YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
1 päivänä huhtikuuta 2004
Asia T-198/02
N
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Viraltapano eläkeoikeuksia menettämättä – Perustelut – Puolustautumisoikeudet – Oikeasuhteisuus – Henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevassa 7 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen – Henkilöstösääntöjen 12 artiklan ensimmäinen kohta
Täydellinen teksti ranskan kielellä II - 0000
Aihe: Kanne, jossa vaaditaan yhtäältä 25.2.2002 tehdyn sen päätöksen kumoamista, jolla komission nimittävä viranomainen määräsi kantajalle Euroopan yhteisöjen henkilöstösääntöjen 86 artiklan 2 kohdan f alakohdan perusteella kurinpitoseuraamukseksi viraltapanon vanhuuseläkeoikeutta poistamatta tai alentamatta, ja toisaalta vahingonkorvausta.
Ratkaisu: Komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle 700 euroa korvauksena tälle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Kanne hylätään muilta osin. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan yhden kuudesosan kantajalle tästä menettelystä ja välitoimimenettelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa viidestä kuudesosasta hänelle tästä menettelystä ja välitoimimenettelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Asianomaista henkilöä vastaan kansallisessa tuomioistuimessa aloitettu rikosasia – Nimittävän viranomaisen oikeus nojautua rikosasioita käsittelevän tuomioistuimen lainvoimaisessa tuomiossa esitettyihin tosiseikkoja koskeviin toteamuksiin
(Henkilöstösääntöjen 88 artiklan 5 kohta)
2. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Seuraamus – Suhteellisuusperiaatteen käsite – Nimittävän viranomaisen harkintavalta – Tuomioistuinvalvonnan rajat
(Henkilöstösääntöjen 86–89 artikla)
3. Henkilöstö – Oikeudet ja velvollisuudet – Asemaan kohdistuvan arvonannon kunnioittamisen laajuus
(Henkilöstösääntöjen 12 artiklan 1 kohta)
4. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitoseuraamuksen riippumattomuus rikosoikeudellisesta seuraamuksesta
5. Henkilöstö – Virkamiehelle vastainen päätös – Kurinpitoseuraamus – Perusteluvelvollisuuden laajuus
(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan 2 kohta)
6. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettely – Puolustautumisoikeuksien loukkaamisen seuraukset
(Henkilöstösääntöjen liite IX)
7. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Seuraamus – Raskauttavat seikat – Asianomaisen henkilön tahdosta riippumattomat seikat, jotka eivät ole raskauttavia seikkoja
(Henkilöstösääntöjen liite IX)
8. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Menettely kurinpitolautakunnassa – Liitteessä IX olevassa 7 artiklassa vahvistetut määräajat – Määräajat, jotka eivät ole ehdottomia – Noudattamatta jättäminen – Seuraukset
(Henkilöstösääntöjen liitteessä IX oleva 7 kohta)
9. Henkilöstö – Sopimussuhteen ulkopuolinen toimielinten vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Hallinnon tekemä virhe – Vahinko – Syy-yhteys
1. Osoittaakseen niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyden, joiden vuoksi nimittävä viranomainen määrää virkamiehelle kurinpitoseuraamuksen, nimittävällä viranomaisella on oikeus nojautua rikosasiassa annetussa lainvoimaisessa tuomiossa esitettyihin tosiseikkoja koskeviin toteamuksiin.
(ks. 42 ja 43 kohta)
Viittaukset: asia 228/83, F v. komissio, 29.1.1985 (Kok. 1985, s. 275, 34 kohta); asia T-12/94, Daffix v. komissio, 18.12.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑453 ja II‑1197, 64 kohta); asia T‑23/00, A v. komissio, 21.11.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑263 ja II‑1211, 37 kohta) ja asia T‑277/01, Stevens v. komissio, 5.12.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑253 ja II‑1273, 76 kohta).
2. Kun suhteellisuusperiaatetta sovelletaan kurinpitoasioissa, on otettava huomioon kaksi näkökohtaa. Ensinnäkin asianmukaisen seuraamuksen valinta kuuluu nimittävälle viranomaiselle sen jälkeen kun virkamiehen syyksi luetut seikat on näytetty toteen ja yhteisöjen tuomioistuin voi puuttua nimittävän viranomaisen tekemään kurinpitoseuraamuksen valintaan ainoastaan, jos määrätty seuraamus on suhteeton virkamiehen syyksi luettuihin seikkoihin nähden.
Toiseksi nimittävä viranomainen arvioi seuraamusta määrittäessään kaikkia yksittäistapaukseen liittyviä konkreettisia seikkoja ja sille ominaisia olosuhteita. Henkilöstösääntöjen 86–89 artiklassa ei säädetä kiinteää suhdetta niissä säädettyjen kurinpitoseuraamusten ja niiden erilaisten laiminlyöntien välillä, joihin virkamiehet ovat syyllistyneet, eikä niissä myöskään täsmennetä, millä tavoin raskauttavat tai lieventävät olosuhteet on otettava huomioon seuraamusta määritettäessä.
Yhteisöjen tuomioistuimen on siis rajoituttava tutkimaan, onko nimittävä viranomainen punninnut raskauttavia ja lieventäviä olosuhteita suhteellisuusperiaatteen mukaisesti eikä yhteisöjen tuomioistuin voi korvata nimittävän viranomaisen tässä suhteessa tekemiä arvoarvostelmia omillaan.
(ks. 51–54 kohta)
Viittaukset: asia 13/69, Van Eick v. komissio, 4.2.1970 (Kok. 1970, s. 3, 24 ja 25 kohta); asia 46/72, De Greef v. komissio, 30.5.1973 (Kok. 1973, s. 543, 43–46 kohta); em. asia F v. komissio, 34 kohta; asia 403/85, F v. komissio, 5.2.1987 (Kok. 1987, s. 645, 26 kohta); asia T‑146/94, Williams v. tilintarkastustuomioistuin, 7.3.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑103 ja II‑329, 107 ja 108 kohta) ja asia T‑74/96, Tzoanos v. komissio, 19.3.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑129 ja II‑343, 352 kohta), joka on vahvistettu asiassa C‑191/98 P, Tzoanos v. komissio, 18.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑8223).
3. Henkilöstösääntöjen 12 artiklan ensimmäisessä luetelmakohdassa asetetaan virkamiehelle velvollisuus pidättäytyä sellaisista teoista, jotka voisivat heikentää hänen asemaansa kohdistuvaa arvonantoa. Sillä pyritään takaamaan, että yhteisöjen virkamiehet antavat käytöksellään arvokkaan kuvan, joka vastaa sellaista erityisen asiallista ja arvokasta käyttäytymistä, jota voidaan perustellusti odottaa kansainvälisen yhteisön henkilöstöön kuuluvalta virkamieheltä.
(ks. 55 kohta)
Viittaukset: asia T‑273/94, N v. komissio, 15.5.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑97 ja II‑289, 127 kohta).
4. Rikosoikeudenkäynti ja kurinpitomenettely ovat toisistaan riippumattomia ja niillä on eri päämäärä. Näin ollen rikostuomioistuimen suorittama punninta eri raskauttavista tai lieventävistä asianhaaroista ei voi sitoa nimittävää viranomaista. Lisäksi kurinpitoseuraamus voidaan määrätä ilman, että asianomainen olisi tuomittu rikosasiassa. Näin ollen se seikka, että samoista tosiseikoista määrätään kurinpitoseuraamus, mutta ei rikosoikeudellista seuraamusta, ei ole osoitus kurinpitoseuraamuksen suhteettomasta tai ilmeisen virheellisestä luonteesta.
Rikosoikeudenkäynti nimittäin liittyy järjestyksen ylläpitoa koskeviin sääntöihin, jotka on laadittu koko yhteiskunnan moitteettoman toiminnan takaamiseksi. Kurinpitomenettelyssä sen sijaan on kyse vain sellaisten sääntöjen noudattamisesta, joilla pyritään takaamaan toimielimen moitteeton toiminta. Näillä säännöillä on niiden tarkoitusten vuoksi eri seuraamukset. Näin ollen vaikka samalla toiminnalla voidaan rikkoa niin rikosoikeuden säännöstä kuin kurinpitosäännöstäkin, kuripitoseuraamusta arvioidaan kurinpitojärjestelmän kannalta, eikä rikosoikeudellisen seuraamuksen kannalta. Täten valitessaan asianmukaista kurinpitoseuraamusta kurinpitoviranomainen ei voi olla velvollinen ottamaan huomioon rikosoikeudellisia seuraamuksia, joita on määrätty samaa henkilöä koskevassa rikosoikeudenkäynnissä.
(ks. 57, 58 ja 98 kohta)
Viittaukset: asia T‑144/96, Y v. parlamentti, 16.7.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑405 ja II‑1153, 38 kohta).
5. EY 253 artiklassa määrätty ja henkilöstösääntöjen 25 artiklan toisessa luetelmakohdassa toistettu perusteluvelvollisuus on yhteisön oikeuden perusperiaate, jonka tarkoitus on mahdollistaa yhtäältä, että asianomainen henkilö voi tarkastaa, onko päätös perusteltu, ja toisaalta tehdä mahdolliseksi tuomioistuimen suorittama valvonta.
Lisäksi toimenpiteen perusteluja on arvioitava paitsi sen sanamuodon myös sen asiayhteyden sekä kaikkien kyseessä olevaan alaan sovellettavien oikeussääntöjen kannalta. Näin ollen päätöksen perustelut ovat riittävät, kun se on tehty kyseessä olevan virkamiehen tiedossa olleessa asiayhteydessä, minkä perusteella virkamies voi ymmärtää häntä koskevan toimenpiteen laajuuden.
Jos nimittävän viranomaisen määräämä kurinpitoseuraamus on kurinpitoneuvoston suosittelemaa seuraamusta ankarampi, päätöksessä on täsmennettävä tarkasti syyt, joiden vuoksi nimittävä viranomainen päätyi tekemään kyseisen neuvoston lausunnosta poikkeavan päätöksen.
Nimittävällä viranomaisella oleva perusteluvelvollisuus edellyttää myös, että tämän viranomaisen on mainittava tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joista sen tekemän päätöksen lailliset perustelut riippuvat, ja syyt, joiden vuoksi se päätyi tekemään tämän päätöksen. Tämä velvollisuus ei kuitenkaan edellytä, että kaikista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka asianomainen henkilö on tuonut menettelyn yhteydessä esiin, olisi neuvoteltava.
(ks. 69, 70, 95 ja 109 kohta)
Viittaukset: asia 195/80, Michel v. parlamentti, 26.11.1981 (Kok. 1981, s. 2861, 22 kohta); yhdistetyt asiat 43/82 ja 63/82, VBVB ja VBBB v. komissio, 17.1.1984 (Kok. 1984, s. 19, 22 kohta); asia 69/83, Lux v. tilintarkastustuomioistuin, 21.6.1984 (Kok. 1984, s. 2447, 16 kohta); em. asia F v. komissio, 35 kohta; asia T‑1/90, Pérez-Mínguez Casariego v. komissio, 20.3.1991, (Kok. 1991, s. II‑143, 73 kohta); em. asia Y v. parlamentti, 23 kohta; asia T‑203/98, Tzikis v. komissio, 17.5.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑91 ja II‑393, 32 kohta); asia T‑51/01, Fronia v. komissio, 16.4.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑43 ja II‑187, 66 kohta) ja asia T‑103/01, Cwik v. komissio, 26.11.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑229 ja II‑1137, 63 kohta).
6. Puolustautumisoikeuksien yhteydessä virkamiehellä, jota vastaan on aloitettu kurinpitomenettely, on pääsääntöisesti oikeus esittää kannanottoja nimittävän viranomaisen valitsemista asiakirjoista. Jos hänellä ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta käyttää tätä oikeutta, tämä puolustautumisoikeuksien loukkaaminen voi johtaa hänelle määrätyn seuraamuksen kumoamiseen vain siinä tapauksessa, että menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen lopputulokseen, jos se olisi ollut lainmukainen.
(ks. 103 kohta)
Viittaukset: yhdistetyt asiat 209/78–215/78 ja 218/78, Van Landewyck ym. v. komissio 29.10.1980 (Kok. 1980, s. 3125, 47 kohta); asia C‑142/87, Belgia v. komissio, 21.3.1990 (Kok. 1990, s. I‑959, 48 kohta) ja asia C‑241/00 P, Kish Glass v. komissio, 18.10.2001 (Kok. 2001, s. I‑7759, 36 kohta).
7. Kurinpitoseuraamuksen määrääminen ankarammaksi ei voi riippua seikasta, joka on kurinpitoseuraamuksen kohteena olevan henkilön tahdosta riippumaton ja johon tämä henkilö ei voi vaikuttaa, kuten julkisuus, jota tietyt asiakirjat ovat laajalevikkisen lehdistön takia saaneet. Jos kurinpitoseuraamus määrätään ankarammaksi tällaisen seikan perusteella, nimittävän viranomaisen määräämä seuraamus riippuisi siis täysin sattumanvaraisesta seikasta, ja mielivaltaisella seikalla olisi siis vaikutusta päätökseen.
(ks. 103 kohta)
8. Henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevassa 7 artiklassa asetetut määräajat eivät ole ehdottomia. Niissä asetetaan hyvän hallintotavan sääntö, jolla pyritään välttämään niin hallinnon kuin virkamiesten edun mukaisesti kurinpitomenettelyn päätökseen saattamisessa tapahtuvaa viivästystä, jota ei voida perustella. Tästä johtuu, että kurinpitoviranomaisilla on velvollisuus toteuttaa kurinpitomenettely huolellisesti ja toimia siten, että jokainen menettelyn jatkamista koskeva toimenpide toteutetaan sitä edeltäneeseen toimenpiteeseen nähden kohtuullisessa ajassa.
Näiden määräaikojen noudattamatta jättämisestä voi seurata kyseessä olevan toimielimen korvausvastuu asianosaisille mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta, vaikkei se yksinään vaikuta määräaikojen päättymisen jälkeen määrätyn kurinpitoseuraamuksen laillisuuteen. Edellä mainitulla säännöksellä pyritään nimittäin rajaamaan sen jakson pituutta, jonka ajan kurinpitomenettelyn kohteena olevalla henkilöllä ei ole varmuutta hallinnollisesta tilanteestaan. Määräajan päätyttyä toteutettu toimenpide voidaan kumota määräaikojen ylittymisen vuoksi vain erityisissä olosuhteissa, joista aiheutuu esimerkiksi, että puolustautumisoikeuksia loukataan.
(ks. 124, 125 ja 135 kohta)
Viittaukset: em. asia Van Eick v. komissio, 3–7 kohta; em. asia F v. komissio, 30 kohta; yhdistetyt asiat 175/86 ja 209/86, M v. neuvosto, 19.4.1988 (Kok. 1988, s. 1891, 16 kohta); asia T‑26/89, de Compte v. parlamentti, 17.10.1991, (Kok. 1991, s. II‑781, 88 kohta); asia T‑242/97, Z v. parlamentti, 4.5.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑77 ja II‑401, 40 ja 41 kohta), joka on vahvistettu asiassa C‑270/99 P, Z v. parlamentti, 27.11.2001 (Kok. 2001, s. I‑9197); yhdistetyt asiat T‑24/98 ja T‑241/99, E v. komissio, 3.7.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑149 ja II‑681, 52 ja 56 kohta) ja asia T‑197/00, Onidi v. komissio, 30.5.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑69 ja II‑325, 96 kohta).
9. Yhteisö on vastuussa vahingosta ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys.
(ks. 134 kohta)
Viittaukset: asia C‑136/92 P, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., 1.6.1994 (Kok. 1994, s. I‑1981, 42 kohta); asia T‑36/93, Ojha v. komissio, 6.7.1995 (Kok. H. 1995, s. I‑A‑161 ja II‑497, 130 kohta); asia T‑35/96, Rasmussen v. komissio, 18.3.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑61 ja II‑187, 82 kohta) ja asia T‑142/95, Delvaux v. komissio, 18.12.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑477 ja II‑1247, 109 kohta).
Top