virallinen lehti
Euroopan unionin
FI
Sarjan L
2023/2833
20.12.2023
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2023/2833,
annettu 13 päivänä joulukuuta 2023,
tonnikalaa (Thunnus thynnus) koskevan saalisasiakirjaohjelman vahvistamisesta ja asetuksen (EU) N:o 640/2010 kumoamisesta
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan,
ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),
noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (2),
sekä katsovat seuraavaa:
(1)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 (3) säädetyn yhteisen kalastuspolitiikan yhtenä tavoitteena on varmistaa sellainen meren elollisten luonnonvarojen hyödyntäminen, joka luo kestäviä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä.
(2)
Unioni on sopimuspuolena 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyssä Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksessa, joka on hyväksytty neuvoston päätöksellä 98/392/EY (4), kyseiseen yleissopimukseen sisältyvien, hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien määräysten täytäntöönpanosta tehdyssä sopimuksessa, joka on ratifioitu neuvoston päätöksellä 98/414/EY (5), ja aavan meren kalastusalusten kansainvälisten suojelu- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen edistämisestä tehdyssä sopimuksessa, joka on hyväksytty neuvoston päätöksellä 96/428/EY (6). Unioni osallistuu kyseisten kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti toimiin, joita toteutetaan laajasti vaeltavien kalakantojen kestävän hoidon varmistamiseksi.
(3)
Unioni on neuvoston päätöksen 86/238/ETY (7) nojalla sopimuspuolena kansainvälisessä yleissopimuksessa Atlantin tonnikalojen suojelusta, jäljempänä ’yleissopimus’. Yleissopimuksessa määrätään tonnikalojen ja niiden lähilajien säilyttämisen ja hoidon alueellisen yhteistyön puitteista Atlantin valtamerellä ja sitä ympäröivillä merillä Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission, jäljempänä ’ICCAT’, avulla sekä sellaisten yleissopimusalueella sovellettavien suositusten antamisesta, jotka velvoittavat yleissopimuksen sopimuspuolia ja yhteistyötä tekeviä muita kuin sopimuspuolia, yhteisöjä ja kalastusyhteisöjä, jäljempänä ’sopimuspuolet’.
(4)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 640/2010 (8) pantiin täytäntöön unionin oikeudessa ICCAT:n suositus 09-11 suosituksen 08-12 muuttamisesta ja otettiin käyttöön tonnikalaa koskeva saalisasiakirjaohjelma.
(5)
Tonnikalakantojen sääntelytoimenpiteiden osana sekä tilastotietojen laadun ja luotettavuuden parantamiseksi ja laittoman kalastuksen ehkäisemiseksi, estämiseksi ja poistamiseksi ICCAT antoi tonnikalaa koskevasta asiakirjaohjelmasta suositukset 18-13 ja 21-19, joilla otettiin käyttöön tonnikalasaalisasiakirjoja koskeva ohjelma, tonnikalasaalisasiakirjoja koskevasta sähköisestä asiakirjajärjestelmästä (eBCD) suosituksen 10-11 ja eBCD-järjestelmän soveltamisesta suosituksen 22-16, joilla kehitettiin ja vahvistettiin tonnikalasaalisasiakirjoja koskevan ohjelman täytäntöönpanoa ottamalla käyttöön pakollinen sähköinen asiakirjajärjestelmä (eBCD), sekä suosituksen 22-08 tonnikalan monivuotisen hoitosuunnitelman vahvistamisesta Itä-Atlantilla ja Välimerellä. Sopimuspuolet ja jäsenvaltiot aloittivat eBCD-järjestelmän osittaisen täytäntöönpanon kesäkuussa 2016. Se on ollut kokonaan täytäntöönpantuna vuodesta 2017 ja on jäsenvaltioiden käytössä.
(6)
Yleissopimuksessa vahvistetaan ICCAT:n virallisiksi kieliksi englanti, ranska ja espanja. Jotta toimijat voivat harjoittaa tehokkaasti tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimintaansa ja jotta vältetään esteet yhteydenpidossa toimivaltaisten viranomaisten kanssa, tonnikalan saalisasiakirja, jäljempänä BCD-asiakirja, ja tonnikalan jälleenvientitodistus, jäljempänä ’BFTRC-todistus’, olisi toimitettava jollakin ICCAT:n virallisista kielistä.
(7)
Sopimuspuolet muuttavat usein ICCAT:n suositusten tiettyjä määräyksiä, ja niitä muutetaan todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa. Jotta ICCAT:n suosituksiin tehdyt muutokset voidaan panna nopeasti täytäntöön unionin oikeudessa, komissiolle olisi se vuoksi siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti tämän asetuksen muuttamiseksi seuraavien aiheiden osalta: eBCD- ja BCD-asiakirjojen pakollinen käyttö, ryhmitettyjä BCD-asiakirjoja koskevat säännöt, BCD- ja eBCD-asiakirjaa koskevat validoinnit, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2023/2053 (9) mukaisen merkityn kalan vähimmäiskokoa koskevan poikkeuksen määräaika, saaliiden ja kauppatapahtumien kirjaaminen ja validointi eBCD-järjestelmään, validointia ja yhteysviranomaisia koskevat tiedot, paperimuotoisten BCD-asiakirjojen ja painettujen eBCD-asiakirjojen käyttö, raportointipäivämäärät, viittaukset ICCAT:n suositusten liitteisiin ja tämän asetuksen vastaaviin liitteisiin sekä tämän asetuksen liitteet. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (10) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.
(8)
ICCAT:n suositukset olisi vain pantava täytäntöön unionin oikeudessa tasapuolisten toimintaedellytysten tarjoamiseksi unionin ja kolmansien maiden kalastajille ja sen varmistamiseksi, että kaikki hyväksyvät ja panevat säännöt täytäntöön kokonaisuudessaan.
(9)
Tässä asetuksessa säädetyt delegoidut säädökset eivät vaikuta ICCAT:n suosituksiin tehtävien tulevien muutosten täytäntöönpanoon unionin oikeudessa tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen.
(10)
Asetus (EU) N:o 640/2010 olisi sen vuoksi kumottava, koska tällä asetuksella pannaan tonnikalan saalisasiakirjaohjelmaa koskevat ICCAT:n uudet toimenpiteet täytäntöön unionin oikeudessa.
(11)
Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (11) 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja hän antoi viralliset huomautuksensa 17 päivänä toukokuuta 2022.
(12)
Kun henkilötietoja käsitellään tämän asetuksen soveltamisen yhteydessä, sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (12) ja asetusta (EU) 2018/1725, ja tällöin olisi varmistettava, että henkilötietojen suojaan liittyviä velvoitteita noudatetaan aina ja kaikilla tasoilla. Kun kyseessä on jäsenvaltion viranomaisten tämän asetuksen nojalla keräämien henkilötietojen käsittely, kyseisiä viranomaisia pidetään asetuksen (EU) 2016/679 4 artiklan 7 alakohdassa määriteltynä rekisterinpitäjänä. Kun kyseessä on komission tämän asetuksen nojalla keräämien henkilötietojen käsittely, komissiota pidetään asetuksen (EU) 2018/1725 3 artiklan 8 alakohdassa määriteltynä rekisterinpitäjänä,
OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:
I LUKU
YLEISET SÄÄNNÖKSET
1 artikla
Kohde ja soveltamisala
1. Tällä asetuksella vahvistetaan tonnikalaa koskeva unionin saalisasiakirjaohjelma, jolla pannaan täytäntöön Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) hyväksymä tonnikalasaaliin kirjausmenettely, ja sähköisen tonnikalaa koskevan saalisasiakirjaohjelman (eBCD) pakollinen käyttö kaikkien pyydettyjen tonnikalojen alkuperän tunnistamiseksi, jotta voidaan tukea ICCAT:n säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden täytäntöönpanoa.
2. Tätä asetusta ei sovelleta muiden kalan osien kuin kalanlihan, kuten pään, silmien, mädin ja maidin, sisälmysten ja pyrstön, kotimaankauppaan, vientiin, tuontiin ja jälleenvientiin.
2 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
1)
’BCD-asiakirjalla’ ICCAT:n suosituksen 18-13 liitteessä 2 esitetyn ja tämän asetuksen liitteessä II vahvistetun mallin mukaista tonnikalan saalisasiakirjaa;
2)
’tonnikalalla’ neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 (13) liitteessä I olevan yhdistetyn nimikkeistön koodeihin kuuluvaa Thunnus thynnus -lajin kalaa;
3)
’yleissopimuksella’ kansainvälistä yleissopimusta Atlantin tonnikalojen suojelusta;
4)
’yleissopimusalueella’ ICCAT:n toimenpiteiden kattamaa maantieteellistä aluetta, sellaisena kuin se vahvistetaan yleissopimuksen 1 artiklassa;
5)
’kotimaankaupalla’
a)
unionin pyyntialuksen yleissopimusalueella pyytämän tai siellä unionin rysällä pyydetyn ja unionin alueella puretun tonnikalan kauppaa yhdessä jäsenvaltiossa taikka kahden tai useamman jäsenvaltion välillä; ja
b)
unionin pyyntialuksen yleissopimusalueella pyytämän tai siellä unionin rysällä pyydetyn sellaisen kasvatetun tonnikalan kauppaa yhdessä jäsenvaltiossa taikka kahden tai useamman jäsenvaltion välillä, joka on siirretty verkkoaltaaseen unionin alueelle sijoittautuneeseen kalanviljelylaitokseen;
6)
’tuonnilla’ kolmannen maan pyyntialuksen yleissopimusalueella pyytämän tai siellä kolmannen maan rysällä pyydetyn tonnikalan tuontia unionin alueelle, myös verkkoaltaaseen siirtoa, lihotusta, kasvatusta tai jälleenlaivausta varten;
7)
’viennillä’ unionin pyyntialuksen yleissopimusalueella pyytämien tai siellä unionin rysällä pyydetyn, mukaan lukien unionin alueelta, kolmansista maista tai kalavesiltä saadun, tonnikalan viemistä kolmanteen maahan;
8)
’jälleenviennillä’ unionin alueelle aiemmin tuodun tonnikalan viemistä unionin alueelta;
9)
’rysäjäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa rysä sijaitsee;
10)
’kasvatusjäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa kalanviljelylaitos sijaitsee;
11)
’sopimuspuolilla’ yleissopimuksen sopimuspuolia ja yhteistyötä tekeviä muita kuin sopimuspuolia, yhteisöjä tai kalastusyhteisöjä.
II LUKU
TONNIKALAN SAALISASIAKIRJA
3 artikla
Yleiset määräykset
1. Sähköiseen tonnikalaa koskevaan saalisasiakirjajärjestelmään, jäljempänä ’eBCD-järjestelmä’ on kirjattava kaikki tonnikalan saaliit, purut, siirrot, mukaan lukien kalanviljelylaitosten sisäiset ja niiden väliset siirrot, jälleenlaivaukset, verkkoaltaaseen siirrot, nostot sekä kotimaankauppa, tuonti, vienti ja jälleenvienti. Poikkeuksellisesti voidaan käyttää paperimuotoisia BCD-asiakirjoja 11 artiklan mukaisesti.
2. BCD-asiakirja täytetään jollakin ICCAT:n virallisella kielellä (englanti, ranska tai espanja) jokaisen pyydetyn, siirretyn, puretun tai jälleenlaivatun tonnikalan osalta, kun kyse on kalastusaluksilla tai rysillä suoritetusta toimesta, ja jokaisen verkkoaltaaseen siirretyn tai siitä nostetun tonnikalan osalta, kun kyse on kalanviljelylaitoksen suorittamasta toimesta.
3. Kunkin kotimaankaupan kohteena olevan taikka unionin alueelle tuodun tai sieltä viedyn tai jälleenviedyn tonnikalaerän mukana on oltava toimivaltaisen viranomaisen validoima BCD-asiakirja, lukuun ottamatta tapauksia, joissa sovelletaan 4 artiklan 4 kohtaa, ja tapauksen mukaan ICCAT:n siirtoilmoitus tai validoitu tonnikalan jälleenvientitodistus, jäljempänä ’BFTRC-todistus’. Kukin tonnikalaerä saa sisältää ainoastaan tonnikalatuotteita, joilla on samanlainen tarjontamuoto ja jotka ovat peräisin samalta asianomaiselta maantieteelliseltä alueelta ja samalta kalastusalukselta taikka samasta kalastusalusten ryhmästä tai samasta rysästä.
4. Tonnikalan purkaminen, siirto, jälleenlaivaus, siirto verkkoaltaaseen, toimitus, nosto, kotimaankauppa, tuonti, vienti ja jälleenvienti ilman täytettyä ja validoitua BCD-asiakirjaa ja tarvittaessa BFTRC-todistusta on kiellettyä.
5. Kussakin BCD-asiakirjassa on oltava yksilöllinen tunnistenumero. Tunnistenumeron on viitattava tiettyyn lippu- tai rysäjäsenvaltioon.
6. Verkkoaltaaseen siirron aikana asiaa koskevat BCD-asiakirjat voidaan ryhmitellä ”ryhmitetyksi BCD-asiakirjaksi”, jolla on uusi BCD-numero, seuraavissa tapauksissa edellyttäen, että kaikki kalat siirretään samaan verkkoaltaaseen samana päivänä:
a)
saman aluksen useat saaliit;
b)
yhteisistä kalastustoimista peräisin olevat saaliit.
7. Ryhmitetyllä BCD-asiakirjalla korvataan kaikki vastaavat alkuperäiset BCD-asiakirjat, ja siihen liitetään luettelo kaikista siihen liittyvien BCD-asiakirjojen numeroista. Näiden siihen liittyvien BCD-asiakirjojen jäljennökset on pyynnöstä asetettava jäsenvaltioiden tai sopimuspuolten valvontaviranomaisten saataville.
8. Tonnikalaa, joka on sellaisten alusten sivusaalina pyytämää, joilla ei asetuksen (EU) 2023/2053 nojalla ole lupaa kalastaa aktiivisesti tonnikalaa, saa kaupata. Jäsenvaltioiden viranomaisten, satamaviranomaisten ja aluksen päällikön tai edustajan hyväksytyn itserekisteröinnin avulla on helpotettava aluksen päällikön tai edustajan pääsyä eBCD-järjestelmään, muun muassa kansallista rekisteröintinumeroa käyttäen. Kyseisten alusten lippujäsenvaltioiden ei tarvitse toimittaa komissiolle luetteloa tällaisista aluksista.
9. Asetuksen (EU) 2023/2053 40–55 artiklassa tarkoitettua tonnikalaa, joka kuolee siirron, hinauksen tai verkkoaltaaseen siirron aikana, saa kaupata, kun myyjänä on tapauksen mukaan kurenuotta-aluksen, apualuksen, rysän ja/tai kalanviljelylaitoksen edustaja.
10. Tätä asetusta ei sovelleta urheilu- ja virkistyskalastuksessa pyydettyyn tonnikalaan, jonka myynti on kielletty, eikä sitä siksi tarvitse kirjata eBCD-järjestelmään.
4 artikla
Validointi
1. Pyyntialusten päälliköiden, rysien käyttäjien, kalanviljelylaitosten hoitajien, myyjien ja viejien tai heidän valtuutettujen edustajiensa on täytettävä BCD-asiakirja antamalla vaaditut tiedot ja pyydettävä 2 kohdan mukaista validointia kunkin pyydetyn tonnikalan purkamisen, verkkoaltaaseen siirron, sieltä noston, jälleenlaivauksen, kotimaankaupan ja viennin osalta.
2. Sen aluksen lippujäsenvaltion taikka rysä- tai kasvatusjäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen, joka on pyytänyt tai nostanut tonnikalaa tai sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen, johon tonnikalan kotimaankauppaa tai vientiä harjoittanut myyjä tai viejä on sijoittautunut, on validoitava BCD-asiakirja.
3. Jäsenvaltiot saavat validoida BCD-asiakirjan kaikkien tonnikalatuotteiden osalta ainoastaan seuraavissa tapauksissa:
a)
kaikki BCD-asiakirjassa annetut tiedot on todettu oikeiksi;
b)
saaliiden kokonaismäärät ovat kullekin kalastusvuodelle vahvistettujen kiintiöiden tai saalisrajoitusten mukaiset, tarvittaessa pyyntialuksille tai rysille myönnetyt yksittäiset kiintiöt mukaan luettuina; ja
c)
tuotteet täyttävät ICCAT:n säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden kaikki asiaa koskevat määräykset.
4. Tämän artiklan 2 kohdan mukaista validointia ei vaadita, jos tonnikalan pyytänyt lippu- tai rysäjäsenvaltio on merkinnyt 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti koko myytävissä olevan tonnikalamäärän.
5. Jos pyydetyt ja puretut tonnikalamäärät ovat alle yhden metrisen tonnin tai alle kolme kalaa, väliaikaisena BCD-asiakirjana voidaan ennen vientiä käyttää lokikirjaa tai myynti-ilmoitusta, kunnes BCD-asiakirja validoidaan seitsemän päivän kuluessa purkamisesta.
6. Validoidussa BCD-asiakirjassa on annettava ICCAT:n suosituksen 18-13 liitteessä 1 ja tämän asetuksen liitteessä I esitetyt tiedot soveltuvin osin. BCD-asiakirjan laatimista, numerointia, täyttämistä ja validointia koskevat ohjeet ovat ICCAT:n suosituksen 18-13 liitteessä 3 ja tämän asetuksen liitteessä III.
7. Kauppaa koskevia tietoja koskevan kohdan ostajatiedot on syötettävä eBCD-järjestelmään ennen validointia. eBCD-asiakirjan kauppaa koskevia tietoja koskeva kohta on validoitava ennen vientiä.
8. Vienti jäsenvaltioista edellyttää, että aiempi jäsenvaltioiden välinen kauppa on kirjattu asianmukaisesti. Kyseinen vienti edellyttää edelleen myös 1–5 kohdan mukaista validointia eBCD-järjestelmässä.
5 artikla
Saaliita ja niihin liittyviä kauppoja koskevien tietojen kirjaaminen ja validointi eBCD-järjestelmässä
1. Kun eBCD-järjestelmään on 4 artiklan mukaisesti kirjattu ja validoitu saalista ja ensimmäistä kauppaa koskevat tiedot, siihen kirjataan tonnikalan sisäistä myyntiä yhdessä jäsenvaltiossa koskevat tiedot. Sisäistä myyntiä koskevia tietoja ei tarvitse validoida.
2. Kun eBCD-järjestelmään on kirjattu ja validoitu saalista ja ensimmäistä kauppaa koskevat tiedot, myyjä täydentää 4 artiklan mukaisesti kotimaankauppaa jäsenvaltioiden välillä koskevat tiedot eBCD-järjestelmään.
3. Edellä 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on validoitava jäsenvaltioiden välinen kotimaankauppa, joka koskee seuraavia tuotemuotoja: ”sisälmykset ja kidukset poistettu” (GG), ”perattu, pää, pyrstö ja evät poistettu” (DR), ja ”kokonainen” (RD). Poiketen siitä, mitä 4 artiklassa säädetään, validointia ei kuitenkaan vaadita:
a)
kun tonnikalan kotimaankaupan tuotemuoto on eBCD-järjestelmässä lueteltu ”filee” (FL) tai ”muu, eritelty” (OT);
b)
kun a alakohdassa tarkoitettu FL- tai OT-tuote on pakattu kuljetusta varten, missä tapauksessa siihen liittyvä eBCD-numero on kirjoitettava näkyvästi ja erottamattomasti kaikkien tonnikalan osia sisältävien pakkausten ulkopuolelle, lukuun ottamatta 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja vapautettuja tuotteita.
FL- tai OT-tuotteiden osalta kotimaankauppa toiseen jäsenvaltioon voi tapahtua vasta sen jälkeen, kun edellisen jäsenvaltion kauppatiedot on kirjattu eBCD-järjestelmään.
4. Tämän artiklan 3 kohdassa säädettyä poikkeusta sovelletaan 31 päivään joulukuuta 2024. Jäsenvaltioiden on annettava vuosittain komissiolle raportti tämän poikkeuksen täytäntöönpanosta. Raportissa on oltava tiedot 9 artiklassa säädetyistä jäsenvaltioiden suorittamista tarkastuksista, tarkastusten tuloksista ja asianomaisista kauppatapahtumista, mukaan lukien asiaa koskevat tilastotiedot, joihin sisältyvät tiedot tonnikalamäärästä ja kauppamäärästä, johon tätä poikkeusta on sovellettu.
5. Elävien tonnikalojen kauppa, mukaan lukien kaikki kauppatapahtumat tonnikalanviljelylaitoksiin ja -viljelylaitoksista on kirjattava ja validoitava eBCD-järjestelmässä tämän asetuksen mukaisesti, jollei toisin säädetä.
6. Poiketen siitä, mitä 3 artiklan 3 kohdassa säädetään, eBCD-järjestelmän kohdat 2 (saalis) ja 3 (elävien kalojen kauppa) voidaan validoida samanaikaisesti.
7. eBCD-järjestelmän kohtien 2 ja 3 muuttaminen ja uudelleenvalidointi asetuksen (EU) 2023/2053 51 artiklan ja liitteen XI mukaisesti stereokamerajärjestelmien käytön osalta voidaan tehdä verkkoaltaaseen siirron jälkeen.
6 artikla
Merkintä
1. Jäsenvaltiot voivat vaatia, että niiden pyyntialukset tai rysien käyttäjät kiinnittävät kuhunkin tonnikalaan merkin mieluiten teurastuksen yhteydessä mutta joka tapauksessa viimeistään kaloja purettaessa, jäljempänä ’merkintäohjelma’. Merkeissä on oltava yksilöllinen jäsenvaltiokohtainen numero, ja ne on suojattava väärinkäytöltä. Merkkien numeroiden on oltava yhteydessä eBCD-järjestelmään.
2. Asianomaisten jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle vuosittain viimeistään 30 päivänä huhtikuuta yhteenveto merkintäohjelman täytäntöönpanosta edellisen vuoden osalta. Kaikki merkintäohjelmaan myöhemmin tehdyt muutokset on myös toimitettava komissiolle. Komissio toimittaa yhteenvedot ICCAT:n sihteeristölle.
3. Tässä artiklassa tarkoitettujen merkkien käyttö on sallittua ainoastaan, kun saaliiden kokonaismäärät ovat kunkin kalastusvuoden osalta jäsenvaltioiden kiintiöiden tai saalisrajoitusten mukaiset, tarvittaessa aluksille tai rysille myönnetyt yksittäiset kiintiöt mukaan luettuina.
4. Sen lippujäsenvaltion kaupallisissa merkintäohjelmissa, jonka aluksella tai rysällä tonnikala on pyydetty ja jolle kala on merkitty, on määrättävä 4 artiklan 4 kohdan soveltamiseksi ainakin seuraavista seikoista:
a)
kaikki kyseiseen eBCD-järjestelmään sisältyvät tonnikalat on merkitty yksilöllisesti;
b)
seuraavat merkkiin liittyvät tiedot:
i)
pyyntialuksen tai tonnikalarysän tunnistetiedot;
ii)
pyynti- tai purkamispäivä;
iii)
kalan nostoalue laivauksessa;
iv)
kalojen pyyntiin käytetyt pyydykset;
v)
tuotetyyppi ja merkityn tonnikalan yksilöllinen paino;
vi)
tapauksen mukaan viejää ja tuojaa koskevat tiedot; ja
vii)
tapauksen mukaan vientipaikka.
5. Poiketen siitä, mitä tämän artiklan 4 kohdan b alakohdan v alakohdassa säädetään, sellaisen kalastuksen osalta, johon sovelletaan asetuksen (EU) 2023/2053 nojalla vähimmäiskokoa koskevia poikkeuksia, jäsenvaltiot voivat sen sijaan 31 päivään joulukuuta 2024 saakka ilmoittaa yksittäisten kalojen likimääräisen painon saaliin purkamisen yhteydessä; paino määritetään edustavalla otannalla.
6. Kun jäsenvaltiot soveltavat tämän artiklan 5 kohdassa säädettyä poikkeusta, niiden on toimitettava komissiolle vuosittain 5 artiklan 4 kohdan mukaisesti raportti kyseisen poikkeuksen täytäntöönpanosta.
7. Merkintäohjelmasta vastuussa oleva jäsenvaltio kokoaa merkittyjä kaloja koskevat tiedot.
8. Komissio kokoaa jäsenvaltioilta saamansa merkittyjä kaloja koskevat tiedot ja toimittaa ne ICCAT:lle unionin täytäntöönpanokertomuksen muodossa.
III LUKU
TONNIKALAN JÄLLEENVIENTITODISTUS
7 artikla
Yleiset säännökset
1. Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että sen alueelta jälleenvietävän tonnikalaerän mukana on validoitu BFTRC-todistus.
2. Edellä 1 kohtaa ei sovelleta, jos kasvatettua tonnikalaa tuodaan elävänä.
3. Jälleenviennistä vastuussa olevan toimijan on täytettävä BFTRC-todistus jollakin ICCAT:n virallisella kielellä (englanti, ranska tai espanja) ja pyydettävä sen validointia jälleenvietävän tonnikalaerän osalta. Täytetyn BFTRC-todistuksen mukana on oltava jäljennös aiemmin tuotuihin tonnikalatuotteisiin liittyvistä validoiduista BCD-asiakirjoista.
8 artikla
Jälleenviennin validointi
1. Sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on validoitava BFTRC-todistus, jonka alueelta erä jälleenviedään.
2. Toimivaltainen viranomainen saa validoida BFTRC-todistuksen kaikkien tonnikalatuotteiden osalta edellyttäen että:
a)
kaikki BFTRC-todistuksessa annetut tiedot on todettu oikeiksi;
b)
vastaava validoitu BCD-asiakirja tai vastaavat validoidut BCD-asiakirjat on hyväksytty BFTRC-todistuksessa ilmoitettujen tuotteiden tuonnin osalta;
c)
jälleenvietävät tuotteet ovat täysin tai osittain samoja kuin validoidussa BCD-asiakirjassa tai validoiduissa BCD-asiakirjoissa ilmoitettu tuote; ja
d)
jäljennös BCD-asiakirjasta tai jäljennökset BCD-asiakirjoista on liitetty validoitavaan BFTRC-todistukseen.
3. Validoidussa BFTRC-todistuksessa on annettava ICCAT:n suosituksen 22-16 liitteessä 2, ICCAT:n suosituksen 18-13 liitteessä 5 ja tämän asetuksen liitteissä IV ja V esitetyt tiedot.
IV LUKU
TARKASTUKSET
9 artikla
Tarkastukset
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden toimivaltaiset viranomaiset yksilöivät jokaisen tonnikalaerän, joka on purettu aluksesta tai jolla käydään kotimaankauppaa niiden alueella tai joka on tuotu niiden alueelle tai viety tai jälleenviety niiden alueelta, ja pyytävät ja tutkivat kunkin tonnikalaerän validoidut BCD-asiakirjat ja niihin liittyvät asiakirjat.
2. Toimivaltaiset viranomaiset voivat tutkia myös erän sisältöä tarkastaakseen BCD-asiakirjassa ja vastaavissa asiakirjoissa annetut tiedot. Toimivaltaisten viranomaisten on tarvittaessa tehtävä asianomaisia toimijoita koskevia tarkastuksia.
3. Jos 1 ja 2 kohdan mukaisesti tehtyjen tutkimusten tai tarkastusten perusteella herää epäilyksiä siitä, pitävätkö BCD-asiakirjassa annetut tiedot paikkansa, jäsenvaltion, jonka alueella lopullinen tuonti tapahtui ja jäsenvaltion tai sopimuspuolen, jonka toimivaltaiset viranomaiset ovat validoineet BCD-asiakirjat tai BFTRC-todistukset, on tehtävä yhteistyötä tällaisten epäilysten selvittämiseksi.
4. Jos jäsenvaltio havaitsee erän, jonka mukana ei ole BCD-asiakirjaa, sen on ilmoitettava havainnoistaan jäsenvaltiolle, joka kävi erällä kotimaankauppaa, tai viejänä toimivalle sopimuspuolelle sekä lippujäsenvaltiolle tai lippusopimuspuolelle, jos nämä ovat tiedossa.
5. Jäsenvaltiot eivät voi myöntää erälle lupaa kotimaankauppaan, tuontiin tai vientiin eivätkä, kun kyse on kalanviljelylaitoksiin tarkoitetusta elävästä tonnikalasta, ottaa vastaan siirtoilmoitusta, ennen kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tutkimukset ja tarkastukset on tehty ja ennen kuin on vahvistettu, että tonnikalaerä on tämän asetuksen ja muun sovellettavan unionin lainsäädännön mukainen.
6. Kyseisen tonnikalaerän kotimaankauppa, tuonti, vienti tai jälleenvienti kielletään, jos jäsenvaltio päättää 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tutkimusten tai tarkastusten perusteella sekä yhteistyössä asianomaisten validointiviranomaisten kanssa, että BCD-asiakirja tai BFTRC-todistus on mitätön.
V LUKU
TIETOJEN TOIMITTAMINEN
10 artikla
Rekisteröinti eBCD-järjestelmään, ilmoittaminen ja tietojen tarkastus
1. Jäsenvaltiot ovat vastuussa sen varmistamisesta, että niiden käyttäjät rekisteröidään eBCD-järjestelmään.
2. Kun jäsenvaltio validoi lippunsa alla purjehtiviin pyyntialuksiin taikka sen rysiin tai kalanviljelylaitoksiin liittyviä BCD-asiakirjoja, sen on ilmoitettava komissiolle, kyseisen valtion validointiviranomaisille tai muille BCD-asiakirjojen tai BFRC-todistusten validoinnista ja tarkastamisesta vastuussa oleville valtuutetuille henkilöille tai laitoksille tiedot jokaisesta muutoksesta seuraaviin tietoihin:
a)
validointiorganisaation nimi ja täydellinen osoite;
b)
henkilökohtaisesti valtuutettujen validointiviranomaisten nimet ja virka-asemat;
c)
näyte asiakirjalomakkeesta;
d)
näyte leimasta tai sinetistä; ja
e)
tarvittaessa näyte merkeistä.
3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa on mainittava päivämäärä, josta alkaen muutosta sovelletaan. Alkuperäisen ilmoituksen mukana on toimitettava jäljennös kansallisen lainsäädännön säännöksistä, jotka on hyväksytty tonnikalan saalisasiakirjaohjelman täytäntöönpanemiseksi, mukaan lukien menettelyt, joilla valtuutetaan valtiosta riippumattomat henkilöt tai laitokset. Validointiviranomaisia ja kansallisia säännöksiä koskevat päivitetyt tiedot on toimitettava komissiolle hyvissä ajoin.
4. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava sähköisesti komissiolle yhteysviranomaiset, joille on annettava tieto, kun ilmenee BCD-asiakirjoihin tai BFTRC-todistuksiin liittyviä kysymyksiä, ja erityisesti organisaatioiden nimi ja täydellinen osoite.
5. Komissio ilmoittaa 2 ja 4 kohdassa tarkoitetut tiedot viipymättä edelleen ICCAT:n sihteeristöön.
6. Jäsenvaltioiden on tarkastettava ICCAT:lle ilmoitetut ja ICCAT:n sihteeristön ylläpitämällä julkisella verkkosivustolla julkaistut validointiviranomaisia koskevat tiedot auttaakseen viranomaisiaan BCD-asiakirjojen ja BFTRC-todistusten validoinnin tarkastamisessa.
11 artikla
Paperimuotoiset BCD-asiakirjat tai painetut eBCD-asiakirjat
1. Paperimuotoisia BCD-asiakirjoja tai painettuja eBCD-asiakirjoja voidaan käyttää seuraavissa tapauksissa:
a)
puretut tonnikalamäärät ovat alle metrisen tonnin tai alle kuin kolme kalaa. Tällaiset paperimuotoiset BCD-asiakirjat on muunnettava eBCD-asiakirjoiksi seitsemän työpäivän kuluessa purkamisesta tai ennen vientiä sen mukaan kumpi ajankohta on aikaisempi;
b)
ennen 1 päivää tammikuuta 2017 pyydetyt tonnikalat;
c)
varatoimenpiteenä sellaisessa yksittäisessä tapauksessa, että järjestelmässä ilmenee teknisiä vaikeuksia, jotka estävät jäsenvaltiota käyttämästä eBCD-järjestelmää, jolloin noudatetaan ICCAT:n suosituksen 22-16 liitteessä 3 esitettyjä menettelyjä. Tilanteita, joissa jäsenvaltio viivästyy tarvittavien toimien toteuttamisessa, kuten käyttäjien eBCD-järjestelmään rekisteröimisen varmistamiseksi tarvittavien tietojen toimittamisessa, tai muita vältettävissä olevia tilanteita, ei pidetä hyväksyttävinä teknisinä ongelmina;
d)
Tyynenmeren tonnikalan kauppa;
e)
unionin ja muiden kuin sopimuspuolten välinen kauppa, jossa pääsy eBCD-järjestelmään ICCAT:n sihteeristön kautta ei ole mahdollista tai se ei ole riittävän oikea-aikaista sen varmistamiseksi, että kauppa ei tarpeettomasti viivästy tai häiriinny.
2. Jäsenvaltio tai sopimuspuolet eivät voi vedota edellä 1 kohdassa tarkoitetun paperimuotoisen BCD-asiakirjan käyttöön ja pitää sitä syynä tonnikalalähetyksen tuonnin lykkäämiseen tai kieltoon, jos paperimuotoisen BCD-asiakirjan käyttö on tämän asetuksen mukaista. Painetut eBCD-asiakirjat, jotka on validoitu eBCD-järjestelmässä, täyttävät 3 artiklan 3 kohdassa säädetyt validointivaatimukset.
3. Lippu- tai rysäjäsenvaltiot saavat toimittaa BCD-lomakkeet ainoastaan niille pyyntialuksille ja rysien käyttäjille, joilla on lupa kalastaa tonnikalaa yleissopimusalueella, myös sivusaaliina. Näitä lomakkeita ei voi siirtää.
4. eBCD-asiakirjan paperijäljennökset on liitettävä jaettujen erien ja jalostetun tuotteen kuhunkin osaan, ja ne on merkittävä samalla asiakirjanumerolla kuin eBCD-asiakirja, jotta ne voidaan yhdistää kyseiseen asiakirjaan.
12 artikla
Validoitujen paperimuotoisten asiakirjojen toimittaminen ja säilyttäminen
1. Jäsenvaltioiden on toimitettava jäljennös kaikista validoiduista BCD-asiakirjoista tai BFTRC-todistuksista, lukuun ottamatta tapauksia, joissa sovelletaan 4 artiklan 4 kohtaa,
a)
komissiolle;
b)
jäsenvaltion tai sopimuspuolen toimivaltaisille viranomaisille, jos tonnikala on tarkoitettu kotimaankauppaan, siirretty verkkoaltaaseen tai maahantuotu; ja
c)
ICCAT:n sihteeristölle.
2. Jäsenvaltioiden on hoidettava 1 kohdassa tarkoitettujen jäljennösten toimittaminen mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viiden työpäivän kuluessa validointipäivästä tai ennen kuljetuksen päättymistä, jos kuljetuksen arvioitu kesto on enintään viisi työpäivää.
3. Jäsenvaltioiden on säilytettävä laatimiensa tai vastaanottamiensa validoitujen asiakirjojen jäljennökset vähintään kaksi vuotta.
13 artikla
Vuosikertomus
1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle vuosittain viimeistään 15 päivänä elokuuta raportti, joka kattaa ajanjakson edellisen vuoden 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta ja sisältää ICCAT:n suosituksen 18-13 liitteessä 6 kuvatut tiedot.
2. eBCD-järjestelmästä saatuja raportteja on käytettävä 1 kohdassa tarkoitettujen vuotuisten raportointivaatimusten täyttämiseen. Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittaisessa raportissaan myös ne ICCAT:n suosituksen 18-13 liitteessä 6 kuvatut tiedot, joita ei voida tuottaa eBCD-järjestelmästä.
3. Komissio laatii unionin vuosikertomuksen jäsenvaltioilta 1 ja 2 kohdan mukaisesti saatujen tietojen perusteella ja toimittaa sen ICCAT:n sihteeristölle kunkin vuoden 15 päivään syyskuuta mennessä.
VI LUKU
LOPPUSÄÄNNÖKSET
14 artikla
Muutoksiin sovellettava menettely
1. Siirretään komissiolle valta antaa 15 artiklan nojalla delegoituja säädöksiä, joilla muutetaan tätä asetusta sen mukauttamiseksi ICCAT:n hyväksymiin toimenpiteisiin, jotka sitovat unionia ja sen jäsenvaltioita ja jotka koskevat seuraavia:
a)
eBCD- ja BCD-asiakirjojen pakollinen käyttö 3 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti;
b)
3 artiklan 6 kohdan mukaisia ryhmitettyjä BCD-asiakirjoja koskevat säännöt;
c)
BCD- ja eBCD-asiakirjan validointi 4 artiklan mukaisesti;
d)
saaliiden ja niihin liittyvien kauppojen kirjaaminen ja validointi eBCD-järjestelmään 5 artiklan mukaisesti;
e)
5 artiklan 4 kohdassa ja 6 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu poikkeuksen määräaika;
f)
validointia ja yhteysviranomaisia koskevat tiedot 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti;
g)
paperimuotoisten BCD-asiakirjojen tai painettujen eBCD-asiakirjojen käyttö 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti;
h)
5 artiklan 4 kohdassa, 6 artiklan 2 kohdassa ja 13 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitetut raportointipäivät;
i)
viittaukset ICCAT:n suositusten liitteisiin, sellaisina kuin ne esitetään 2 artiklan 1 kohdassa, 4 artiklan 6 kohdassa, 8 artiklan 3 kohdassa, 11 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 13 artiklan 1 ja 3 kohdassa, sekä tämän asetuksen vastaaviin liitteisiin;
j)
tämän asetuksen liitteet.
2. Edellä olevan 1 kohdan mukaisesti hyväksytyt muutokset on rajoitettava tiukasti ICCAT:n suosituksia koskevien muutosten täytäntöönpanoon unionin oikeudessa.
15 artikla
Siirretyn säädösvallan käyttäminen
1. Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.
2. Siirretään komissiolle 9 päivästä tammikuuta 2024 viiden vuoden ajaksi 14 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.
3. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 14 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.
4. Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.
5. Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.
6. Edellä olevan 14 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.
16 artikla
Kumoaminen
Kumotaan asetus (EU) N:o 640/2010.
17 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 13 päivänä joulukuuta 2023.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
R. METSOLA
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
P. NAVARRO RÍOS
(1) EUVL C 123, 9.4.2021, s. 72.
(2) Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 21. marraskuuta 2023 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 8. joulukuuta 2023.
(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22).
(4) Neuvoston päätös 98/392/EY, tehty 23 päivänä maaliskuuta 1998, 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän 28 päivänä heinäkuuta 1994 tehdyn sopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta (EYVL L 179, 23.6.1998, s. 1).
(5) Neuvoston päätös 98/414/EY, tehty 8 päivänä kesäkuuta 1998, hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta tehdyn sopimuksen ratifioinnista Euroopan yhteisön puolesta (EYVL L 189, 3.7.1998, s. 14).
(6) Neuvoston päätös 96/428/EY, tehty 25 päivänä kesäkuuta 1996, yhteisön suorittamasta aavan meren kalastusalusten kansainvälisten suojelu- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen edistämisestä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä (EYVL L 177, 16.7.1996, s. 24).
(7) Neuvoston päätös 86/238/ETY, tehty 9 päivänä kesäkuuta 1986, yhteisön liittymisestä kansainväliseen yleissopimukseen Atlantin tonnikalojen suojelusta, sellaisena kuin se on muutettuna yleissopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden täysivaltaisten edustajien konferenssin päätösasiakirjaan liitetyllä, Pariisissa 10 päivänä heinäkuuta 1984 allekirjoitetulla pöytäkirjalla (EYVL L 162, 18.6.1986, s. 33).
(8) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 640/2010, annettu 7 päivänä heinäkuuta 2010, tonnikalaa (Thunnus thynnus) koskevasta saaliinkirjausohjelmasta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1984/2003 muuttamisesta (EUVL L 194, 24.7.2010, s. 1).
(9) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/2053, annettu 13 päivänä syyskuuta 2023, tonnikalan monivuotisen hoitosuunnitelman vahvistamisesta Itä-Atlantilla ja Välimerellä, asetusten (EY) N:o 1936/2001, (EU) 2017/2107 ja (EU) 2019/833 muuttamisesta sekä asetuksen (EU) 2016/1627 kumoamisesta (EUVL L 238, 27.9.2023, s. 1.
(10) EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.
(11) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39).
(12) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1).
(13) Neuvoston asetus (ETY) N:o 2658/87, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1987, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista (EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1).
LIITE I
Tonnikalan saalisasiakirjassa (BCD) annettavat tiedot
1.
Tonnikalaa koskevan ICCAT-saalisasiakirjan numero
2.
Saalistiedot
Pyyntialuksen tai tonnikalarysän nimi
Muiden alusten nimet (yhteisten kalastustoimien tapauksessa)
Lippuvaltio
ICCAT-rekisterinumero
Yksittäinen kiintiö
Tässä BCD-asiakirjassa käytetty kiintiö
Päivä, pyyntialue ja käytetty pyydys
Kalojen lukumäärä, kokonaispaino ja keskipaino (1)
Yhteisten kalastustoimien ICCAT-rekisterinumero (tarvittaessa)
Merkin numero (tarvittaessa)
Viranomaisen validointi
Viranomaisen ja allekirjoittaneen henkilön nimi, virka-asema, allekirjoitus, leima ja päiväys
3.
Elävien kalojen kauppaa koskevat tiedot
Tuotteen kuvaus
Viejää/myyjää koskevat tiedot
Kuljetuksen kuvaus
Viranomaisen validointi
Viranomaisen ja allekirjoittaneen henkilön nimi, virka-asema, allekirjoitus, leima ja päiväys
Tuoja/ostaja
4.
Siirtoa koskevat tiedot
Hinausaluksen kuvaus
ICCAT:n siirtoilmoituksen numero
Aluksen nimi ja lippuvaltio
ICCAT-rekisterinumero
Kuljetuksen aikana kuolleiden kalojen lukumäärä
Kuolleiden kalojen kokonaispaino (kg)
Hinattavan verkkoaltaan kuvaus
Verkkoaltaan numero
5.
Jälleenlaivausta koskevat tiedot
Rahtialuksen kuvaus
Nimi, lippuvaltio, ICCAT-rekisterinumero, päivämäärä, sataman nimi, satamavaltio, sijainti
Tuotteen kuvaus
(F/FR; RD/GG/DR/FL/OT)
Kokonaispaino (netto)
Viranomaisen validointi
Viranomaisen ja allekirjoittaneen henkilön nimi, virka-asema, allekirjoitus, leima ja päiväys
6.
Kalanviljelyä koskevat tiedot
Viljelylaitoksen kuvaus
Nimi, sopimuspuoli, tonnikalan kasvatusta harjoittavia kalanviljelylaitoksia koskeva ICCAT:n rekisterinumero (FFB) ja kalanviljelylaitoksen sijainti
Osallistuuko kansalliseen näytteenotto-ohjelmaan (kyllä tai ei)
Verkkoaltaan kuvaus
Verkkoaltaaseen siirtopäivä, verkkoaltaan numero
Kalojen kuvaus
Kalojen arvioitu lukumäärä, kokonaispaino ja keskipaino (2)
ICCAT:n alueellista tarkkailijaa koskevat tiedot
Nimi, ICCAT-numero, allekirjoitus
Arvioitu kokokoostumus ( 30 kg)
Viranomaisen validointi
Viranomaisen ja allekirjoittaneen henkilön nimi, virka-asema, allekirjoitus, leima ja päiväys
7.
Kalojen nostamista koskevat tiedot
Noston kuvaus
Nostopäivä
Kalojen lukumäärä, kokonaispaino (kokonaiset kalat) ja keskipaino
Merkin numero (tarvittaessa)
ICCAT:n alueellista tarkkailijaa koskevat tiedot
Nimi, ICCAT-numero, allekirjoitus
Viranomaisen validointi
Viranomaisen ja allekirjoittaneen henkilön nimi, virka-asema, allekirjoitus, leima ja päiväys
8.
Kauppaa koskevat tiedot
Tuotteen kuvaus
(F/FR; RD/GG/DR/FL/OT)
Kokonaispaino (netto)
Viejää/myyjää koskevat tiedot
Vienti- tai lähtöpaikka
Vientiyrityksen nimi, osoite, allekirjoitus ja päiväys
Määrämaa
Kuljetuksen kuvaus (mukaan on liitettävä asiaa koskevat asiakirjat)
Viranomaisen validointi
Viranomaisen ja allekirjoittaneen henkilön nimi, virka-asema, allekirjoitus, leima ja päiväys
Tuojaa/ostajaa koskevat tiedot
Tuonti- tai määräpaikka
Tuontiyrityksen nimi, osoite, allekirjoitus ja päiväys
(1) Paino ilmoitetaan mikäli mahdollista kokonaisten kalojen painona. Jollei käytetä kokonaisten kalojen painoa, ilmoitetaan tuotetyyppi (esim. GG) lomakkeen kohdassa ”Kokonaispaino” ja ”Keskipaino”.
(2) Paino ilmoitetaan mikäli mahdollista kokonaisten kalojen painona. Jollei käytetä kokonaisten kalojen painoa, ilmoitetaan tuotetyyppi (esim. GG) lomakkeen kohdassa ”Kokonaispaino” ja ”Keskipaino”.
LIITE II
Tonnikalaa koskeva ICCAT-saalisasiakirja
LIITE III
Tonnikalan saalisasiakirjan (BCD) laatimista, numerointia, täyttämistä ja validointia koskevat ohjeet
1. YLEISET PERIAATTEET
1)
KieliBCD-asiakirja on täytettävä käyttäen jotakin ICCAT:n virallista kieltä (englanti, ranska ja espanja).
2)
NumerointiJäsenvaltioiden on kehitettävä BCD-asiakirjojen yksilöllinen numerointijärjestelmä, jossa käytetään niiden ICCAT-maakoodia tai ISO-koodia yhdistettynä kahdeksannumeroiseen lukuun, jossa kaksi numeroa ilmoittaa pyyntivuoden.
Esimerkki: CA-09-123456 (CA tarkoittaa Kanadaa).
Jaettujen lähetysten tai jalostettujen tuotteiden tapauksessa alkuperäisen BCD-asiakirjan jäljennökset on numeroitava siten, että alkuperäisen BCD-asiakirjan numeroa täydennetään kaksinumeroisella luvulla.
Esimerkki: CA-09-123456-01, CA-09-123456-02, CA-09-123456-03.
Numeroiden on oltava peräkkäisiä ja mielellään painettuja. Tyhjien BCD-asiakirjojen sarjanumerot on rekisteröitävä vastaanottajan nimen mukaisesti.
Kun kyseessä on ryhmitetty BCD-asiakirja, kalanviljelylaitoksen toiminnanharjoittajan tai tämän valtuutetun edustajan on pyydettävä kasvatusjäsenvaltiolta uutta BCD-numeroa. Ryhmitettyjen BCD-asiakirjojen numerossa on oltava ”G”, esimerkiksi ”CA-09-123456-G”.
2. SAALISTIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee kaikkia tonnikalasaaliita.
Pyyntialuksen päällikkö tai rysän käyttäjä tai heidän valtuutettu edustajansa tai lippu- tai rysäjäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa SAALISTIEDOT-kohdan täyttämisestä ja validointipyynnöstä.
SAALISTIEDOT-kohta on täytettävä viimeistään siirron, jälleenlaivauksen tai purkamisen päättymiseen mennessä.
Huomautus: Kun kyseessä on eri lippuvaltioiden välinen yhteinen kalastustoimi, kunkin lippuvaltion osalta tuotetaan yksi BCD-asiakirja. Tässä tapauksessa kussakin BCD-asiakirjassa on ilmoitettava samat tiedot kohdassa ALUSTA/RYSÄÄ KOSKEVAT TIEDOT aluksesta, joka tosiasiallisesti sai saaliin, ja kaikista muista kyseiseen yhteiseen kalastustoimeen osallistuneista kalastusaluksista, kun taas kohdassa SAALIIN KUVAUS on ilmoitettava kunkin lippuvaltion saalistiedot yhteisen kalastustoimen jakoperustan mukaisesti.
Jos saaliit ovat peräisin yhdestä yhteisestä kalastustoimesta, joka koostuu saman lipun alla purjehtivista aluksista, kyseiset saaliit tosiasiallisesti saaneen pyyntialuksen päällikkö tai hänen valtuutettu edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutettu edustaja täyttää BCD-lomakkeen kaikkien yhteiseen kalastustoimeen osallistuvien alusten puolesta.
b)
Erityisohjeet:
”PYYNTIALUKSEN TAI TONNIKALARYSÄN NIMI”: Mainitaan sen pyyntialuksen nimi, joka tosiasiallisesti sai saaliit.
”MUIDEN KALASTUSALUSTEN NIMET”: Täytetään vain yhteisten kalastustoimien yhteydessä ja luetellaan muut osallistuvat kalastusalukset.
”LIPPUVALTIO”: Ilmoitetaan lippu- tai rysäjäsenvaltio.
”ICCAT-REKISTERINUMERO”: Ilmoitetaan tonnikalaa luvallisesti yleissopimusalueella pyytävän pyyntialuksen tai rysän ICCAT-numero. Tätä tietoa ei sovelleta pyyntialuksiin, jotka kalastavat tonnikalaa sivusaaliina. Kun kyseessä on yhteinen kalastustoimi, luetellaan sekä saaliin tosiasiallisesti pyytäneen aluksen että kyseiseen yhteiseen kalastustoimeen osallistuvien alusten ICCAT-rekisterinumerot.
”ALUSKOHTAINEN KIINTIÖ”: Ilmoitetaan kullekin alukselle myönnetyn aluskohtaisen kiintiön määrä.
”TÄSSÄ BCD-ASIAKIRJASSA KÄYTETTY KIINTIÖ”: Ilmoitetaan tälle BCD-asiakirjalle osoitettu saalismäärä.
”PYYDYS”: Ilmoitetaan kalastuspyydyksen tyyppi käyttäen seuraavia koodeja:
BB
Vapapyydys
GILL
Verkko
HAND
Käsisiima
HARP
Harppuuna
LL
Pitkäsiima
MWT
Pelaginen trooli
PS
Kurenuotta
RR
Vapapyydys/kela
SPHL
Käsisiima urheilukalastuksessa
SPOR
Ei-luokiteltu urheilukalastus
SURF
Luokittelematon pintakalastus
TL
Valvottu siima
TRAP
Tonnikalarysä
TROL
Uistelusiima
UNCL
Täsmentämättömät menetelmät
OT
Muu
”KALOJEN LKM”: Jos yhteinen kalastustoimi koostuu saman lipun alla purjehtivista aluksista, ilmoitetaan tällaisessa toimessa saatujen kalojen kokonaismäärä. Jos kyseessä on eri lippujäsenvaltioiden välinen yhteinen kalastustoimi, ilmoitetaan kunkin lippuvaltion kalojen lukumäärä jakoperustan mukaisesti.
”KOKONAISPAINO”: Ilmoitetaan kokonaisten kalojen paino yhteensä kilogrammoina. Jos kokonaisten kalojen painoa ei käytetä pyynnin aikana, ilmoitetaan tuotetyyppi (esimerkiksi GG). Jos kyseessä on eri lippuvaltioiden välinen yhteinen kalastustoimi, ilmoitetaan kyseiselle lippuvaltiolle kuuluvien kokonaisten kalojen paino jakoperustan mukaisesti.
”ALUE”: Ilmoitetaan, onko alue Välimeri, Länsi-Atlantti, Itä-Atlantti vai Tyynimeri.
”MERKIN numero (tarvittaessa)”: Rivejä voidaan lisätä, jotta yksittäisten kalojen jokainen merkin numero voidaan luetteloida.
2)
ValidointiLippu- tai rysäjäsenvaltio on vastuussa SAALISTIEDOT-kohdan validoinnista, jollei tonnikalaa ole merkitty tämän asetuksen 6 artiklan mukaisesti.
3. ELÄVIEN KALOJEN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee vain elävien tonnikalojen vientiä.
Pyyntialuksen päällikkö tai hänen valtuutettu edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa ELÄVIEN KALOJEN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan täyttämisestä ja validointipyynnöstä.
ELÄVIEN KALOJEN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohta on täytettävä viimeistään ennen ensimmäistä siirtoa eli kalojen siirtämistä pyyntialuksen verkosta kuljetusaltaaseen.
Huomautus: Jos kaloja kuolee siirron aikana ja ne kaupataan kotimaassa tai viedään, alkuperäinen BCD-asiakirja (SAALISTIEDOT-kohta täytettynä) on kopioitava kalojen osalta ja pyyntialuksen päällikön tai hänen valtuutetun edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutetun edustajan on täytettävä kopioidun BCD-asiakirjan KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohta ja välitettävä se kotimaiselle ostajalle/tuojalle. Viranomainen validoi kyseisen jäljennöksen, millä varmistetaan, että se on voimassa oleva jäljennös ja että jäsenvaltion viranomaiset ovat tallentaneet sen. Ilman viranomaisen validointia BCD-asiakirjan jäljennökset ovat mitättömiä.
Jos kyseessä on yhteinen kalastustoimi, joka koostuu saman jäsenvaltion aluksista, saaliit tosiasiallisesti saaneen pyyntialuksen päällikkö tai hänen valtuutettu edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa täyttämisestä.
b)
Erityisohjeet:
”ALUE”: ilmoitetaan, onko siirtoalue Välimeri, Länsi- Atlantti, Itä-Atlantti vai Tyynimeri.
”VIENTI-/LÄHTÖPAIKKA”: ilmoitetaan sen kalastusalueen jäsenvaltion tai sopimuspuolen nimi, jossa tonnikala siirrettiin, tai muutoin ilmoitetaan ”aava meri”.
”KULJETUKSEN KUVAUS”: liitetään mukaan asiaankuuluvat asiakirjat, joilla kauppa todistetaan oikeaksi.
2)
ValidointiLippujäsenvaltio ei saa validoida asiakirjoja, joissa SAALISTIEDOT-kohtaa ei ole täytetty.
4. SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee vain eläviä tonnikaloja.
Pyyntialuksen päällikkö tai hänen valtuutettu edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan täyttämisestä. Jos kyseessä on yhteinen kalastustoimi, joka koostuu saman jäsenvaltion aluksista, saaliit tosiasiallisesti saaneen pyyntialuksen päällikkö tai hänen valtuutettu edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa täyttämisestä.
SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT -kohta on täytettävä viimeistään ennen ensimmäisen siirron, eli kalojen siirtämisen pyyntialuksen verkosta kuljetusaltaaseen, päättymistä.
Pyyntialuksen päällikön (tai saaliit tosiasiallisesti saaneen pyyntialuksen päällikön, jos kyseessä on yhteinen kalastustoimi, joka koostuu saman jäsenvaltion aluksista) on annettava siirron lopussa BCD-asiakirja (kohdat SAALISTIEDOT, ELÄVÄN KALAN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT ja SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT täytettyinä ja tarvittaessa validoituina) hinausaluksen päällikölle.
Täytetyn BCD-asiakirjan on kuljettava mukana, kun kalaa siirretään viljelylaitokseen, mukaan lukien elävän tonnikalan siirto toiseen kuljetusaltaaseen tai kuolleen tonnikalan siirto kuljetusaltaasta apualukseen.
Huomautus: Jos kaloja kuolee siirron aikana alkuperäinen BCD-asiakirja (kohdat SAALISTIEDOT, ELÄVÄN KALAN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT ja SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT täytettyinä ja tarvittaessa validoituina) on kopioitava ja kotimaisen myyjän/viejän tai hänen valtuutetun edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutetun edustajan on täytettävä kopioidun BCD-asiakirjan KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohta ja välitettävä se kotimaiselle ostajalle/tuojalle. Viranomainen validoi tämän jäljennöksen, millä varmistetaan, että se on voimassa oleva jäljennös ja että jäsenvaltion viranomaiset ovat tallentaneet sen. Ilman hyväksyttyä viranomaisen validointia BCD-asiakirjan jäljennökset ovat mitättömiä.
b)
Erityisohjeet:
”KULJETUKSEN AIKANA KUOLLEIDEN KALOJEN LUKUMÄÄRÄ” ja ”KUOLLEIDEN KALOJEN KOKONAISPAINO”: Hinausaluksen päällikkö täyttää (tarvittaessa) tiedot.
”VERKKOALTAAN NRO”: Ilmoitetaan verkkoaltaiden kaikki numerot, jos hinausaluksella on useampi kuin yksi verkkoallas.
2)
ValidointiTämän kohdan validointia ei vaadita.
5. JÄLLEENLAIVAUSTA KOSKEVAT TIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee vain kuolleita tonnikaloja.
Jälleenlaivausaluksen päällikkö tai hänen valtuutettu edustajansa tai lippujäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa JÄLLEENLAIVAUSTA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan täyttämisestä ja validointipyynnöstä.
JÄLLEENLAIVAUSTA KOSKEVAT TIEDOT -kohta on täytettävä jälleenlaivauksen päättymiseen mennessä.
b)
Erityisohjeet:
”PÄIVÄMÄÄRÄ”: Ilmoitetaan jälleenlaivauksen päivämäärä.
”SATAMAN NIMI”: Ilmoitetaan jälleenlaivaukseen nimetty satama.
”SATAMAVALTIO”: Ilmoitetaan jälleenlaivaukseen nimetyn sataman jäsenvaltio tai sopimuspuoli.
2)
ValidointiLippujäsenvaltio ei saa validoida asiakirjoja, joissa SAALISTIEDOT-kohtaa ei ole täytetty ja validoitu.
6. KALANVILJELYÄ KOSKEVAT TIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee vain eläviä verkkoaltaisiin siirrettyjä tonnikaloja.
Hinausaluksen päällikön on annettava BCD-asiakirja (kohdat SAALISTIEDOT, ELÄVÄN KALAN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT ja SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT täytettyinä ja tarvittaessa validoituina) kalanviljelylaitoksen hoitajalle verkkoaltaaseen siirtämisen yhteydessä.
Kalanviljelylaitoksen hoitaja tai hänen valtuutettu edustajansa tai kasvatusjäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa KALANVILJELYÄ KOSKEVAT TIEDOT -kohdan täyttämisestä.
KALANVILJELYÄ KOSKEVAT TIEDOT -kohta on täytettävä verkkoaltaaseen siirtämisen päättymiseen mennessä.
b)
Erityisohjeet:
”VERKKOALTAAN NRO”: Ilmoitetaan jokaisen verkkoaltaan numero.
”ICCAT:N ALUEELLISTA TARKKAILIJAA KOSKEVAT TIEDOT”: Ilmoitetaan nimi, ICCAT-numero ja pyydetään allekirjoitus.
2)
ValidointiKasvatusjäsenvaltio on vastuussa KALANVILJELYÄ KOSKEVAT TIEDOT -kohdan validoinnista.
Kasvatusjäsenvaltio ei saa validoida BCD-asiakirjoja, jos kohtia SAALISTIEDOT, ELÄVIEN KALOJEN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT ja SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT ei ole täytetty ja tarvittaessa validoitu.
7. NOSTOA KOSKEVAT TIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee vain kuolleita, viljeltyjä tonnikaloja.
Kalanviljelylaitoksen hoitaja tai hänen valtuutettu edustajansa tai kasvatusjäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa NOSTOA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan täyttämisestä ja validointipyynnöstä.
NOSTOA KOSKEVAT TIEDOT -kohta on täytettävä noston päättymiseen mennessä.
b)
Erityisohjeet:
”MERKIN numero (tarvittaessa)”: Rivejä voidaan lisätä, jotta yksittäisten kalojen jokainen merkin numero voidaan luetteloida.
”ICCAT:N ALUEELLISTA TARKKAILIJAA KOSKEVAT TIEDOT”: Ilmoitetaan nimi, ICCAT-numero ja pyydetään allekirjoitus.
2)
ValidointiKasvatusjäsenvaltio on vastuussa NOSTOA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan validoinnista.
Kasvatusjäsenvaltio ei saa validoida BCD-asiakirjoja, jos kohtia SAALISTIEDOT, ELÄVIEN KALOJEN KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT, SIIRTOA KOSKEVAT TIEDOT ja KALANVILJELYÄ KOSKEVAT TIEDOT ei ole täytetty ja tarvittaessa validoitu.
8. KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT
1)
Täyttäminena)
Yleiset periaatteet:
Tämä kohta koskee kuolleita tonnikaloja.
Kotimainen myyjä tai viejä tai heidän valtuutettu edustajansa tai myyjän/viejän jäsenvaltion valtuutettu edustaja on vastuussa KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan täyttämisestä ja validointipyynnöstä.
KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohta on täytettävä ennen kalan kotimaankauppaa tai vientiä.
b)
Erityisohjeet:
”KULJETUKSEN KUVAUS”: Liitetään mukaan asiaankuuluvat asiakirjat, joilla kauppa todistetaan oikeaksi.
2)
ValidointiMyyjän/viejän jäsenvaltio on vastuussa KAUPPAA KOSKEVAT TIEDOT -kohdan validoinnista, jollei tonnikalaa ole merkitty tämän asetuksen 6 artiklan mukaisesti.
Huomautus: Jos yhdestä BCD-asiakirjasta seuraa useampi kuin yksi kotimaankauppa tai vienti, kotimaisen myyjän tai viejän jäsenvaltion on validoitava alkuperäisen BCD-asiakirjan jäljennös ja sitä on käytettävä ja se on hyväksyttävä alkuperäisenä BCD-asiakirjana. Viranomainen validoi tämän jäljennöksen, millä varmistetaan, että se on voimassa oleva jäljennös ja että kyseisen jäsenvaltion viranomaiset ovat tallentaneet sen. Ilman hyväksyttyä viranomaisen validointia BCD-jäljennökset ovat mitättömiä.
Jälleenviennissä on käytettävä JÄLLEENVIENTITODISTUSTA (Liite V) kalan myöhempien liikkeiden selvittämiseksi, ja se on voitava yhdistää alkuperäisen BCD-numeron perusteella alkuperäisen BCD-asiakirjan saalistietoihin.
Kun tonnikalan on pyytänyt merkintäjärjestelmää käyttävä jäsenvaltio tai sopimuspuoli ja tonnikala on sen jälkeen viety kuolleena johonkin maahan ja jälleenviety toiseen maahan, JÄLLEENVIENTITODISTUKSEN mukana kulkevaa BCD-asiakirjaa ei tarvitse validoida. JÄLLEENVIENTITODISTUS on kuitenkin validoitava.
Tonnikala voidaan jakaa tuonnin jälkeen useisiin paloihin, jotka voidaan viedä edelleen. Jälleenvievän jäsenvaltion tai sopimuspuolen on vahvistettava, että jälleenviety pala on osa alkuperäistä kalaa, johon BCD-asiakirja liittyy.
LIITE IV
Tonnikalaa koskeva ICCAT:n jälleenvientitodistus
1 kohta: Tonnikalan jälleenvientitodistuksen numero
2 kohta: Jälleenvientiä koskeva kohta
Jälleenvievä maa/yhteisö/kalastusyhteisö
Jälleenvientipaikka
3 kohta: Tuodun tonnikalan kuvaus
Nettopaino (kg)
BCD-asiakirjan (tai eBCD-asiakirjan) numero ja tuontipäivä(t)
4 kohta: Jälleenvietävän tonnikalan kuvaus
Nettopaino (kg)
Vastaava BCD-asiakirjan (tai eBCD-asiakirjan) numero
Määrämaa
6 kohta: Viranomaisen validointi
LIITE V
Tonnikalaa koskeva ICCAT:n jälleenvientitodistus
1.
ASIAKIRJAN NUMERO
TONNIKALAA KOSKEVA ICCAT-JÄLLEENVIENTITODISTUS
2.
JÄLLEENVIENTIÄ KOSKEVA KOHTA:
JÄLLEENVIEVÄ MAA/YHTEISÖ/KALASTUSYHTEISÖ
JÄLLEENVIENTIPAIKKA
3.
TUODUN TONNIKALAN KUVAUS
Tuotetyyppi
Nettopaino
Lippusopimuspuoli
Tuontipäivä
BCD-ASIAKIRJA
F/FR RD/GG/DR/FL/OT
(kg)
Nro
4.
JÄLLEENVIETÄVÄN TONNIKALAN KUVAUS
Tuotetyyppi
Nettopaino
Vastaava BCD-asiakirjan numero
F/FR RD/GG/DR/FL/OT
(kg)
F = tuore FR = jäädytetty, RD = kokonainen, GG = sisälmykset ja kidukset poistettu, DR = perattu, FL = filee, OT = muu (Tuotetyyppi on kuvattava:)
MÄÄRÄMAA:
5.
JÄLLEENVIEJÄN VAKUUTUS:
Vakuutan, että edellä olevat tiedot ovat parhaan tietämykseni mukaan täydelliset, todenmukaiset ja virheettömät.
Nimi
Osoite
Allekirjoitus
Päiväys
6.
VIRANOMAISEN VALIDOINTI:
Vahvistan, että edellä olevat tiedot ovat parhaan tietämykseni mukaan täydelliset, todenmukaiset ja virheettömät.
Nimi ja virka-asema
Allekirjoitus
Päiväys
Viranomaisen leima
7.
TUONTIA KOSKEVA KOHTA
TUOJAN VAKUUTUS
Vakuutan, että edellä olevat tiedot ovat parhaan tietämykseni mukaan täydelliset, todenmukaiset ja virheettömät.
Tuojan todistus
Nimi
Osoite
Allekirjoitus
Päiväys
Lopullinen tuontipaikka: Paikkakunta
Valtio/Maakunta
SOPIMUSPUOLI
Huom. Tämä lomake on täytettävä jollakin ICCAT:n virallisista kielistä (englanti, ranska tai espanja). Tämän lomakkeen kaikki muut kieliversiot ovat vain ohjeellisia.
ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2023/2833/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)
Top