Asia T-308/02
SGL Carbon AG
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt – Sakko – Maksuhelpotuspyynnön hylkääminen – Kumoamiskanne – Tutkimatta jättäminen
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys (toinen jaosto) 29.4.2004
Määräyksen tiivistelmä
1. Kumoamiskanne – Kannekelpoiset toimet – Käsite – Toimet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia – Toimielimen laatima kirje
(EY 230 artikla)
2. Kumoamiskanne – Kanne, joka kohdistuu sellaiseen päätökseen, jolla vahvistetaan aiemmin tehty päätös, josta ei ole nostettu ajoissa kannetta – Tutkimatta jättäminen – Aikaisemman päätöksen vahvistavan päätöksen käsite – Päätös, joka on hyväksytty aiemman päätöksen uudelleen tarkastelun sekä uusien seikkojen perusteella, ei ole vahvistava päätös
(EY 230 artikla)
3. Kilpailu – Sakot – Maksuhelpotukset – Hallinnollisella menettelyllä, jossa sakon maksutavat tutkitaan uudelleen, ei voida korvata välitoimimenettelyä
1. EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen kohteena voivat olla ainoastaan sellaiset toimet tai päätökset, joilla on pakottavia oikeusvaikutuksia kantajan etuihin siksi, että ne muuttavat ilmeisellä tavalla hänen oikeusasemaansa. Määritettäessä, onko toimella tai päätöksellä mainitunlaisia vaikutuksia, on kiinnitettävä huomiota sen sisältöön. Tältä osin se, että yhteisöjen toimielin on lähettänyt kirjeen vastaanottajalle vastaukseksi tämän tekemään kysymykseen, ei riitä siihen, että kirje katsottaisiin EY 230 artiklassa tarkoitetuksi päätökseksi, minkä johdosta asiassa voitaisiin nostaa kumoamiskanne.
(ks. 39 ja 40 kohta)
2. Kumoamiskanne, joka kohdistuu sellaiseen toimeen, jolla ainoastaan vahvistetaan aiemmin tehty päätös, josta on tullut lopullinen, on jätettävä tutkimatta. Toimi on pelkkä aiemman päätöksen vahvistava päätös, jos se ei sisällä aiempaan päätökseen verrattuna mitään uutta ja jos sen, jolle aiempi päätös on osoitettu, tilannetta ei ole tutkittu uudelleen ennen myöhemmän päätöksen tekemistä.
Sitä, onko toimi luonteeltaan vahvistava, ei kuitenkaan voida arvioida pelkästään vertaamalla sen sisältöä sen aiemman päätöksen sisältöön, jonka se vahvistaa. Riidanalaisen toimen luonnetta on näet syytä arvioida myös sen vaatimuksen luonteen pohjalta, johon se on annettu vastauksena. Etenkin, jos toimi on katsottava vastaukseksi sellaiseen vaatimukseen, jossa vedotaan uusiin ja olennaisiin seikkoihin ja jolla viranomaisia pyydetään tarkastelemaan uudelleen aiempaa päätöstä, tätä toimea ei voida pitää pelkästään vahvistavana siltä osin kuin siinä annetaan ratkaisu näiden seikkojen osalta ja siihen sisältyy aiempaan päätökseen verrattuna jotain uutta. Uudet ja olennaiset seikat voivat olla perusteena sellaisen vaatimuksen esittämiselle, joka koskee lopulliseksi tulleen aiemman päätöksen uudelleentarkastelua.
Kyseessä olevalla toimielimellä on velvollisuus tarkastella lopulliseksi tullutta päätöstä uudelleen, jos tätä koskeva vaatimus perustuu uusiin ja olennaisiin seikkoihin, ja sellaista päätöstä vastaan nostettu kanne, jolla tällaisissa olosuhteissa kieltäydytään tarkastelemasta päätöstä uudestaan, on otettava tutkittavaksi. Jos vaatimus uudelleentarkastelusta ei sitä vastoin perustu uusiin ja olennaisiin seikkoihin, sellaista päätöstä vastaan nostettu kanne, jolla kieltäydytään vaaditusta uudelleentarkastelusta, on jätettävä tutkimatta.
Tätä päättelyä voidaan soveltaa myös tilanteeseen, jossa toimielin on – sen sijaan, että se olisi kieltäytynyt pyydetystä uudelleentarkastelusta – riidanalaisella toimenpiteellä kyllä vastannut kantajan pyyntöön mutta väittänyt, että kyseinen vastaus ei ollut luonteeltaan päätös, koska siinä ainoastaan vahvistettiin aiempi lopulliseksi tullut päätös.
(ks. 51–55 kohta)
3. Hallinnollinen menettely, jossa tarkastellaan uudelleen komission sakon maksutavoista tekemää päätöstä, ei luonteeltaan tai painoarvoltaan vastaa välitoimimenettelyä. Sikäli kuin välitoimista päättävä tuomari tutkisi sekä kiireellisyyden että fumus boni juriksen arvioituna suhteessa sakkojen määräämispäätöksestä nostettuun pääasian kanteeseen, komission olisi puolestaan hallinnollisessa menettelyssä rajoituttava kiireellisyyden ja kantajan taloudellisen tilanteen arviointiin. Jos hyväksyttäisiin välitoimimenettelyn korvaaminen tällaisella hallinnollisella menettelyllä, sallittaisiin kiertää välitoimimenettelyä koskevia säännöksiä, joiden mukaisessa arvioinnissa nimenomaisesti ei oteta huomioon ainoastaan asian taloudellisia seikkoja.
ETY:n perustamissopimuksen nojalla määrättyjen sakkojen ja uhkasakkojen perimiseen liittyvien komission sisäisen työjärjestyksen säännösten 7 artiklan osalta, jonka mukaan komission kyseisessä asiassa toimivaltaisella jäsenellä on oikeus myöntää maksamiselle lisäaikaa ja tarvittaessa hyväksyä maksun suorittaminen osissa päätöksen adressaatin kirjallisen ja asianmukaisesti perustellun pyynnön nojalla, on todettava, että vaikka kyseisellä säännöksellä luodaankin itsenäinen hallinnollinen menettely, säännöstä sovelletaan komission määräämien sakkojen varsinaiseen perimiseen. Oikeussuoja, joka liittyy kieltäytymiseen myöntää edellä mainitussa 7 artiklassa tarkoitettuja maksuhelpotuksia, taataan välitoimimenettelyssä (EY 242 artikla) tai menettelyssä, jossa vaaditaan sen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä, jolla sakot on määrätty (EY 256 artiklan neljäs kohta).
(ks. 65 ja 67 kohta)
ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (toinen jaosto)
29 päivänä huhtikuuta 2004 (*)
Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt – Sakko – Maksuhelpotuspyynnön hylkääminen – Kumoamiskanne – Tutkimatta jättäminen
Asiassa T-308/02,
SGL Carbon AG, kotipaikka Wiesbaden (Saksa), edustajanaan asianajaja M. Klusmann,
kantajana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään G. Wilms ja W. Mölls, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana,
jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan komission 24.7.2002 tekemän päätöksen siltä osin kuin siinä hylättiin kantajan pyyntö saada maksuhelpotusta niiden sakkojen maksamiseen, jotka sille oli määrätty EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan soveltamisen mukaisessa menettelyssä (COMP/E-1/36.490 – Grafiittielektrodit), ja sikäli kuin siinä määrättiin yli 6,04 prosentin suuruisesta viivästyskorosta,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Pirrung sekä tuomarit A. W. H. Meij ja N. J. Forwood,
kirjaaja: H. Jung,
on antanut seuraavan
määräyksen
Riidan perustana olevat tosiseikat
1 Kantajalle, joka on saksalainen grafiittielektrodien tuottaja, määrättiin EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan ja ETA‑sopimuksen 53 artiklan soveltamisesta 18 päivänä heinäkuuta 2001 tehdyllä komission päätöksellä 2002/271/EY (Asia COMP/E – 1/36.490 – Grafiittielektrodit) (EYVL 2002, L 100, s. 1; jäljempänä sakkojen määräämispäätös) EY 81 artiklan rikkomisen johdosta 80,2 miljoonan euron suuruinen sakko.
2 Sakkojen määräämispäätöksen 4 artiklan mukaan kantajan oli maksettava sakkojen määrä kolmen kuukauden kuluessa kyseisen päätöksen tiedoksiantamisesta, joka tapahtui 24.7.2001. Tämän määräajan jälkeen, eli 24.10.2001 lähtien, perittiin korkoa, joka vastaa Euroopan keskuspankin (EKP) soveltamaa korkotasoa, johon lisätään 3,5 prosenttiyksikköä, eli yhteensä 8,04 prosenttia.
3 Sakkojen määräämispäätös toimitettiin kantajalle 23.7.2001 päivätyllä kirjeellä, jossa todettiin määrättyjen sakkojen määrä ja niiden maksuehdot, muun muassa maksuajan ylittämisen jälkeen sovellettava 8,04 prosentin korko. Kyseisessä kirjeessä täsmennettiin tämän jälkeen, että maksuajan päätyttyä komissio ryhtyy perimään kyseessä olevaa määrää. Kirjeessä todettiin myös, että mikäli asia saatetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi, komissio ei ryhdy mihinkään pakkotäytäntöönpanotoimiin edellyttäen, että kantaja sitoutuu maksamaan 6,04 prosentin suuruista korkoa ja että saatavan vakuudeksi asetetaan pankkitakaus.
4 Kantaja nosti yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 2.10.2001 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati sakkojen määräämispäätöksen kumoamista (T‑239/01). Tässä kanteessa kantaja riitautti muun muassa kyseisen päätöksen 4 artiklassa määrätyn 8,04 prosentin viivästyskoron laillisuuden ja 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä asetetun 6,04 prosentin suuruisen edullisemman koron laillisuuden.
5 Kantaja osoitti komissiolle 24.10.2001 päivätyllä kirjeellä maksuhelpotuspyynnön. Kantaja vetosi siihen, että kun otetaan huomioon sen äärimmäisen heikko taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne, sakkojen määräämispäätöksen täytäntöönpano uhkaisi koko kyseisen yrityksen olemassaoloa. Se lisäsi, että vaikka se kykenisikin hankkimaan useita pankkitakauksia, näiden takausten toteuttaminen, eli niiden täytäntöönpano, estäisi kyseistä yritystä saamasta normaaleja luottoja, jotka ovat välttämättömiä sen tavanomaiselle toiminnalle. Kantajalle ei näin ollen ole taloudellisesti mahdollista, että sen käytettävissä olevat varat alenevat vaadittujen pankkitakausten määrällä. Täten se on muotosäännösten mukaisesti nimenomaisesti pyytänyt komissiota luopumaan kokonaisuudessaan, tai toissijaisesti osittain, vakuuksien asettamisedellytyksestä siihen saakka, kunnes ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireillä olevassa pääasiassa on annettu lainvoimainen tuomio. Kantaja on todennut, että mikäli komissio hylkää mainitun pyynnön, se esittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle välitoimihakemuksen, jossa pyydetään maksuhelpotusta kyseessä olevien suoritusten maksamiseen, ja lisännyt vielä toivovansa, että komissio ei tällä välin ryhtyisi sakkojen määräämispäätöksen pakkotäytäntöönpanoon.
6 Komissio ilmoitti kantajalle 26.10.2001 päivätyssä vastauksessaan, että se jatkaa kantajan pyynnön tutkimista 15.11.2001. Kantaja toisti 5.11.2001 toiveensa siitä, että sen suhteen ei ryhdyttäisi pakkotäytäntöönpanotoimiin ennen 15.11.2001, ja täsmensi, ettei se ryhdy mihinkään oikeustoimiin ennen kuin sen esittämä pyyntö on ratkaistu.
7 Koska komissio ei ollut vielä 20.2.2002 mennessä ratkaissut kantajan pyyntöä, kantaja ilmoitti sille mainittuna päivänä päivätyllä kirjeellä taloudellisen tilanteensa heikentyneen tällä välin. Kantaja pyysi komissiota järjestämään tapaamisen selvittääkseen tälle suullisesti tilannetta.
8 Komission esitettyä tätä koskevan pyynnön kantaja toimitti sille 15.3.2002 useita asiakirjoja, jotka koskivat sen taloudellista tilannetta, mukaan luettuna viimeisimmän toimintakertomuksen, joka käsitti tilikauden 2001 ja joka oli laadittu saksaksi.
9 Saksalaisessa sanomalehdessä 14.3.2002 julkaistun ilmoituksen mukaan kantaja oli selviytynyt taloudellisesta ja rahoituksellisesta kriisistään ja tämän vuoksi komissio kääntyi uudestaan kantajan puoleen pyytääkseen tältä asiaa koskevia tietoja. Vastauksena kantaja lähetti komissiolle 30.4.2002 englanninkielisen version tilikauden 2001 toimintakertomuksestaan sekä toimitti tälle muiden puhelimitse toteutettujen yhteydenottojen jälkeen 3.7.2002 lomakkeen 20‑F, jonka se oli 1.7.2002 jättänyt Yhdysvalloissa United States Securities and Exchange Commissioniin (pörssitoimintaa valvova liittovaltion viranomainen).
10 Tämän jälkeen komission kirjanpitäjä Taverne ilmoitti 24.7.2002 päivätyssä kirjeessä, jonka kantaja vastaanotti 5.8.2002 (jäljempänä riidanalainen kirje), kieltäytyvänsä maksuhelpotusten myöntämisestä. Muistutettuaan komission ja kantajan välisistä eri yhteydenottojen vaiheista Taverne totesi, että kantajan 31.12.2001 päivätyn taseen ja sen 20‑F lomakkeessa esittämän kertomuksen johdosta – vaikka niihin sisältyikin tiettyjä huolestuttavia seikkoja – ei ollut syytä katsoa, että yhtiö ei kykenisi hankkimaan pankkitakauksia yhdessä keskeisten osakkeenomistajiensa ja pankkiensa kanssa ilman, että tästä aiheutuisi vahinkoa sen tulevalle toiminnalle. Hän katsoi näin ollen, että voimassa olevista säännöistä ei ollut syytä poiketa. Tämän seurauksena hän katsoi, että kantajan oli noudatettava 23.7.2001 päivätyssä kirjeessä esitettyjä maksuehtoja ja maksettava sakon määrälle 8,04 prosentin vuotuista korkoa 24.10.2001 alkaen siihen saakka, kunnes komissio vastaanottaa pankkitakauksen, koska 6,04 prosentin korkoa sovelletaan vasta tästä viimeksi mainitusta hetkestä lähtien.
11 Mainittujen korkojen suuruuden määrittämisen osalta komissio on nyt esillä olevan asian käsittelyn yhteydessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vedonnut 29.10.1986 annettuihin ”ETY:n perustamissopimuksen nojalla määrättyjen sakkojen ja uhkasakkojen perimiseen liittyviin komission sisäisen työjärjestyksen säännöksiin” (SEC(86) 1748) (jäljempänä perimistä koskevat säännökset).
12 Perimistä koskevien säännösten 6 artiklan mukaan mihinkään perintätoimiin ei ryhdytä niin kauan, kun asia on vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa, edellyttäen, että se, jolle päätös on osoitettu, on yhtäältä hyväksynyt, että saatavalle maksetaan korkoa maksuajan päättymisestä lähtien ja toisaalta asettanut komission hyväksi pankkitakauksen. Jos sakkoa ei ole maksettu maksuajan päättyessä tai jos pankkitakausta ei ole asetettu, sakon määrälle lasketaan suoraan lain nojalla korkoa. Tämän koron määrä vastaa Euroopan raha‑asiain yhteistyörahaston soveltamaa korkoa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
13 Perimistä koskevien sääntöjen 7 artiklan mukaan komission kyseisessä asiassa toimivaltaisella jäsenellä, yhdessä talousarviosta vastaavan komission jäsenen kanssa, on oikeus päätöksen adressaatin kirjallisen ja asianmukaisesti perustellun pyynnön nojalla myöntää maksamiselle lisäaikaa ja tarvittaessa hyväksyä maksun suorittaminen osissa edellyttäen yhtäältä, että päätöksen adressaatti on hyväksynyt sen, että saatavalle lasketaan korkoa maksuajan päättymisestä lähtien siihen asti, kunnes koko saatava on suoritettu, käyttäen korkotasona Euroopan raha-asiain yhteistyörahaston soveltaman koron kaltaista korkoa korotettuna 1,5 prosenttiyksiköllä, ja toisaalta, että se on asettanut pankkitakauksen.
14 Perimistä koskevien sääntöjen 8 artiklassa, joka koskee pakkotäytäntöönpanomenettelyä, säädetään, että kaikki maksutapoja koskevat pyynnöt, joiden soveltamista pyydetään pakkotäytäntöönpanomenettelyn kuluessa, tutkitaan 7 artiklan säännösten mukaisesti.
15 Vastaanotettuaan riidanalaisen kirjeen kantaja toimitti komissiolle 29.8.2002 päivätyllä kirjeellä kolme pankkitakausta, joilla oli tarkoitus kattaa 80,2 miljoonan euron suuruinen sakko, korotettuna 6,04 prosentin korolla 24.10.2001 alkaen siihen saakka, kunnes koko sakon määrä on maksettu. Pankkitakaukset on päivätty 11.10.2001, 12.10.2001 ja 22.10.2001. Tältä osin kantaja on ilmoittanut, että kyseessä ovat pankkitakaukset, jotka se hankki varmuuden vuoksi ennen sakkojen määräämispäätöksessä asetetun maksuajan päättymistä mutta joita ei tuolloin vielä ollut hyväksytty, vaan ne oli hyväksytty vasta elokuussa 2002.
Menettely ja asianosaisten vaatimukset
16 Kantaja nosti yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 7.10.2002 jättämällään kannekirjelmällä nyt esillä olevan kanteen.
17 Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– kumoaa 24.7.2002 tehdyn päätöksen sikäli, kuin siinä kieltäydytään myöntämästä maksuhelpotuksia
– kumoaa mainitun päätöksen sikäli, kuin siinä määrätään yli 6,04 prosentin suuruisesta viivästyskorosta 24.10.2001 alkaen takausvahvistuksen vastaanottamiseen asti
– toissijaisesti alentaa sopivaksi katsomallaan tavalla kyseisessä päätöksessä asetettua viivästyskorkoa
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
18 Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta tai toissijaisesti hylkää sen perusteettomana
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
19 Kantaja vetoaa useisiin seikkoihin kanteensa tueksi. Se moittii komissiota siitä, että se on perustellut puutteellisesti riidanalaisen kirjeen, että se on tehnyt useita arviointivirheitä arvioidessaan kantajan maksukykyä ja että kantajaa on syrjitty suhteessa amerikkalaiseen UCAR‑nimiseen yhtiöön, jolle niin ikään määrättiin rangaistuksia sakkojen määräämispäätöksellä, kun otetaan huomioon se, että mainitun yhtiön esittämiä maksuhelpotuspyyntöjä ei ole hylätty, vaikka UCAR ei ole asettanut pankkitakausta, joka olisi kattanut sille asetetut sakot.
20 Kantaja moittii komissiota lisäksi siitä, että se on asettanut lainvastaisia viivästyskorkoja sikäli, kuin sekä 8,04 prosentin että 6,04 prosentin korko ovat kohtuuttomia, ja siitä, että se on toiminut vastoin maksuhelpotuksia koskeneiden pitkien neuvottelujen aikaista omaa toimintaansa, jolla se kantajan mukaan tosiasiassa oli myöntänyt lykkäystä maksamiselle. Kantaja väittää vielä toissijaisesti, että viivästyskorkoja on ainakin selvästi alennettava riidanalaisen kirjeen lähettämistä edeltäneen menettelyn poikkeuksellisen pitkän keston vuoksi.
Tutkittavaksi ottaminen
21 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 113 artiklan mukaan, kun se tekee ratkaisun työjärjestyksen 114 artiklan 3 ja 4 kohdan tarkoittamassa tilanteessa, se voi milloin tahansa omasta aloitteestaan tutkia, onko asia jätettävä tutkimatta ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi; vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muun muassa EY:n perustamissopimuksen 230 artiklan neljännessä kohdassa määrätyt kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat tällaisia prosessinedellytyksiä (asia T‑372/02, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, määräys 15.10.2003, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
22 Käsiteltävänä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo saaneensa riittävästi tietoja kirjallisessa menettelyssä esitettyjen asiakirjojen perusteella ja päättää ratkaista asian ilman suullisen käsittelyn aloittamista.
Asianosaisten lausumat
23 Kantajan mukaan riidanalaisella kirjeellä ei ainoastaan vahvisteta 18.7.2001 tehtyä sakkojen määräämispäätöstä ja 23.7.2001 päivättyä saatekirjettä, vaan siihen sisältyy sellaisia aineellisia ja oikeudellisia seikkoja, joista saattaa aiheutua sitovia oikeusvaikutuksia kantajan etuihin siksi, että ne muuttavat selvällä tavalla sen oikeudellista asemaa.
24 Riidanalaiseen kirjeeseen sisältyy kantajan mukaan kaksi erillistä normatiivista seikkaa, jotka ulottuvat sakkojen määräämispäätöksen sisältöä pidemmälle. Ensinnäkin siinä – selvästi myöhemmin kuin 18.7.2001 – kieltäydytään uudestaan ja aiemmasta poikkeavan tosiseikkojen tutkimisen perusteella myöntämästä mitään maksuhelpotuksia. Toiseksi korkoja koskevia vaatimuksia on kiristetty, ja ne ylittävät sakkojen määräämispäätöksessä asetetut perusvaatimukset.
25 Tältä osin hakija täsmentää, että komissio on sittemmin pankkitakauksen asettamisesta huolimatta soveltanut 8,04 prosentin korkoa 6,04 prosentin koron sijasta, jota oli alun perin säädetty sovellettavaksi, mikäli pankkitakaus asetetaan. Koska kyseisestä uudesta koron määrästä on päätetty erillisessä ja uudessa päätöksentekomenettelyssä lähes vuosi sakkojen määräämispäätöksen tekemisen jälkeen, kyseessä on erillinen normatiivinen seikka. Komissio on kantajan mukaan näin ollen tutkinut asiakysymyksen kokonaisuudessaan uudestaan. Kantajan taloudellisen tilanteen ja maksukyvyn jatkuva heikkeneminen muodostaa niin ikään uuden tosiseikan verrattuna sakkojen määräämispäätöksen tekohetkellä vallinneeseen tilanteeseen.
26 Riidanalaisella kirjeellä loukataan kantajan oikeusasemaa suhteessa sakkojen määräämispäätökseen sikäli, kuin siinä vaaditaan 8,04 prosentin viivästyskoron maksamista 24.10.2001 alkaen siihen asti, kun takausvahvistus vastaanotettiin elokuussa 2002, ja näin siitä huolimatta, että komissio ja kantaja olivat tämän viimeksi mainitun mukaan sopineet, että komissio luopuu kaikista sakon tai sitä vastaavien vakuuksien perimistoimista niin kauan, kuin maksuhelpotuspyyntöä koskeva päätöksentekomenettely on kesken.
27 Pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta vapauttamista koskevan pyynnön hylkäämisen osalta kantaja kiistää komission väitteen, jonka mukaan tämän ei ole tutkittava kysymystä maksuhelpotusten mahdollisesta myöntämisestä sakkojen määräämispäätöksen tekemisen jälkeen. Kantaja korostaa, että komissio oli nimenomaisesti katsonut, että kantajan maksukykyä oli syytä arvioida huolellisesti. Komissiolla oleva toimivalta myöntää maksuhelpotuksia tarkoittaa jo itsessään sitä, että sillä on mahdollisuus tutkia maksuhelpotusten myöntäminen hallinnollisessa menettelyssä.
28 Kantajan mukaan nyt vireillä olevan oikeudenkäynnin kohteena ei ole sen määrittäminen, oliko komission selvitettävä kantajan maksukykyisyys ja ratkaistava maksuhelpotusten myöntäminen vai ei, vaan ainoastaan sen tarkistaminen, oliko – sen vuoksi, että komissio oli tosiasiassa aloittanut kyseisen selvityksen – tehty päätös lainmukainen vai ei. Komission on toiminnassaan noudatettava sekä päätöksen tekoa valmisteltaessa että itse päätöstä tehtäessä sen toimintaa säänteleviä oikeudellisia sääntöjä. Kantajan mukaan tilanne ei nyt esillä olevassa asiassa ole näin.
29 Kantaja toteaa olevansa yllättynyt siitä, että komissio väittää, ettei korkojen määriä ollut syytä tutkia, koska kantaja ei ollut riitauttanut niitä. Kantaja muistuttaa nostaneensa 2.10.2001 kanteen, jossa riitautettiin muun muassa käytettyjen korkojen määrän laillisuus. Lisäksi kantajan esittämässä maksuhelpotuspyynnössä, jolla pyrittiin lykkäämään sakkojen määräämispäätöksen pakkotäytäntöönpanoa ja kumoamaan takausten asettamisvaatimus, esitetään niin ikään pyyntö tutkia asian perustana olevien toteamusten lainmukaisuus. Lisäksi komission määräämän korkotason lainmukaisuus ei riipu siitä, ovatko ne, joille päätös on osoitettu, riitauttaneet tätä korkotason määräämistä. Komission on pikemminkin varmistuttava viran puolesta niiden toimenpiteidensä lainmukaisuudesta, jotka ovat jollekulle vastaisia, ja poistettava niistä millä hetkellä tahansa kaikki lainvastaiset seikat.
30 Kantaja ei hyväksy väitettä, jonka mukaan se olisi voinut esittää välitoimihakemuksen ja sen olisi tullut näin tehdä. Tämä väite vaikuttaa kantajan mukaan kyyniseltä, kun otetaan huomioon, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännössä asetettujen ankarien edellytysten mukaan tuomioistuimen määräämä lykkäys komission päätöksen täytäntöönpanolle voidaan saada ainoastaan esittämällä näyttö siitä, että yritys on lähes konkurssissa. Tällaisen oikeudenkäyntimenettelyn kallis valmistelu ei ole tarkoituksenmukaista yritykselle, jonka taloudellinen tilanne on vaikea. Kantaja väittää lisäksi, että negatiivinen julkisuus, jota väistämättä aiheutuisi lähes konkurssissa olevan yrityksen vireille panemista oikeustoimista, olisi sille kestämätöntä, koska tällainen julkisuus aiheuttaisi väistämättä haitallisia vaikutuksia markkinoilla erityisesti pörssinoteeratuille osakeyhtiöille kuten kantajalle.
31 Vastoin komission väitteitä kantaja toteaa vielä, että välitoimista päättävä tuomari ei ole ainoa, jolla on toimivalta ratkaista yrityksen taloudelliset selviytymismahdollisuudet arvioituna suhteessa komission yritykselle asettamiin rangaistuksiin. Välitoimista päättävällä tuomarilla ei ole missään tapauksessa toimivaltaa ratkaista kysymystä hallinnollisten päätösten täytäntöönpanosta. Kun kyse on hallinnolla olevan harkintavallan piiriin kuuluvista päätöksistä, olisi ”oikeusvaltioperiaatteen” vastaista siirtää tätä koskeva toimivalta tuomioistuimelle.
32 Komissio katsoo, että kumoamisen tueksi esitetyt väitteet on jätettävä tutkimatta siltä osin, kuin niiden kohteena on se osa riidanalaisesta kirjeestä, jossa kieltäydytään vapauttamasta kantajaa pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta. Komission kirjeen tässä kohtaa esittämällä ilmoituksella ei vaikuteta kantajan oikeudelliseen asemaan. Asiaan sovellettavilla säännöksillä ei myönnetä komission velallisille oikeudellisesti suojattua asemaa sikäli, kuin kyse on näillä olevasta intressistä saada vapautus takauksen asettamisvelvollisuudesta, koska yhteisön oikeudessa ei säädetä mistään sellaisesta komissiossa käytävästä menettelystä, jossa asianosaiset voisivat vaatia edellä mainittua vapautusta.
33 Komissio toteaa, että tästä huolimatta se voi eräissä poikkeustapauksissa luopua vaatimasta pankkitakausta, sillä sillä on harkintavalta, jonka nojalla se voi ottaa huomioon mahdollisen tärkeän yleisen edun, jonka johdosta se tarvittaessa myöntää tällaisen poikkeuksen. Mainitunlainen tärkeä yleinen etu voi olla kyseessä esimerkiksi, kun mahdollisuudet sakon todelliseen perintään ovat yksittäistilanteessa vallitsevissa erityisissä olosuhteissa paremmat, jos pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta myönnetään vapautus, kuin jos tämä vaatimus pidettäisiin voimassa. Komissiolla olevasta harkintavallasta myöntää tällainen vapautus ei kuitenkaan mitenkään aiheudu velallisyrityksille subjektiivista oikeutta, johon ne voivat vedota tuomioistuimessa velvoittaen komission toimimaan niiden intressien mukaisesti. Lisäksi pelkästään sitä seikkaa, että komissio on toimivaltansa mukaisesti tutkinut esillä olevan asian, ei voida sen mukaan mitenkään tulkita niin, että se on jotenkin myöntänyt tätä koskevan subjektiivisen oikeuden olemassaolon.
34 Kantajan tilannetta voidaan komission mukaan verrata sellaisen yksityishenkilön tilanteeseen, joka EY 226 artiklan mukaisesti pyytää komissiota ryhtymään toimiin jäsenvaltiota vastaan. Myös tuossa tilanteessa komissio käyttää toimivaltaansa ainoastaan yleisen edun nimissä eikä yksityishenkilöillä ole oikeudellisesti suojattua intressiä vaatia komissiota ryhtymään toimiin. Jos komissio hylkää yksityishenkilön esittämän pyynnön, tällä ei siis ole vaikutusta hänen oikeusasemaansa.
35 Tämä ei komission mukaan tarkoita mitenkään sitä, että kantajalla ei ole mitään oikeuksia. Kantaja voi pyytää välitoimista päättävältä tuomarilta vapautusta pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta. Tässä tilanteessa mainittu tuomari arvioi perusteellisesti, onko kantajalla oleva intressi saada kyseinen vapautus poikkeuksellisesti merkityksellisempi kuin pankkitakauksen asettamiseen liittyvä yleinen etu. Välitoimista päättävä tuomari ottaa tässä arvioinnissa huomioon muun muassa pääasian kanteen menestymisen mahdollisuudet (fumus boni juris).
36 Komission mukaan tasapaino, joka vallitsee sakkojen maksusta vastuussa olevien velallisten intressien ja intressien, jotka liittyvät komission kilpailupolitiikan soveltamiseen ja suoritusten saamiseen taloudellisista saamisistaan, välillä, edellyttää, että sellaiseen päätökseen, jolla määrätään sakkoja, liittyvä oikeussuoja varmistetaan kumoamiskanteella kun taas oikeussuojasta, joka liittyy kyseisen päätöksen täytäntöönpanoon pääasian oikeudenkäynnin kuluessa, vastaa välitoimista päättävä tuomari.
37 Komission mielestä kantajan maksettavana olevia viivästyskorkoja koskenutta pyyntöä ei voida ottaa tutkittavaksi, koska riidanalaisessa kirjeessä ainoastaan toistetaan sakkojen määräämispäätöksen 4 artiklassa asetetut määräykset, jotka on myös mainittu 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä. Riidanalaisessa kirjeessä ei näin ollen tältä osin ole mitään normatiivista sisältöä. Koska komission mukaan kantaja ei ole kyseessä olevan menettelyn kuluessa koskaan riitauttanut koron määrää, komissiolla ei ollut mitään syytä tarkistaa koron määrää.
38 Vastoin kantajan väitteitä komissio katsoo, että sillä ei ole velvollisuutta selvittää yleisesti sellaisen päätöksen laillisuutta, jolla määrätään sakkoja, kun sille osoitetaan pyyntö, jossa viitataan nimenomaisesti ainoastaan maksuhelpotusten myöntämiseen. Kantaja on kuitenkin 24.10.2001 päivätyssä pyynnössään nimenomaisesti pyytänyt ainoastaan vapautusta pankkitakauksen asettamisesta. Komissio väittää, että mikäli sillä olisi velvollisuus suorittaa viran puolesta järjestelmällisesti kantajan esittämä selvitys, tällä asetettaisiin tosiasiassa kyseenalaiseksi niiden hallinnollisten päätösten lopullinen luonne, joita ei ole riitautettu määräajassa, koska komission olisi jatkuvasti arvioitava päätöksiään uudestaan.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
Kysymys siitä, voidaanko riidanalaista kirjettä pitää päätöksenä arvioitaessa asiaa viivästyskorkojen suuruuden suhteen
39 Mitä tulee kantajan vaatimukseen riidanalaisen kirjeen kumoamisesta sikäli, kun komissio kieltäytyy siinä alentamasta kantajan mukaan kohtuuttoman korkeaa viivästyskorkoa, on muistutettava, että EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen kohteena voivat olla ainoastaan sellaiset toimet tai päätökset, joilla on pakottavia oikeusvaikutuksia kantajan etuihin siksi, että ne muuttavat ilmeisellä tavalla hänen oikeusasemaansa. Määritettäessä, onko toimella tai päätöksellä mainitunlaisia vaikutuksia, on kiinnitettävä huomiota sen sisältöön (asia 60/81, IBM v. komissio, tuomio 11.11.1981, Kok. 1981, s. 2639, Kok. Ep. VI, s. 231, 9 kohta).
40 Lisäksi se, että yhteisöjen toimielin on lähettänyt kirjeen vastaanottajalle vastaukseksi tämän tekemään kysymykseen, ei riitä siihen, että kirje katsottaisiin EY 230 artiklassa tarkoitetuksi päätökseksi, minkä johdosta asiassa voitaisiin nostaa kumoamiskanne (asia T‑277/94, AITEC v. komissio, tuomio 22.5.1996, Kok. 1996, s. II‑351, 50 kohta; asia T‑5/96, Sveriges Betodlares ja Henrikson v. komissio, määräys 4.10.1996, Kok. 1996, s. II‑1299, 26 kohta).
41 Nyt esillä olevassa asiassa kantajan ensimmäisellä 24.10.2001 päivätyllä pyynnöllä ja sen jälkeisellä kirjeenvaihdolla komission kanssa ei mitenkään pyritä riitauttamaan sakkojen määräämispäätöksessä asetettua viivästyskoron määrää (8,04 prosenttia) ja 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä asetettua määrää (6,04 prosenttia tietyin edellytyksin). Kantajan esittämät taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat asiakirjat on toimitettu komissiolle ainoastaan, jotta tämä luopuisi vaatimasta pankkitakauksen asettamista. Lisäksi viivästyskorkojen – eli normaalin 8,04 prosentin koron ja edullisemman 6,04 prosentin koron – laillisuus on jo samojen osapuolten välillä vireillä olevan, numerolla T‑239/01 kirjatun oikeudenkäynnin kohteena.
42 Tässä tilanteessa riidanalaista kirjettä ei voida tulkita siten, että komissio on uusien seikkojen perusteella hylännyt pyynnön, jolla vaadittiin viivästyskorkojen alentamista. Komissio on riidanalaisessa kirjeessä ainoastaan todennut, että voimassa olevista säännöistä ei ollut syytä poiketa, koska kantajalla oli mahdollisuus hankkia pankkitakaukset ilman, että tästä aiheutuu haitallisia vaikutuksia sen vastaiselle taloudelliselle toiminnalle. Mainitessaan 8,04 prosentin ja 6,04 prosentin korot komissio on muistuttanut, että kantajan oli noudatettava maksuehtoja, jotka oli esitetty 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä, jolla kantajalle annettiin tiedoksi sakkojen määräämispäätös. Ottaen erityisesti huomioon riidanalaisen kirjeen sisältö, mistään ei voida päätellä, että komissio on näin toimiessaan ulottanut viran puolesta tutkimuksensa kyseisten korkotasojen lainmukaisuuteen.
43 Tämän seurauksena riidanalaista kirjettä ei voida pitää luonteeltaan päätöksenä arvioitaessa asiaa viivästyskorkojen asettamisen suhteen.
44 Sen ajanjakson osalta, jona sovellettiin edullisempaa 6,04 prosentin korkoa, kantaja moittii komissiota siitä, että se on korvannut mainitun koron normaalilla 8,04 prosentin korolla ajanjaksona, joka alkoi maksuajan päättymisestä 24.10.2001 ja päättyi elokuussa 2002, jolloin kolme pankkitakausta toimitettiin komissiolle (ks. edellä 15 kohta), huolimatta siitä, että komissiolla oli vakuudet, joiden vaikutus oli sama, kuin jos se olisi saanut ne jo lokakuussa 2001. Kantaja vaatii näin ollen sovellettavaksi edullisempaa 6,04 prosentin korkoa 24.10.2001 lähtien.
45 Tältä osin on kuitenkin muistettava, että kantajan esittämät pankkitakaukset on toimitettu komissiolle vasta elokuussa 2002 eli riidanalaisen kirjeen lähettämisen jälkeen. Näin ollen ei ole mahdollista, että komissio olisi riidanalaisessa kirjeessä ottanut kantaa kyseessä olevien takausten toimittamiseen ja näin ollen oikeudellisiin seuraamuksiin, joita tästä toimittamisesta aiheutuu viivästyskorkojen määrään nähden. Riidanalainen kirje ei täten voi olla kantajalle vastainen tältä osin.
46 Vaikka riidanalaisessa kirjeessä mainitaankin kantajan velvollisuus maksaa 8,04 prosentin suuruista korkoa sakkojen määrälle 24.10.2001 lähtien siihen saakka, kunnes komissio vastaanottaa pankkitakauksen, mistä lähtien koron määrä on 6,04 prosenttia, kyseisellä maininnalla ainoastaan toistetaan yleisesti ja abstraktisti sakkojen määräämispäätöksen 4 artiklassa ja 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä asetetut maksuehdot. Tällä maininnalla ei oteta kantaa siihen, voiko maksuajan jälkeisellä pankkitakausten toimittamisella olla taannehtiva vaikutus viivästyskoron määrään. Riidanalaista kirjettä ei voida näin ollen pitää luonteeltaan päätöksenä myöskään tältä osin.
47 Toissijaisesti esitetyn väitteen osalta, jolla vaaditaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta alentamaan komission asettamia viivästyskorkoja, riittää, kun todetaan, että väite kohdistuu ainoastaan sakkojen määräämispäätöksen täytäntöönpanon erääseen menettelylliseen seikkaan. Vaadittu alennus olisi näin ollen voitu saavuttaa ainoastaan EY 243 artiklan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 104 artiklan mukaisessa välitoimimenettelyssä. Kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt välitoimihakemusta. Nyt esillä olevan kumoamiskanteen yhteydessä kyseinen väite on joka tapauksessa jätettävä tutkimatta.
48 Edellä esitetyillä perusteilla kanne on jätettävä tutkimatta niiltä osin, kuin se kohdistuu sakkojen määräämispäätöksessä ja 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä asetettuihin viivästyskorkoihin.
Kysymys siitä, voidaanko riidanalaista kirjettä pitää päätöksenä arvioitaessa asiaa maksuhelpotusten myöntämisestä kieltäytymisen suhteen
49 Sikäli kuin kantaja riitauttaa riidanalaisessa kirjeessä esitetyn komission kieltäytymisen luopua vaatimasta pankkitakauksen asettamista, on muistutettava, että vaatimus tällaisesta takauksesta sekä sen asettamiseen liittyvät maksuehdot on jo esitetty 23.7.2001 päivätyssä saatekirjeessä, vaikka kantaja on sakkojen määräämispäätöstä edeltäneen hallinnollisen menettelyn kuluessa kiinnittänyt komission huomion erittäin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseensa. Tässä tilanteessa siitä, että komissio vaati kantajaa asettamaan pankkitakauksen, mikäli tämä halusi välttää sakon perimisen, on katsottava aiheutuvan sitovia oikeusvaikutuksia kantajan etuihin siksi, että ne muuttavat selvällä tavalla sen oikeudellista asemaa (ks. vastaavasti em. asia IBM v. komissio, tuomion 9 kohta).
50 Koska 23.7.2001 päivätyssä kirjeessä esitettyä vaatimusta asettaa pankkitakaus ei ole riitautettu EY 230 artiklan viidennessä kohdassa määrätyn määräajan kuluessa, kyseinen vaatimus on tullut kantajan osalta lopulliseksi (ks. vastaavasti asia T‑186/98, Inpesca v. komissio, tuomio 7.2.2001, Kok. 2001, s. II‑557, jäljempänä asia Inpesca, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kumoamiskanne, joka kohdistuu sellaiseen toimeen, jolla ainoastaan vahvistetaan aiemmin tehty päätös, josta on tullut lopullinen, on jätettävä tutkimatta. Toimi on pelkkä aiemman päätöksen vahvistava päätös, jos se ei sisällä aiempaan päätökseen verrattuna mitään uutta ja jos sen, jolle aiempi päätös on osoitettu, tilannetta ei ole tutkittu uudelleen ennen myöhemmän päätöksen tekemistä (asia Inpesca, tuomion 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
52 Sitä, onko toimi luonteeltaan vahvistava, ei kuitenkaan voida arvioida pelkästään vertaamalla sen sisältöä sen aiemman päätöksen sisältöön, jonka se vahvistaa. Riidanalaisen toimen luonnetta on näet syytä arvioida myös sen vaatimuksen luonteen pohjalta, johon se on annettu vastauksena (asia Inpesca, tuomion 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 Etenkin jos toimi on katsottava vastaukseksi sellaiseen vaatimukseen, jossa vedotaan uusiin ja olennaisiin seikkoihin ja jolla viranomaisia pyydetään tarkastelemaan uudelleen aiempaa päätöstä, tätä toimea ei voida pitää pelkästään vahvistavana siltä osin kuin siinä annetaan ratkaisu näiden seikkojen osalta ja siihen sisältyy aiempaan päätökseen verrattuna jotain uutta (asia Inpesca, tuomion 46 kohta). Uudet ja olennaiset seikat voivat olla perusteena sellaisen vaatimuksen esittämiselle, joka koskee lopulliseksi tulleen aiemman päätöksen uudelleentarkastelua (ks. mm. yhdistetyt asiat 42/59 ja 49/59, Snupat v. korkea viranomainen, tuomio 22.3.1961, Kok. 1961, s. 99, 146, Kok. Ep. I, s. 95; asia 127/84, Esly v. komissio, tuomio 15.5.1985, Kok. 1985, s. 1437, 10 kohta; asia T‑58/89, Williams v. tilintarkastustuomioistuin, tuomio 7.2.1991, Kok. 1991, s. II‑77, 24 kohta ja asia T‑16/97, Chauvin v. komissio, määräys 11.7.1997, Kok. H. 1997, s. I‑A‑237 ja II‑681, 37 kohta).
54 Edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asiassa Inpesca (tuomion 48 ja 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) katsonut, että kyseessä olevalla toimielimellä on velvollisuus tarkastella lopulliseksi tullutta päätöstä uudelleen, jos tätä koskeva vaatimus perustuu uusiin ja olennaisiin seikkoihin, ja että sellaista päätöstä vastaan nostettu kanne, jolla tällaisissa olosuhteissa kieltäydytään tarkastelemasta päätöstä uudestaan, on otettava tutkittavaksi. Jos vaatimus uudelleentarkastelusta ei sitä vastoin perustu uusiin ja olennaisiin seikkoihin, sellaista päätöstä vastaan nostettu kanne, jolla kieltäydytään vaaditusta uudelleentarkastelusta, on jätettävä tutkimatta.
55 Tätä päättelyä voidaan soveltaa myös nyt esillä olevaan tilanteeseen, jossa komissio on – sen sijaan, että se olisi kieltäytynyt pyydetystä uudelleentarkastelusta – riidanalaisella kirjeellä kyllä vastannut kantajan pyyntöön mutta väittää, että kyseinen vastaus ei ole luonteeltaan päätös, koska siinä ainoastaan vahvistetaan aiempi lopulliseksi tullut päätös eli 23.7.2001 päivätty saatekirje.
56 Kanteen tämän osan tutkittavaksi ottamista arvioitaessa on siis selvitettävä, oliko kantajan uudelleentarkastelua koskeneen pyyntönsä tueksi esittämissä seikoissa todella kyse ”uusista ja olennaisista” seikoista.
57 Tältä osin pitää paikkansa, että kantajan esittämät tiedot taloudellisen tilanteensa jatkuvasta heikkenemisestä olivat uutta tietoa, koska mainittu heikkeneminen on ilmennyt vasta 23.7.2001 päivätyn saatekirjeen lähettämisen jälkeen ja koska kantaja tai komissio eivät voineet olla niistä tietoisia aiemmin (ks. vastaavasti asia Inpesca, tuomion 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Jotta tietoja voitaisiin pitää ”olennaisina”, on tarpeen, että kyseiset tiedot ovat omiaan muuttamaan olennaisesti kantajan tilannetta, joka vallitsi aiemman lopulliseksi tulleen päätöksen tekohetkellä, eli nyt esillä olevassa asiassa 23.7.2001 (ks. vastaavasti asia Inpesca, tuomion 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
59 Tältä osin on ensinnäkin muistutettava, että kantaja on nimenomaisesti jättänyt esittämättä asian T‑239/01 yhteydessä työjärjestyksen 104 artiklan mukaista välitoimihakemusta sakkojen määräämispäätöksen osalta. Kantaja on 24.10.2001 päivätyssä uudelleentarkastelua koskeneessa pyynnössään maininnut välitoimimenettelyn vireillepanemisen, mikäli kyseinen pyyntö hylättäisiin, ja pyytänyt komissiota olemaan panematta täytäntöön sakkojen määräämispäätöstä ennen uudelleentarkastelua koskevan pyynnön ratkaisemista. Kantaja on toistanut nämä kaksi seikkaa 5.11.2001 päivätyssä kirjeessään. Kantaja on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nimenomaisesti ilmoittanut, että välitoimimenettelyn kallis valmistelu ei ollut tarkoituksenmukaista yritykselle, jonka taloudellinen tilanne oli kantajan tilanteen tavoin vaikea.
60 Lisäksi on ilmeistä, että komissio ei ollut vielä uudelleentarkastelua koskeneen pyynnön jättämishetkellä tai riidanalaisen kirjeen lähettämishetkellä eikä vielä nyt esillä olevan kanteen nostamisajankohtanakaan ryhtynyt kantajalle määrättyjen sakkojen perimiseen eikä sakkojen määräämispäätöksen täytäntöönpanoon EY 256 artiklan ja työjärjestyksen 104–110 artiklan nojalla.
61 Tässä tilanteessa kantajan välitoimimenettelyn ulkopuolella esittämää pyyntöä siitä, että komissio ottaisi huomioon sen taloudellisen tilanteen heikentymisen myöntääkseen sille maksuhelpotuksia, on pidettävä ennenaikaisena, koska komissio ei voinut edellä mainittuina ajankohtina tietää, mikä kantajan taloudellinen tilanne olisi sillä hetkellä, kun perintätoimiin tai pakkotäytäntöönpanoon ryhdyttäisiin, jos niihin ryhdyttäisiin (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 135 kohta). Erityisesti, koska kantaja ei ole välittömän täytäntöönpanon uhatessa esittänyt välitoimihakemusta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ei voida pyytää muussa menettelyssä ratkaisemaan sitä, estääkö esillä olevien intressien perusteella suoritettava intressivertailu kantajan riitauttamien maksuehtojen soveltamisen ennen tuomion antamista pääasiassa, jossa ratkaistaan kantajalle määrättyjen sakkojen laillisuus, koska mainitulla soveltamisella vaarannettaisiin yrityksen olemassaolo.
62 On vielä lisättävä, että komissio on jo sakkojen määräämispäätöksessä (ks. päätöksen 184 ja 185 perustelukappale) kieltäytynyt ottamasta huomioon väitettä, jonka mukaan sakkojen määrääminen saattaisi ajaa kantajan konkurssiin. Tämä näkemys on sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen, jossa on todettu, että komissiolla ei ole velvollisuutta ottaa huomioon yrityksen heikkoa taloudellista tilannetta määrittäessään niiden sakkojen määrää, joita se aikoo kyseiselle yritykselle määrätä (yhdistetyt asiat 96/82–102/82, 104/82,105/82,108/82 ja 110/82, IAZ ym. v. komissio, tuomio 8.11.1983, Kok. 1983, s. 3369, 55 kohta; asia T‑141/94, Thyssen Stahl v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok. 1999, s. II‑347, 630 kohta ja asia T‑175/95, BASF v. komissio, tuomio 19.5.1999, Kok. 1999, s. II‑1581, 158 kohta). Lisäksi sitä, että yhteisöjen toimielimen toteuttamasta toimenpiteestä aiheutuu jonkin yrityksen konkurssi tai sen varallisuuden jakaminen pakkoselvityksessä, ei itsessään kielletä yhteisön oikeudessa, koska yrityksen varallisuuden jakaminen kyseistä oikeudellista muotoa noudattaen ei tarkoita sitä, että ne henkilölliset, aineelliset ja aineettomat tekijät, joista yritys koostuu, menettäisivät myös arvonsa (ks. vastaavasti asia 52/84, komissio v. Belgia, tuomio 15.1.1986, Kok. 1986, s. 89, 14 kohta ja asia C‑499/99, komissio v. Espanja, tuomio 2.7.2002, Kok. 2002, s. I‑6031, 38 kohta).
63 Tämän vuoksi ne taloudelliset tiedot, jotka kantaja esitti uudelleentarkastelemista koskevan pyyntönsä tueksi, eivät olleet sellaisia, että niillä olisi voinut olla merkitystä kantajan oikeudelliseen tilanteeseen, sellaisena kuin se oli 23.7.2001. Koska missään yhteisön oikeuden säännöksessä ei velvoiteta komissiota varmistumaan jatkuvasti ja viran puolesta velallistensa taloudellisesta tilanteesta, kyseisiä tietoja ei täten voida pitää olennaisina esillä olevassa menettelyssä.
64 Mitään kantajan tässä yhteydessä esittämiä väitteitä ei voida hyväksyä.
65 Sikäli kuin kantajan tarkoituksena on korvata tuomioistuimessa käytävä välitoimimenettely hallinnollisella uudelleentarkastelulla – kuten se on päättänyt toimia nyt esillä olevassa asiassa – riittää kun todetaan, että tällainen hallinnollinen menettely ei luonteeltaan tai painoarvoltaan vastaa välitoimimenettelyä. Välitoimista päättävä tuomari tutkisi esillä olevassa tilanteessa sekä kiireellisyyden että fumus boni juriksen arvioituna suhteessa sakkojen määräämispäätöksestä nostettuun pääasian kanteeseen, kun taas komission olisi kantajan valitsemassa hallinnollisessa menettelyssä rajoituttava kiireellisyyden ja kantajan taloudellisen tilanteen arviointiin. Jos hyväksyttäisiin välitoimimenettelyn korvaaminen tällaisella hallinnollisella menettelyllä, sallittaisiin kiertää välitoimimenettelyä koskevia säännöksiä, joiden mukaisessa arvioinnissa nimenomaisesti ei oteta huomioon ainoastaan asian taloudellisia seikkoja.
66 Kantaja on lisäksi maininnut huolensa niistä seurauksista, joita aiheutuisi sen heikkoa taloudellista tilannetta koskevasta julkisuudesta ja jotka olisivat kantajan mukaan olleet väistämättömiä, mikäli asia olisi pantu vireille välitoimimenettelyssä. Tältä osin riittää, kun muistutetaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaajan ohjeiden 17 artiklan 4 kohdassa sallitaan se, että luottamuksellisia tietoja voidaan jättää pois ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireillä olevaa asiaa koskevista julkaisuista. Lisäksi tämä huoli ei ole estänyt kantajaa nostamasta nyt käsiteltävänä olevaa kannetta, huolimatta kanteeseen liittyvistä julkaisuista.
67 Perimistä koskevien säännösten 7 artiklan osalta, jonka mukaan komission kyseisessä asiassa toimivaltaisella jäsenellä ”on oikeus – – myöntää maksamiselle lisäaikaa ja tarvittaessa hyväksyä maksun suorittaminen osissa” ”päätöksen adressaatin kirjallisen ja asianmukaisesti perustellun pyynnön nojalla” (ks. edellä 11–14 kohta), on todettava, että vaikka kyseisellä säännöksellä luodaankin itsenäinen hallinnollinen menettely, säännöstä sovelletaan komission määräämien sakkojen varsinaiseen perimiseen. Oikeussuoja, joka liittyy kieltäytymiseen myöntää edellä mainitussa 7 artiklassa tarkoitettuja maksuhelpotuksia, taataan välitoimimenettelyssä (EY 242 artikla) tai menettelyssä, jossa vaaditaan sen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä, jolla sakot on määrätty (EY 256 artiklan neljäs kohta).
68 Sikäli kuin kantaja väittää vielä, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu, koska amerikkalaiselle UCAR‑nimiselle yhtiölle on myönnetty maksuhelpotuksia, kun taas kantajalta itseltään nämä on evätty, on todettava, että tällä väitetyllä kantajalle vastaisella syrjinnällä ei ole voinut olla vaikutusta ennen riidanalaisen kirjeen lähettämistä, koska komissio ei ollut vielä ryhtynyt perimään tai panemaan muuten täytäntöön kantajalle määrättyä sakkoa. Näin ollen, mikäli kantaja uskoo tätä koskevan väitteensä olevan perusteltu, riittää, että se voi vedota mainittuun väitettyyn syrjintään UCAR‑yhtiöön nähden menettelyssä, jonka se tarvittaessa ja sopivan ajankohdan tultua panee vastaisuudessa vireille sitä vastaan toteutetuista perintä- tai täytäntöönpanotoimenpiteistä.
69 Joka tapauksessa esillä oleva väite on tosiseikkojen osalta perusteeton. Komissio on jo elokuussa 2001 hylännyt UCAR‑yhtiön esittämän pyynnön, jossa vaadittiin vapautusta pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta. Lisäksi UCAR on uudella GrafTech International Ltd ‑nimellään esittänyt 26.9.2003 pyynnön, jossa vaadittiin sen komission päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä, jolla sille oli määrätty sakkoja, sekä maksuhelpotusten myöntämistä (asia T‑246/01 R).
70 Edellä esitetyillä perusteilla kantaja ei ole osoittanut sellaisten olennaisten seikkojen olemassaoloa, joiden johdosta komission olisi tullut tarkastella uudelleen 23.7.2001 päivättyä saatekirjettään ja tehdä uusi päätös, joka voitaisiin riitauttaa itsenäisellä kumoamiskanteella.
71 Tämän vuoksi kanne on jätettävä tutkimatta myös niiltä osin, kuin se kohdistuu riidanalaisessa kirjeessä esitettyyn kieltäytymiseen myöntää kantajan pyytämiä maksuhelpotuksia.
72 Tämän johtopäätöksen kanssa ei ole ristiriidassa se seikka, että komissio on riidanalaisessa kirjeessä vastannut asiakysymykseen sellaisten uusien – mutta ei olennaisten – seikkojen osalta, jotka oli esitetty pyynnössä, jolla vaadittiin maksuhelpotusten myöntämistä. Tällainen tapa käsitellä kantajan pyyntöä voi selittyä pyrkimyksellä kohteliaisuuteen, mutta sen johdosta ei voida mitenkään poiketa kanteen tutkittavaksi ottamista koskevista ehdottomista edellytyksistä eikä evätä komissiolta mahdollisuutta vedota oikeudenkäynnin kuluessa siihen, että kanne on jätettävä tutkimatta, eikä varsinkaan vapauttaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta sillä olevasta velvollisuudesta varmistua mainituista tutkittavaksi ottamista koskevista edellytyksistä (ks. vastaavasti vakiintunut oikeuskäytäntö henkilöstöasioissa ja erityisesti asia 227/83, Moussis v. komissio, tuomio 12.7.1984, Kok. 1984, s. 3133, 13 kohta ja asia T‑257/97, Herold v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok. H. 1999, s. I‑A‑49 ja II‑251, 43 kohta).
73 Tämän seurauksena kanne on jätettävä kokonaisuudessaan tutkittavaksi ottamatta.
Oikeudenkäyntikulut
74 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1) Kanne jätetään tutkimatta.
2) Kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
Annettiin Luxemburgissa 29 päivänä huhtikuuta 2004.
H. Jung
J. Pirrung
kirjaaja
jaoston puheenjohtaja
* Oikeudenkäyntikieli: saksa.
Top