JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MICHAL BOBEK
7 päivänä toukokuuta 2019 ( 1 )
Asia C‑347/18
Alessandro Salvoni
vastaan
Anna Maria Fiermonte
(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunale di Milano (Milanon alioikeus, Italia))
(Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EU) No 1215/2012 – 53 artikla – Todistus tuomioistuimen antaman ratkaisun täytäntöönpanokelpoisuudesta – Menettely – Ratkaisun antaneen tuomioistuimen toimivalta – Kuluttajansuoja – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla)
I Johdanto
1.
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1215/2012 (uudelleenlaadittu) ( 2 ) perustetun järjestelmän mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten antama tuomio on tunnustettava toisissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä. Jos tuomio on täytäntöönpanokelpoinen alkuperäjäsenvaltiossa, se on täytäntöönpanokelpoinen toisessa jäsenvaltiossa ilman eksekvatuurimenettelyä.
2.
Jotta yhdessä jäsenvaltiossa annettu tuomio voidaan panna täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa, hakijan on kuitenkin toimitettava toimivaltaiselle täytäntöönpanoviranomaiselle tuomion jäljennös sekä – asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan mukaisesti annettu – todistus, jossa vahvistetaan, että kyseinen tuomio on täytäntöönpanokelpoinen, ja johon sisältyy ote tuomiosta (jäljempänä 53 artiklan mukainen todistus).
3.
Mikä tarkkaan ottaen on tämän menettelyn luonne ja mitä toimivaltuuksia tuomion antaneella tuomioistuimella on sen suhteen? Tämä on Tribunale di Milanon (Milanon alioikeus, Italia) nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä esittämien kysymysten keskeinen sisältö. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee erityisesti, voiko ratkaisun antanut tuomioistuin, jonka tehtävänä on antaa 53 artiklan mukainen todistus, viran puolesta pyrkiä selvittämään, onko ratkaisu, jonka täytäntöönpanoa haetaan, annettu kuluttajasopimuksiin sovellettavien toimivaltasääntöjen vastaisesti, jotta se voisi tarvittaessa ilmoittaa kuluttajalle sääntöjen vastaisesta menettelystä ja antaa tälle mahdollisuuden harkita uudelleen mahdollisuutta vastustaa täytäntöönpanoa vastaanottavassa jäsenvaltiossa.
II Unionin oikeus
4.
Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 26 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:
”Keskinäinen luottamus lainkäyttöön unionissa oikeuttaa periaatteen, että jäsenvaltiossa annetut tuomiot olisi tunnustettava kaikissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä. Myös tavoite vähentää rajat ylittävien riita-asioiden käsittelyyn kuluvaa aikaa ja kustannuksia oikeuttaa luopumisen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta ennen täytäntöönpanoa vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Jäsenvaltiossa annettua tuomiota olisi tämän vuoksi käsiteltävä niin kuin se olisi annettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa.”
5.
Asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kun asia koskee henkilön, jäljempänä ’kuluttaja’, sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voida pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 artiklan ja 7 artiklan 5 alakohdan soveltamista,
– –
c)
kaikissa muissa tapauksissa, jos sopimus on tehty sellaisen henkilön kanssa, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa siinä jäsenvaltiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka, tai joka millä keinoin tahansa suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien, ja sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.”
6.
Asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan 2 kohdan mukaan ”toinen sopimuspuoli voi nostaa kanteen kuluttajaa vastaan ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa kuluttajalla on kotipaikka”.
7.
Asetuksen N:o 1215/2012 42 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiossa annetun tuomion panemiseksi täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa hakijan on toimitettava toimivaltaiselle täytäntöönpanoviranomaiselle
a)
tuomion jäljennös, joka täyttää sen aitouden toteamiseksi vaadittavat edellytykset; ja
b)
53 artiklan mukaisesti annettu todistus, jossa vahvistetaan, että tuomio on täytäntöönpanokelpoinen, ja johon sisältyy ote tuomiosta sekä tarvittaessa tiedot korvattavista oikeudenkäyntikuluista ja korkolaskelma.”
8.
Asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tuomion tunnustamisesta on kieltäydyttävä asiaan osallisen hakemuksesta, jos
– –
e)
tuomio on ristiriidassa
i)
II luvun 3, 4 tai 5 jakson kanssa, kun vastaajana on vakuutuksenottaja, vakuutettu, vakuutussopimuksen edunsaaja, vahingon kärsinyt, kuluttaja tai työntekijä; – –”
9.
Asetuksen N:o 1215/2012 46 artiklan mukaan ”tuomion täytäntöönpanosta kieltäydytään sen henkilön hakemuksesta, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, jos siihen on jokin 45 artiklassa tarkoitettu peruste”.
10.
Asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan nojalla ”tuomion antaneen tuomioistuimen on asiaan osallisen pyynnöstä annettava todistus liitteen I mukaista lomaketta käyttäen”.
III Tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys
11.
Asianajaja Alessandro Salvoni, jonka toimipaikka on Milanossa, vaati 3.11.2015 jättämällään hakemuksella Tribunale di Milanoa antamaan maksamismääräyksen Anna Maria Fiermontelle (joka asuu Hampurissa) määrästä, jonka tämä on velkaa palkkiona asiantuntijapalveluista, jotka Salvoni oli suorittanut testamenttiin liittyneessä oikeudenkäynnissä.
12.
Tribunale di Milano antoi 26.10.2015 maksamismääräyksen, jonka määrä oli 53297,68 euroa lisättynä koroilla ja kuluilla (jäljempänä kyseessä oleva maksamismääräys).
13.
Fiermonte ei riitauttanut kyseessä olevaa maksamismääräystä, josta tuli lopullinen. Tämän jälkeen Salvoni pyysi Tribunale di Milanoa antamaan määräyksen osalta 53 artiklan mukaisen todistuksen.
14.
Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin teki viran puolesta internethaun, arvioi sen jälkeen uudelleen Salvonin lausumia ja teki lopuksi seuraavat päätelmät: i) Fiermonten ja Salvonin välinen oikeussuhde on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen suhde ja ii) Salvoni suuntasi toimintansa asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla jäsenvaltioon, jossa kuluttajalla on kotipaikka. Tribunale di Milano katsoi, että asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan 2 kohdan mukaan Salvonin olisi tullut saattaa asia asiakastaan vastaan vireille sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa tällä on kotipaikka (Saksa).
15.
Tribunale di Milano, joka nyt käsittelee 53 artiklan mukaisen todistuksen antamista, tuli siihen tulokseen, että se oli aiemmin maksamismääräystä antaessaan laiminlyönyt tarkastaa, onko se asetuksen N:o 1215/2012 mukaan asiassa toimivaltainen, kuten asetuksen 28 artiklan 1 kohdassa edellytetään.
16.
Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on sillä kannalla, että 53 artiklan mukaisen todistuksen antaminen automaattisesti voi olla vastoin unionin oikeutta, koska se voi viedä tehokkaat oikeussuojakeinot henkilöltä, jota vastaan kyseessä oleva maksamismääräys on annettu. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tunnustaa, ettei sillä ole asetuksen N:o 1215/2012 42 ja 53 artiklan mukaan mahdollisuutta kieltäytyä todistuksen antamisesta, koska kyseessä oleva maksamismääräys on tullut lopulliseksi. Kuitenkin ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pohtii, annetaanko asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa tästä huolimatta toimivalta tehdä muita toimia kuluttajan suojelemiseksi, kun kyseistä artiklaa tulkitaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan valossa.
17.
Tältä osin ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kuluttaja on elinkeinonharjoittajiin nähden heikompi osapuoli, minkä vuoksi voi olla tarpeen, että epätasa-arvoista tilannetta tasoitetaan kansallisen tuomioistuimen aktiivisilla toimenpiteillä tarvittaessa viran puolesta. ( 3 ) Näin ollen pääasian menettelyssä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa on ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan löydettävä tasapaino tarpeen varmistaa tuomioistuinratkaisujen nopea ja tehokas täytäntöönpano Euroopan unionissa ja tehokkaan kuluttajansuojan tarpeen välillä.
18.
Oikea tasapaino saavutetaan ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan tulkitsemalla asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklaa siten, että tuomion antaneella tuomioistuimella on toimivalta ex officio tarkistaa, onko kyseisen asetuksen II luvun 4 jakson toimivaltasääntöjä (eli sen 17 ja 19 artiklaa) jätetty noudattamatta, ja tarvittaessa ilmoittaa kuluttajalle mahdollisesta säännösten vastaisesta menettelystä. Tällä tavoin saatettaisiin kuluttajan tietoon, että hänellä voi olla käytettävissään asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan e alakohdassa ja 46 artiklassa säädettyjä keinoja vastustaa ratkaisun täytäntöönpanoa sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa hänellä on kotipaikka.
19.
Näillä perusteilla Tribunale di Milano on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklaa ja [perusoikeuskirjan] 47 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että alkuperävaltion tuomioistuimella, jolta on haettu 53 artiklan mukaista todistusta lainvoimaiseksi tulleen ratkaisun osalta, olisi mahdollisuus käyttää viran puolesta toimivaltaansa selvittääkseen, onko asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 4 jakson säännöksiä rikottu, jotta kuluttajalle voidaan ilmoittaa mahdollisesti todetusta rikkomisesta ja antaa hänelle mahdollisuus arvioida kaikista seikoista tietoisena mahdollisuutta vedota saman asetuksen 45 artiklassa säädettyyn oikeussuojakeinoon?”
20.
Kirjallisia huomautuksia tässä menettelyssä esittivät Tšekin hallitus, Irlanti, Italian hallitus ja Euroopan komissio.
IV Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset
21.
Selvennän ensin käsitystäni puheena olevasta tapauksesta ja luon siten puitteet sen johdosta heräävien oikeudellisten kysymysten analysoinnille.
22.
Ensinnäkin kyseessä olevan maksamismääräyksen antoi Tribunale di Milano, joka on myös se kansallinen tuomioistuin, jota on ratkaisun antaneena tuomioistuimena pyydetty antamaan samaa määräystä koskeva 53 artiklan mukainen todistus ja joka päätti esittää ennakkoratkaisupyynnön. Oletan, että alkuperäisen maksamismääräyksen on antanut kyseisen tuomioistuimen eri kokoonpano (tai eri tuomari), vaikka muodollisesti kyse on samasta tuomioistuimesta.
23.
Toiseksi kyseessä oleva maksamismääräys ei ole riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta 21.4.2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 805/2004 tarkoitettu eurooppalainen täytäntöönpanoperuste. ( 4 ) Se näyttää olevan kansalliseen lakiin perustuva tuomioistuinratkaisu, johon on, jotta se voitaisiin tunnustaa ja panna täytäntöön muissa jäsenvaltioissa, sovellettava asetuksessa N:o 1215/2012 säädettyä menettelyä.
24.
Kolmanneksi kansallisen tuomioistuimen esittämässä ennakkoratkaisupyynnössä ei ole mainintaa asiakirjojen tiedoksiannosta vastapuolena olevalle Fiermontelle, jonka kotipaikka on Saksassa. Siten on epäselvää, onko Fiermontella tosiasiassa ollut mahdollisuutta esittää Salvonin vaatiman maksamismääräyksen antamisen johdosta vastaväitteitä ja onko kyseessä olevat asiakirjat annettu hänelle asianmukaisesti tiedoksi. Voi olla hyödyllistä palauttaa mieliin – vaikka kysymys ei olekaan nyt käsiteltävän tapauksen kohteena –, että yleisesti ottaen asiakirjojen tiedoksiannon laiminlyönti toisessa jäsenvaltiossa todennäköisesti vaikuttaa annetun ratkaisun pätevyyteen (tapauksen yksityiskohdista riippuen) unionin tai kansallisen oikeuden nojalla.
25.
Neljänneksi ja viimeiseksi ennakkoratkaisupyynnössä ei myöskään ole mainintaa siitä, mihin kansallisen lain mukaiseen oikeudelliseen perusteeseen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ehdottamat toimet perustuvat. Tämä seikka huomioon ottaen ajateltavissa on kaksi skenaariota.
26.
Yhtäältä voidaan ajatella kansallisen lain sisältävän säännöksiä, joissa sallitaan tai jopa edellytetään, että ratkaisun antanut tuomioistuin, jota on pyydetty antamaan 53 artiklan mukainen todistus, tarkistaa jossain muodossa ratkaisun, jonka täytäntöönpanoa haetaan. Jos tilanne olisi tämä, voitaisiin olettaa, että kansallisessa laissa säädettäisiin jonkinlaisesta ratkaisun uudelleenarvioinnista siltä varalta, että alkuperäiseen ratkaisuun liittyviä ongelmia tulee ilmi. Kysymys siitä, olisiko tällainen menettely itse asiassa asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan kanssa yhteensopiva, on luonnollisesti eri kysymys. Näyttää kuitenkin turvalliselta olettaa, että tällöin mahdollinen lakiin perustuva tai tuomioistuimen reaktio kohdistuisi taustalla olevaan ratkaisuun.
27.
Toisaalta on mahdollista – kuten tässä tapauksessa näyttää olevan –, että kansallisiin sääntöihin ei sisälly tällaista tarkistusmenettelyä ja että mahdollinen perusta ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ehdottamille toimille johtuu yksinomaan unionin oikeudesta.
28.
Jos taas sivuutetaan hetkeksi kysymys siitä, olisiko tällainen valvonta mahdollista unionin oikeuden nojalla, minun täytyy tunnustaa olevani hämmästynyt tavasta, jolla ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin suunnittelee etenevänsä, erityisesti ottaen huomioon tällaisen valvonnan, jos se olisi mahdollinen, seuraukset. Jos ymmärrän oikein kansallinen tuomioistuin ehdotuksen, kyseinen tuomioistuin yhtäältä antaisi 53 artiklan mukaisen todistuksen mutta samalla ilmoittaisi yhdelle alkuperäisen menettelyn asianosaisista, että tämä voisi vastustaa sen ratkaisun täytäntöönpanoa, jota koskevan todistuksen se on juuri antanut.
29.
Riippumatta siitä, onko tällainen tiedonvaihto tuomarin ja vastapuolen välillä sallittu kansallisen lain mukaan, olen sitä mieltä, että tällainen toimintatapa olisi vaikea sovittaa yhteen useiden oikeusperiaatteiden kanssa, vaikka ehdotettu toimintatapa sinänsä olisikin neuvokas ja tarkoitukseltaan hyvä.
30.
Ensinnäkin se, että ratkaisun antanut tuomioistuin antaisi todistuksen, jossa tuomioistuimen ratkaisu virallisesti todetaan täytäntöönpanokelpoiseksi, ja samanaikaisesti vastapuolelle ilmoituksen kyseisen ratkaisun oletettavasti virheellisestä luonteesta, heikentäisi tuomioiden keskinäisen tunnustamisen perustana olevaa keskinäisen luottamuksen periaatetta. ( 5 ) Vastaanottavan jäsenvaltion täytäntöönpanoviranomaiset eivät todennäköisesti ole ainoita tahoja, joilla heräisi kysymys tällaisen tuomioistuimen ratkaisujen luotettavuudesta.
31.
Toiseksi ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ehdottama toimintatapa olisi myös vastoin oikeusvarmuuden periaatetta siltä osin kuin se kyseenalaistaisi 53 artiklan mukaisen todistuksen tosiasiallisen toimivuuden, joskaan ei suoraan sen oikeudellista pätevyyttä, ja sen taustalla olevan lopullisen ratkaisun.
32.
Kolmas ja mahdollisesti tärkein kysymys liittyy vakaviin epäilyksiini siitä, miten ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ehdottama toimintatapa sopii yhteen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden kanssa, sellaisina kuin niitä on kehitelty edelleen ulkoista vaikutelmaa koskevassa opissa, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehitti yleisesti hyväksytystä maksiimista, jonka mukaan ”ei riitä, että oikeus toteutuu, vaan sen täytyy myös voida havaita toteutuvan”. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen noudattaminen edellyttää, että oikeudenkäynti on oikeudenmukainen sekä sisältönsä että antamansa vaikutelman puolesta. Erityisesti tuomioistuimen jäsenten on oltava puolueettomia ja riippumattomia, mutta sen lisäksi heidän on koko oikeudenkäynnin ajan toimittava tavalla, joka ei herätä epäilystä puolueellisuudesta. ( 6 ) Olettaisin, että nämä oikeusperiaatteet sisältyvät myös unionin oikeusjärjestykseen. ( 7 )
33.
Näihin mittapuihin nähden ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ehdottama toimintatapa merkitsisi käytännössä sitä, että tuomioistuin ei enää olisi puolueeton riidanratkaisija vaan tosiasiassa siirtyisi omasta aloitteestaan ja ilmeisesti ilman mitään menettelyllisiä puitteita vastaajan asiamiehen rooliin antaen yhdelle asianosaiselle oikeudellisia neuvoja siitä, miten tämä voi vastustaa ratkaisua, jota koskevan todistuksen se on itse juuri antanut ja jonka täytäntöönpanoa toinen asianosainen hakee.
34.
Tästä syystä käsittelen tässä ratkaisuehdotuksessa kansallisen tuomioistuimen esittämää kysymystä luonteeltaan yleisempänä ja kansallisen tuomioistuimen ilmeisesti suunnittelemasta toimintatavasta erillisenä: Kun kansallinen tuomioistuin antaa 53 artiklan mukaisen todistuksen, onko sillä unionin oikeuden nojalla oikeus (tai jopa velvollisuus) selvittää, onko todistuksen taustalla oleva tuomioistuimen ratkaisu annettu kuluttajasopimuksiin sovellettavien toimivaltasääntöjen vastaisesti?
35.
Kun kysymys muotoillaan tällä tavoin, siihen annettava vastaus koskee luonnollisesti edellä esitetyn tilanteen kumpaakin mahdollista variaatiota eli kysymystä siitä, sallitaanko tällaiset toimet (tai edellytetäänkö niitä) suoraan unionin oikeuden nojalla, ja siitä, olisivatko tällaista arviointia koskevat kansalliset säännöt yhteensopivia asiaa koskevien unionin oikeuden säännösten kanssa. Kummassakin skenaariossa valvonnan ainoan ajateltavissa olevan menettelyllisen seuraamuksen olisi kuitenkin koskettava taustalla olevaa kansallista ratkaisua tai mahdollisesti todistuksen antamista koskevan menettelyn päättämistä (jättämällä 53 artiklan mukainen todistus antamatta); toisin sanoen kyse olisi seurauksista, jotka vastaavat riippumattomalla riidanratkaisijalla olevaa lainkäyttötehtävää.
36.
Ennen kuin palataan nyt käsiteltävän tapauksen sisältöön, on paikallaan esittää eräitä huomioita unionin tuomioistuimen toimivallasta tässä menettelyssä. Vaikka kukaan lausumia esittäneistä asianosaisista ei ole ottanut kysymystä esiin, unionin tuomioistuin arvioi viran puolesta, onko sillä toimivalta antaa ratkaisu menettelyssä, jossa unionin tuomioistuimen toimivallalle SEUT 267 artiklassa asetettujen edellytysten täyttyminen ei ole selvää.
B Unionin tuomioistuimen toimivalta (ensimmäinen osa)
37.
Osallistuuko ratkaisun antanut tuomioistuin asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa säädetyn menettelyn yhteydessä lainkäyttöön? Vai onko lainvoimaisen kansallisen ratkaisun siirtämistä liitteessä I olevaan lomakkeeseen pidettävä luonteeltaan pelkästään hallinnollisena, jolloin SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuimen määritelmä ei täyty?
38.
Unionin tuomioistuin on jossain määrin käsitellyt tätä kysymystä hiljattain antamassaan tuomiossa Gradbeništvo Korana, jossa se katsoi, että menettely, joka koskee 53 artiklan mukaisen todistuksen antamista, on pääasiassa kyseessä olleiden kaltaisissa olosuhteissa luonteeltaan lainkäyttötoimi, joten kansallisella tuomioistuimella oli toimivalta esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymys. ( 8 )
39.
Nämä toteamukset, jotka rajoittuvat kyseisessä pääasiassa käsiteltyihin olosuhteisiin, nostavat esiin kysymyksen siitä, onko menettely 53 artiklan mukaisen todistuksen antamiseksi aina luonteeltaan lainkäyttötoimi; vähintään on selvitettävä, onko kyseinen menettely luonteeltaan lainkäyttötoimi myös nyt puheena olevan pääasian menettelyn kaltaisessa tilanteessa.
40.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan arvioitaessa sitä, onko ennakkoratkaisua pyytävä elin SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin, mikä on yksinomaan unionin oikeuden mukaan ratkaistava kysymys, unionin tuomioistuin ottaa huomioon useita seikkoja, jotka tunnetaan Dorsch-kriteereinä. ( 9 ) Jotta kyseessä oleva kansallinen elin voitaisiin katsoa tuomioistuimeksi, jolla on oikeus esittää ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle, on varmistuttava tietyistä näkökohdista, joita ovat toimielimen lakisääteisyys, pysyvyys, sen tuomiovallan pakottavuus, menettelyn kontradiktorisuus, toimiminen oikeussääntöjen soveltajana ja riippumattomuus.
41.
Jotta edelleen voitaisiin selvittää, onko kansallista elintä, jolle on lainsäädännössä annettu erityyppisiä tehtäviä, pidettävä SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, on määritettävä, mikä on sen tehtävien erityisluonne – lainkäytöllinen vai hallinnollinen – siinä erityisessä normatiivisessa asiayhteydessä, jossa se on saattanut asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi; näin voidaan vahvistaa, onko kyseisessä tuomioistuimessa vireillä asia ja onko sen annettava ratkaisu menettelyssä, jonka tarkoituksena on lainkäyttöratkaisun antaminen. ( 10 ) Erityisesti on todettava, että kansallista elintä – vaikka se olisikin lainkäyttöelin sovellettavien kansallisten sääntöjen mukaan ( 11 ) – ei voida pitää SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, jos se päättää sen käsiteltävänä olevista asioista muulla tavoin kuin lainkäyttövaltaa käyttäen, esimerkiksi hallinnollisia tehtäviä suorittaessaan. ( 12 )
42.
Tässä vaiheessa unionin tuomioistuin voisi ryhtyä yksityiskohtaisesti pohtimaan, ovatko kaikki Dorsch-kriteerit täyttyneet, jotta se voisi varmistua siitä, voiko se tosiasiassa vastata ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymyksiin. En kuitenkaan ole vakuuttunut tämän lähestymistavan hyödyllisyydestä siitä yksinkertaisesta syystä, että nyt käsiteltävässä tapauksessa tutkittavaksi ottamisen ratkaisee asiasisältö ja toisin päin. Jos kansallisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen ei anneta konkreettista vastausta (53 artiklan mukaista todistusta koskevan menettelyn laajuuden ja luonteen osalta), on mahdotonta sanoa, mikä tehtävä (lainkäyttöön liittyvä vai ainoastaan hallinnollinen) kansallisella tuomioistuimella on tässä menettelyssä unionin oikeuden mukaan, ja näin ollen ratkaista kysymystä tutkittavaksi ottamisesta. Tarkasteltaessa kysymystä tutkittavaksi ottamisesta on ennemmin tai myöhemmin otettava kantaa asiasisältöön, viimeistään tarkasteltaessa asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa tarkoitetun menettelyn luonnetta (lainkäyttö, kontradiktorisuus). Tämän arvioinnin lopputulosta olisi sitten sovellettava tutkittavaksi ottamista koskevaan kysymykseen antamalla kuitenkin ymmärtää, ettei alun perinkään kyse ollut muusta kuin tutkittavaksi ottamisen arvioinnista.
43.
Katson, ettei tämä lähestymistapa ole kovin käytännöllinen. Se edellyttäisi myös, että tarkastellaan useita muita Dorsch-kriteerejä, joiden merkitys on rajallinen tai jopa olematon kansallisen tuomioistuimen muotoileman todellisen ongelman ytimen kannalta, ja se edellyttäisi useiden sellaisten kansallisen oikeuden erityispiirteiden selvittämistä, joita koskevia tietoja ei ole käytettävissä.
44.
Lähtemättä epäilemättä kiihkeään väittelyyn siitä, oliko muna olemassa ennen kanaa ja miltä osin muna on riippuvainen kanasta, siirryn suoraan analysoimaan munan sisältöä. Tarkastelen ensin tapauksen asiakysymystä ja ollakseni tyhjentävä palaan sitten lyhyesti toimivaltaa koskevaan kysymykseen tämän ratkaisuehdotuksen lopussa. ( 13 )
C Ennakkoratkaisukysymyksen arviointi
45.
Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii kysymyksellään selvittämään, onko asetuksen N:o 1215/2012 53 artikla, kun sitä tulkitaan perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, esteenä sille, että ratkaisun antanut tuomioistuin, jota on pyydetty antamaan lainkäytön alaan kuuluvaa, lainvoimaiseksi tullutta ratkaisua koskeva todistus, selvittää omasta aloitteestaan, onko ratkaisu annettu kuluttajasopimuksiin sovellettavien toimivaltasääntöjen vastaisesti.
46.
Tšekin hallitus, Irlanti ja Italian hallitus katsovat, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen päättely on vastoin asetuksen N:o 1215/2012 sanamuotoa ja henkeä. Komissio toisaalta väittää, että asetuksen N:o 1215/2012 53 artikla ei ole esteenä sille, että ratkaisun antanut tuomioistuin tarkistaa, onko samassa asetuksessa vahvistettuja toimivaltasääntöjä jätetty noudattamatta, ja tarvittaessa ilmoittaa kuluttajalle asiasta. Komissio kuitenkin lisää, että säännöksessä ei edellytetä ratkaisun antaneen tuomioistuimen tekevän näin.
47.
Olen pitkälti samaa mieltä Tšekin hallituksen, Irlannin ja Italian hallituksen esittämistä näkemyksistä.
1. 53 artiklan mukaisen todistuksen tarkoitus ja tehtävä
48.
On tärkeää alusta lähtien korostaa 53 artiklan mukaisen todistuksen tarkoitusta ja tehtävää.
49.
Asetuksen N:o 1215/2012 42 artiklan 1 kohdan mukaan toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion täytäntöönpanoa hakevan hakijan on toimitettava vastaanottavan jäsenvaltion täytäntöönpanoviranomaiselle kyseessä olevan tuomion jäljennös ja 53 artiklan mukainen todistus. Tämä todistus on asetuksen N:o 1215/2012 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti myös annettava tiedoksi henkilölle, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, ennen ensimmäistä täytäntöönpanotoimenpidettä. ( 14 )
50.
53 artiklan mukaisen todistuksen tarkoituksena on virallisesti vahvistaa, että ratkaisu on täytäntöönpanokelpoinen. Siihen sisältyy ote ratkaisusta sekä tarvittaessa tiedot korvattavista oikeudenkäyntikuluista ja korkolaskelma. Se on näin ollen asiakirja, jolla on tärkeä informatiivinen arvio. Koska 53 artiklan mukaisessa todistuksessa esitetään ratkaisun, jonka täytäntöönpanoa haetaan, keskeiset kohdat ja saatetaan tämä tieto – asetuksen N:o 1215/2012 liitteessä I vahvistetun vakiolomakkeen käytön ansiosta – helposti ymmärrettävässä muodossa viranomaisten ja asianomaisten osapuolten tietoon, tämä todistus edistää toisissa jäsenvaltioissa annettujen tuomioiden nopeaa ja tehokasta täytäntöönpanoa. ( 15 )
51.
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 44/2001 ( 16 ) perustetussa järjestelmässä kyseessä olevaa todistusta ei edellytetty, ( 17 ) vaan sen tuli pakolliseksi asetuksen N:o 1215/2012 voimaantulon yhteydessä. Näin on siitä syystä, että uudessa asetuksessa tehdään tarpeettomaksi eksekvatuurimenettely ja luodaan yksinkertaistettu menettely, jonka lähtökohtana on periaate, jonka mukaan jäsenvaltiossa annettua ratkaisua olisi käsiteltävä niin kuin se olisi annettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa. ( 18 ) Tämän uudistuksen tavoitteena on vähentää rajat ylittävien riita-asioiden kestoa ja kustannuksia. ( 19 )
52.
Vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisilla on uuden järjestelmän mukaan velvollisuus panna ratkaisu täytäntöön yksinomaan ratkaisuun ja 53 artiklan mukaiseen todistukseen sisältyvien tietojen perusteella. Tämän vuoksi – kuten unionin tuomioistuin totesi – jäsenvaltioissa annettujen ratkaisujen suoran täytäntöönpanon periaatteen soveltaminen perustuu keskeisesti tähän todistukseen. ( 20 ) Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ilman todistusta ratkaisu ei voi liikkua vapaasti eurooppalaisella oikeusalueella. ( 21 )
53.
On tärkeää huomata, että asetuksen N:o 1215/2012 johdosta ratkaisun antaneesta tuomioistuimesta on tullut ainoa 53 artiklan mukaisen todistuksen antava viranomainen toisin kuin aiemmassa järjestelmässä, jossa vastaava viranomainen ei välttämättä ollut kyseessä olevan ratkaisun antanut tuomioistuin. ( 22 ) Näin ollen näyttää selvältä, että unionin lainsäätäjä on päättänyt, ettei tuomioistuimen, jota pyydetään antamaan 53 artiklan mukainen todistus, tavallisesti tarvitse varmistua toimivallastaan asiakysymyksen osalta. Toimivalta on todennettu nimenomaisesti tai epäsuorasti antamalla ratkaisu, jonka täytäntöönpanoa haetaan. Itse asiassa asetuksen N:o 1215/2012 liitteessä I olevassa lomakkeessa edellytetään, että ratkaisun antanut tuomioistuin ottaa kantaa pääasian käsittelemistä koskevaan toimivaltaan vain, jos kyseinen tuomioistuin on määrännyt väliaikaisesta toimenpiteestä tai turvaamistoimesta. ( 23 )
54.
Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen esittämää, asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklaa koskevaa tulkintaa ei ole helppo sovittaa yhteen edellä olevien näkökohtien kanssa. Tämä tulkinta tosiasiassa peruuttaisi yhden asetuksella N:o 1215/2012 käyttöönotetun uuden järjestelmän keskeisistä ominaispiirteistä. Tarkastuksia, jotka aiemmin tehtiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa eksekvatuurimenettelyn yhteydessä, ei poistettaisi, vaan ne ainoastaan siirrettäisiin tehtäväksi ratkaisun antaneessa jäsenvaltiossa todistuksen antamisvaiheessa. Säännöksen tulkinta tällä tavoin olisi vastoin asetuksen N:o 1215/2012 logiikkaa ja henkeä.
55.
Useat muut seikat vahvistavat tämän näkemyksen.
2. Ratkaisun antaneen tuomioistuimen toimivaltuudet
56.
Unionin tuomioistuin katsoi asiassa Trade Agency, että asetuksella N:o 44/2001 luodussa järjestelmässä kyseessä olevan todistuksen antamisen (josta tuolloin säädettiin 54 artiklassa) olisi tapahduttava ”lähes ilman enempiä toimenpiteitä”. ( 24 ) Asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklalla unionin lainsäätäjä on selvästikin vahvistanut tämän lähestymistavan. Kyseisen säännöksen velvoittava muotoilu vahvistaa tämän: ”tuomion antaneen tuomioistuimen on asiaan osallisen pyynnöstä annettava todistus”. ( 25 )
57.
On kuitenkin kysyttävä, mitä ilmaisu ”lähes ilman enempiä toimenpiteitä” merkitsee käytännössä. Näkemykseni mukaan ratkaisun antaneen tuomioistuimen, jota on pyydetty antamaan asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan mukainen todistus, on tarkistettava, että kyseisen säännöksen soveltamisedellytykset täyttyvät. Tuomioistuimen olisi erityisesti tarkistettava, että asetus on sovellettavissa ratione temporis ja ratione materiae käsiteltävään tapaukseen. Kyseisen tuomioistuimen olisi myös varmistettava, että ratkaisu, jonka täytäntöönpanoa haetaan, on sen itsensä antama ja että hakija on 53 artiklassa tarkoitettu asiaan osallinen.
58.
Ratkaisun antanut tuomioistuin ei sitä vastoin voi tutkia asiaa tämän pidemmälle eikä ulottaa arviointiaan niihin riidan näkökohtiin, jotka jäävät asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Tarkemmin sanottuna ratkaisun antanut tuomioistuin ei voi arvioida uudelleen tosiseikkoja ja toimivaltaa koskevia seikkoja, jotka on ratkaistu ratkaisussa, jonka täytäntöönpanoa haetaan.
59.
Toisenlainen tulkinta ohittaisi asetuksella N:o 1215/2012 perustetun järjestelmän ja perustaisi täydentävän tuomioistuinvalvonnan tason myös tilanteissa, joissa kansallisessa laissa ei säädetä (tai ei enää säädetä) kyseessä olevaa ratkaisua koskevasta valitusmenettelystä. Tähän lähestymistapaan liittyisi siten riski res judicata ‑periaatteen loukkaamisesta.
60.
Unionin tuomioistuin on jo korostanut res judicata ‑periaatteen tärkeyttä sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Itse asiassa unionin tuomioistuin on pitänyt sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön varmistamiseksi tärkeänä, että kaikkien käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen umpeenkulumisen jälkeen lopullisiksi tulleita tuomioistuinten ratkaisuja ei voida enää saattaa kyseenalaisiksi. ( 26 )
61.
Näin ollen vaikka maksamismääräys oli annettu, kuten ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin uskoo, asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 4 jakson säännösten vastaisesti, tämä seikka ei poista maksamismääräyksen lopullista luonnetta eikä siten sen rajat ylittävää täytäntöönpanokelpoisuutta.
62.
Tässä yhteydessä ongelmalliselta näyttää myös toinen näkökohta, nimittäin se, että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tutkii asiaa viran puolesta.
63.
Asetuksen N:o 1215/2012 46 artiklassa todetaan nimenomaisesti, että täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä saman asetuksen 45 artiklassa mainituin perustein ainoastaan ”sen henkilön hakemuksesta, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan”. Lisäksi saman asetuksen 45 artiklan 2 kohdassa lisätään, että ”tuomioistuin, jolle hakemus on toimitettu”, on sen 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettujen perusteiden täyttymistä tutkiessaan ”sidottu niihin tosiseikkoihin, joihin tuomion antanut tuomioistuin on perustanut toimivaltansa”.
64.
Tämä lähestymistapa poikkeaa asetuksessa N:o 1215/2012 mainituista muista tapauksista, joissa unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti asettanut tuomioistuimelle velvollisuuden toimia viran puolesta. Tämä koskee erityisesti kyseisen asetuksen 27 ja 28 artiklaa sekä 29 artiklan 1 kohtaa.
65.
Nämä säännökset yhdessä luettuna osoittavat, että unionin lainsäätäjä on tehnyt valinnan täytäntöönpanon vastustamista koskevan aloitteen jättämisestä asianosaiselle, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan. Tämä valinta on oletettavasti yhteensopiva sen tavoitteen kanssa, että tuomioistuinratkaisut liikkuisivat mahdollisimman vapaasti Euroopan unionissa. Tämä tavoite edellyttää selkeiden rajojen asettamista määräajalle ja tavalle, joiden puitteissa ulkomailla annetun ratkaisun täytäntöönpanon vahvistamista voidaan vastustaa, sekä sen perusteille.
66.
Edellä esitetty huomioon ottaen katson, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneellä tuomioistuimella ei ole oikeutta selvittää, onko kyseessä oleva maksamismääräys annettu lainmukaisesti ja erityisesti noudatettiinko asetuksen N:o 1215/2012 toimivaltasääntöjä. Sitäkin paremmalla syyllä ennakkoratkaisupyynnön esittäneellä tuomioistuimella ei ole velvollisuutta toimia näin viran puolesta.
3. Asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa säädetty menettely
67.
Tätä päätelmää vahvistavat myös asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa tarkoitetun menettelyn luonteeseen liittyvät näkökohdat. Asetuksessa N:o 1215/2012 ei ole säännöksiä menettelystä, jota 53 artiklan mukaisen todistuksen antamisen yhteydessä tulisi noudattaa.
68.
Tämän menettelyn hallinnollisista ja käytännöllisistä seikoista (kuten ratkaisun antaneen tuomioistuimen sisäinen toimivalta, toimitettavat asiakirjat, mahdollisesti perittävät maksut ja niiden määrä jne.) säädetään siten kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä. Näin on kuitenkin vain edellyttäen, että varmistetaan asetuksen N:o 1215/2012 säännösten noudattaminen, ettei sillä perustetun järjestelmän toimintaa tehdä tehottomaksi ja ettei kyseisellä asetuksella tavoitellun päämäärän saavuttamista estetä.
69.
Kuten edellä 56–61 kohdassa on selitetty, tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevan uuden järjestelmän perusteista sekä asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklasta johtuen ratkaisun antanut tuomioistuin antaa 53 artiklan mukaisen todistuksen automaattisesti. Kun on varmistuttu 53 artiklan soveltamisedellytysten täyttymisestä, ratkaisun antanut tuomioistuin ei voi kieltäytyä todistuksen antamisesta.
70.
Näin ollen menettely, jota ratkaisun antaneen tuomioistuimen tulee noudattaa, edellyttää – mielestäni väistämättä – hakijan hakemuksen nopeaa käsittelyä. Mikä tahansa lisäaika, jonka ratkaisun antanut tuomioistuin tarvitsisi asian tutkimiselle muutoin kuin pelkästään asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa vahvistettujen edellytysten täyttymisen osalta, aiheuttaisi todennäköisesti tarpeetonta viivästystä menettelylle. Tämä puolestaan vaarantaisi asetuksella N:o 1215/2012 luodun järjestelmän tehokkuuden ja tekisi tyhjäksi tavoitteen rajat ylittävien oikeudenkäyntien tekemisestä nopeammiksi ja edullisemmiksi.
71.
Tilanne olisi tämä erityisesti, jos ratkaisun antanut tuomioistuin päättäisi tehdä viran puolesta selvityksiä niiden kysymysten uudelleen arvioimiseksi, jotka käsiteltiin (tai jotka olisi tullut käsitellä) ratkaisussa, jonka täytäntöönpanoa haetaan. Tämä voisi liittyä esimerkiksi kysymykseen siitä, oliko ratkaisun antanut kansallinen tuomioistuin asetuksen N:o 1215/2012 II luvussa olevien säännösten nojalla toimivaltainen.
72.
Tämän kysymyksen osalta tekemääni päätelmää ei kyseenalaisteta oikeuskäytännössä, jossa unionin tuomioistuin on tarkastellut sen menettelyn luonnetta, jossa tuomio vahvistetaan asetuksessa N:o 805/2004 tarkoitetuksi eurooppalaiseksi täytäntöönpanoperusteeksi. ( 27 ) Tuomion antaneen tuomioistuimen tehtävä tarkistaa, että kaikki edellytykset eurooppalaiseksi täytäntöönpanoperusteeksi vahvistamiselle täyttyvät, johtuu nimenomaisesti asetuksen N:o 805/2004 6 artiklasta, jota vastaavaa säännöstä asetukseen N:o 1215/2012 ei sisälly.
4. Kuluttajansuoja asetuksen N:o 1215/2012 yhteydessä
73.
Tässä vaiheessa on tarpeen arvioida, voiko se seikka, että toimivaltasäännöt, joita Tribunale di Milanon väitetään rikkoneen kyseessä olevan maksamismääräyksen antamisen yhteydessä, koskivat toimivaltaa kuluttajia vastaan nostettujen kanteiden osalta, kaikesta huolimatta johtaa erilaiseen lopputulokseen.
74.
Kuten edellä 17 kohdassa on mainittu, ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin ottaa vaikutteita – erityisesti kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY yhteydessä kehitetystä – unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, ( 28 ) jonka mukaan kuluttaja on elinkeinonharjoittajiin nähden heikompi osapuoli, minkä vuoksi voi olla tarpeen, että epätasa-arvoista tilannetta tasoitetaan kansallisen tuomioistuimen aktiivisella toiminnalla tarvittaessa viran puolesta. ( 29 )
75.
Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin siis pohtii, salliiko tämä oikeuskäytäntö pääasian kaltaisessa tilanteessa sen, että ratkaisun antanut tuomioistuin ilmoittaa kuluttajalle väitetystä rikkomisesta viran puolesta, vaikka se ei samalla vastusta 53 artiklan mukaisen todistuksen antamista tai kieltäydy siitä. Tämän tiedon perusteella kuluttajalla olisi kaikkien asiaa koskevien seikkojen valossa mahdollisuus harkita, haluaako hän vastustaa maksamismääräyksen tunnustamista ja täytäntöönpanoa sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa hänellä on kotipaikka, asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädettyihin oikeussuojakeinoihin turvautuen.
76.
Tämän kysymyksen osalta uskon, kuten Tšekin hallitus, Irlanti, Italian hallitus ja komissio, ettei unionin tuomioistuimen direktiiviä 93/13 koskevaa oikeuskäytäntöä voida suoraan siirtää koskemaan asetusta N:o 1215/2012 koskevaa asiaa.
77.
Direktiivin 93/13 tarkoituksena on ensisijaisesti jäsenvaltioiden aineellisen lainsäädännön lähentäminen kuluttajasopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevien sääntöjen osalta, ja siinä jätetään jäsenvaltioiden tehtäväksi säätää tarvittavista menettelysäännöistä ( 30 ) hyvin tunnetun menettelyllistä autonomiaa koskevan periaatteen mukaisesti. ( 31 ) Oikeuskäytäntö, johon ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa, oli siis seurausta tilanteista, joissa unionin tuomioistuin katsoi, että kansallisten menettelysääntöjen vuoksi kuluttajien oli mahdotonta tai ylivoimaisen vaikeaa käyttää heille direktiivissä 93/13 annettuja oikeuksia.
78.
Tältä osin on korostettava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia. Tämä on, kuten unionin tuomioistuin on katsonut, pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus. ( 32 ) Sitä vastoin asetuksessa N:o 1215/2012 säädetään yhteisistä säännöistä, jotka ovat luonteeltaan menettelyllisiä. Siihen ei sisälly direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan kaltaisia tuloshakuisia ja kauaskantoisia aineellisia säännöksiä.
79.
Tämä ei ole yllättävää. Asetuksessa N:o 1215/2012 on useita erityisesti kuluttajiin sovellettavia säännöksiä ja siinä annetaan heille erityisiä menettelyllisiä oikeuksia. Kuten johdanto-osan 18 perustelukappaleessa selitetään, ”vakuutus-, kuluttaja- ja työsopimusten osalta heikompaa osapuolta olisi suojeltava hänen etujensa kannalta suotuisammilla tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä kuin mitä yleiset säännökset edellyttävät”. ( 33 )
80.
Vastaavasti kyseisen asetuksen 17 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla toimivalta on määritettävä II luvun 4 jaksossa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti, ”kun asia koskee henkilön, jäljempänä ’kuluttaja’, sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voida pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, – – jos sopimus on tehty sellaisen henkilön kanssa, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa siinä jäsenvaltiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka, tai joka millä keinoin tahansa suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien, ja sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin”. Toisaalta asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan 2 kohdan mukaan ”toinen sopimuspuoli voi nostaa kanteen kuluttajaa vastaan ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa kuluttajalla on kotipaikka”.
81.
Lisäksi asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan e alakohdan i alakohdassa ja 46 artiklassa on tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskeva erityinen peruste, johon kuluttajat voivat vedota tapauksissa, joissa kyseessä oleva ratkaisu on ristiriidassa edellä mainittujen erityisten toimivaltasääntöjen kanssa.
82.
Edellä sanottu huomioon ottaen olen sillä kannalla, että unionin lainsäätäjä on asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan kuuluvissa asioissa ottanut huomioon kuluttajien erityisen tilanteen ja laatinut ad hoc ‑säännöt sitä varten. Asetus N:o 1215/2012 sisältää jo näin ollen useita täydentäviä menettelyllisiä takeita, jotka on katsottu kuluttajien kannalta tarpeellisiksi. Tässä järjestelmässä, jossa kuluttajien suojan taso jo sellaisenaan on korkea, ei ole tarvetta tulkinnan keinoin ”paisuttaa” kyseisen asetuksen 53 artiklaa ja siten ottaa käyttöön täydentäviä takeita, kuten ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on ehdottanut.
83.
Jos kuluttajien lisäsuojan katsottaisiin perustuvan asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiin, olisiko tällöin systemaattisesti samanlainen kohtelu ulotettava myös muihin henkilöryhmiin, jotka unionin lainsäätäjä on katsonut erityisen suojan tarpeessa oleviksi vastaajan asemassa ollessaan? ( 34 )
84.
Tässä yhteydessä voi olla myös syytä korostaa, että juuri oikeuskäytännössä, johon ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa, unionin tuomioistuin hyväksyi, ettei kuluttajansuoja ole absoluuttinen. Se katsoi erityisesti, että unionin oikeudessa ei lähtökohtaisesti edellytetä, että kansallinen tuomioistuin jättisi soveltamatta sellaisia kansallisia menettelysääntöjä, joiden perusteella ratkaisu on oikeusvoimainen, vaikka tämä antaisikin mahdollisuuden korjata jonkin direktiivin 93/13 säännöksen rikkomisen, olipa se luonteeltaan minkälainen hyvänsä. ( 35 ) Silti ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ehdottama, edellä 59–61 kohdassa mainittu toimintatapa merkitsisi sen ratkaisun lopullisen luonteen kyseenalaistamista, jolle 53 artiklan mukaista todistusta haetaan.
5. Perusoikeuskirjan 47 artikla
85.
Viimeisenä seikkana on todettava, että vaikka lähtötilanteessa otettaisiin huomioon perusoikeuskirjan 47 artikla, sillä ei ole vaikutusta asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan asianmukaista tulkintaa koskeviin päätelmiin.
86.
Unionin lainsäätäjä on ottanut huomioon tarpeen varmistaa, että asiaan osallisilla on käytettävissään riittävät oikeudelliset keinot, joiden avulle he voivat vastustaa ulkomailla annettujen ratkaisujen täytäntöönpanoa. Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 29 perustelukappaleessa korostetaan, että ”toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion suora täytäntöönpano vastaanottavassa jäsenvaltiossa ilman täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista ei saisi vaarantaa puolustautumisoikeuksien kunnioittamista”, ja edelleen 38 perustelukappaleessa lisätään, että asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja ”erityisesti [perusoikeuskirjan] 47 artiklassa turvattua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”.
87.
On olemassa jo useita takeita, joiden avulla tämä tavoite voidaan täysin taata.
88.
Jos ensinnäkin pitää paikkansa, että kyseessä oleva maksamismääräys annettiin asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 4 jaksossa vahvistettujen toimivaltasääntöjen vastaisesti, Fiermonte voi vastustaa tunnustamista ja täytäntöönpanoa Saksassa vetoamalla saman asetuksen 45 artiklan 1 kohdan e alakohdan i alakohtaan ja 46 artiklaan yhdessä.
89.
Toiseksi Fiermonte voisi myös vedota asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan b alakohdassa olevaan, poisjäänyttä vastaajaa vastaan annettuja ratkaisuja koskevaan kieltäytymisperusteeseen, mikäli säännöksen soveltamisen edellytykset täyttyvät. Kyseisen säännöksen mukaan poisjäänyttä vastaajaa vastaan annettua tuomiota ei tunnusteta, jos ”haastehakemusta tai vastaavaa asiakirjaa [ei] ole annettu tiedoksi vastaajalle hyvissä ajoin ja siten, että vastaaja olisi voinut valmistautua vastaamaan asiassa, paitsi jos vastaaja ei ole hakenut tuomioon muutosta vaikka olisi voinut niin tehdä”.
90.
Kolmanneksi asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiin rakennettua suojajärjestelmää täydentää valtion vastuun periaate. Mikäli Fiermonte katsoisi kärsineensä vahinkoa sen johdosta, että ratkaisun antanut tuomioistuin on rikkonut asetuksessa N:o 1215/2012 vahvistettuja sääntöjä, ja hänelle olisi aiheutunut kuluja kyseisen tuomioistuimen antaman lainvastaisen ratkaisun vuoksi, siis riippumatta vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen tuomioistuimen toimenpiteistä, hänellä olisi mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta asianomaiselta jäsenvaltiolta (tai jäsenvaltioilta).
91.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan periaatetta, jonka mukaan valtio on vastuussa sen syyksi luettavalla unionin oikeuden rikkomisella yksityisille aiheutetuista vahingoista, sovelletaan kaikkiin tapauksiin, joissa jäsenvaltio rikkoo unionin oikeutta, riippumatta siitä, mikä julkisen vallan käyttäjä rikkoo unionin oikeutta, mukaan lukien tapaukset, joissa rikkominen johtuu tuomioistuimen ratkaisusta. ( 36 )
92.
Edellä esitettyjen seikkojen valossa olen sitä mieltä, että asetuksen N:o 1215/2012 53 artikla on esteenä sille, että alkuperävaltion tuomioistuin, jota on pyydetty antamaan tuomioistuimen ratkaisua koskeva todistus siitä, että ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi, ryhtyy viran puolesta selvittämään, onko ratkaisu annettu kuluttajasopimuksiin sovellettavien toimivaltasääntöjen vastaisesti.
D Unionin tuomioistuimen toimivalta (toinen osa)
93.
Käsiteltyäni tapauksen asiakysymystä palaan lopuksi kokonaiskuvan täydentämiseksi toimivaltakysymykseen.
94.
Useiden näkökohtien johdosta olen sillä kannalla, että tehtävät, joita ratkaisun antanut tuomioistuin hoitaa 53 artiklan mukaista todistusta antaessaan, ovat luonteeltaan lainkäytön alaan kuuluvia. Tällaisella tuomioistuimella on siten oikeus esittää SEUT 267 artiklan mukainen ennakkoratkaisupyyntö.
95.
Ensinnäkin olen korostanut edellä 52 kohdassa 53 artiklan mukaisen todistuksen tärkeyttä asetuksella N:o 1215/2012 perustetussa järjestelmässä. Jäsenvaltioissa annettujen ratkaisujen suoran täytäntöönpanon periaatteen soveltaminen perustuu keskeisesti tähän todistukseen. Sen jälkeen kun 53 artiklan mukainen todistus on annettu toimivaltaiselle täytäntöönpanoviranomaiselle, siitä tulee käytännössä itsenäinen asiakirja. Todistuksen tulisi periaatteessa sisältää käyttäjäystävällisessä muodossa kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen siihen liittyvän ratkaisun täytäntöön panemiseksi. On siten kohtuullista olettaa, etteivät täytäntöönpanoviranomaiset – ellei seikkoja nimenomaisesti kyseenalaisteta – todennäköisesti tarkista uudelleen näiden tietojen paikkansapitävyyttä ja tutki kyseessä olevan ratkaisun tekstiä, joka on usein laadittu kielellä, jota he eivät pysty lukemaan. Näin ollen 53 artiklan mukainen todistus on todennäköisesti perustana ratkaisun täytäntöönpanolle käytännössä.
96.
Toiseksi täytäntöönpanohakemuksen kohteena olevan ratkaisun keskeisten tietojen poimimisesta ja niiden kokoamisesta erityiselle lomakkeelle vastuussa olevan viranomaisen rooli voi usein olla lähinnä tekninen. Näin ei kuitenkaan aina välttämättä ole. Asetuksen N:o 1215/2012 liitteessä I olevan lomakkeen täyttäminen edellyttää hyvin yksityiskohtaisia tietoja. On mahdollista, että osaa näistä tiedoista ei ole löydettävissä ratkaisusta, jonka täytäntöönpanoa haetaan. On ilmeistä, että nämä kysymykset voivat osittain olla riidanalaisia. Eräät kysymykset voivat edellyttää lopullisen ratkaisun tulkintaa.
97.
Lisäksi asianosaiset saattavat olla erimielisiä edellä 57 kohdassa mainittujen asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan soveltamisedellytysten täyttymistä koskevista kysymyksistä. Tapaus Gradbeništvo Korana ( 37 ) on hyvä esimerkki tästä.
98.
Kaikki nämä tekijät ja mahdollisuudet johtavat nähdäkseni selkeään päätelmään: 53 artiklan mukaisen todistuksen täyttämistä ei voida pitää sellaista tilannetta vastaavana hallinnollisena menettelynä, jossa henkilöä pelkästään pyydetään vahvistamaan asiakirja ilman pohdintaa tai merkittävää panosta.
99.
Kolmanneksi katson tämän käsityksen valossa, etten pidä sellaista asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan tulkintaa tyydyttävänä, jossa todistuksen antavan elimen toteuttamien tehtävien (lainkäytöllinen tai hallinnollinen) luonne riippuu kussakin tapauksessa siitä, minkä tyyppisiä kysymyksiä sen käsiteltävänä on kussakin menettelyssä. Näiden asetuksen N:o 1215/2012 säännöksissä vahvistettujen tehtävien luonteen on oltava sama alusta lähtien menettelyn loppuun saakka, riippumatta siitä, osoittautuvatko ratkaisun antaneen tuomioistuimen käsittelemät kysymykset enemmän vai vähemmän monimutkaisiksi tai edellyttävätkö ne arviointia, joka tietyltä osin ylittää sen, mitä nimenomaisesti on sisällytetty ratkaisuun, jonka täytäntöönpanoa haetaan. Yksinkertaisesti sanottuna pitäisin ongelmallisena tukea lähestymistapaa, jossa tietyn tapauksen erityispiirteet ja sattumukset voivat muuttaa asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklan vaihtelevan geometrian menettelyksi, jota joskus pidetään lainkäyttömenettelynä ja joskus ei.
100.
Neljänneksi ja viimeiseksi voi olla hyödyllistä yleisemmällä tasolla palauttaa mieliin, että menettely 53 artiklan mukaisen todistuksen antamiseksi toteutuu käytännössä kansallisella tasolla ”sisäisen toimivallan siirron” eri muodoissa. ( 38 ) Vaikka 53 artiklan mukaisen todistuksen voi antaa yksittäinen tuomari tai sen antaminen on voitu delegoida tuomioistuimen muulle lakimiehelle tai muulle virkamiehelle, todistuksen antaa kuitenkin kansallinen tuomioistuin.
101.
Olen sillä kannalla, että jos ennakkoratkaisupyynnön esittänyt elin on kansallisen oikeuden näkökulmasta yleisen institutionaalisen määritelmän mukainen tuomioistuin, olisi perusteltava hyvin mahdollinen väite siitä, että kyseinen elin – huolimatta sen yleisestä luonteesta lainkäyttöelimenä – hoitaisi selvästi vain hallinnollisia tehtäviä kyseessä olevan tapauksen pääasian menettelyssä. ( 39 ) Näyttää siltä, että unionin tuomioistuin on tehnyt tällaisen päätelmän ainoastaan tapauksissa, joissa on riidatonta, ettei kyseinen toiminta ole merkinnyt luonteeltaan lainkäytön alaan kuuluvan ratkaisun tekemistä huolimatta siitä, että ratkaisun on tehnyt lainkäyttöelin. ( 40 ) Sen sijaan tapauksissa, joissa tilanne oli vähemmän selvä, unionin tuomioistuin näyttää tulkinneen epäselvää tilannetta kansallisen tuomioistuimen eduksi. ( 41 )
102.
Pidän tätä lähestymistapaa järkevänä ja mahdollisesti vielä paremmin perusteltuna, kun kyse on asetuksella N:o 1215/2012 perustetusta oikeudellisen yhteistyön järjestelmästä. Koko järjestelmän, josta 53 artikla muodostaa tärkeän osan, toiminta perustuu lainkäyttöviranomaisille annettuun keskeiseen rooliin. Näin ollen kun tuomioistuin pohtii asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiin liittyviä kysymyksiä, mahdollisuutta pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta SEUT 267 artiklan nojalla ei tulisi lain yhtenäisyyden ja selkeyden varmistamiseksi tulkita liian suppeasti.
103.
Nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ole epäselvyyttä, etteivätkö Tribunale di Milano ja yksittäinen tuomari, jolla oletettavasti on toimivalta 53 artiklan mukaisen todistuksen antamiseen, olisi osa Italian yleistä tuomioistuinjärjestelmää. Lisäksi asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa säädetty menettely ei edellä kerrotuista syistä selvästikään ole luonteeltaan vain hallinnollinen.
104.
Edellä esitetty huomioon ottaen katson, että unionin tuomioistuimella on toimivalta vastata nyt käsiteltävässä asiassa esitettyyn kysymykseen.
V Ratkaisuehdotus
105.
Ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale di Milanon esittämään ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti:
–
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (uudelleenlaadittu) 53 artikla on esteenä sille, että alkuperävaltion tuomioistuin, jota on pyydetty antamaan tuomioistuimen ratkaisua koskeva todistus siitä, että ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi, ryhtyy viran puolesta selvittämään, onko ratkaisu annettu kuluttajasopimuksiin sovellettavien toimivaltasääntöjen vastaisesti.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.
( 2 ) EUVL 2012, L 351, s. 1 (asetus tunnetaan myös nimellä Bryssel I a ‑asetus).
( 3 ) Kyseinen tuomioistuin viittaa muun muassa tuomioon 6.10.2009, Asturcom Telecomunicaciones (C‑40/08, EU:C:2009:615); tuomioon 14.6.2012, Banco Español de Crédito (C‑618/10, EU:C:2012:349); tuomioon 4.6.2015, Faber (C‑497/13, EU:C:2015:357); tuomioon 18.2.2016, Finanmadrid EFC(C‑49/14, EU:C:2016:98) ja tuomioon 26.1.2017, Banco Primus (C‑421/14, EU:C:2017:60).
( 4 ) EUVL 2004, L 143, s. 15.
( 5 ) Ks. asetuksen N:o 1215/2012 johdanto‑osan 26 perustelukappale.
( 6 ) Ks. erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 17.1.1970, Delcourt v. Belgia (CE:ECHR:1970:0117JUD000268965, 31 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.6.2001, Kress v. Ranska (CE:ECHR:2001:0607JUD003959498, 41 kohta).
( 7 ) Ks. erityisesti viimeaikainen tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses (C‑64/16, EU:C:2018:117, 41–44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 8 ) Tuomio 28.2.2019 (C‑579/17, EU:C:2019:162, 41 kohta).
( 9 ) Ks. tuomio 17.9.1997, Dorsch Consult (C‑54/96, EU:C:1997:413, 23 kohta) ja tuoreempi tuomio 17.7.2014, Torresi (C‑58/13 ja C‑59/13, EU:C:2014:2088, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 10 ) Ks. mm. tuomio 17.7.2014, Torresi (C‑58/13 ja C‑59/13, EU:C:2014:2088, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 11 ) Ks. esim. tuomio 19.10.1995, Job Centre (C‑111/94, EU:C:1995:340, 11 ja 12 kohta).
( 12 ) Ks. vastaavasti tuomio 31.1.2013, Belov (C‑394/11, EU:C:2013:48, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 13 ) Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 93–104 kohta.
( 14 ) Ks. myös asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 32 perustelukappale.
( 15 ) Ks. tuomio 6.9.2012, Trade Agency (C‑619/10, EU:C:2012:531, 41 kohta) sekä julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus samassa asiassa (EU:C:2012:247, 38 kohta).
( 16 ) EYVL 2001, L 12, s. 1.
( 17 ) Ks. asetuksen N:o 44/2001 53–55 artikla. Ks. myös tuomio 6.9.2012, Trade Agency (C‑619/10, EU:C:2012:531, 36 kohta).
( 18 ) Ks. asetuksen N:o 1215/2012 39 artikla.
( 19 ) Ks. vastaavasti asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 26 perustelukappale.
( 20 ) Ks. vastaavasti tuomio 28.2.2019, Gradbeništvo Korana (C‑579/17, EU:C:2019:162, 37 kohta).
( 21 ) Ks. julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus asiassa Gradbeništvo Korana (C‑579/17, EU:C:2018:863, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 22 ) Asetuksen N:o 44/2001 54 artiklan mukaan todistuksen antoi ”sen jäsenvaltion tuomioistuin tai toimivaltainen viranomainen, missä tuomio on annettu” (kursivointi tässä).
( 23 ) Ks. asetuksen N:o 1215/2012 liitteessä I olevan vakiolomakkeen 4.6.2.2 kohta. Ks. myös kyseisen asetuksen 42 artiklan 2 kohta.
( 24 ) Tuomio 6.9.2012 (C‑619/10, EU:C:2012:531, 41 kohta).
( 25 ) Kursivointi tässä.
( 26 ) Ks. erityisesti tuomio 16.3.2006, Kapferer (C‑234/04, EU:C:2006:178, 20 kohta).
( 27 ) Ks. erityisesti tuomio 17.12.2015, Imtech Marine Belgium (C‑300/14, EU:C:2015:825, 46 ja 47 kohta) ja tuomio 16.6.2016, Pebros Servizi (C‑511/14, EU:C:2016:448, 25 kohta).
( 28 ) EYVL 1993, L 95, s. 29.
( 29 ) Ks. edellä alaviitteessä 3 mainittu oikeuskäytäntö.
( 30 ) Ks. erityisesti direktiivin 93/13 johdanto-osan 10 ja 24 perustelukappale.
( 31 ) Ks. useiden muiden ohella tuomio 26.10.2006, Mostaza Claro (C‑168/05, EU:C:2006:675, 24 kohta).
( 32 ) Ks. mm. tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito (C‑618/10, EU:C:2012:349, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 33 ) Kursivointi tässä. Ks. myös asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 14 perustelukappale.
( 34 ) Esim. vakuutuksenottajat, vakuutetut henkilöt, vakuutussopimusten edunhaltijat, vahingonkärsijät ja työntekijät (vain ne ryhmät mainitakseni, joihin asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan e alakohdan i alakohdassa viitataan).
( 35 ) Ks. esim. tuomio 26.1.2017, Banco Primus (C‑421/14, EU:C:2017:60, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 36 ) Ks. erityisesti tuomio 30.9.2003, Köbler (C‑224/01, EU:C:2003:513, 30–59 kohta).
( 37 ) Tuomio 28.2.2019 (C‑579/17, EU:C:2019:162).
( 38 ) Ks. sisäisen ja ulkoisen delegoinnin välillä tehtävästä erosta ratkaisuehdotukseni Pula Parking (C‑551/15, EU:C:2016:825, 96 ja 97 kohta).
( 39 ) Ks. julkisasiamies Wahlin ratkaisuehdotus Torresi (C‑58/13 ja C‑59/13, EU:C:2014:265, 72 ja 73 kohta).
( 40 ) Ks. esim. tuomio 19.10.1995, Job Centre (C‑111/94, EU:C:1995:340).
( 41 ) Ks. esim. tuomio 16.12.2008, Cartesio (C‑210/06, EU:C:2008:723, 54–63 kohta).
Full & Egal Universal Law Academy