30.4.2018
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 152/56
Kanne 6.3.2018 – Scaloni ja Figini v. komissio
(Asia T-158/18)
(2018/C 152/66)
Oikeudenkäyntikieli: italia
Asianosaiset
Kantajat: Mario Scaloni (Ancona, Italia), Ennio Figini (Chiaravalle, Italia) (edustaja: asianajaja P. Putti)
Vastaaja: Euroopan komissio
Vaatimukset
Kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta velvoittamaan Euroopan unionin ja/tai Euroopan komission korvaamaan kyseessä olevien direktiivin ja asetuksen tulkinnan mukaisesti osakkeiden nimellisarvon kokonaisuudessaan, siten kuin se on selostettu perusteluissa ja kuten liitteenä olevista asiakirjoista ilmenee, sekä korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Kantajat katsovat, että luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (1) ja sittemmin yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (2) voimaantulon jälkeen Italian valtiolla ei ole ollut oikeutta toteuttaa toimenpiteitä minkään pankkinsa eikä siten myöskään Banca Marchen hyväksi.
Kantajat vetoavat kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen.
1)
Ensimmäinen kanneperuste perustuu vahingonkorvausvaatimukseen sen vuoksi, että komissio on tulkinnut virheellisesti direktiiviä 2014/59/EU ja asetusta N:o 806/2014, Banca Marchen oikeudenvastaiseen jättämiseen valtiontukisääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle sekä tästä seuranneeseen yhdenvertaisuusperiaatteen ja/tai syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen.
—
Tältä osin vedotaan siihen, että komissio on eri jäsenvaltioiden pankeille myöntämien tukien osalta katsonut, että 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan edellytykset ovat täyttyneet ja tukia on siten pidetty hyväksyttävinä. Italian tukiohjelmaansa sisällyttämiä toimenpiteitä on ollut arvioitava saman määräyksen mukaisesti, koska se on ainoa määräys, jossa vahvistetaan valtiontukisäännöt, eikä siis direktiivin ja asetuksen mukaisesti. Viimeksi mainitut kaksi säädöstä eivät koske tukia, eivätkä ne johdettuun oikeuteen kuuluvina olisi voineetkaan koskea niitä. Italian pankeille myönnetyt tuet on hyväksyttävä myös siksi, että ne perustuvat samoihin syihin, joiden vuoksi jo myönnetyt tuet ovat olleet komission mielestä hyväksyttäviä.
—
Lisäksi täsmennetään, että mikäli johdettua oikeutta katsottaisiin olevan sovellettava, ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että komissio on loukannut yhdenvertaisuusperiaatetta, koska se ei ole hyväksynyt tukea.
2)
Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että Euroopan unionin lainsäätäjä on loukannut unionin oikeussääntöjen normihierarkian periaatetta.
—
Tältä osin vedotaan siihen, että mikäli unionin yleinen tuomioistuin katsoisi komission tulkinnan olevan oikea, oikeudenvastaisuus olisi tapahtunut jo lainsäädännön tasolla ja vastuussa olisi Euroopan unioni kokonaisuutena.
3)
Kolmas kanneperuste, joka perustuu Italian oikeusjärjestyksen perustavanlaatuisten periaatteiden loukkaamiseen ja yhteisön oikeusjärjestyksen soveltamatta jättämiseen.
—
Tältä osin vedotaan siihen, että jos unionin yleinen tuomioistuin katsoisi, ettei direktiivillä eikä asetuksella loukata yhteisön oikeuden mukaista yhdenvertaisuusperiaatetta, Italian perustuslakituomioistuinta (Corte costituzionale) on pyydettävä tutkimaan toimen yhteensopivuus Italian valtiosääntöön kuuluvan yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa. Kielteisessä tapauksessa kyseisen periaatteen vastaista säännöstöä ei olisi voitu sisällyttää Italian oikeusjärjestykseen.
(1) EUVL 2014, L 173, s. 190.
(2) EUVL 2014, L 225, s. 1.
Full & Egal Universal Law Academy