojalla hyväksyttyjä perusteita noudattaen.
– –”
7.
Direktiivin 104 artiklan (”Ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos käytettävissä olevat varat eivät riitä rahoitusjärjestelyjen käytöstä aiheutuvien tappioiden, kustannusten tai muiden menojen kattamiseen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella toimiluvan saaneilta laitoksilta peritään jälkikäteen ylimääräisiä rahoitusosuuksia, jotta lisämäärät voidaan kattaa. Nämä ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet on laskettava yksittäisille laitoksille 103 artiklan 2 kohdassa säädettyjä sääntöjä noudattaen.
Ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet eivät saa olla yli kolminkertaisia suhteessa 103 artiklan mukaisesti määritettyyn rahoitusosuuksien vuotuiseen määrään.”
2. Delegoitu asetus 2015/63
8.
Delegoidun asetuksen 2015/63 4 artiklassa (”Vuotuisten rahoitusosuuksien vahvistaminen”) säädetään seuraavaa:
”1. Kriisinratkaisuviranomaisten on vahvistettava kunkin laitoksen maksettavaksi tulevat vuotuiset rahoitusosuudet suhteessa laitoksen riskiprofiiliin niiden tietojen perusteella, jotka laitos toimittaa 14 artiklan mukaisesti, ja soveltamalla tässä jaksossa säädettyjä menetelmiä.
2. Kriisinratkaisuviranomaisen on vahvistettava 1 kohdassa tarkoitettu vuotuinen rahoitusosuus kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyn vuotuisen tavoitetason perusteella ottaen huomioon tavoitetason, joka on saavutettava viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024 direktiivin 2014/59/EU 102 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja käyttäen vahvistamisen perustana neljännesvuosittain laskettua kaikkien kyseisen viranomaisen alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten keskimäärää edellisenä vuonna.”
9.
Delegoidun asetuksen 12 artiklassa (”Uusi valvonnan alainen laitos tai aseman muuttuminen”) säädetään seuraavaa:
”1. Jos kyseessä on uusi laitos, jota valvotaan ainoastaan osan rahoitusosuuskautta, osittainen rahoitusosuus määritetään soveltamalla 3 jaksossa säädettyä menetelmää seuraavaksi rahoitusosuuskaudeksi laskettavaan laitoksen rahoitusosuuden määrään niiden täysien kuukausien lukumäärän perusteella, joina laitosta valvotaan rahoitusosuuskaudella.
2. Laitoksen, myös pienen laitoksen, aseman muuttuminen rahoitusosuuskaudella ei vaikuta kyseisenä vuonna maksettavaan rahoitusosuuteen.”
10.
Delegoidun asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kriisinratkaisuviranomaisen on ilmoitettava jokaiselle 2 artiklassa tarkoitetulle laitokselle kyseisen laitoksen vuotuisen rahoitusosuuden vahvistamista koskevasta päätöksestään viimeistään kunkin vuoden toukokuun 1 päivänä.”
11.
Delegoidun asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Laitosten on toimitettava kriisinratkaisuviranomaiselle viimeisin vahvistettu tilinpäätös, joka on saatavissa ennen rahoitusosuuskautta edeltävän vuoden joulukuun 31 päivää, yhdessä lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön lausunnon kanssa – – direktiivin 2013/34/EU – –32 artiklan mukaisesti.”
12.
Delegoidun asetuksen 2015/63 siirtymäsäännökset vahvistetaan sen 20 artiklassa, jonka 1, 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. – – Poiketen siitä, mitä 13 artiklan 1 kohdassa säädetään, kriisinratkaisuviranomaisten on ilmoitettava vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien osalta kullekin laitokselle viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2015 päätöksestään, jossa vahvistetaan rahoitusosuus, joka laitoksen on maksettava.
2. Poiketen siitä, mitä 13 artiklan 4 kohdassa säädetään, 13 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun päätöksen mukaisesti maksettava määrä on vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien osalta maksettava viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2015.
3. Poiketen siitä, mitä 14 artiklan 4 kohdassa säädetään, mainitussa kohdassa tarkoitetut tiedot on vuonna 2015 kriisinratkaisuviranomaiselle toimitettavien tietojen osalta toimitettava viimeistään 1 päivänä syyskuuta 2015.”
13.
Delegoidun asetuksen 21 artiklan toisen kohdan mukaan sitä ”sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2015”.
B Kansallinen oikeus: direktiivin 2014/59 täytäntöönpanosta 16.11.2015 annettu asetus nro 180 ( 4 )
14.
Direktiivi 2014/59 saatettiin osaksi Italian oikeutta asetuksella nro 180/2015, joka tuli voimaan 16.11.2015 eli päivänä, jona se julkaistiin Italian virallisessa lehdessä.
15.
Kyseisen asetuksen 2 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Tätä asetusta sovelletaan seuraaviin laitoksiin:
a)
pankit, joiden kotipaikka on Italiassa
b)
pankkikonsernin italialaiset emoyhtiöt ja pankkilakikoonnoksen 60 ja 61 §:ssä tarkoitetut pankkikonserniin kuuluvat yhtiöt
c)
pankkilakikoonnoksen 65 §:n 1 momentin c ja h kohdassa tarkoitettuun konsolidoituun valvontaan kuuluvat yhtiöt
d)
yhtiöt, joiden kotipaikka on Italiassa ja jotka kuuluvat konsolidoituun valvontaan toisessa jäsenvaltiossa.”
16.
Asetuksen nro 180/2015 3 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kriisinratkaisuviranomaisena toimiessaan Banca d’Italia hoitaa tässä asetuksessa mainittuja tehtäviä ja toimivaltuuksia suhteessa edellä 2 §:ssä mainittuihin laitoksiin, jos näiden kotipaikka on Italiassa. Tässä asetuksessa mainituissa tapauksissa se hoitaa kyseisiä tehtäviä ja toimivaltuuksia suhteessa unionin ulkopuolisten pankkien Italiaan perustettuihin sivuliikkeisiin.”
17.
Asetuksessa nro 180/2015 säädetään seuraavaa:
–
”kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamisen mahdollistamiseksi – – Banca d’Italiaan perustetaan yksi tai useampia kriisinratkaisurahastoja” (78 §)
–
”joulukuun 31 päivään 2024 mennessä kriisinratkaisurahastojen yhteenlaskettu rahoitusmäärä vastaa yhtä prosenttia suojattavista talletuksista sellaisina kuin ne ovat maksuvelvollisen viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen hyväksymispäivänä” (81 §:n 1 momentti)
–
”edellä 1 momentissa mainitun tason saavuttamiseksi maksut lasketaan ja kerätään 82 §:n mukaisesti vuosittain ja ajallisesti mahdollisimman tasaisesti siten, että otetaan huomioon myös myötäsyklinen vaikutus, joka niiden maksamisella saattaa olla maksuvelvollisten taloudelliseen asemaan” (81 §:n 2 momentti)
–
”pankit, joiden kotipaikka on Italiassa, ja unionin ulkopuolisten pankkien italialaiset sivuliikkeet maksavat kriisinratkaisurahastoille tavanomaisia rahoitusosuuksia vuosittain Banca d’Italian määrittämän määrän sen mukaisesti, mitä Euroopan komissio on direktiivin 2014/59/EU 103 artiklan 7 kohdan nojalla säätänyt” (82 §)
–
”ellei rahoitusmäärä riitä kattamaan 79 §:n 1 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä, pankit, joiden kotipaikka on Italiassa, ja unionin ulkopuolisten pankkien italialaiset sivuliikkeet maksavat kriisinratkaisurahastoihin ylimääräisiä rahoitusosuuksia, joilla katetaan lisärasitteet Banca d’Italian määrittämässä määrin” (83 §).
18.
Banca d’Italia perusti Unità di risoluzione e gestione della crisin (kriisinratkaisu- ja ‑hallinnointiyksikkö), ( 5 ) jonka välityksellä se hoitaa kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen tehtäväänsä, 22.9.2015 tekemällään päätöksellä. Kansallisen kriisinratkaisurahaston se perusti 18.11.2015 tekemällään päätöksellä. ( 6 )
II Tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset
19.
State Street Bank International GmbH (jäljempänä SSB International) on saksalainen luottolaitos, joka toimi Italiassa 5.7.2015 saakka State Street Bank SpA ‑nimisen italialaispankin (jäljempänä SSB Italia) välityksellä.
20.
SSB Italian sulauduttua SSB Internationaliin jälkimmäinen jatkoi 6.7.2015 lähtien sijoittautumisvapauden nojalla toimintaa Italiassa pelkän sivuliikkeen välityksellä (State Street Bank International GmbH – Italian sivuliike).
21.
Banca d’Italia aloitti 22.11.2015 neljää sen toimivaltaan kuuluvaa pankkia ( 7 ) vastaan kriisinratkaisumenettelyn, jonka kustannukset olivat lähes 3700 miljoonaa euroa.
22.
Näiden kustannusten kattamiseksi Banca d’Italia päätti sen lisäksi, että se vahvisti vuonna 2015 maksettavat tavanomaiset rahoitusosuudet (noin 588 miljoonaa euroa), vaatia ylimääräisten rahoitusosuuksien suorittamista. Niiden määrän se määritti lakisääteisen ylärajan mukaisesti enintään kolminkertaiseksi suhteessa tavanomaisten rahoitusosuuksien määrään (1763 miljoonaa euroa). ( 8 )
23.
Banca d’Italia antoi 1.4.2016 päätöksen nro 0445827/16, joka oli otsikoitu ”Contribuzione 2015 al Fondo Nazionale di Risoluzione [(Kansalliseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2015 maksettava rahoitusosuus)]” ja jossa SSB Internationalia vaadittiin maksamaan 1275606 euroa tavanomaista rahoitusosuutta ja 3826819 euroa ylimääräistä rahoitusosuutta, yhteensä 5102425 euroa.
24.
SSB International on nostanut Tribunale Amministrativo Regionale per il Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia) kanteen, jossa se vaatii kumoamaan Banca d’Italian päätöksen nro 0445827/16 sekä muut siihen liittyvät toimet.
25.
SSB Internationalin mukaan Banca d’Italia ei ollut toimivaltainen vaatimaan kantajalta vuonna 2015 maksettavaa rahoitusosuutta, koska nyt tarkasteltavien maksuvaatimusten ajankohtana SSB International kuului Saksan kriisinratkaisuviranomaisen toimivaltaan. Se ei siis ollut asetuksen nro 180/2015 82 ja 83 §:ssä tarkoitettu ”pankki, jonka kotipaikka on Italiassa” taikka ”unionin ulkopuolisen pankin italialainen sivuliike”.
26.
SSB International väittää myös, että asetuksen nro 180/2015 säännökset, joihin Banca d’Italian päätökset perustuivat, olivat tulleet voimaan vasta 16.11.2015. Tuona ajankohtana SSB Italia ei enää ollut pankki, jonka kotipaikka on Italiassa ja joka siten kuuluisi asetuksen soveltamisalaan. Lisäksi kansallisen kriisinratkaisurahaston perustaminen ja koko direktiivillä 2014/59 perustetun järjestelmän toiminnan käynnistyminen ajoittuvat Italiassa ajankohtaan, joka on myöhäisempi kuin ajankohta, jolloin SSB Italia sulautui emoyhtiö SSB Internationaliin, ja siten myöhäisempi kuin ajankohta, jolloin kantaja poistui lopullisesti Italiasta ja lakkasi olemasta Italian lainsäädännössä tarkoitettu itsenäinen pankki.
27.
Toissijaisesti SSB International väittää, että Banca d’Italia olisi enimmillään voinut vaatia sitä maksamaan tavanomaisen rahoitusosuuden, jonka määrä olisi suhteutettu niihin kuukausiin, joina SSB Italia harjoitti toimintaa Italiassa, mutta ei koko vuotuista rahoitusosuutta. ( 9 ) Tämä ilmenee analogisesti delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 1 kohdasta, eli laitoksen, jonka olemassaolo lakkaa kesken vuoden ja joka lakkaa näin ollen olemasta kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa, on maksettava rahoitusosuutta vain siltä ajalta, kun se on ollut olemassa.
28.
Banca d’Italia kiistää nämä väitteet ja väittää toimineensa oikein. Sen mukaan SSB Italia oli 1.1.2015 olemassa Italian pankkijärjestelmässä, mikä oikeutti vaatimaan sitä maksamaan vastaavat tavanomaiset ja ylimääräiset rahoitusosuudet. Kyseisessä rahoituslaitoksessa tämän ajankohdan jälkeen tapahtuneilla subjektiivisilla muutoksilla ei enää voinut olla merkitystä.
29.
Saksan kriisinratkaisuviranomainen ei käytännössä voinut ottaa huomioon SSB Italian sulautumista SSB Internationaliin eikä siitä seurannutta viimeksi mainitun yhtiön kasvua, koska tilinpäätöstiedoissa SSB Italian sulautuminen saksalaiseen emoyhtiöön näkyi vasta tilikauden 2015 tilinpäätöksessä, joka oli käytettävissä vasta myöhemmin. Tämä sulkee pois kaksinkertaisen maksuvelvollisuuden/rahoitusosuuden riskin.
30.
Banca d’Italia väittää, että ajallisesta näkökulmasta
–
asetuksen nro 180/2015 voimaantulo ei voinut olla edellytyksenä kansallisen kriisiratkaisuviranomaisen oikeudelle vaatia rahoitusosuuksia (eikä rahoituslaitosten velvollisuudelle maksaa ne)
–
rahoitusosuudet, jotka olivat tulleet maksettaviksi 1.1.2015 lähtien, oli delegoidun asetuksen 2015/63 nojalla hyväksyttävää kerätä marraskuussa 2015, koska asetus itsessään on suoraan sovellettava.
31.
Tässä ristiriitatilanteessa Tribunale Amministrativo Regionale per il Lazio on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Onko aseman muuttumiseksi, joka [delegoidun] asetuksen 2015/63 12 artiklan mukaan ei vaikuta rahoitusosuuden maksamisvelvoitteeseen, katsottava myös tilanne, jossa aiemmin kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa ollut laitos on rahoitusosuuskauden kuluessa absorptiosulautumisen kautta sulautunut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöön, ja päteekö tämä sääntö myös tapauksessa, jossa laitoksen sulautuminen ja siitä seurannut laitoksen olemassaolon lakkaaminen ovat tapahtuneet vuonna 2015, jolloin jäsenvaltio ei ollut vielä muodollisesti perustanut kansallista kriisinratkaisuviranomaista eikä kansallista rahastoa eikä myöskään rahoitusosuuksia ollut vielä laskettu?
2)
Onko edellä mainittua [delegoidun] asetuksen 2015/63 12 artiklaa, luettuna yhdessä saman asetuksen 14 artiklan ja direktiivin 2014/59 103 ja 104 artiklan kanssa, tulkittava siten, että siinäkin tapauksessa, että laitos on rahoitusosuusvuoden kuluessa absorptiosulautumisen kautta sulautunut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöön, se on velvollinen maksamaan kyseistä vuotta koskevan rahoitusosuuden täysimääräisenä eikä suhteessa kuukausiin, joina kyseinen laitos oli ensimmäisen jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa, vastaavasti kuin [delegoidun] asetuksen 2015/63 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun uuden laitoksen tapauksessa?
3)
Sovelletaanko direktiivin 2014/59 ja [delegoidun] asetuksen 2015/63 sekä pankkikriisien kriisinratkaisuvälineiden järjestelmän periaatteiden nojalla tavanomaista maksuosuutta koskevia sääntöjä, erityisesti [delegoidun] asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa, maksuvelvollisten määrittämisajankohdan ja rahoitusosuuden määrän osalta myös ylimääräiseen maksuosuuteen, kun otetaan huomioon sen luonne ja sen määräämiselle säädetyt edellytykset?”
32.
Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet SSB International, Banca d’Italia, Euroopan komissio ja Italian ja Espanjan hallitukset. Ne kaikki osallistuivat 10.4.2019 pidettyyn istuntoon.
III Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
A Alustavia huomautuksia pankkien elvytys- ja kriisinratkaisujärjestelyistä
33.
Ennen kuin otan kantaa ennakkoratkaisukysymyksiin, katson aiheelliseksi kerrata lyhyesti pankkien elvytys- ja kriisinratkaisujärjestelyjen rahoituksen pääpiirteet.
34.
Vuoden 2008 talouskriisin selättämiseksi euroalueen maat perustivat pankkiunionin, jossa rahoituslaitosten vakavaraisuuden valvontaa sekä niiden elvytystä ja kriisinratkaisua koskeva toimivalta siirrettiin unionin toimielimille. Tätä toimivallan siirtämisprosessia edelsi lainsäädäntöjen yhdenmukaistaminen kaikissa unionin jäsenvaltioissa (ns. yhteinen sääntökirja).
35.
Vaikka yhteistä talletussuojajärjestelmää ei vielä ole perustettu, pankkiunionin kaksi muuta pilaria eli yhteinen valvontamekanismi ja yhteinen kriisinratkaisumekanismi ovat jo toiminnassa. Ennen tätä koko unionissa hyväksyttiin yhdenmukaistetut säännöt pankkien vakavaraisuuden valvonnasta ja kriisinratkaisusta.
36.
Pankkien elvytyksen ja kriisinratkaisun osalta yhdenmukaistaminen saatettiin päätökseen direktiivillä 2014/59, jota on sovellettu 1.1.2015 lähtien. Asetuksen (EU) N:o 806/2014 ( 10 ) hyväksyminen mahdollisti yhteisen kriisinratkaisumekanismin käynnistämisen euroalueen maissa 1.1.2016 sen jälkeen, kun oli perustettu yhteinen valvontamekanismi, joka otettiin käyttöön 1.1.2015.
37.
Direktiivi 2014/59 sisältää sääntöjä ja menettelyjä, joilla varmistetaan, että rahoitusala voi vastata luottolaitosten elvytyksestä ja kriisinratkaisusta aiheutuvista kustannuksista yhteisesti, jotta vältytään valtioiden talousarvioista rahoitettavilta pelastustoimilta.
38.
Kriisinratkaisuvälineiden tehokkuus voi monissa tilanteissa riippua lyhytaikaisen rahoituksen saatavuudesta. Tästä syystä direktiivillä 2014/59 perustettiin (99 artikla) yhdennetty eurooppalainen järjestelmä, johon sisältyvät: i) kansalliset rahoitusjärjestelyt (100–105 artikla); ii) rahoitusjärjestelyjen välinen lainaus (106 artikla); ja iii) kansallisten rahoitusjärjestelyjen vastavuoroisuus konsernin kriisinratkaisussa (107 artikla).
39.
Jokainen jäsenvaltio on joutunut perustamaan oman kansallisen rahoitusjärjestelynsä ja myöntämään siihen rahoitusvaroja, joita valvoo kriisinratkaisuviranomainen ja joita on käytettävä kriisinratkaisuvälineiden tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi. ( 11 )
40.
Kansallisiin kriisinratkaisurahastoihin saadaan varoja seuraavista kolmesta lähteestä: ( 12 )
–
etukäteen suoritettavat tai tavanomaiset rahoitusosuudet, jotka laitoksilta kerätään ennen yksittäistä kriisinratkaisutoimea ja sellaisista toimista riippumatta (direktiivin 2014/59 103 artikla)
–
jälkikäteen maksettavat tai ylimääräiset rahoitusosuudet, joita laitoksilta peritään, ”jos käytettävissä olevat varat eivät riitä rahoitusjärjestelyjen käytöstä aiheutuvien tappioiden, kustannusten tai muiden menojen kattamiseen” (direktiivin 2014/59 104 artikla)
–
vaihtoehtoiset rahoitusjärjestelyt, kuten lainasopimukset tai muut tukimuodot, jos aiemmin perityt rahoitusosuudet eivät riitä (direktiivin 2014/59 105 artikla).
41.
Tavanomaisten rahoitusosuuksien määrä määritetään direktiivin 2014/59 102 artiklan 1 kohdassa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin voimaantulopäivän (1.1.2015) ja 31.12.2024 välisenä aikana ”niiden rahoitusjärjestelyissä käytettävissä olevat varat ovat – – vähintään 1 prosentti kaikkien niiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä”. ( 13 )
42.
Tavanomaiset rahoitusosuudet on kerättävä vähintään kerran vuodessa, ja niiden on kuvattava sekä rahoituslaitoksen kokoa että sen toiminnan riskialttiutta. ( 14 ) Delegoidussa asetuksessa 2015/63 vahvistetaan näiden rahoitusosuuksien laskennassa huomioon otettavat tekijät ja laskentamenettely.
43.
Jos tavanomaiset rahoitusosuudet eivät riitä direktiivin 2014/59 104 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tapahtumien kustannusten kattamiseen, kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltiot voivat periä alueellaan sijaitsevilta luottolaitoksilta ylimääräisiä eli jälkikäteen suoritettavia rahoitusosuuksia.
44.
Ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet eivät saa olla yli kolminkertaisia suhteessa tavanomaisten rahoitusosuuksien vuotuiseen määrään. Niiden laskenta ja hallinnointi toteutetaan samalla tavalla kuin tavanomaisten rahoitusosuuksien.
45.
Direktiiviä 2014/59 ja delegoitua asetusta 2015/63 on sovellettu 1.1.2015 lähtien kaikkiin unionin jäsenvaltioihin. Pankkiunioniin osallistuvissa 19 euroalueen maassa (kuten Italiassa) yhteisen kriisinratkaisumekanismin käynnistäminen 1.1.2016 lähtien on kytkeytynyt näihin kahteen säädökseen.
46.
Yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevalla asetuksella on nimittäin 1.1.2016 alkaen
–
keskitetty pankkien elvytystä ja kriisinratkaisua koskeva toimivalta yhteiseksi kriisinratkaisuneuvostoksi nimetylle unionin elimelle, joka toimii suhteessa yhteisen valvontamekanismin valvontaan kuuluviin merkittäviin laitoksiin
–
perustettu yhteisen kriisinratkaisumekanismin omiin toimenpiteisiin tarkoitettu rahoitusjärjestely eli yhteinen kriisinratkaisurahasto, joka toimii yhteisen kriisinratkaisuneuvoston valvonnassa ja jota rahoitetaan samoista varoista kuin kansallisia kriisinratkaisurahastoja.
47.
Yhteinen kriisinratkaisurahasto on siis yhteisen kriisinratkaisumekanismin rahoitusjärjestely. Sillä on määrä korvata asteittain (kahdeksan vuoden aikana eli vuosina 2016–2024) kansalliset rahastot yhteisen valvontamekanismin ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin alaisten rahoituslaitosten kriisinratkaisussa. Tämän jälkeen kansalliset rahastot palvelevat enää pankkiunioniin liittyneiden jäsenvaltioiden vähemmän merkittäviä laitoksia. ( 15 )
48.
Asetuksen N:o 806/2014 67–79 artiklassa säädetään yhteisestä kriisinratkaisurahastosta lähes samaan tapaan kuin direktiivissä 2014/59 säädetään kansallisista kriisinratkaisurahastoista. Tämä koskee niiden saamia tuloja, ( 16 ) niiden käytettävissä olevia varoja ( 17 ) ja tavanomaisten ja ylimääräisten rahoitusosuuksien laskentamenetelmää. ( 18 )
49.
Erityistä yhteisessä kriisinratkaisurahastossa on sen rahoitusjärjestelyjen vastavuoroisuus, josta säädetään asetuksessa N:o 806/2014 ja johon sitoudutaan pankkiunioniin osallistuvien unionin jäsenvaltioiden hallitustenvälisellä sopimuksella (vakausmaksujen siirtämisestä kriisinratkaisurahastoon ja niiden yhdistämisestä Brysselissä 21.5.2014 tehty sopimus). ( 19 )
50.
Yhteinen kriisinratkaisurahasto rahoitetaan kansallisten kriisinratkaisurahastojen keräämillä varoilla. ( 20 ) Se muodostuu aluksi ”kansallisista rahasto-osuuksista”, jotka yhdistetään vaiheittain kahdeksan vuoden siirtymäkauden aikana. Jo heti ensimmäisenä toimintavuonna näistä osuuksista yhdistettiin 40 prosenttia ja toisena toimintavuonna 20 prosenttia, minkä jälkeen rahasto-osuuksien yhdistettyä osaa kasvatetaan samansuuruisilla määrillä seuraavien kuuden vuoden aikana, kunnes kansalliset rahasto-osuudet lopulta lakkaavat olemasta.
51.
Mainitun 21.5.2014 tehdyn sopimuksen 3 artiklan 3 ja 5 kohdan mukaan
–
ennen sopimuksen soveltamispäivää (1.1.2016) direktiivin 2014/59 103 ja 104 artiklan mukaisesti perityt rahoitusosuudet oli siirrettävä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon viimeistään 31.1.2016
–
vuodesta 2016 lähtien kultakin tilikaudelta etukäteen suoritettavat tavanomaiset rahoitusosuudet on siirrettävä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon viimeistään kyseisen vuoden 30. kesäkuuta ( 21 )
–
ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet siirretään välittömästi sen jälkeen, kun ne on peritty.
B Luottolaitoksen aseman muuttumisen vaikutukset kansalliseen kriisinratkaisurahastoon maksettaviin tavanomaisiin etukäteen suoritettaviin rahoitusosuuksiin (ensimmäinen ja toinen ennakkoratkaisukysymys)
52.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, onko delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna ”aseman muuttumisena” pidettävä liiketoimea, jossa aiemmin kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa ollut luottolaitos on absorptiosulautumisen kautta sulautunut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöön.
53.
Kysymys on hyvinkin mielekäs, kun ajatellaan, että kyseisen säännöksen mukaan ”laitoksen, myös pienen laitoksen, aseman muuttuminen rahoitusosuuskaudella ei vaikuta kyseisenä vuonna maksettavaan rahoitusosuuteen”. Riita koskee sitä, onko laitos käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa velvollinen maksamaan kyseistä vuotta koskevan rahoitusosuuden täysimääräisenä vai ainoastaan suhteellisena osuutena (suhteessa kuukausiin, joina kyseinen laitos oli ensimmäisen jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa).
54.
SSB International katsoo, että kyseistä käsitettä on tulkittava suppeasti niin, että se ei sisällä absorptiosulautumista vaan rajoittuu ainoastaan rahoituslaitosten koon muutoksiin. Komissio, Banca d’Italia ja Espanjan ja Italian hallitukset sitä vastoin ehdottavat laajaa tulkintaa, jonka mukaan ”aseman muuttumiseen” unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä sisältyvät absorptiosulautumisen kautta tapahtuneet rajatylittävät sulautumiset. Näin ollen tätä käsitettä sovelletaan SSB Italian sulautumiseen SSB Internationaliin.
55.
Yhdyn tähän jälkimmäiseen näkemykseen.
56.
Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan mukaan tätä asetusta on sovellettava yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Tähän säännökseen sisältyvää laitoksen aseman muuttumisen (tai tilanteen muuttumisen) käsitettä ( 22 ) on tulkittava unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä etenkin, kun kyseisessä säännöksessä ei ole mitään viittausta kansalliseen lainsäädäntöön.
57.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tavanomaisesti noudatetun tulkintamenetelmän ( 23 ) mukaisesti tukeudun tarkastelussani sanamuotoon, asiayhteyteen ja tarkoitukseen pohjautuviin tulkintaperusteisiin.
1. Sanamuodon mukainen tulkinta
58.
Kirjaimellisesti tulkittuna rahoituslaitoksen aseman muuttumisesta on kyse silloin, kun sen oikeudellinen tai tosiasiallinen tilanne muuttuu niin, että tämä voi lähtökohtaisesti vaikuttaa direktiivin 2014/59 ja delegoidun asetuksen 2015/63 soveltamiseen.
59.
Näihin muutoksiin sisältyy tietenkin koon muuttuminen, johon viitataan implisiittisesti kyseisessä säännöksessä olevalla lisäyksellä ”myös pienen laitoksen”. Tämä on yksi mutta ei suinkaan ainoa aseman muuttumisen ilmentymä.
60.
Direktiivissä 2014/59 ja delegoidussa asetuksessa 2015/63 (erityisesti sen 10 artiklassa) vahvistetaan pienten laitosten tavanomaisten rahoitusosuuksien laskentaa varten yksinkertaistetut ja näille edullisemmat säännöt. ( 24 ) Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että ainoita laskentaan vaikuttamattomia aseman muutoksia ovat delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan mukaan sellaiset rahoituslaitosten koon muutokset, joiden tarkoituksena on päästä hyötymään edullisemmasta rahoitusosuuksien maksujärjestelmästä.
61.
Toki delegoidussa asetuksessa 2015/63 (samoin kuin täytäntöönpanoasetuksessa 2015/81 siltä osin kuin on kyse yhteisen kriisinratkaisumekanismin alaisista laitoksista) pyritään estämään rahoituslaitoksia muuttamasta tilannettaan tarkoituksenaan keinotekoisesti pienentää kokoaan, jotta niihin sovellettaisiin yksinkertaistettua tavanomaisten rahoitusosuuksien laskentajärjestelmää.
62.
Kirjaimellisesti tarkasteltuna delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu rahoituslaitosten aseman muuttuminen ei kuitenkaan rajoitu niiden koon pienenemiseen. Tekstuaalisesta näkökulmasta katsottuna riidanalaiseen käsitteeseen voidaan sisällyttää muitakin tilanteita.
63.
Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaisella tulkinnalla voidaan myös kumota SSB Internationalin kapea näkemys, jonka mukaan aseman muuttumisella tarkoitetaan ainoastaan rahoituslaitoksen yhtiörakenteen tai koon muutoksia, kunhan laitos pysyy valtion alueella ja siten kansallisen kriisinratkaisujärjestelyn alaisena.
64.
Tällä perusteella absorptiosulautumisen kautta tapahtuvat rajatylittävät sulautumiset ( 25 ) jäisivät nimittäin aseman muuttumisen käsitteen ulkopuolelle, vaikka delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa ei ole tästä mitään mainintaa. Kuten seuraavaksi selitän, tämä olisi myös direktiivin 2014/59, jolla perustetaan pankkien kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä koskeva yhdennetty eurooppalainen järjestelmä, logiikan vastaista. ( 26 )
2. Systemaattinen tulkinta
65.
Systemaattisesti tarkasteltuna ei voida jättää huomiotta sitä, että asetuksella N:o 806/2014 otetaan käyttöön yhteinen kriisinratkaisurahasto, johon pankkiunioniin osallistuvien maiden kansalliset kriisinratkaisurahastot asteittain yhdentyvät. Tässä yhteydessä ei tiukasti ottaen voida edes puhua absorptiosulautumisen kautta tapahtuvista rajatylittävistä sulautumisista, koska tavanomaisten rahoitusosuuksien määrän vahvistaa yhteinen kriisinratkaisuneuvosto ja koska kansalliset rahastot keräävät ne siirtääkseen ne yhteiselle kriisinratkaisurahastolle.
66.
Näin ollen aseman muuttumisen käsitteeseen sisältyvät direktiivin 2014/59 ja muiden asiaa koskevien säädösten yhteydessä absorptiosulautumisen kautta tapahtuvat rajatylittävät sulautumiset, mikä tarkoittaa, että niillä ei ole merkitystä tavanomaisten rahoitusosuuksien laskennassa.
67.
Kuten nimittäin komissio päättelee, delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan
–
2 kohdassa vahvistetaan pääsääntönä, että rahoituslaitosten aseman muuttuminen rahoitusosuuskaudella ei vaikuta kyseisenä vuonna kansallisiin kriisinratkaisurahastoihin maksettaviin tavanomaisiin rahoitusosuuksiin
–
1 kohdassa säädetään ainoana poikkeuksena tähän sääntöön, että uudet laitokset, joita valvotaan ainoastaan osan rahoitusosuuskautta, ovat velvollisia maksamaan ainoastaan osittaisen rahoitusosuuden, joka suhteutetaan ajallisesti.
3. Teleologinen tulkinta
68.
Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa on tulkittava johdonmukaisesti kansallisten kriisinratkaisurahastojen perustamiselle asetettujen kahden tavoitteen kanssa, jotka ovat a) tarve varmistaa tavanomaisten rahoitusosuuksien vakaa laskenta; ja b) näiden rahastojen asteittainen yhdentäminen ja keskittäminen.
a) Rahoitusosuuksien vakaa laskenta
69.
Direktiivin 2014/59 102 artiklassa ja 103 artiklan 1 kohdassa ja delegoidun asetuksen 2015/63 4 artiklassa velvoitetaan perimään tavanomaiset rahoitusosuudet vuosittain, ( 27 ) jotta rahoitusjärjestelyissä käytettävissä olevat varat saavuttavat asteittain (31.12.2024 mennessä) tason, joka on vähintään 1 prosenttia niiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä.
70.
Tämä tavoitetason saavuttaminen edellyttää sitä, että kansallinen kriisinratkaisuviranomainen määrittää tavanomaiset rahoitusosuudet rahoituslaitosten aseman mukaisesti kunkin maksuvelvollisuusvuoden 1. tammikuuta. Tätä varten delegoidun asetuksen 2015/63 14 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan nämä laitokset toimittamaan kriisinratkaisuviranomaiselle viimeisin vahvistettu tilinpäätös, joka on saatavissa ennen rahoituskautta edeltävän vuoden joulukuun 31. päivää, yhdessä lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön lausunnon kanssa. ( 28 )
71.
Kuten voidaan havaita, tavanomaiset rahoitusosuudet lasketaan kansallisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvien rahoituslaitosten ”tilannekuvan” perusteella, sellaisena kuin se on varanhoitovuoden 1. tammikuuta, ja näistä laitoksista saatavilla olevien taloudellisten tietojen mukaisesti.
72.
Laskennan vakaus on välttämätöntä, jotta tavanomaisten rahoitusosuuksien määrää voidaan asteittain kasvattaa 1 prosenttiin talletuksista vuoteen 2024 mennessä. Jos kriisinratkaisuviranomaiset joutuisivat ottamaan huomioon laitosten oikeudellisessa asemassa ja rahoitusasemassa tapahtuneet muutokset koko tilikauden ajalta, direktiivissä 2014/59 vahvistettua tavoitetasoa olisi vaikea saavuttaa.
73.
Tästä syystä delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa on pääsääntönä, että laitosten aseman muuttuminen tilikauden aikana ei vaikuta tavanomaisten rahoitusosuuksien laskentaan. Tätä sääntöä tukee se, että delegoidun asetuksen 2015/63 mukaan tavanomaisia vuotuisia rahoitusosuuksia ei voida mukauttaa näissä laitoksissa tilikauden aikana tapahtuneisiin muutoksiin, kuten komissio perustellusti huomauttaa.
b) Kansallisten kriisinratkaisurahastojen asteittainen yhdentäminen ja keskittäminen
74.
Direktiivin 2014/59 ja yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen tavoitteena on kansallisten kriisinratkaisurahastojen asteittainen yhdentäminen ja keskittäminen. Parhaiten tätä tavoitetta vastaa sellainen aseman muuttumisen käsitteestä annettu tulkinta, johon sisältyvät absorptiosulautumisen kautta tapahtuneet rajatylittävät sulautumiset, mikä tarkoittaa, että niillä ei ole merkitystä tavanomaisten rahoitusosuuksien laskennassa.
75.
Euroalueen maihin vuonna 2015 (direktiivillä 2014/59 ja delegoidulla asetuksella 2015/63) perustettujen kansallisten kriisinratkaisurahastojen rinnalle luotiin vuonna 2016 yhteinen kriisinratkaisumekanismi ja yhteinen kriisinratkaisurahasto. ( 29 ) Tässä tilanteessa eron tekeminen kansallisten ja rajatylittävien absorptiosulautumisten välillä menettää vähitellen merkitystään tavanomaisten rahoitusosuuksien maksamisessa.
76.
Yhteisen kriisinratkaisumekanismin perustaminen on vaatinut yhteisen ja keskitetyn kriisinratkaisujärjestelyn käyttöönottoa merkittäville rahoituslaitoksille. Tämän järjestelyn perustana on yhteinen rahasto (kriisinratkaisuneuvoston valvonnassa oleva yhteinen kriisinratkaisurahasto), vaikkakin se toimii edelleen kansallisilla rahasto-osuuksilla, jotka on määrä yhdistää asteittain vuoteen 2024 mennessä. Tästä syystä on hylättävä SSB Internationalin väite, jonka mukaan kansallisten kriisinratkaisurahastojen välillä ( 30 ) on tehtävä tiukka ero, vaikka sitä ei voida perustella edes siirtymävuoden 2015 osalta.
77.
Vaikka tämä tiukka erottelu hyväksyttäisiinkin, katsoisin edelleen, että absorptiosulautumisesta aiheutuva aseman muuttuminen ei vaikuta mitenkään tavanomaisten rahoitusosuuksien laskentaan. Koska delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa sovelletaan sekä sulautuneen laitoksen maahan (tässä tapauksessa Italia) että emoyhtiön maahan (Saksa), kaksinkertaista maksuvelvollisuutta ei voi syntyä: SSB International suorittaa vuonna 2015 maksettavan vuotuisen rahoitusosuuden Italian kriisinratkaisurahastoon SSB Italian puolesta ilman, että sen Saksan rahastoon vuonna 2015 maksamaa rahoitusosuutta korotetaan (SSB Internationaliin 5.7.2015 sulautuneen tytäryhtiön varojen ja riskin osalta).
78.
Jos sulautuminen on tapahtunut tilikauden aikana, emoyhtiön on maksettava vuotuinen rahoitusosuus täysimääräisenä sen valtion kansalliseen kriisinratkaisurahastoon, jossa sulautuneella laitoksella on kotipaikka. Kuten jo esitin, sen laskennassa on otettava huomioon laitoksen asema maksuvelvollisuusvuoden 1. tammikuuta, eikä tämän jälkeen tapahtuneella aseman muuttumisella, kuten rajatylittävällä sulautumisella absorptiosulautumisen kautta, ole mitään merkitystä.
79.
Ainoa poikkeus tähän delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa vahvistettuun pääsääntöön säädetään saman artiklan 1 kohdassa: uusien laitosten tarvitsee maksaa ainoastaan osittainen rahoitusosuus, joka on suhteutettu ajallisesti. Tähän nimenomaiseen tilanteeseen tarkoitettua erityistä ratkaisua ei voida ekstrapoloida niin pitkälle, että horjutetaan pääsääntöä (viedään aseman muuttumiselta sen merkitys).
80.
Näin ollen ei voida hyväksyä väitettä, jonka mukaan vuotuinen rahoitusosuus pienenee, kun rahoituslaitoksen aseman muuttumisella ei ole oikeudellisesti mitään merkitystä. SSB Internationalin ehdottama analoginen soveltaminen on siten epäasianmukaista.
C Luottolaitoksen aseman muuttumisen vaikutukset kansallisiin kriisinratkaisurahastoihin maksettaviin ylimääräisiin rahoitusosuuksiin (kolmas ennakkoratkaisukysymys)
81.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, sovelletaanko ylimääräisiin rahoitusosuuksiin samoja sääntöjä kuin tavanomaisiin rahoitusosuuksiin, jos kyse on rajatylittävästä sulautumisesta absorptiosulautumisen kautta.
82.
Huomautuksia esittäneiden osapuolten vastaukset tähän kysymykseen poikkeavat merkittävästi toisistaan:
–
Banca d’Italia ja Italian hallitus katsovat, että näihin rahoitusosuuksiin sovelletaan samoja perimis- ja laskentasääntöjä kuin tavanomaisiin rahoitusosuuksiin. Absorptiosulautumisen kautta tapahtuvissa rajatylittävissä sulautumisissa emoyhtiön on maksettava ylimääräiset rahoitusosuudet, jotka sulautuneen laitoksen valtion kriisinratkaisuviranomainen määrittää sen tilivuoden aikana, jona tämä aseman muuttuminen tapahtui.
–
SSB International ja komissio katsovat, tosin eri perustein, että direktiivin 2014/59 104 artiklan mukaan ylimääräisiä rahoitusosuuksia ovat velvollisia maksamaan ainoastaan laitokset, jotka kyseisten rahoitusosuuksien perimisen hetkellä kuuluvat kansallisen kriisinratkaisurahaston toimivaltaan.
83.
Direktiivin 2014/59 104 artiklan 1 kohdan mukaan kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset perivät ylimääräisiä jälkikäteen suoritettavia rahoitusosuuksia, ”jos käytettävissä olevat varat eivät riitä rahoitusjärjestelyjen käytöstä aiheutuvien tappioiden, kustannusten tai muiden menojen kattamiseen”.
84.
Samassa säännöksessä mainitaan, että ylimääräiset rahoitusosuudet vahvistetaan laitosten kesken 103 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti siten, että ne eivät saa olla yli kolminkertaisia suhteessa rahoitusosuuksien vuotuiseen määrään. Lisäksi 103 artiklan 4–8 kohtaa sovelletaan myös ylimääräisiin rahoitusosuuksiin, kuten direktiivin 2014/59 104 artiklan 2 kohdassa säädetään.
85.
Mielestäni direktiivin 2014/59 104 artiklan viittaukset tavanomaisten rahoitusosuuksien järjestelmään eivät tarkoita, että ylimääräisten rahoitusosuuksien on oltava täysin samanlaisia kuin ne. Vaikka jälkimmäisten rahoitusosuuksien laskentamenetelmä, joka vahvistetaan delegoidussa asetuksessa 2015/63, on sama, niiden yläraja tai enimmäismäärä on eri kuin ensiksi mainittujen, koska ylimääräiset rahoitusosuudet voivat olla enintään kolminkertaisia suhteessa tavanomaisten vuotuisten rahoitusosuuksien määrään. Lisäksi 104 artiklan 3 kohdassa säädetään mahdollisuudesta lykätä kokonaan tai osittain ylimääräisten rahoitusosuuksien maksua, ( 31 ) mikä ei päde tavanomaisiin rahoitusosuuksiin. Vielä tärkeämpää on se, että nämä rahoitusosuudet myös peritään eri ajankohtina ja eri perustein.
86.
Kriisinratkaisuviranomaiset turvautuvat ylimääräisiin rahoitusosuuksiin silloin, kun ne joutuvat toteuttamaan kansallisen rahaston varoja vähentäviä toimia, ja silloin, kun ne tarvitsevat lisävaroja vuotuisen tavoitetasonsa saavuttamiseksi. Tästä syystä ylimääräiset rahoitusosuudet ovat täysin ennakoimattomia eli niitä ei voida suunnitella etukäteen kuten tavanomaisia rahoitusosuuksia, jotka peritään maksuvelvollisuusvuonna kunkin laitoksen tilanteen perusteella, sellaisena kuin se oli 1. tammikuuta.
87.
Ylimääräisten rahoitusosuuksien määrä riippuu siten kansallisen kriisinratkaisurahaston jälleenrahoitustarpeesta suhteessa konkreettisiin kriisinratkaisutoimiin käytettyihin varoihin. ( 32 ) Ajankohta, jolloin nämä rahoitusosuudet on perittävä, on luonnostaan epävarma, sillä se riippuu rahastoon alijäämän aiheuttaneiden kriisinratkaisutoimien ajankohdasta.
88.
Koska ylimääräisten rahoitusosuuksien määrää ei voida ennakoida ja koska niitä on mahdoton suunnitella etukäteen, katson – kuten komissio toteaa –, että niitä voidaan vaatia ainoastaan kansallisen kriisinratkaisurahaston toimivaltaan kuuluvilta laitoksilta ja sinä ajankohtana, jona päätös niiden perimisestä tehdään.
89.
Ylimääräisiä rahoitusosuuksia määrättäessä valtion rahoitusjärjestelmässä toimivina laitoksina pidetään lähtökohtaisesti laitoksia, jotka ovat aiheuttaneet näiden rahoitusosuuksien perimiseen johtaneen riskin (eli riskin, jonka vuoksi jouduttiin turvautumaan kriisinratkaisutoimiin, joihin rahaston varoja on kulunut). Laitoksilla, jotka ovat poistuneet kriisinratkaisuviranomaisen toimivallan alaisuudesta sinä tilivuonna, jona ylimääräiset rahoitusosuudet vahvistettiin, on yleensä ollut vähäisempi vaikutus kriisinratkaisutoimet käynnistäneen riskin syntymiseen.
90.
Tämä tulkinta vastaa delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan sanamuotoa, jossa puhutaan ainoastaan aseman muuttumisen vaikutusten poistamisesta suhteessa tavanomaisiin rahoitusosuuksiin mutta jossa ei mainita laisinkaan ylimääräisiä rahoitusosuuksia. ( 33 ) Tästä syystä laitos, joka sulautuu toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan emoyhtiöönsä, ennen kuin kriisinratkaisuviranomainen on määrännyt sen maksettavaksi ylimääräisiä rahoitusosuuksia, ei ole velvollinen maksamaan niitä valtiolle, jossa se ei enää toimi.
91.
Emoyhtiön on vastaavasti maksettava nämä ylimääräiset rahoitusosuudet, jotka sen kotipaikan valtion kriisinratkaisurahasto määrittää laskelmassa, johon sisältyvät sulautuneen laitoksen varat, ilman että emoyhtiö voi käyttää delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kyseisen valtion rahoitusjärjestelmään kuuluville laitoksille varattua mahdollisuutta maksaa nämä rahoitusosuudet ajallisesti suhteutettuina. Näin estetään laitosten pyrkimykset välttyä ylimääräisten rahoitusosuuksien maksamiselta muuttamalla asemaansa.
92.
Laitoksen aseman muuttuminen vaikuttaa siten ylimääräisiin rahoitusosuuksiin, jotka on perittävä pankkialan ”tilannekuvan” perusteella, sellaisena kuin se on näiden rahoitusosuuksien määrittämisajankohtana, ja jotka kerätään kyseisenä ajankohtana kaikilta kriisinratkaisuviranomaisen alaisilta laitoksilta.
D Tavanomaisten rahoitusosuuksien ajallinen soveltaminen kansallisiin kriisinratkaisurahastoihin (ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen toinen osa)
93.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, onko delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa mainitusta aseman muuttumisen käsitteestä annettua tulkintaa sovellettava tilanteeseen, jossa laitoksen sulautuminen ja siitä seurannut laitoksen olemassaolon lakkaaminen ovat tapahtuneet vuonna 2015, jolloin Italia ei ollut vielä muodollisesti perustanut kansallista kriisinratkaisuviranomaista eikä kansallista rahastoa eikä myöskään rahoitusosuuksia ollut vielä laskettu.
94.
Vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on tarkasteltava siirtymäjärjestelyä, joka direktiivillä 2014/59 ja delegoidulla asetuksella 2015/63 otettiin käyttöön tavanomaisten rahoitusosuuksien määräämiseksi, laskemiseksi ja keräämiseksi vuonna 2015.
95.
Ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneilla osapuolilla on eri näkemys tästäkin kysymyksestä:
–
Komission, Banca d’Italian ja Espanjan ja Italian hallitusten mukaan tämä siirtymäjärjestely mahdollistaa Italian kriisinratkaisuviranomaisen vuodelle 2015 vahvistamien tavanomaisten rahoitusosuuksien keräämisen. Tämä sääntö pätee myös laitoksiin, jotka kyseisenä ajanjaksona olivat sijoittautuneet Italiaan mutta joiden olemassaolo siellä lakkasi sellaisen absorptiosulautumisen seurauksena, joka toteutettiin ennen kuin tämä rahasto ja näitä rahoitusosuuksia hallinnoiva ja ne määrittävä kansallinen viranomainen oli perustettu.
–
SSB International sitä vastoin toteaa, että Italia saattoi direktiivin 2014/59 osaksi kansallista lainsäädäntöään asetuksella nro 180/2015, joka tuli voimaan 16.11.2015, eikä tätä asetusta sovelleta taannehtivasti. Koska SSB Italian absorptiosulautuminen tapahtui 6.7.2015, Italian kriisinratkaisurahasto ei voinut vedota SSB Internationalia vastaan direktiiviin 2014/59 (perusteena tavanomaisten rahoitusosuuksien keräämiselle vuonna 2015), koska direktiivien käänteistä välitöntä oikeusvaikutusta ei sallita. Vaikka delegoitu asetus 2015/63 oli tuona ajankohtana voimassa, sitä ei ollut mahdollista soveltaa riippumatta direktiivistä 2014/59, jota kyseinen asetus täydentää.
96.
Direktiivin 2014/59 130 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31.12.2014, ja täsmennetään, että jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä 1.1.2015 alkaen.
97.
Ei ole epäilystäkään siitä, että Italia saattoi tämän direktiivin myöhässä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Täytäntöönpanosäädös (asetus nro 180/2015) tuli voimaan 16.11.2015, ja Banca d’Italia kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena perusti kriisinratkaisurahaston vasta 18.11.2015 ja vaati rahoituslaitoksia (myös SSB Internationalia) maksamaan tavanomaiset ja ylimääräiset rahoitusosuudet vastaavasti 23. ja 26.11.2015.
98.
Delegoidusta asetuksesta 2015/63 on todettava, että se tuli voimaan 6.2.2015, vaikka sen 21 artiklan toisessa kohdassa säädettiin, että sitä ”sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2015”. Tämä asetus, jota ei tarvinnut saattaa osaksi Italian oikeutta, oli siten voimassa sinä ajankohtana, jonka SSB Italian absorptiosulautuminen tapahtui.
99.
Direktiivin 2014/59 ( 34 ) ja delegoidun asetuksen 2015/63 viivästyneen antamisen takia viimeksi mainittuun sisällytettiin siirtymäsäännöksiä, jotka mahdollistivat tavanomaisten rahoitusosuuksien keräämisen vuonna 2015. Nämä toimenpiteet sisältyvät delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohtaan, joiden sisällöstä voidaan käsiteltävän asian yhteydessä päätellä seuraavaa:
–
Kriisinratkaisuviranomaisten oli viimeistään 30.11.2015 annettava kullekin laitokselle tiedoksi päätös, jossa vahvistettiin tavanomainen vuotuinen rahoitusosuus, joka laitoksen oli maksettava vuodelta 2015. Banca d’Italia ilmoitti päätöksestään SSB Internationalille 23.11.2015, joten lakisääteistä määräaikaa on noudatettu.
–
Vuoden 2015 tavanomaisen rahoitusosuuden määrä oli maksettava viimeistään 31.12.2015. Banca d’Italian tiedoksiantopäivän huomioon ottaen SSB International saattoi noudattaa tätä määräaikaa.
–
Vuonna 2015 maksettavan tavanomaisen rahoitusosuuden laskentaan tarvittavat tiedot oli toimitettava kriisinratkaisuviranomaiselle viimeistään 1.9.2015.
–
Talletussuojajärjestelmien oli viimeistään 1.9.2015 toimitettava kriisinratkaisuviranomaiselle tiedot 31.7.2015 suojattujen talletusten määrästä.
100.
Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklaan ei sisälly minkäänlaisia tavanomaisten rahoitusosuuksien laskentaan sovellettavia siirtymä- tai poikkeussäännöksiä. Siirtymäoikeutta koskevien unionin tuomioistuimen arviointiperusteiden ( 35 ) mukaan tämä tarkoittaa sitä, että niiden laskenta olisi vuonna 2015 pitänyt suorittaa direktiivissä 2014/59 vahvistetun ja delegoidussa asetuksessa 2015/63 tarkennetun yleisen kaavan mukaisesti.
101.
Tavanomaisten rahoitusosuuksien laskennassa käytettävä viitepäivämäärä on kyseisen tilivuoden 1. tammikuuta, eikä laitosten aseman muuttumisella kyseisenä vuonna ole tässä merkitystä.
102.
Tämä tarkoittaa, että delegoidun asetuksen 2015/63 nojalla voitiin vaatia vuodelta 2015 suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien maksamista kaikilta niiltä laitoksilta, jotka olivat sijoittautuneet Italiaan 1.1.2015. Tässä yhteydessä ei voida tehokkaasti vedota siihen, että laitos oli lakannut olemasta rajatylittävän absorptiosulautumisen seurauksena.
103.
On otettava huomioon, että tavanomaiset rahoitusosuudet ovat luonteeltaan vuotuisia ja että niiden keräämisestä säädetään olennaisin osin direktiivissä 2014/59, vuodesta 2015 lähtien ja se mukaan luettuna. Delegoidulla asetuksella 2015/63 vahvistettiin edellä mainitut siirtymäsäännökset, joilla mahdollistettiin vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien periminen myöhäisempinä ajankohtina. Vaikka Italian valtio myöhästyi direktiivin 2014/59 täytäntöönpanossa, se kuitenkin antoi kansallisen täytäntöönpanosäädöksen (asetus nro 180/2015) ajoissa niin, että se pystyi noudattamaan delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklassa rahoitusosuuksien perimiselle asetettua aikataulua.
104.
Näin ollen katson, että kyse ei ole asetuksen nro 180/2015 taannehtivasta soveltamisesta, kuten SSB Italia väittää. Kyse on pikemminkin siirtymäsäännösten soveltamisesta delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklassa – direktiivin 2014/59, jossa jo säädettiin näiden rahoitusosuuksien keskeisistä osista, perusteella – vahvistettujen vuotuisten rahoitusosuuksien perimiseksi vuodelta 2015.
105.
Tästä syystä on mielestäni tarpeetonta määrittää, sovellettiinko delegoitua asetusta 2015/63 ja oliko sillä välitön oikeusvaikutus (myös Italiassa) 1.1.2015 lähtien. Otan kuitenkin kantaa tähän kysymykseen siltä varalta, että unionin tuomioistuin ottaa sen tarkasteltavakseen.
106.
SSB International väittää, että delegoitua asetusta ei voida soveltaa välittömästi jäsenvaltiossa, jos direktiiviä, jonka täytäntöönpanosta siinä säädetään, ei ole vielä saatettu osaksi kyseisen valtion kansallista lainsäädäntöä. Delegoitua asetusta 2015/63 ei siten ole mahdollista soveltaa SSB Italiaan, koska direktiivi 2014/59 saatettiin osaksi Italian oikeutta 16.11.2015, jolloin SSB Italia oli jo lakannut olemasta sulauduttuaan SSB Internationaliin 6.7.2015.
107.
En yhdy tähän päättelyyn. Pitää paikkansa, että unionin tuomioistuin ei yleensä ottaen salli direktiivien vertikaalista välitöntä oikeusvaikutusta. ( 36 ) Tätä sääntöä on kuitenkin nyt käsiteltävän kaltaisissa asioissa lievennettävä, koska direktiivin 2014/59 – joka on perussäädös –, 103 artiklan 7 ja 8 kohtaan sisältyy säädösvallan siirto, ( 37 ) jonka nojalla komissio antoi delegoidun säädöksen (asetus 2015/63), jossa puolestaan määritetään
–
”käsite rahoitusosuuksien mukauttamisesta laitosten riskiprofiiliin” ottaen huomioon tietyt delegoidussa säädöksessä yksityiskohtaisesti luetellut seikat
–
”4 kohdassa tarkoitetut rekisteröinti-, kirjanpito- ja raportointivelvoitteet ja muut velvoitteet sen varmistamiseksi, että rahoitusosuudet tosiasiallisesti maksetaan”, ja ”4 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet, joilla todennetaan asianmukaisesti, onko rahoitusosuudet maksettu oikein”.
108.
Mielestäni delegoidulla asetuksella 2015/63 ei ylitetä valtuutussäädöksessä annettua toimeksiantoa, ( 38 ) kun siinä asetetaan määräajat tavanomaisten vuotuisten rahoitusosuuksien perimisessä noudatettavalle normaalille menettelylle. Sitä ei ylitetty myöskään suhteessa perussäädökseen, kun delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklassa vahvistettiin vuonna 2015 sovellettavat säännökset. Kuten jo totesin, koska direktiivin 2014/59 täytäntöönpanon määräaika oli liian lyhyt ja koska sen saattamisessa osaksi kansallisia lainsäädäntöjä tapahtui viivästyksiä, oli välttämätöntä antaa siirtymäsäännökset, joilla mahdollistettiin tavanomaisten rahoitusosuuksien periminen vuodelta 2015.
109.
Delegoitu asetus 2015/63 oli siis säädös, jota sovellettiin välittömästi Italian oikeusjärjestyksessä 1.1.2015 lähtien ja joka tästä päivämäärästä lukien saattoi itsessään tuottaa oikeusvaikutuksia heti, kun se oli tullut voimaan.
110.
Mielestäni olisi epäloogista asettaa delegoidun asetuksen 2015/63 (joka on mielestäni itsenäinen säädös, koska sitä voidaan soveltaa välittömästi) oikeusvaikutuksen edellytykseksi se, että direktiivi 2014/59 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jos näin tehtäisiin, mikä tahansa jäsenvaltio voisi mitätöidä delegoidun asetuksen välittömän soveltamisen vaikutukset ja lykätä sitä pelkästään viivyttämällä perusdirektiivin täytäntöönpanoa. Kuten komissio ja Banca d’Italia huomauttavat, tällainen viivästys vaarantaisi delegoidun asetuksen yhtenäisen soveltamisen, kun sitä osassa jäsenvaltioita sovellettaisiin ennen direktiivin täytäntöönpanoa ja osassa sen jälkeen.
111.
Lisäksi viivästyksellä olisi kielteisiä heijastusvaikutuksia kansallisten kriisinratkaisurahastojen ja siten myös yhteisen kriisinratkaisurahaston rahoituksen yhtenäisyyteen. Jos delegoitua asetusta 2015/63 ei olisi sovellettu Italiassa 1.1.2015 lähtien, Italian kriisinratkaisurahasto olisi saanut kokoon vain pienen prosenttiosuuden vuonna 2015 perittävästä tavanomaisesta määrästä (kansallisen täytäntöönpanosäädöksen voimaantulopäivän eli 16.11.2015 jälkeen). Tässä tilanteessa Italian kriisinratkaisurahasto ei vuonna 2016 olisi tuonut yhteiseen kriisinratkaisurahastoon varoja siinä suhteessa kuin sen italialaisten rahoituslaitosten koon perusteella olisi kuulunut tuoda.
112.
Tästä seuraa, että delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan siirtymäsäännösten nojalla etukäteen vuodelta 2015 suoritettavia rahoitusosuuksia voitiin vaatia sellaisilta rahoituslaitoksilta, jotka kuuluivat osan tilivuodesta kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen toimivaltaan ja jotka lakkasivat kuulumasta siihen rajatylittävän absorptiosulautumisen seurauksena. Delegoidun asetuksen 2015/63 etukäteen suoritettavia rahoitusosuuksia koskevia säännöksiä sovellettiin Italiaan välittömästi vuoden 2015 aikana aivan riippumatta siitä, minä ajankohtana direktiivi 2014/59 saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä.
IV Ratkaisuehdotus
113.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale Amministrativo Regionale per il Lazion esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä mainitun direktiivin kanssa, on tulkittava seuraavasti:
–
Aseman muuttumisen käsitteeseen sisältyvät rajatylittävät absorptiosulautumiset, joissa aiemmin kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa olleet luottolaitokset sulautuvat emoyhtiöön, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa.
–
Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa emoyhtiö on velvollinen maksamaan tavanomaisen vuotuisen rahoitusosuuden täysimääräisenä sen valtion kansalliseen kriisinratkaisurahastoon, jonne siihen sulautunut laitos oli sijoittautunut.
–
Ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet voidaan periä ainoastaan laitoksilta, jotka kuuluivat kansallisen kriisinratkaisurahaston toimivaltaan sinä päivänä, kun päätös niiden perimisestä tehtiin, eikä delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa voida soveltaa aseman muuttumisen vaikutusten poistamiseksi suhteessa mainittuihin ylimääräisiin rahoitusosuuksiin.
–
Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan siirtymäsäännösten nojalla etukäteen vuodelta 2015 suoritettavia rahoitusosuuksia voitiin vaatia sellaisilta rahoituslaitoksilta, jotka kuuluivat osan tilivuodesta kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen toimivaltaan ja jotka lakkasivat kuulumasta siihen rajatylittävän absorptiosulautumisen seurauksena.
–
Delegoidun asetuksen 2015/63 etukäteen suoritettavia rahoitusosuuksia koskevia säännöksiä sovellettiin Italiaan välittömästi vuoden 2015 aikana aivan riippumatta siitä, minä ajankohtana direktiivi 2014/59 saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: espanja.
( 2 ) Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2014, L 173, s. 190).
( 3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annettu komission delegoitu asetus (EUVL 2015, L 11, s. 44).
( 4 ) Decreto legislativo 16 novembre 2015, n. 180. Attuazione della direttiva 2014/59/UE del Parlamento europeo e del Consiglio, del 15 maggio 2014, che istituisce un quadro di risanamento e risoluzione degli enti creditizi e delle imprese di investimento e che modifica la direttiva 82/891/CEE del Consiglio, e le direttive 2001/24/CE, 2002/47/CE, 2004/25/CE, 2005/56/CE, 2007/36/CE, 2011/35/UE, 2012/30/UE e 2013/36/UE e i regolamenti (UE), n. 1093/2010 e (UE) n. 648/2012, del Parlamento europeo e del Consiglio (GURI nro 267, 16.11.2015) (jäljempänä asetus nro 180/2015).
( 5 ) Delibera 436/2015 de la Banca d’Italia, 22 settembre 2015, Istituzione dell’Unità di Risoluzione e Gestione delle Crisi (saatavana osoitteessa: norme/disposizioni/Provv_22_09_15_UGC.pdf).
( 6 ) Provvedimento n. 1226609/15, del 18 novembre 2015, istitutivo del Fondo Nazionale di Risoluzione (saatavana osoitteessa: ).
( 7 ) Banca della Marche s.p.a., Banca Popolare dell’Etruria e del Lazio s.c.p.a., Cassa di Risparmio della Provincia di Chieti s.p.a. ja Cassa di Risparmio di Ferrara s.p.a.
( 8 ) Banca d’Italia, Rendiconto del Fondo nazionale di risoluzione, anno 2015, s. 6 (saatavana osoitteessa ).
( 9 ) Se katsoo, että koska SSB Italia oli ollut 1.1.2015–30.6.2015 pelkästään Banco d’Italian valvonnassa, siltä olisi voitu vaatia enintään puolet riidanalaisissa päätöksissä vahvistetusta tavanomaisesta vuotuisesta rahoitusosuudesta. Ylimääräistä rahoitusosuutta ei voitu vaatia, koska siitä päätettiin vasta, kun SSB Italia oli jo poistunut Banco d’Italian valvonnasta ja Italian kriisinratkaisujärjestelmästä.
( 10 ) Yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2014, L 225, s. 1).
( 11 ) Direktiivin 2014/59 101 artiklan 2 kohdan mukaan rahoitusjärjestelyä ”ei saa käyttää suoraan laitoksen tai 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitetun yhteisön tappioiden kattamiseen eikä tällaisen laitoksen tai yhteisön pääomapohjan vahvistamiseen”.
( 12 ) Direktiivin 2014/59 johdanto-osan 104 ja 105 perustelukappale ja 100 artikla.
( 13 ) Tämän vaiheen aikana tavanomaisten rahoitusosuuksien periminen on jaksotettava ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes tavoitetaso saavutetaan, ottaen kuitenkin huomioon suhdannevaiheen ja myötäsyklisten rahoitusosuuksien mahdollinen vaikutus rahoitusosuuksia suorittavien laitosten rahoitusasemaan.
( 14 ) Tavanomainen rahoitusosuus perustuu kiinteään määrään, joka määritetään laitoksen velkojen perusteella (vuotuinen perusrahoitusosuus) ja johon lisätään kyseisen laitoksen riskiprofiilin perusteella laskettu määrä (ylimääräinen riskikorjaus).
( 15 ) Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon eivät osallistu pankkiunionin ulkopuoliset unionin jäsenvaltiot. Näissä valtioissa toimivat edelleen kansalliset kriisinratkaisurahastot, joiden toiminta perustuu direktiiviin 2014/59 ja sen täytäntöönpanosääntöihin.
( 16 ) Yhteinen kriisinratkaisurahasto saa tuloja tavanomaisista rahoitusosuuksista, ylimääräisistä rahoitusosuuksista ja vaihtoehtoisista rahoitusjärjestelyistä.
( 17 ) Näiden varojen on viimeistään vuonna 2024 saavutettava taso, joka on vähintään yksi prosentti kaikkien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä.
( 18 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 yhdenmukaisista soveltamisedellytyksistä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen osalta 19.12.2014 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/81 (EUVL 2015, L 15, s. 1) 4 artiklassa viitataan delegoituun asetukseen 2015/63.
( 19 ) Teksti saatavana osoitteessa:
( 20 ) Asetuksen N:o 806/2014 77 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että kahdeksan vuoden siirtymäkautena kriisinratkaisuneuvosto käyttää kriisinratkaisurahastoa ”niiden periaatteiden mukaisesti, jotka perustuvat kriisinratkaisurahaston jakamiseen kutakin osallistuvaa jäsenvaltiota vastaaviin kansallisiin rahasto-osuuksiin ja kriisinratkaisurahaston kansallisiin rahasto-osuuksiin kohdennettavien kansallisella tasolla kerättyjen eri varojen vaiheittaiseen yhdistämiseen sopimuksessa määrätyllä tavalla”.
( 21 ) Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston tietojen mukaan tavanomaiset rahoitusosuudet vuonna 2018 olivat noin 7500 miljoonaa euroa, joten yhteiseen kriisinratkaisurahastoon on jo saatu kerättyä noin 24900 miljoonaa euroa niistä arviolta 56300 miljoonasta eurosta, jotka on saatava kokoon viimeistään vuonna 2024 (määrä vastaa yhtä prosenttia yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin kuuluvien laitosten suojattujen talletusten määrästä) (ks. ).
( 22 ) Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan espanjankielisessä versiossa puhutaan ”tilanteen muuttumisesta” (”cambio de condición”). Muissa kieliversioissa käytetään ilmausta ”aseman muuttuminen”, joka on ranskaksi ”changement de statut”; englanniksi ”change of status”; italiaksi ”cambiamento di status”; portugaliksi ”alteração do estatuto” ja saksaksi ”Statusänderung”. Vaikka ”tilanteen muuttuminen” olisi ollut tarkempi ilmaus, se tosiasiallisesti vastaa käsitettä ”aseman muuttuminen”, joten eri kieliversioiden välillä ei ole merkityseroa.
( 23 ) Tuomio 17.4.2018, Egenberger (C‑414/16, EU:C:2018:257, 44 kohta); tuomio 10.12.2018, Wightman ym. (C‑621/18, EU:C:2018:999, 47 kohta) ja tuomio 26.2.2019, Rimšēvičs ja EKP v. Latvia (C‑202/18 ja C‑238/18, EU:C:2019:139, 45 kohta).
( 24 ) Täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 8 artiklan 5 kohdan mukaan laitokset, joiden varojen kokonaismäärä on enintään 3000000000 euroa, voivat maksaa 50000 euron suuruisen kiinteämääräisen summan velkojen kokonaismäärän ensimmäisten 300000000 euron osalta, kun kyseisestä kokonaismäärästä on vähennetty omat varat ja suojatut talletukset, ja suorittaa vakausmaksunsa 300000000 euroa ylittävästä velkojen kokonaismäärästä delegoidun asetuksen 2015/63 4–9 artiklan yleisten säännösten mukaisesti. Ensiksi mainitun asetuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleen mukaan tämä laitosten maksamien vakausmaksujen yksinkertaistettu laskentamenetelmä ”myös ehkäisisi mahdolliset lyhytaikaiset muutokset, joita nämä laitokset voisivat tehdä asemaansa, jotta niihin voitaisiin soveltaa delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 10 artiklaa”.
( 25 ) Tietyistä yhtiöoikeuden osa-alueista 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/1132 (EUVL 2017, L 169, s. 46) 89 artiklan 1 kohdan mukaan ”hankkimalla tapahtuvalla sulautumisella” tarkoitetaan ”menettelyä, jossa yksi tai useampi yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää varansa ja vastuunsa toiselle yhtiölle siten, että sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön osakkeita sekä mahdollisesti rahakorvauksen, jonka määrä ei kuitenkaan saa olla enemmän kuin kymmenen prosenttia näin annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpidollisesta vasta-arvosta”.
( 26 ) Direktiivin 2014/59 johdanto-osan 113 perustelukappaleessa todetaan, että ”ottamalla käyttöön rahoitusjärjestelyjä, joilla luodaan tässä direktiivissä tarkoitettu rahoitusjärjestelyjen eurooppalainen järjestelmä, olisi varmistettava koordinointi kansallisella tasolla kriisinratkaisuun käytettävissä olevien varojen käytössä”.
( 27 ) Delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 6 kohdan mukaan ”rahoitusosuuskaudella” tarkoitetaan yhtä kalenterivuotta.
( 28 ) Nämä tiedot on toimitettava viimeistään kunkin vuoden tammikuun 31. päivänä edellisen vuoden joulukuun 31. päivänä päättyneen kauden osalta tai sovellettavan asiaankuuluvan tilikauden osalta delegoidun asetuksen 2015/63 14 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tämän asetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan kriisinratkaisuviranomaisen on ilmoitettava jokaiselle laitokselle kyseisen laitoksen vuotuisen rahoitusosuuden vahvistamista koskevasta päätöksestään viimeistään kunkin vuoden toukokuun 1 päivänä.
( 29 ) Vuosi 2015 oli siirtymävuosi, jonka aikana kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset määrittivät ja keräsivät vuotuiset rahoitusosuudet; vuonna 2016 näiden rahoitusosuuksien määrittämisestä vastasi jo yhteinen kriisinratkaisuneuvosto, kun taas niiden keruu säilyi kansallisten viranomaisten vastuulla. Kansalliset rahastot siirsivät vuonna 2015 keräämänsä rahoitusosuudet yhteiselle kriisinratkaisurahastolle, ja vuodesta 2016 lähtien kaikki vuotuiset rahoitusosuudet on siirretty yhteiselle kriisinratkaisurahastolle, johon kansalliset rahastot asteittain yhdistetään.
( 30 ) Sen mukaan SSB Internationalin velvoittaminen maksamaan Italian kansalliseen rahastoon tavanomainen rahoitusosuus liiketoimista, jotka SSB Italia oli toteuttanut Italiassa vuoden 2015 aikana, merkitsee tosiasiallisesti sen pakottamista hankkimaan ”vakuutusturva”, i) jonka tarkoituksena on vakuuttaa SSB International sellaisen riskin varalta, jota se ei ole itse aiheuttanut (koska se ei kuulu Italian järjestelmään); ja ii) josta ei milloinkaan voida maksaa korvausta, koska SSB Internationalin kriisinratkaisua ei voida koskaan rahoittaa Italian rahastosta siitä syystä, että se on Saksan viranomaisen alainen.
( 31 ) Direktiivin 2014/59 104 artiklan 4 kohdassa siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä niiden olosuhteiden ja edellytysten määrittelemiseksi, joiden täyttyessä maksamista voidaan lykätä, mutta tähän siirrettyyn säädösvaltaan ei käytännössä ole vielä turvauduttu.
( 32 ) Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 22 kohdassa täsmennetään kyseisten neljän yhteisön kriisinratkaisuun liittyvät luvut, jotka Banca d’Italia toimitti 22.11.2015.
( 33 ) Delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädetään kiistatta ainoastaan tavanomaisista rahoitusosuuksista.
( 34 ) Tämän direktiivin, joka julkaistiin virallisesti 12.6.2014 ja joka oli määrä saattaa osaksi kansallisia lainsäädäntöjä ennen 31.12.2014, täytäntöönpanon määräaika oli niin lyhyt, että se aiheutti jäsenvaltioissa viivästyksiä direktiivin täytäntöönpanossa; näin kävi myös Italiassa.
( 35 ) Siirtymäsäännöksiä on tulkittava suppeasti, eikä niitä voida soveltaa analogisesti, sillä niillä poiketaan unionin oikeuden yleisistä säännöksistä tai kumotaan ne. Ks. mm. tuomio 7.12.2006, Eurodental (C‑240/05, EU:C:2006:763, 54 kohta) ja tuomio 12.6.2008, komissio v. Portugali (C‑462/05, EU:C:2008:337, 54 kohta).
( 36 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi vedota yksityistä oikeussubjektia vastaan direktiivin säännökseen, jota se ei ole itse pannut täytäntöön (tuomio 22.11.2017, Cussens ym., C‑251/16, EU:C:2017:881, 49 kohta ja tuomio 21.9.2017, DNB Banka, C‑326/15, EU:C:2017:719, 41 kohta). Direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille eikä direktiiviin näin ollen sellaisenaan voida vedota tällaista henkilöä vastaan (tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym., C‑115/16, C‑118/16, C‑119/16 ja C‑299/16, EU:C:2019:134, 114 kohta ja tuomio 5.7.2007, Kofoed, C‑321/05, EU:C:2007:408, 42 kohta).
( 37 ) Direktiivin 2014/59 115 artiklassa annetaan komissiolle toimivalta antaa delegoituja säädöksiä.
( 38 ) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetaan SEUT 290 artiklassa tarkoitetusta delegoidusta toimivallasta, että on varmistettava, etteivät unionin viranomaiset ylitä valtuutussäädöksessä niille annettua toimeksiantoa, ja tällöin on muistettava erityisesti, että tällaisen siirretyn toimivallan on joka tapauksessa noudatettava valtuutussäädöksen keskeisiä osia ja oltava lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyllä perussäädöksellä määritellyn säännöstön mukainen (ks. tuomio 18.3.2014, komissio v. parlamentti ja neuvosto, C‑427/12, EU:C:2014:170, 38 kohta ja tuomio 17.3.2016, parlamentti v. komissio, C‑286/14, EU:C:2016:183, 30 kohta).
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään, että säädösvalta on rajattava riittävän täsmällisesti niin, että siinä mainitaan selvästi siirretyn säädösvallan rajat ja että komission tämän vallan käyttöä voidaan valvoa unionin lainsäätäjän vahvistamien objektiivisten kriteereiden perusteella (ks. tuomio 5.7.1988, Central-Import Münster v. Hauptzollamt Münster, 291/86, EU:C:1988:361, 13 kohta; tuomio 12.7.2005, Alliance for Natural Health ym., C‑154/04 ja C‑155/04, EU:C:2005:449, 90 kohta ja tuomio 26.7.2017, Tšekki v. komissio, C‑696/15 P, EU:C:2017:595, 49 kohta).