Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys (kolmas jaosto) 25 päivänä toukokuuta 2004. Jürgen Schmoldt ym. vastaan Euroopan yhteisöjen komissio. Kumoamiskanne

Asia T-264/03

Jürgen Schmoldt ym.

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kumoamiskanne – Kanteen nostamisen määräaika – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Päätös – Lämmöneristeitä koskevat standardit – Tutkimatta jättäminen

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys (kolmas jaosto) 25.5.2004 

Määräyksen tiivistelmä

1.     Kumoamiskanne – Yhteisöjen tuomioistuinten toimivalta – Vaatimukset toimielimen velvoittamiseksi toimimaan tietyllä tavalla – Tutkimatta jättäminen

(EY 230 ja EY 233 artikla)

2.     Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Yhteenveto kanneperusteista

(Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen alakohta ja 53 artiklan ensimmäinen alakohta; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

3.     Kumoamiskanne – Määräajat – Alkamisajankohta – Päivän, jona toimielimen toimesta saadaan tieto, toissijaisuus – Toimielimen vakiintuneena käytäntönä oleva julkaiseminen – Tämä ei ole välttämätön edellytys sille, että julkaisemispäivää pidetään alkamisajankohtana

(EY 230 artiklan viides kohta)

4.     Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Lämmöneristeisiin liittyvien standardien viitenumeroiden julkaisemista koskeva päätös – Komitean puheenjohtajan nostama kanne – Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta; neuvoston direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohta; komission päätös 2003/312)

5.     Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Lämmöneristeisiin liittyvien standardien viitenumeroiden julkaisemista koskeva päätös – Velvollisuutta ottaa kantajan erityistilanne huomioon ylemmänasteisen oikeussäännön perusteella ei ole – Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta; neuvoston direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohta)

6.     Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Yhdistyksen nostama kanne – Yhdistyksen tai sen jäsenen väitetty neuvottelijan asema – Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta; neuvoston direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohta)

7.     Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Riidanalaisen toimen ilmeisellä lainvastaisuudella ei ole merkitystä arvioitaessa, koskeeko se tiettyä henkilöä erikseen – Tutkimatta jättäminen

(EY 220 artikla ja EY 230 artiklan toinen ja neljäs kohta)

8.     Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Contra legem -tulkinta edellytyksestä, jonka mukaan toimen on koskettava henkilöä erikseen – Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta)

1.     Yhteisöjen tuomioistuinten tehtäviin niiden suorittaman laillisuusvalvonnan yhteydessä ei kuulu tuomion täytäntöönpanoa koskevien määräysten antaminen toimielimille. EY 233 artiklan mukaan sen toimielimen, jonka toimi on kumottu, on toteutettava tämän kumoamistuomion täytäntöönpanemiseksi tarvittavat toimenpiteet.

(ks. 42 kohta)

2.     Abstrakti lausuma, jonka mukaan kyseessä olevalla tiedonannolla ”ei ole oikeudellista perustaa eikä perusteluja”, ei ilmaise, mistä kanteen perustana oleva kanneperuste muodostuu, eikä se siis täytä vaatimusta, josta määrätään yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisessä alakohdassa, jota sovelletaan kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen alakohdan perusteella asian käsittelyyn ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja jonka mukaan kannekirjelmässä on oltava yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista.

(ks. 43 kohta)

3.     EY 230 artiklan viidennen kohdan sanamuodosta ilmenee, että päivä, jona asianomaisesta toimesta saadaan tieto, on kanteen nostoa koskevan määräajan alkamispäivän perusteena toissijainen toimen julkaisemispäivään tai sen tiedoksiantamispäivään verrattuna.

Vaikka on totta, että se, että toimien julkaiseminen on asianomaisen toimielimen vakiintunut käytäntö, vaikka se ei olekaan toimielimen toimien sovellettavuuden edellytys, on otettu yhteisöjen tuomioistuimessa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa huomioon sen päätelmän tekemiseksi, että kanteen nostoa koskeva määräaika alkaa kulua julkaisemispäivästä, tämän perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että tällaisen käytännön olemassaolo olisi välttämätön edellytys sille, että kanteen nostamista koskevan määräajan alkamispäivä määräytyy toimen julkaisemispäivän perusteella. Riidanalaisen toimen julkaiseminen on päinvastoin riittävä edellytys, ja vakiintuneen käytännön olemassaolo asianomaisella alalla ainoastaan vahvistaa tätä päätelmää.

(ks. 52, 58 ja 59 kohta)

4.     Se, että lämmöneristetuotteisiin, geotekstiileihin, kiinteisiin palonsammutusjärjestelmiin ja kipsiharkkoihin ja -laattoihin liittyvien standardien viitenumeroiden julkaisemisesta direktiivin 89/106 mukaisesti tehty päätös 2003/312 on luonteeltaan ja soveltamisalaltaan yleinen, ei sellaisenaan riitä sulkemaan pois yksityisen oikeussubjektin mahdollisuutta nostaa kyseistä päätöstä vastaan kumoamiskanne. Toimi, joka on yleisesti sovellettava, voi koskea luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä erikseen vain silloin, kun se vaikuttaa näihin henkilöihin näille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä erottuvat kaikista muista ja jonka perusteella nämä voidaan näin ollen yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle toimi on osoitettu.

Se, että henkilö osallistuu tavalla tai toisella yhteisön toimen antamiseen johtavaan menettelyyn, voi yksilöidä tämän henkilön kyseisen toimen osalta ainoastaan, jos sovellettavissa yhteisön säännöksissä on säädetty tietyistä tätä henkilöä koskevista menettelyllisistä takeista. Tämän osalta rakennusalan tuotteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 89/106, sellaisena kuin se on muutettuna, 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetut takeet on annettu Euroopan standardointikomitealle ja pysyvälle rakennusalan komitealle eikä niiden tietyille jäsenille tai niiden puheenjohtajalle henkilökohtaisesti. Jopa olettaen, että kantaja voi henkilökohtaisesti vedota tällaisiin menettelyllisiin takeisiin, näiden takeiden huomiotta jättämisestä seurannut mainitun kantajan maineeseen kohdistunut väitetty loukkaus ei voi sellaisenaan yksilöidä kantajaa EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen takeiden tavoitteena ei ole mainitussa säännöksessä tarkoitettujen komiteoiden jäsenten maineen turvaaminen, vaikka kyseessä olisi komitean puheenjohtaja, vaan ainoastaan lausunnon antaminen komission tai jäsenvaltion esittämästä jonkin yhdenmukaistetun standardin poistamista koskevasta vaatimuksesta.

(ks. 95, 96, 100, 101 ja 103 kohta)

5.     On totta, että yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat ottaneet tutkittavaksi yleisesti sovellettavia toimia vastaan nostettuja kumoamiskanteita silloin, kun ylemmänasteinen oikeussäännös on velvoittanut toimen antajan ottamaan huomioon kantajaosapuolen erityisaseman, koska sellaisten sopimusten olemassaolo, jotka kantaja on tehnyt ja joihin riidanalainen säädös vaikuttaa, voi eräissä tapauksissa muodostaa tällaisen erityisen tilanteen. Rakennusalan tuotteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 89/106, sellaisena kuin se on muutettuna, 5 artiklan 1 kohdassa ei kuitenkaan säädetä komissiolla olevasta velvollisuudesta ottaa huomioon kantajien tai jotain yhdenmukaistettua standardia vastaan vastalauseen esittäneen jäsenvaltion erityinen tilanne, vaan siinä todetaan ainoastaan se, mitä menettelyä on noudatettava silloin, kun tällainen vastalause on esitetty.

(ks. 116 ja 117 kohta)

6.     Sellaisten erityisten olosuhteiden olemassaolo, kuten yhdistyksen asema menettelyssä, joka on johtanut EY 230 artiklassa tarkoitetun toimen antamiseen, voi oikeuttaa sellaisen yhdistyksen nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisen, jonka jäseniä riidanalainen toimi ei koske suoraan ja erikseen, etenkin silloin, kun tämä toimi on vaikuttanut kyseisen yhdistyksen asemaan neuvottelijana.

Tämän osalta rakennusalan tuotteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetussa direktiivissä 89/106, sellaisena kuin se on muutettuna, ei säädetä, että komission on ennen mainitun direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan perustuvan päätöksen tekemistä noudatettava menettelyä, jonka yhteydessä kantajan kaltaiset kansalliset yhdistykset voisivat vedota mahdollisiin oikeuksiin tai edes oikeuteen tulla kuulluiksi. Tähän päätelmään ei myöskään vaikuta se neuvottelijan tai keskustelukumppanin asema, jossa toisen kantajan, joka on edellä mainitun kantajana olevan yhdistyksen jäsen, väitettiin olleen sen vuoksi, että hän osallistui menettelyyn. Tällaisen seikan perusteella − olettaen, että se on näytetty toteen − ei voida katsoa, että kantajalla on yhdistyksenä oma intressi kumoamiskanteen nostamiseen EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla. Asianomaisten yhdistysten nostaman kanteen tutkittavaksi ottaminen perustuu mainittujen yhdistysten asemaan neuvottelijana eikä niiden yksittäisen jäsenen yksilölliseen asemaan.

(ks. 131, 134, 140 ja 141 kohta)

7.     Kanteen aineellisten kysymysten tutkinnalla ei ole vaikutusta sen arviointiin, koskeeko riidanalainen toimi kantajia erikseen, vaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostaman kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä tarkastellaan erikseen EY 230 artiklan neljännen kohdan perusteella, ja tällaisella kanteella riitautetun päätöksen aineellista lainmukaisuutta valvotaan puolestaan EY 230 artiklan toisen kohdan perusteella.

Riidanalaisen päätöksen mahdollinen ilmeinen lainvastaisuus, olettaen että se on näytetty toteen, ei voi sillä perusteella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on EY 220 artiklan perusteella varmistettava se, että perustamissopimusta tulkittaessa ja sovellettaessa noudatetaan lakia, oikeuttaa tuomioistuimen tulkinnalla muuttamaan perustamissopimuksessa vahvistettua oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmää. Tällainen seikka ei missään tapauksessa oikeuta ottamaan tutkittavaksi sellaista luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostamaa kumoamiskannetta, joka ei täytä EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisia edellytyksiä.

(ks. 148 ja 149 kohta)

8.     Vaikka EY 230 artiklan neljännessä kohdassa vaadittua edellytystä, jonka mukaan toimen on koskettava henkilöä erikseen, on tulkittava tehokasta oikeussuojaa koskevan periaatteen valossa ottaen huomioon kaikki eri tekijät, joiden perusteella kantaja voidaan yksilöidä, kyseistä edellytystä, josta määrätään nimenomaisesti perustamissopimuksessa, ei voida tällaisella tulkinnalla poistaa ilman, että ylitettäisiin yhteisöjen tuomioistuimille perustamissopimuksessa myönnetty toimivalta. Kanteen nostamista koskevan mahdollisuuden mahdollinen puuttuminen, olettaen että se on näytetty toteen, ei siten voi oikeuttaa tuomioistuimen tulkinnalla muuttamaan perustamissopimuksessa vahvistettua oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmää. Missään tapauksessa se ei oikeuta ottamaan tutkittavaksi sellaista luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostamaa kannetta, joka ei täytä EY 230 artiklan neljännessä kohdassa asetettuja edellytyksiä.

(ks. 156 ja 157 kohta)

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kolmas jaosto)

25 päivänä toukokuuta 2004 (*)

Kumoamiskanne – Kanteen nostamisen määräaika – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Päätös – Lämmöneristeitä koskevat standardit – Tutkimatta jättäminen

Asiassa T‑264/03,

Jürgen Schmoldt, kotipaikka Dallgow‑Döberitz (Saksa),

Kaefer Isoliertechnik GmbH & Co. KG, kotipaikka Bremen (Saksa), ja

Hauptverband der Deutschen Bauindustrie eV, kotipaikka Berliini (Saksa),

edustajanaan asianajaja H.‑P. Schneider,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään K. Wiedner, avustajanaan asianajaja A. Böhlke, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana,

jossa kantajat vaativat lämmöneristetuotteisiin, geotekstiileihin, kiinteisiin palonsammutusjärjestelmiin ja kipsiharkkoihin ja ‑laattoihin liittyvien standardien viitenumeroiden julkaisemisesta neuvoston direktiivin 89/106/ETY mukaisesti 9 päivänä huhtikuuta 2003 tehdyn komission päätöksen 2003/312/EY (EYVL L 114, s. 50) 1 artiklan kumoamista kyseisen päätöksen liitteessä olevan taulukon 1 yhteydessä,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: puheenjohtaja J. Azizi sekä tuomarit M. Jaeger ja F. Dehousse,

kirjaaja: H. Jung,

on antanut seuraavan

määräyksen

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1       Rakennusalan tuotteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 21 päivänä joulukuuta 1988 annetussa neuvoston direktiivissä 89/106/ETY (EYVL 1989, L 40, s. 12), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivien 87/404/ETY (yksinkertaiset paineastiat), 88/378/ETY (lelujen turvallisuus), 89/106/ETY (rakennusalan tuotteet), 89/336/ETY (sähkömagneettinen yhteensopivuus), 89/392/ETY (koneet), 89/686/ETY (henkilönsuojaimet), 90/384/ETY (muut kuin itsetoimivat vaa’at), 90/385/ETY (aktiiviset implantoitavat lääkinnälliset laitteet), 90/396/ETY (kaasumaisia polttoaineita käyttävät laitteet), 91/263/ETY (telepäätelaitteet), 92/42/ETY (uudet nestemäisiä tai kaasumaisia polttoaineita käyttävät kuumavesikattilat) ja 73/23/ETY (tietyllä jännitealueella toimivat sähkölaitteet) muuttamisesta 22 päivänä heinäkuuta 1993 annetulla neuvoston direktiivillä 93/68/ETY (EYVL L 220, s. 1; jäljempänä direktiivi 89/106), pyritään muun muassa rakennusalan tuotteiden vapaata liikkuvuutta koskevien esteiden poistamiseen.

2       Direktiivin 89/106 1 artiklan 2 kohdan mukaan ”rakennusalan tuotteilla” tarkoitetaan tässä direktiivissä ”tuotteita, jotka valmistetaan käytettäviksi pysyvinä osina rakennuskohteissa mukaan lukien sekä talon‑ että maanrakennustyöt”.

3       Direktiivin 89/106 2 artiklan 1 kohdassa säädetään, että rakennusalan tuotteita voidaan saattaa markkinoille vain, jos ne sopivat suunniteltuun käyttöönsä eli jos ne ovat ominaisuuksiltaan sellaisia, että rakennuskohde, johon tuotteet liitetään, asennetaan, käytetään tai sijoitetaan, täyttää tietyt olennaiset vaatimukset, jos rakennuskohteeseen sovelletaan näitä vaatimuksia sisältäviä määräyksiä ja jos tämä kohde on suunniteltu ja rakennettu asianmukaisesti.

4       Direktiivin 89/106 3 artiklan 1 kohdan mukaan nämä olennaiset vaatimukset vahvistetaan tavoitteen luonteisina direktiivin 89/106 liitteessä I. Mainitut olennaiset vaatimukset koskevat rakennuskohteiden tiettyjä ominaisuuksia seuraavilla aloilla: mekaaninen lujuus ja vakavuus, paloturvallisuus, hygienia, terveys ja ympäristö, käyttöturvallisuus, meluntorjunta, energiansäästö ja lämmöneristys.

5       Direktiivissä 89/106 säädetään lisäksi yhteisön ”teknisten eritelmien” vahvistamisesta. Direktiivin 89/106 4 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että Euroopan standardointikomitea (jäljempänä CEN) tai Euroopan sähkötekniikan standardointikomitea voivat vahvistaa ”standardeja” tai ”teknisiä hyväksymisiä”, joita sovelletaan rakennusalan tuotteisiin. Näitä standardeja ja teknisiä hyväksymisiä kutsutaan yhdessä nimellä ”yhdenmukaistetut standardit”.

6       CEN/TC 88 on CEN:n lämmöneristetuotteista vastaava haara.

7       Yhdenmukaistetut standardit vahvistetaan komission toimeksiannosta teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22 päivänä kesäkuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY (EYVL L 204, s. 37) mukaisesti ja direktiivin 89/106 19 artiklassa tarkoitetun pysyvän rakennusalan komitean antaman lausunnon perusteella.

8       Kun Euroopan standardointijärjestöt ovat vahvistaneet tällaiset yhdenmukaistetut standardit, komissio julkaisee niiden viitenumerot Euroopan unionin virallisessa lehdessä direktiivin 89/106 7 artiklan 3 kohdan perusteella.

9       Tuotteiden, jotka ovat sellaisten kansallisten standardien mukaisia, joilla pannaan täytäntöön yhdenmukaistetut standardit, oletetaan olevan olennaisten vaatimusten mukaisia. Direktiivin 89/106 4 artiklan 2 kohdassa säädetään näin ollen, että rakennusalan tuotteiden on katsottava olevan käyttöön soveltuvia jos rakennuskohde niitä käytettäessä täyttää olennaiset vaatimukset, jos tämä kohde on suunniteltu ja rakennettu asianmukaisesti ja jos tuotteissa on CE‑merkintä. CE‑merkintä ilmaisee muun muassa, että rakennusalan tuotteet ovat niiden kansallisten standardien mukaisia, jotka vastaavat niitä yhdenmukaistettuja standardeja, joiden viitenumerot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

10     Direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa säädetään lopuksi jäsenvaltion mahdollisuudesta riitauttaa yhdenmukaistetut standardit, kun se katsoo, että ne eivät täytä olennaisia vaatimuksia. Tässä tilanteessa kyseinen jäsenvaltio saattaa asian pysyvän rakennusalan komitean käsiteltäväksi ja esittää samalla vastalauseensa perustelut. Pysyvä rakennusalan komitea antaa tällöin lausuntonsa kiireellisenä, ja komissio ilmoittaa tämän lausunnon perusteella ja direktiivillä 98/34 perustettua pysyvää komiteaa kuultuaan jäsenvaltioille, tuleeko kyseiset standardit poistaa Euroopan unionin virallisesta lehdestä.

 Riita-asian perustana olevat tosiseikat

11     CEN vahvisti 23.5.2001 kymmenen lämmöneristetuotteita koskevaa standardia, joiden numerot olivat EN 13162:2001–EN 13171:2001 (jäljempänä riidanalaiset standardit).

12     Riidanalaiset standardit julkaistiin 15.12.2001 Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä direktiivin 89/106 täytäntöönpanosta annetussa komission tiedonannossa (EYVL C 358, s. 9; jäljempänä 15.12.2001 annettu tiedonanto). Tässä tiedonannossa vahvistettiin, että riidanalaiset standardit tulisivat voimaan yhdenmukaistettuina standardeina 1.3.2002 lukien. Siinä kuitenkin vahvistettiin myös niin kutsuttu ”yhdenmukaistettujen standardien ja kansallisten teknisten eritelmien rinnakkaisuusjakso”, joka päättyi 1.3.2003.

13     Tämän saman tiedonannon toisessa alaviitteessä täsmennettiin lisäksi yhtäältä, että rinnakkaisuusjakson päättyessä rakennusalan tuotteiden vaatimustenmukaisuuden olettamuksen on perustuttava yhdenmukaistettuihin standardeihin ja toisaalta, että tämän jakson päättymispäivä on sama kuin ristiriidassa olevien kansallisten teknisten eritelmien lakkauttamispäivä.

14     Saksan liittotasavalta esitti 9.8.2002 päivätyllä kirjeellä direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastalauseen, joka koski muun muassa riidanalaisia standardeja. Saksan liittotasavalta väitti tässä vastalauseessa erityisesti, että riidanalaisten standardien perusteella ei voida olettaa, että rakennuskohteet, joissa tuotteita käytetään, vastaavat täysin olennaisia vaatimuksia.

15     Pysyvän rakennusalan komitean tilapäinen työryhmä toimitti 22.11.2002 kertomuksen, jossa todettiin, että se oli tutkinut muun muassa riidanalaisia standardeja ja laatinut tiettyjä suosituksia. Pysyvän rakennusalan komitean tilapäinen työryhmä korosti yhtäältä, että riidanalaisia standardeja voitaisiin todennäköisesti parantaa mutta että niiden soveltamista ei toisaalta ollut perusteltua lykätä CE‑merkinnän käytön osalta.

16     Direktiivillä 98/34 perustettu komitea kokoontui 28. ja 29.1.2003 ja antoi myönteisen lausunnon komission päätösluonnoksesta, jossa hylättiin Saksan liittotasavallan esittämä vastalause.

17     Komissio teki 9.4.2003 päätöksen 2003/312/EY lämmöneristetuotteisiin, geotekstiileihin, kiinteisiin palonsammutusjärjestelmiin ja kipsiharkkoihin ja ‑laattoihin liittyvien standardien viitenumeroiden julkaisemisesta direktiivin 89/106 mukaisesti (EUVL L 114, s. 50), ja kyseisessä päätöksessä se hylkäsi Saksan liittotasavallan mainitun direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti esittämän vastalauseen (jäljempänä riidanalainen päätös).

18     Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä muun muassa, että niiden tietojen perusteella, jotka saatiin kuulemalla CEN:ä ja pysyvään rakennusalan komiteaan ja direktiivillä 98/34 perustettuun komiteaan kuuluvia kansallisia viranomaisia, ei saatu näyttöä, jonka perusteella voitaisiin osoittaa, että Saksan liittotasavallan väittämä vaara on perusteltu. Komissio katsoo näin ollen riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, että mainitun päätöksen liitteessä olevassa taulukossa 1 esitettyjä riidanalaisia standardeja ei poisteta Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistusta standardien luettelosta.

19     Riidanalainen päätös julkaistiin 8.5.2003 Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

20     Saksan liittotasavalta pyysi pysyvältä rakennusalan komitealta asiakirja-aineistosta ilmenemättömänä päivänä riidanalaisten standardien ja kansallisten standardien rinnakkaisuusjakson pidentämistä 31.12.2003 saakka.

21     Mainittu pidentämistä koskeva pyyntö hylättiin 13. ja 14.5.2003 pidetyssä pysyvän rakennusalan komitean 57. kokouksessa. Tässä samassa kokouksessa päätettiin kuitenkin, että riidanalaisten standardien ja kansallisten standardien rinnakkaisuusjaksoa pidennettäisiin taannehtivasti 13.5.2003 saakka.

22     Riidanalaiset standardit julkaistiin uudelleen 22.5.2003 Euroopan unionin virallisessa lehdessä direktiivin 89/106 täytäntöönpanoon liittyvässä komission tiedonannossa (EUVL C 120, s. 17) samanaikaisesti kuin riidanalaisten standardien ja kansallisten standardien rinnakkaisuusjakson uusi päättymispäivä (jäljempänä 22.5.2003 annettu tiedonanto).

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

23     Kantajat J. Schmoldt (jäljempänä ensimmäinen kantaja), Kaefer Isoliertechnik GmbH & Co. KG (jäljempänä toinen kantaja) ja Hauptverband der Deutschen Bauindustrie eV (jäljempänä kolmas kantaja) nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 28.7.2003 toimittamallaan kannekirjelmällä käsiteltävänä olevan riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteen. Ensimmäinen kantaja on komitean CEN/TC 88 puheenjohtaja, pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäsen ja kolmannen kantajan johtaja. Toinen kantaja on lämmöneristetuotteita käyttävä saksalainen yritys ja kolmannen kantajan jäsen. Kolmas kantaja on Saksan rakennusteollisuuden etuja ajava yhdistys.

24     Kantajat toimittivat samana päivänä erillisellä asiakirjalla EY 243 artiklaan perustuvan välitoimihakemuksen, jossa ne vaativat välitoimista päättävää tuomaria määräämään komission pidentämään kansallisten standardien ja riidanalaisten standardien rinnakkaisuusjaksoa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka.

25     Komissio esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 27.8.2003 toimittamallaan asiakirjalla oikeudenkäyntiväitteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan perusteella. Kantajat esittivät oikeudenkäyntiväitettä koskevat huomautuksensa 20.10.2003.

26     Fachvereinigung Mineralfaserindustrie eV toimitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 25.11.2003 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen vastaajan vaatimuksia.

27     Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hylkäsi 28.11.2003 antamallaan määräyksellä (asia T‑264/03 R, Schmoldt ym. v. komissio, määräys 28.11.2003, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) kantajien esittämän välitoimihakemuksen.

28     Kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–       kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kyseisen päätöksen liitteessä olevan taulukon 1 yhteydessä siten, että 15.12.2001 ja 22.5.2003 annetut tiedonannot poistetaan Euroopan unionin virallisesta lehdestä ja

–       velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29     Komissio vaatii oikeudenkäyntiväitteessään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–       jättää kanteen tutkimatta ja

–       velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

30     Työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi asianosaisen vaatimuksesta ratkaista oikeudenkäyntiväitteen käsittelemättä itse pääasiaa. Saman artiklan 3 kohdan mukaan asian jatkokäsittely on suullinen, ellei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toisin päätä. Käsiteltävänä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo saaneensa asiakirja-aineistosta riittävät tiedot voidakseen ratkaista komission esittämän hakemuksen ilman suullista käsittelyä.

31     Komissio väittää oikeudenkäyntiväitteessään ensinnäkin, että käsiteltävänä oleva kanne on nostettu liian myöhään, ja toiseksi, ettei asia koske kantajia EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla erikseen.

32     Aluksi on kuitenkin täsmennettävä kanteen kohde, koska asianosaiset ovat riitauttaneet sen.

 Kanteen kohde

 Asianosaisten lausumat

33     Komissio väittää, ettei riidan kohdetta voida laajentaa 15.12.2001 ja 22.5.2003 annettuihin tiedonantoihin, koska niiden poistaminen seuraa väistämättä ja epäsuorasti kanteesta mutta ei ole sen kohde, joka puolestaan on yksinomaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kumoamista koskeva vaatimus.

34     Kantajien mukaan käsiteltävänä olevan kanteen kohteena on 15.12.2001 julkaistujen riidanalaisten standardien poistaminen, mukaan luettuna sen 22.5.2003 annetun tiedonannon poistaminen, jolla komissio vahvistaa kansallisten ja yhteisön standardien rinnakkaisuusjakson päättymisajankohdaksi 13.5.2003.

35     Kantajat toteavat, että kanteen kohteena on ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 1 artikla saman päätöksen liitteessä olevan taulukon 1 yhteydessä, ja kyseisellä päätöksellä komissio on hylkäämällä Saksan liittotasavallan direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan nojalla esittämän vastalauseen päättänyt, ettei riidanalaisia standardeja poisteta Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistujen standardien luettelosta.

36     Kantajat korostavat tämän jälkeen kuitenkin, että komissio julkaisi riidanalaiset standardit uudelleen 22.5.2003 annetussa tiedonannossa, jolloin 15.12.2001 annettu ensimmäinen tiedonanto kävi merkityksettömäksi.

37     Kantajat toteavat, että 15.12.2001 annettu tiedonanto mainittiin kanteessa selvyyden vuoksi. Jos riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteen menestyessä olisi vaadittu ainoastaan 22.5.2003 annettuun tiedonantoon sisältyvien standardien poistamista, olisi saatettu katsoa, ettei kyseinen poistaminen koske 15.12.2001 annettua tiedonantoa ja että siihen sisältyvät standardit olisivat edelleen oikeudellisesti sitovia.

38     Kantajat katsovat, ettei 22.5.2003 annettu tiedonanto ole ainoastaan riidanalaisen päätöksen oikeudellinen seuraus vaan myös direktiivin 89/106 7 artiklan 3 kohdassa vaadittua julkaisemista koskeva uusi täytäntöönpano.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

39     On syytä huomauttaa, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan mukaan komissio on päättänyt, ettei mainitun päätöksen liitteessä olevassa taulukossa 1 esitettyjä riidanalaisia standardeja poisteta 15.12.2001 annetussa tiedonannossa julkaistujen standardien luettelosta.

40     On selvää, että 22.5.2003 annetussa tiedonannossa julkaistu luettelo on riidanalaisten standardien osalta sama kuin riidanalaisen päätöksen liitteessä ja 15.12.2001 annetussa tiedonannossa julkaistu luettelo, lukuun ottamatta mainittujen standardien ja kansallisten standardien rinnakkaisuusjakson päättymisajankohdan muuttamista.

41     Tässä tilanteessa kantajien nostama kanne – sikäli kuin niiden tarkoituksena on saada 22.5.2003 annettu tiedonanto kumotuksi siltä osin kuin siinä julkaistaan uudelleen riidanalaiset standardit – on yhteneväinen niiden riidanalaisen päätöksen 1 artiklaa koskevan kumoamisvaatimuksen kanssa, ja se tutkitaan näin ollen tässä yhteydessä.

42     Jos kantajat vaatisivat tässä yhteydessä 15.12.2001 ja 22.5.2003 annettujen tiedonantojen poistamista Euroopan unionin virallisesta lehdestä siinä tapauksessa, että riidanalaisen päätöksen 1 artikla kumotaan, tämä vaatimus olisi kuitenkin jätettävä tutkimatta. Oikeuskäytännön mukaan yhteisöjen tuomioistuinten tehtäviin niiden suorittaman laillisuusvalvonnan yhteydessä ei kuulu tuomion täytäntöönpanoa koskevien määräysten antaminen toimielimille. EY 233 artiklan mukaan sen toimielimen, jonka toimi on kumottu, on toteutettava yhteisön tuomioistuimen kumoamistuomion täytäntöönpanemiseksi tarvittavat toimenpiteet (ks. erityisesti asia C‑353/01 P, Mattila v. neuvosto ja komissio, tuomio 22.1.2004, 15 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia T‑372/02, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, määräys 15.10.2003, 48 ja 49 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

43     Lisäksi jos kantajien tarkoituksena on riitauttaa 22.5.2003 annetun tiedonannon mukainen riidanalaisten standardien ja kansallisten standardien rinnakkaisuusjakson päättymispäivän muuttaminen, on todettava, että niiden kanteessa todetaan tältä osin ainoastaan, että mainitulla tiedonannolla ”ei ole oikeudellista perustaa eikä perusteluja”. On pakko todeta, että tämänkaltainen abstrakti lausuma, jossa ei selvästi ilmaista, mistä kanteen perustana oleva kanneperuste muodostuu, ei täytä vaatimusta, josta säädetään yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisessä alakohdassa, jota sovelletaan kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen alakohdan perusteella, sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, jonka mukaan kannekirjelmässä on oltava yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista (asia T‑293/01, Ineichen v. komissio, tuomio 5.3.2003, 84 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, sekä asia T‑385/00, Seiller v. EIP, tuomio 17.6.2003, 40 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Kanne on näin ollen jätettävä tutkimatta myös tältä osin.

44     Käsiteltävänä olevaa kannetta on näin ollen tutkittava ainoastaan siltä osin kuin kantajat vaativat riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kumoamista.

 Onko kanne nostettu liian myöhään

 Asianosaisten lausumat

45     Komissio muistuttaa, että oikeuskäytännön mukaan päivä, jona säädöksestä saadaan tieto, on kanteen nostoa koskevan määräajan alkamispäivän perusteena toissijainen säädöksen julkaisemispäivään tai sen tiedoksiantamispäivään verrattuna (asia C‑122/95, Saksa v. neuvosto, tuomio 10.3.1998, Kok. 1998, s. I‑973, 35 kohta). Näin on erityisesti siinä tapauksessa, että säädöksen julkaiseminen on vakiintunut käytäntö, koska kantaja voi tällöin perustellusti luottaa siihen, että säädös julkaistaan (em. asia Saksa v. neuvosto, tuomion 37 kohta).

46     Tässä asiassa tiedon saaminen riidanalaisesta päätöksestä ei ollut kuitenkaan tällä tavalla toissijainen tapahtuma, koska sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä ei ollut säädetty. Kyseistä päätöstä koskevan kanteen nostamisen määräaika alkoi näin ollen komission mukaan muodollisesti kulumaan sinä päivänä, jolloin kantajat saivat siitä tiedon, eikä sen julkaisemispäivänä. Tämä seikka estää näin ollen soveltamasta työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohtaa, jossa määrätään, että jos määräaika, jota sovelletaan toimielinten antamia säädöksiä vastaan nostettaviin kanteisiin, alkaa kulua säädöksen julkaisemisesta, määräajan lasketaan alkavan kulua säädöksen julkaisemista Euroopan unionin virallisessa lehdessä seuraavan neljännentoista päivän päätyttyä.

47     Komissio katsoo, että koska riidanalainen päätös, joka tehtiin 9.4.2003, julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.5.2003, kantajat saivat siitä tiedon viimeistään kyseisenä päivänä. Pääasian kanne, joka nostettiin 28.7.2003, nostettiin näin ollen kymmenen päivää liian myöhään jopa työjärjestyksessä pitkien etäisyyksien vuoksi annettu määräaika huomioon ottaen.

48     Kantajat katsovat, että kannetta ei nostettu liian myöhään.

49     Kantajat huomauttavat tässä kohdin, että komissio ei kiistä sitä, että riidanalaista päätöstä ei annettu tiedoksi kantajille. Kantajat toteavat saaneensa tiedon kyseessä olevasta päätöksestä vasta, kun se julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.5.2003. Koska nyt käsiteltävänä oleva kanne nostettiin 28.7.2003, työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohdassa määrättyä kahden kuukauden pituista määräaikaa, jonka lasketaan alkavan kulua julkaisemista seuraavan neljännentoista päivän päätyttyä, on näin ollen noudatettu pitkien etäisyyksien vuoksi annettu kymmenen päivän määräaika huomioon ottaen.

50     Kantajien mukaan ei ole olemassa sellaista yhteisön toimielinten toimenpiteen tai päätöksen tosiasiallista julkaisemista, josta työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohdassa määrätty määräaika ei alkaisi kulua.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

51     EY 230 artiklan viidennen kohdan mukaan tässä artiklassa tarkoitettu kanne on pantava vireille kahden kuukauden kuluessa säädöksen julkaisemisesta tai siitä, kun se on annettu kantajalle tiedoksi, taikka jollei säädöstä ole julkaistu tai annettu tiedoksi, kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kantaja on saanut siitä tiedon.

52     Oikeuskäytännön mukaan jo tämän määräyksen sanamuodosta seuraa, että päivä, jona asianomaisesta toimesta saadaan tieto, on kanteen nostoa koskevan määräajan alkamispäivän perusteena toissijainen toimen julkaisemispäivään tai sen tiedoksiantamispäivään verrattuna (edellä 45 kohdassa mainittu asia Saksa v. neuvosto, tuomion 35 kohta ja asia T‑296/97, Alitalia v. komissio, tuomio 12.12.2000, Kok. 2000, s. II‑3871, 61 kohta).

53     Koska käsiteltävänä olevassa asiassa päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.5.2003, kanteen nostamisen määräaika alkoi kantajien osalta kulua juuri viimeksi mainitun päivän perusteella eikä sen päivän perusteella, jona kantajat ovat voineet saada päätöksestä tiedon.

54     Työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohdan perusteella jos määräaika alkaa kulua riidanalaisen päätöksen julkaisemisesta, määräajan lasketaan alkavan kulua säädöksen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä seuraavan neljännentoista päivän päätyttyä.

55     Toisin kuin komissio väittää, mainittua lisämääräaikaa ei voida jättää soveltamatta sillä perusteella, että koska riidanalaisen päätöksen julkaiseminen ei ole pakollista eikä se ole toimielimen vakiintunut käytäntö, julkaisemispäivää ei voitaisi ottaa huomioon sellaisenaan vaan ainoastaan riidanalaisen päätöksen tiedoksisaantipäivänä.

56     Edellä 45 kohdassa mainitussa asiassa Saksa vastaan neuvosto annetusta tuomiosta näet seuraa, että päivä, jona säädöksestä saadaan tieto, on kanteen nostoa koskevan määräajan alkamispäivän perusteena toissijainen säädöksen julkaisemispäivään verrattuna. Tämän perusteella koska riidanalainen päätös on tosiasiallisesti julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, päätöksen tiedoksisaantipäivää koskeva peruste on jo tästä syystä hylättävä, eikä sitä näin ollen voida soveltaa.

57     Lisäksi koska EY 230 artiklan mukainen kanteen nostoa koskeva määräaika on säädetty oikeudellisten tilanteiden selkeyden ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi sekä oikeushallinnon taholta tapahtuvan syrjinnän ja mielivaltaisen kohtelun estämiseksi (asia 152/85, Misset v. neuvosto, tuomio 15.1.1987, Kok. 1987, s. 223, 11 kohta; asia C‑246/95, Coen, tuomio 23.1.1997, Kok. 1997, s. I‑403, 21 kohta ja yhdistetyt asiat T‑121/96 ja T‑151/96, Mutual Aid Administration Services v. komissio, tuomio 18.9.1997, Kok. 1997, s. II‑1355, 38 kohta), mainitun määräajan alkamispäivän määräytyminen ei voi olla riippuvainen asianomaisen toimielimen käytännön vakiintuneisuudesta.

58     Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä tosin ilmenee, että se, että toimien julkaiseminen on asianomaisen toimielimen vakiintunut käytäntö, vaikka se ei olekaan toimielimen toimien sovellettavuuden edellytys, on otettu yhteisöjen tuomioistuimessa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa huomioon todettaessa sitä, että kanteen nostoa koskeva määräaika alkaa kulua julkaisemispäivästä ja että kantaja voi tämänkaltaisessa tapauksessa perustellusti luottaa säädöksen julkaisemiseen (edellä 45 kohdassa mainittu asia Saksa v. neuvosto, tuomion 36–38 kohta ja edellä 52 kohdassa mainittu asia Alitalia v. komissio, tuomion 62 kohta).

59     Tämän perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että tällaisen käytännön olemassaolo olisi välttämätön edellytys sille, että kanteen nostamista koskevan määräajan alkamispäivä määräytyy toimen julkaisemispäivän perusteella. Oikeuskäytännöstä seuraa päinvastoin, että riidanalaisen toimen julkaiseminen on tältä osin riittävä edellytys, ja että vakiintuneen käytännön olemassaolo asianomaisella alalla ainoastaan vahvistaa tätä päätelmää (ks. vastaavasti asia T‑11/95, BP Chemicals v. komissio, tuomio 15.9.1998, Kok. 1998, s. II‑3235, 49 kohta; asia T‑123/97, Salomon v. komissio, tuomio 6.10.1999, Kok. 1999, s. II‑2925, 43 kohta ja asia T‑190/00, Regione Siciliana v. komissio, tuomio 27.11.2003, 30 ja 31 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Tässä kohdin on syytä huomauttaa, että yksityisten oikeussubjektien kanneoikeutta koskevia perustamissopimuksen määräyksiä ei saa tulkita suppeasti (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197 ja erityisesti s. 222, Kok. Ep. I, s. 181).

60     Lisäksi on syytä huomauttaa, että työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohdassa määrättyä neljäntoista päivän lisämääräaikaa sovelletaan artiklan sanamuodon mukaan ”jos määräaika, jota sovelletaan toimielinten antamia säädöksiä vastaan nostettaviin kanteisiin, alkaa kulua säädöksen julkaisemisesta” eikä ainoastaan jos mainittu julkaiseminen on säädöksen sovellettavuuden kannalta pakollista tai jos se on asianomaisen toimielimen vakiintunut käytäntö.

61     Komissio on näin ollen väärässä katsoessaan, että työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohta ei ole sovellettavissa käsiteltävänä olevassa asiassa.

62     Näin ollen on katsottava, että koska käsiteltävänä oleva kanne, joka on nostettu 28.7.2003, on nostettu työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohdassa määrätty neljäntoista päivän määräaika ja saman artiklan 2 kohdassa määrätty pitkien etäisyyksien vuoksi annettu kymmenen päivän määräaika huomioon ottaen kahden kuukauden kuluessa päätöksen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.5.2003, komission esittämä oikeudenkäyntiväite, joka perustuu siihen, että kanne on nostettu liian myöhään, on näin ollen hylättävä.

 Koskeeko riidanalainen päätös kantajia erikseen

 Asianosaisten lausumat

63     Komissio väittää, että riidanalainen päätös ei koske kantajia erikseen.

64     Tässä kohdin komissio väittää lähinnä, että ensimmäinen kantaja ei nostanut kannettaan CEN/TC 88:n virallisena edustajana, vaan omissa nimissään, että vaikka riidanalainen päätös koskee toista kantajaa suuresti, se ei kuitenkaan koske sitä erikseen, ja lopuksi että kolmannen kantajan asiavaltuus ei voi perustua toisen kantajan, jota riidanalainen päätös ei koske erikseen, asiavaltuuteen eikä pelkästään siihen, että se osallistui Saksan liittotasavallan direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti esittämän vaatimuksen valmisteluun.

65     Kantajat katsovat, että riidanalainen päätös koskee niitä erikseen.

66     Kantajat väittävät ensiksi, että koska käsiteltävänä oleva kanne on selvästi perusteltu, komissio syyllistyy oikeudenkäyntiväitteen esittäessään oikeuden väärinkäyttöön.

67     Tässä kohdin kantajat huomauttavat, että 1.2.2003 voimaan tulleen Nizzan sopimuksen myötä oikeusvaltion periaatteesta on tullut Euroopan unionin nimenomainen perusta (EU 6 artikla). Lisäksi Nizzassa 7.12.2000 julistetussa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (EYVL C 364, s. 1) todetaan jokaisella olevan oikeus siihen, että unionin toimielimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa (41 artikla), ja että jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa (47 artikla).

68     Tässä yhteydessä kantajat korostavat, että myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensisijaisena tehtävänä on EY 220 artiklan nojalla varmistaa, että EY:n perustamissopimusta tulkittaessa ja sovellettaessa noudatetaan lakia.

69     Kantajat katsovat, että komissio vaatii riidanalaisella päätöksellä selvästi menettely‑ ja muotomääräyksiä rikkomalla sellaisten eurooppalaisten standardien soveltamista, jotka sisältämiensä lukuisten virheiden, sisäisten ristiriitaisuuksien ja aukkojen vuoksi tekevät yhtenäisen soveltamisen Euroopan unionissa mahdottomaksi.

70     Toiseksi kantajat väittävät, että koska heillä ei ole mitään muuta – teoreettistakaan – mahdollisuutta saattaa riidanalaista yleisesti sovellettavaa yhteisön säädöstä tuomioistuinten valvottavaksi, ne voivat toteuttaa oikeutensa tehokkaaseen oikeussuojaan ainoastaan nostamalla EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisen yksityisen kanteen, ja tämän mahdollistamiseksi on katsottava, että päätös koskee niitä erikseen.

71     Tässä kohdin kantajat täsmentävät, että ne voivat riitauttaa riidanalaisen päätöksen ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, koska kanteen nostaminen kansallisissa tuomioistuimissa ei esillä olevassa asiassa ole mahdollista.

72     Jos yleisesti sovellettava yhteisön säädös koskee luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan ja jos kaikki muut tehokkaan oikeussuojan muodot kyseistä säädöstä vastaan ovat EY 230 artiklan neljättä kohtaa lukuun ottamatta objektiivisesti katsoen poissuljettuja joko sen vuoksi, että yhteisön oikeudessa ei ole asianomaisen tilanteen osalta säädetty mitään oikeussuojakeinoa tai menettelyä, tai sen vuoksi, että kyseinen säädös on luonteeltaan sellainen, ettei se kuulu jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivaltaan eikä vastaavanlaista oikeussuojakeinoa voida luoda kansallisia menettelysäännöksiä muuttamalla, asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto 25.7.2002 annetusta yhteisöjen tuomioistuimen tuomiosta (asia C‑50/00 P, Kok. 2002, s. I‑6677) seuraa, että yksityisen nostamaa kannetta ei tämänkaltaisissa poikkeuksellisissa tapauksissa saa jättää tutkimatta sillä perusteella, että säädös ei koske kantajaa erikseen. Kantajat toteavat näin ollen, että yhteisön säädöksen on katsottava koskevan erikseen jokaista, joka voi väittää kyseisen toimen vaikuttavan suoraan hänen oikeuksiinsa tai hänen oikeudellisesti suojattuihin etuihinsa, jos asianomaisella henkilöllä ei kyseisen säädöksen luonteen takia ole käytettävissään muuta oikeussuojakeinoa edes yritettäessä tulkita tai muuttaa kansallista lainsäädäntöä tämän suuntaisesti.

73     Kantajien mukaan tällaisten kanteiden tutkittavaksi ottamisesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ei seuraa sen edellytyksen häviäminen, jonka mukaan asian täytyy koskea kantajaa erikseen, vaan se sitä vastoin osoittaa mainitun edellytyksen tuoman hyödyn ja merkityksen. Tutkittavaksi ottaminen on kantajien mukaan tärkeää nimenomaan tilanteissa, joissa sellainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jota jokin yhteisön toimenpide koskee suoraan, ei voi muulla tavoin saada oikeussuojaa sellaisista syistä, joita ei kyseinen henkilö, asianomainen jäsenvaltio eivätkä sen tuomioistuimet voi objektiivisesti muuttaa.

74     Kantajat katsovat, että ainoastaan tämä vaihtoehto turvaa tosiasiallisesti tehokkaan oikeussuojan toteutumisen Euroopan tasolla sekä täysin kattavan oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmän, jonka tarkoituksena on antaa toimielinten toimiin kohdistuva laillisuusvalvonta tuomioistuimen tehtäväksi, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä 72 kohdassa mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto annetun tuomion 39 ja 40 kohdassa.

75     Kolmanneksi kantajat väittävät, että riidanalainen päätös koskee niitä kaikkia erikseen.

76     Ensimmäisen kantajan osalta kantajat toteavat yhtäältä, ettei hän osallistunut CEN/TC 88:n puheenjohtajana riidanalaisen päätöksen tekemiseen pysyvän rakennusalan komitean tilapäisessä työryhmässä riidanalaisten standardien osalta, ja toisaalta, että hänen osallistumisensa pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän kertomukseen oli näennäistä.

77     Kantajat toteavat tältä osin, että tilapäisen työryhmän oli määrä antaa asiantuntijanlausunto vastalauseesta, jonka Saksan liittotasavalta oli esittänyt direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan perusteella, mutta ettei mainittu komitea todellisuudessa edes kokoontunut. Kantajien mukaan komissio kuitenkin esitti mainitun tilapäisen työryhmän tätä asiaa koskevan kertomuksen ja antoi virheellisesti ymmärtää, että CEN/TC 88 oli sen hyväksynyt, vaikka asiaa ei todellisuudessa ollut saatettu sen käsiteltäväksi.

78     Kantajat väittävät tätä taustaa vasten, että jos CEN/TC 88 olisi säännöllisesti osallistunut pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän kertomukseen, menettely olisi koskenut ensimmäistä kantajaa suoraan CEN/TC 88:n puheenjohtajana. Kantajat korostavat lisäksi, että ensimmäinen kantaja oli nimitetty pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäseneksi ja että hän oli mainitun ryhmän jäsenistä ainoa, joka saattoi antaa CEN/TC 88:n mahdollisia kannanottoja koskevia tietoja.

79     Ensimmäisellä kantajalla on kantajien mukaan näin ollen asiavaltuus nostaa kanne riidanalaista päätöstä vastaan sikäli kuin hänen menettelyllisiä oikeuksiaan on loukattu ja tämän lisäksi myös siltä osin kuin CEN/TC 88:n väitetty kuuleminen on vahingoittanut hänen mainettaan kansainvälisesti tunnettuna lämmöneristetuotteiden standardoinnin asiantuntijana, mikä tästä syystä loukkaa hänen henkilökohtaisia oikeuksiaan.

80     Kantajat toteavat lisäksi, että ensimmäinen kantaja on kolmannen kantajan ”kuumuudelta, kylmyydeltä, melulta ja tulipaloilta suojaavista eristeistä” vastaavan liittovaltion teknisen yksikön johtaja.

81     Toisen kantajan osalta kantajat toteavat, että koska se on merkittävä lämmöneristetuotteiden käyttäjä Saksassa, missä se on merkittävin käyttäjä, ja Euroopassa, missä se on toiseksi merkittävin käyttäjä, riidanalaisella päätöksellä on huomattavia vaikutuksia kantajan voimassa oleviin sopimuksiin, eikä siinä oteta huomioon kantajan oikeudellisia erityisvelvoitteita. Toinen kantaja on kantajien mukaan joutunut Saksan lainsäädännön ja yhteisön lainsäädännön väliseen normatiiviseen konfliktitilanteeseen. Lisäksi sen asiakkaat saattavat vaatia sen vahvistamien takuiden toteuttamista. Tästä seuraa, että toinen kantaja on merkittävästi huonommassa asemassa muissa jäsenvaltioissa toimiviin kilpailijoihinsa nähden. Lisäksi EY 95 artiklan 3 kohdan nojalla erityisesti valmistusaineiden käyttäjien, joiden on turvattava se, että valmistus tapahtuu asianmukaisesti, tehtävänä on toteuttaa suojelun korkea taso ympäristönsuojelun ja kuluttajansuojan alalla.

82     Lisäksi toinen kantaja on kantajien mukaan kolmannen kantajan ”kuumuudelta, kylmyydeltä, melulta ja tulipaloilta suojaavista eristeistä” vastaavan liittovaltion teknisen yksikön jäsenenä osallistunut ratkaisevasti yhteisön yhdenmukaistamistoimenpiteitä valmistelevan saksalaiskomitean päätökseen esittää direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastalause riidanalaisista standardeista.

83     Kolmannen kantajan osalta kantajat korostavat, että tämä on yhtäältä jäsenenä kansallisissa standardointikomiteoissa ja osallistuu tästä syystä suoraan CEN/TC 88:n toimintaan ja toisaalta jäsenenä yhteisön yhdenmukaistamistoimenpiteitä valmistelevassa saksalaiskomiteassa, jossa toimivaltainen saksalainen ministeri ratkaisee kansallisella tasolla kannan, jota kolmas kantaja puolustaa pysyvässä rakennusalan komiteassa.

84     Kantajien mukaan kolmannella kantajalla ei ole enää riidanalaisen päätöksen vuoksi mahdollisuutta edustamiensa yritysten nimissä puoltaa lämmöneristetuotteita koskevien yhteisön standardien uutta mallia tai edes näiden standardien parantamista. Vaikka katsottaisiinkin, etteivät kolmannen kantajan edustamat yritykset siirrä sille asiavaltuuttaan, asia koskee sitä erikseen, koska eräs sen johtajista – ensimmäinen kantaja – on suoraan osallistunut riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneeseen menettelyyn. Kantajien mukaan ensimmäinen kantaja, joka on CEN/TC 88:n puheenjohtaja, korosti kuitenkin 28.11.2002 komissiolle osoittamassaan kirjeessä, ettei hän ole vaatinut ainoastaan pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäsenenä vaan myös kolmannen kantajan ”kuumuudelta, kylmyydeltä, melulta ja tulipaloilta suojaavista eristeistä” vastaavan liittovaltion teknisen yksikön johtajana saada osallistua säännöllisesti kyseisen elimen toimintaan. Koska kantajien mukaan ensimmäinen kantaja ei tilapäisen työryhmän jäsenenä ja kolmannen kantajan johtajana ole ainoastaan käynyt neuvotteluja komission kanssa, vaan komission olisi pitänyt pyytää hänet osallistumaan henkilökohtaisesti erityiseen muodolliseen menettelyyn, on kolmas kantaja katsottava yhdistykseksi, jota riidanalainen päätös koskee suoraan ja erikseen.

85     Näillä perusteilla kantajat katsovat, että niillä on asiavaltuus käsiteltävänä olevan kanteen nostamiseen.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

86     EY 230 artiklan neljännessä kohdassa määrätään, että ”luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi – – nostaa kanteen hänelle osoitetusta päätöksestä tai päätöksestä, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena tai toiselle henkilölle osoitettuna päätöksenä, koskee ensin mainittua henkilöä suoraan ja erikseen”.

87     Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetus on erotettava päätöksestä sen perusteella, onko kysymyksessä yleisesti sovellettava säädös (asia C‑10/95 P, Asocarne v. neuvosto, määräys 23.11.1995, Kok. 1995, s. I‑4149, 28 kohta; asia C‑87/95 P, CNPAAP v. neuvosto, määräys 24.4.1996, Kok. 1996, s. I‑2003, 33 kohta; asia T‑114/96, Biscuiterie‑confiserie LOR ja Confiserie du Tech v. komissio, määräys 26.3.1999, Kok. 1999, s. II‑913, 26 kohta ja asia T‑45/02, DOW AgroSciences v. parlamentti ja neuvosto, määräys 6.5.2003, 31 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

88     Toimi on yleisesti sovellettava, jos sitä sovelletaan objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin ja jos sen oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyihin henkilöryhmiin (asia T‑482/93, Weber v. komissio, tuomio 10.7.1996, Kok. 1996, s. II‑609, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89     Tässä kohdin on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että niiden taloudellisten toimijoiden henkilöllisyys, joihin kyseisiä toimia sovelletaan, oli komission tiedossa säädösten hyväksymisajankohtana, ei riitä kyseenalaistamaan niiden asetuksenluonteisuutta, jos on selvää, että toimea sovelletaan sen tarkoituksen mukaisesti siinä objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella (asia C‑309/89, Codorniu v. neuvosto, tuomio 18.5.1994, Kok. 1994, s. I‑1853, 18 kohta; yhdistetyt asiat T‑480/93 ja T‑483/93, Antillean Rice Mills ym. v. komissio, tuomio 14.9.1995, Kok. 1995, s. II‑2305, 65 kohta ja asia T‑154/02, Villiger Söhne v. neuvosto, määräys 30.4.2003, 49 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

90     Tässä asiassa riidanalainen päätös on osoitettu jäsenvaltioille ja siinä hylätään erään jäsenvaltion vaatimus siitä, että tietyt direktiivin 89/106 mukaisesti annetut yhdenmukaistetut standardit poistettaisiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistusta standardiluettelosta.

91     Direktiivin 89/106 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti rakennusalan tuotteiden on oletettava olevan käyttöön soveltuvia ja ne voidaan näin ollen saattaa markkinoille Euroopan unionissa niiden kansallisten standardien perusteella, joilla yhdenmukaistetut standardit pannaan täytäntöön ja joiden viitenumerot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

92     Direktiivin 89/106 mukaisesti vahvistettujen yhdenmukaistettujen standardien tavoitteena on siis määritellä niiden tuotteiden ominaisuudet, joita taloudelliset toimijat voivat myydä ja ostaa. Ne vaikuttavat näin ollen etenkin kaikkiin Euroopan unionin rakennusalan tuotteiden valmistajiin ja käyttäjiin.

93     Riidanalaista päätöstä, jolla hylätään yhdenmukaistettujen standardien poistamista koskeva vaatimus, sovelletaan siten sinällään objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin ja sen oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyihin henkilöryhmiin, toisin sanoen etenkin kaikkiin Euroopan unionin rakennusalan tuotteiden valmistajiin ja käyttäjiin.

94     Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös on luonteeltaan ja soveltamisalaltaan yleinen.

95     Se, että riidanalainen päätös on luonteeltaan ja soveltamisalaltaan yleinen, ei kuitenkaan sellaisenaan riitä sulkemaan pois yksityishenkilön mahdollisuutta nostaa kyseistä päätöstä vastaan kumoamiskanne (asia C‑358/89, Extramet Industrie v. neuvosto, tuomio 16.5.1991, Kok. 1991, s. I‑2501, 13 kohta; edellä 89 kohdassa mainittu asia Codorniu v. neuvosto, tuomion 19 kohta; edellä 89 kohdassa mainittu asia Antillean Rice Mills ym. v. komissio, tuomion 66 kohta; asia T‑167/02, Établissements Toulorge v. parlamentti ja neuvosto, määräys 21.3.2003, 26 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja edellä 89 kohdassa mainittu asia Villiger Söhne v. neuvosto, tuomion 40 kohta).

96     Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan säännös, joka on yleisesti sovellettava, voi koskea luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä erikseen vain silloin, kun se vaikuttaa näihin henkilöihin näille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä erottuvat kaikista muista ja jonka perusteella nämä voidaan näin ollen yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (edellä 72 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 36 kohta; asia C‑142/00 P, komissio v. Nederlandse Antillen, tuomio 10.4.2003, Kok. 2003, s. I‑3483, 65 kohta; asia C‑258/02 P, Bactria v. komissio, määräys 12.12.2003, 34 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, edellä 89 kohdassa mainittu asia Villiger Söhne v. neuvosto, määräyksen 44 kohta; asia T‑392/02, Solvay Pharmaceuticals v. neuvosto, tuomio 21.10.2003, 78 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

97     Näin ollen on selvitettävä, koskeeko esillä olevassa asiassa riidanalainen päätös kantajia näille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista tämän päätöksen osalta.

 Ensimmäisen kantajan kanteen tutkittavaksi ottaminen

98     Osoittaakseen, että riidanalainen päätös koskee ensimmäistä kantajaa erikseen, kantajat vetoavat ensinnäkin siihen, että hän on CEN/TC 88:n puheenjohtaja, ja siihen, että hänen oli määrä olla pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäsen.

99     Tämän osalta on korostettava aluksi, että CEN:n pääsihteeri ilmoitti komissiolle 11.8.2003 lähetetyssä kirjeessä, että ensimmäisellä kantajalla ei ollut kelpoisuutta edustaa tätä elintä pääasiassa, mitä kukaan kantajista ei ole kiistänyt. Näin ollen vaikuttaa siltä, että ensimmäinen kantaja on nostanut tämän kanteen täysin henkilökohtaisesti, ja sitä, onko hänellä asiavaltuus nostaa kanne riidanalaisesta päätöksestä, on tutkittava yksinomaan hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella, ilman että lisäksi on tarpeen lausua CEN:n mahdollisesta asiavaltuudesta ryhtyä tämän kaltaisiin toimiin.

100   On muistutettava, että se, että henkilö osallistuu tavalla tai toisella yhteisön toimen antamiseen johtavaan menettelyyn, voi yksilöidä tämän henkilön kyseisen toimen osalta ainoastaan, jos sovellettavissa yhteisön säännöksissä on säädetty tietyistä tätä henkilöä koskevista menettelyllisistä takeista (asia T‑60/96, Merck ym. v. komissio, määräys 3.6.1997, Kok. 1997, s. II‑849, 73 kohta; asia T‑109/97, Molkerei Großbraunshain ja Bene Nahrungsmittel v. komissio, määräys 15.9.1998, Kok. 1998, s. II‑3533, 67 ja 68 kohta; asia T‑339/00, Bactria v. komissio, määräys 29.4.2002, Kok. 2002, s. II‑2287, 51 kohta ja yhdistetyt asiat T‑38/99–T‑50/99, Sociedade Agrícola dos Arinhos ym. v. komissio, tuomio 7.2.2001, Kok. 2001, s. II‑585, 46 kohta).

101   Esillä olevassa asiassa on syytä huomauttaa, että direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetut takeet hyödyttävät CEN:ää ja pysyvää rakennusalan komiteaa, mutta eivät niiden tiettyjä jäseniä tai niiden puheenjohtajaa henkilökohtaisesti.

102   Ilman että tässä vaiheessa on tarpeen ratkaista, voidaanko direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetuilla takeilla yksilöidä ne, jotka niistä hyötyvät, on näin ollen todettava, että ensimmäinen kantaja ei voi vedota henkilökohtaisesti mihinkään menettelylliseen takeeseen eikä direktiivin 89/106 säännökseen, joiden huomiotta jättäminen voisi yksilöidä hänet yhtäältä CEN/TC 88:n puheenjohtajana riidanalaisen päätöksen tekoaikana ja toisaalta pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäsenenä.

103   Jos oletetaan, että ensimmäinen kantaja voi henkilökohtaisesti vedota tällaisiin menettelyllisiin takeisiin, on joka tapauksessa korostettava, että näiden takeiden huomiotta jättämisestä seurannut mainitun kantajan maineeseen kohdistunut väitetty loukkaus ei voi sellaisenaan yksilöidä kantajaa EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen takeiden tavoitteena ei ole mainitussa säännöksessä tarkoitettujen komiteoiden jäsenten maineen suojan turvaaminen, vaikka kyseessä olisi komitean puheenjohtaja, vaan ainoastaan lausunnon antaminen komission tai jäsenvaltion esittämästä jonkin yhdenmukaistetun standardin poistamista koskevasta vaatimuksesta.

104   Näin ollen on katsottava, että ensimmäisellä kantajalla ei ole asiavaltuutta käsiteltävänä olevan kanteen nostamiseen henkilökohtaisesti CEN/TC 88:n puheenjohtajana eikä pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäsenenä.

105   Osoittaakseen, että riidanalainen päätös koskee ensimmäistä kantajaa erikseen, kantajat vetoavat siihen, että tämä on kolmannen kantajan johtaja.

106   Sikäli kuin tämä asiavaltuus liittyy kolmannen kantajan asiavaltuuteen – jos näin osoitetaan olevan – ensimmäinen kantaja saattaisi ainoastaan siinä tapauksessa, että riidanalainen päätös koskee kolmatta kantajaa itseään erikseen, väittää mahdollisesti kyseisen päätöksen koskevan myös häntä erikseen. Tätä kysymystä on näin ollen tutkittava kolmannen kantajan asiavaltuuden tarkastelun yhteydessä.

107   Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös ei koske ensimmäistä kantajaa EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla erikseen, jollei kolmannen kantajan asiavaltuuden tarkastelusta muuta johdu.

 Toisen kantajan kanteen tutkittavaksi ottaminen

108   Kantajat väittävät ensiksi, että riidanalainen päätös koskee toista kantajaa erikseen, koska se on rakennusalan tuotteiden merkittävä käyttäjä ja koska se on Saksan suurin ja Euroopan toiseksi suurin yritys eristystöiden alalla.

109   Tältä osin on huomautettava, että riidanalaisella päätöksellä hylätään vaatimus riitautettujen direktiivin 89/106 mukaisesti annettujen yhdenmukaistettujen standardien poistamisesta. Mainittuja yhdenmukaistettuja standardeja, joiden tavoitteena on rakennusalan tuotteiden ominaisuuksien määrittely, sovelletaan kaikkiin tällaisten tuotteiden valmistajiin ja käyttäjiin Euroopan unionissa.

110   Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös koskee toista kantajaa ainoastaan asianomaisia tuotteita valmistavan taloudellisen toimijan objektiivisessa ominaisuudessa samoin kuin kaikkia muita samassa tilanteessa olevia toimijoita. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, tämä ominaisuus ei kuitenkaan yksinään riitä osoittamaan, että mainittu päätös koskisi toista kantajaa erikseen (asia 11/82, Piraiki‑Patraiki ym. v. komissio, tuomio 17.1.1985, Kok. 1985, s. 207, 14 kohta; asia C‑451/98, Antillean Rice Mills v. neuvosto, tuomio 22.11.2001, Kok. 2001, s. I‑8949, 51 kohta ja edellä 89 kohdassa mainittu asia Villiger Söhne v. neuvosto, määräyksen 47 kohta).

111   Tässä kohdin on korostettava sen väitteen osalta, jonka mukaan toinen kantaja on kyseisten markkinoiden merkittävä käyttäjä, että oikeuskäytännön mukaan se, että yleisellä toimella voi olla erilaisia konkreettisia vaikutuksia niille eri oikeussubjekteille, joihin sitä sovelletaan, ei ole omiaan erottamaan näitä kaikista muista toimijoista, joita asia koskee, kun toimea sovelletaan objektiivisesti määritellyn tilanteen perusteella (ks. mm. asia T‑138/98, ACAV ym. v. neuvosto, tuomio 22.2.2000, Kok. 2000, s. II‑341, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 95 kohdassa mainittu asia Établissements Toulorge v. parlamentti ja neuvosto, määräyksen 63 kohta). Esillä olevassa asiassa riidanalainen päätös koskee toista kantajaa kuitenkin sen objektiivisen tilanteen perusteella, koska se on rakennusalan tuotteiden käyttäjä.

112   Myöskään se, että toinen kantaja kuuluu niiden 62 saksalaisen rakennusteollisuuden alan yrityksen joukkoon, jotka käyttävät eristetuotteita ja jotka ovat järjestäytyneet kansallisella tasolla ”kuumuudelta, kylmyydeltä, melulta ja tulipaloilta suojaamisesta” vastaavan liittovaltion teknisen yksikön alaisuuteen, ei yksilöi sitä yhtään enempää. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nimittäin – kuten edellä 89 kohdassa todetaan – mahdollisuus määritellä jollakin tarkkuudella niiden oikeussubjektien lukumäärä, joihin toimea sovelletaan, tai jopa yksilöidä heidät, ei mitenkään merkitse sitä, että toimi koskisi näitä oikeussubjekteja erikseen, silloin kun on selvää, kuten käsiteltävänä olevassa asiassa, että toimea sovelletaan siinä objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella. Lisäksi kuten kantajat itse korostavat, riidanalaisia standardeja sovelletaan rakennusalan tuotteiden käyttäjien lisäksi myös jäsenvaltioihin, rakennusalan tuotteiden valmistajiin ja valvontaviranomaisiin.

113   Sen osalta, että riidanalainen päätös saattaa toisen kantajan muissa jäsenvaltioissa toimiviin kilpailijoihinsa nähden huonompaan asemaan ottaen huomioon erityisesti väitetyn vaaran siitä, että sen asiakkaat vaativat sen vahvistamien takuiden toteuttamista tai jopa sen rikosoikeudellisen vastuun toteuttamista, on todettava, että vaikka mainittu väitetyn vaaran, joka ensi näkemältä on varsin epätodennäköinen, väistämättömyys olisi näytetty toteen, se ei voi mitenkään yksilöidä mainittua kantajaa EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska sen lukuisat kilpailijat Saksassa ovat kaikki samassa tilanteessa.

114   Myöskään se, että EY 95 artiklan 3 kohdan nojalla erityisesti valmistusaineiden käyttäjien, joiden on turvattava se, että valmistus tapahtuu asianmukaisesti, tehtävänä on toteuttaa suojelun korkea taso ympäristönsuojelun ja kuluttajansuojan alalla, ei voi mitenkään yksilöidä toista kantajaa, koska jos oletetaan, että tällainen velvoite on olemassa, mainittu kantaja olisi tältä osin samassa tilanteessa kuin kaikki sen kilpailijat Saksassa ja muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

115   Sen osalta, että riidanalainen päätös vaikuttaa merkittävästi toisen kantajan voimassa oleviin sopimuksiin, on sen lisäksi, että mitään tätä seikkaa tukevaa näyttöä ei ole esitetty eikä sitä näin ollen voida katsoa näytetyksi toteen, todettava, ettei kyseinen seikka muodosta sellaista tosiasiallista tilannetta, jonka perusteella kyseinen kantaja erottuisi muista rakennusalan tuotteiden käyttäjistä, joita sitovat samankaltaiset sopimukset.

116   On totta, että yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat ottaneet tutkittavaksi yleisesti sovellettavia toimia vastaan nostettuja kumoamiskanteita silloin, kun ylemmänasteinen oikeussäännös on velvoittanut toimen antajan ottamaan huomioon kantajaosapuolen erityisaseman, silloin kun kantaja on tehnyt sopimuksia, joihin riidanalainen toimi vaikuttaa ja joiden olemassaolo voi eräissä tapauksissa muodostaa tällaisen erityisen tilanteen (edellä 96 kohdassa mainittu asia komissio v. Nederlandse Antillen, tuomion 72 ja 75 kohta sekä edellä 89 kohdassa mainittu asia Antillean Rice Mills ym. v. komissio, tuomion 67 ja 74 kohta).

117   Käsiteltävänä oleva asia eroaa edellä mainittujen tuomioiden taustalla olevista asioista kuitenkin siltä osin, ettei tässä tapauksessa ole tällaista ylemmänasteisesta oikeussäännöksestä johtuvaa velvoitetta (edellä 100 kohdassa mainittu asia Sociedade Agrícola dos Arinhos ym. v. komissio, tuomion 51 kohta). Tässä kohdin on huomattava, että toisin kuin kantajat väittävät, direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa ei säädetä komissiolla olevasta velvollisuudesta ottaa huomioon kantajien tai jotain yhdenmukaistettua standardia vastaan vastalauseen esittäneen jäsenvaltion erityinen tilanne, vaan siinä todetaan ainoastaan se, mitä menettelyä on noudatettava silloin kun tällainen vastalause on esitetty.

118   Näin ollen niitä kantajien väitteitä, jotka koskevat voimassa olevia sopimuksia, ei missään tapauksessa voida hyväksyä toisen kantajan yksilöimiseksi.

119   Tästä seuraa, että riidanalainen päätös ei koske erikseen toista kantajaa rakennusalan tuotteiden merkittävän käyttäjän ominaisuudessa.

120   Toiseksi kantajat väittävät, että riidanalainen päätös koskee toista kantajaa erikseen, koska sillä oli kolmannen kantajan ”kuumuudelta, kylmyydeltä, melulta ja tulipaloilta suojaavista eristeistä” vastaavan liittovaltion teknisen yksikön jäsenenä ratkaiseva asema Saksan liittotasavallan tehdessä päätöksen esittää vastalause, joka koskee direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan perusteella riitautettuja standardeja.

121   Tässä kohdin on huomautettava, kuten edellä 100 kohdassa on jo todettu, että se, että henkilö osallistuu tavalla tai toisella yhteisön toimen antamiseen johtavaan menettelyyn, voi yksilöidä tämän henkilön kyseisen toimen osalta ainoastaan, jos sovellettavissa yhteisön säännöksissä on säädetty tietyistä tätä henkilöä koskevista menettelyllisistä takeista.

122   Käsiteltävänä olevassa asiassa direktiivissä 89/106 ei kuitenkaan säädetä, että komission olisi ennen kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan perustuvan päätöksen tekemistä noudatettava menettelyä, jonka yhteydessä toisen kantajan kaltaiset yritykset tai kansalliset standardointialalla toimivaltaiset yhdistykset voivat vedota mahdollisiin oikeuksiin tai edes oikeuteen tulla kuulluiksi.

123   Kuten edellä 101 kohdassa on jo todettu, direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetut takeet hyödyttävät nimittäin ainoastaan CEN:ää ja pysyvää rakennusalan komiteaa, eivätkä yksittäisiä yrityksiä tai kansallisia yhdistyksiä.

124   Riidanalaisen päätöksen ei siten voida katsoa koskevan erikseen toista kantajaa kolmannen kantajan ”kuumuudelta, kylmyydeltä, melulta ja tulipaloilta suojaavista eristeistä” vastaavan liittovaltion teknisen yksikön jäsenenä.

125   Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös ei koske toista kantajaa erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.

 Kolmannen kantajan kanteen tutkittavaksi ottaminen

126   Kantajat ovat väittäneet sen osalta, koskeeko riidanalainen päätös kolmatta kantajaa erikseen, että kolmas kantaja edustaa Saksan rakennusteollisuutta ja että sen asiavaltuus kanteen nostamiseen riidanalaista päätöstä vastaan perustuu yhtäältä yhden sen jäsenen eli toisen kantajan asiavaltuuteen ja toisaalta siihen, että se osallistui ensimmäisen kantajan välityksellä menettelyyn, joka johti riidanalaisen päätöksen tekemiseen.

127   Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse kolmannen kantajan asiavaltuudesta, joka perustuu sen jäsenten omaan asiavaltuuteen, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jonkin henkilöryhmän yhteisiä etuja edistämään perustettua yhdistystä ei voi koskea erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla sellainen toimi, joka koskee tämän ryhmän yleisiä etuja, ja tämän vuoksi yhdistys ei voi nostaa jäsentensä nimissä kumoamiskannetta, koska sen jäsenet eivät yksityishenkilöinäkään voi näin tehdä (asia C‑321/95 P, Greenpeace ym. v. komissio, tuomio 2.4.1998, Kok. 1998, s. I‑1651, 14 ja 29 kohta; yhdistetyt asiat T‑447/93–T‑449/93, AITEC ym. v. komissio, tuomio 6.7.1995, Kok. 1995, s. II‑1971, 62 kohta; yhdistetyt asiat T‑112/00 ja T‑122/00, Iberotam ym. v. komissio, määräys 24.1.2001, Kok. 2001, s. II‑97, 74 kohta ja asia T‑84/01, Association contre l`heure d`été v. parlamentti ja neuvosto, määräys 14.1.2002, Kok. 2002, s. II‑99, 25 kohta).

128   Tässä kohdin on syytä huomauttaa, että kuten edellä 125 kohdassa on todettu, ei ole olemassa seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että toisen kantajan nostama kanne voidaan ottaa tutkittavaksi.

129   Tämän lisäksi kantajat eivät myöskään ole vedonneet seikkoihin, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että riidanalainen päätös koskisi omalta osaltaan kolmannen kantajan muita jäseniä erikseen.

130   Näin ollen on katsottava, että kolmas kantaja ei voi menestyksekkäästi väittää, että riidanalainen päätös koskee sitä erikseen sillä perusteella, että sen jäsenet voisivat itse nostaa kumoamiskanteen mainittua päätöstä vastaan.

131   Toiseksi sen osalta, että kolmas kantaja osallistui riidanalaisen päätöksen tekomenettelyyn, on todettava olevan totta, että sellaisten erityisten olosuhteiden olemassaolo, kuten yhdistyksen asema menettelyssä, joka on johtanut EY 230 artiklassa tarkoitetun toimen antamiseen, voi oikeuttaa sellaisen yhdistyksen nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisen, jonka jäseniä riidanalainen toimi ei koske suoraan ja erikseen, etenkin silloin kun tämä toimi on vaikuttanut kyseisen yhdistyksen asemaan neuvottelijana (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 67/85, 68/85 ja 70/85, Van der Kooy ym. v. komissio, tuomio 2.2.1988, Kok. 1988, s. 219, Kok. Ep. IX, s. 307, 21–24 kohta ja asia C‑313/90, CIRFS ym. v. komissio, tuomio 24.3.1993, Kok. 1993, s. I‑1125, Kok. Ep. XIV, s. I‑95, 28–30 kohta).

132   Oikeuskäytännöstä ilmenee, että tällaisissa olosuhteissa yhdistyksellä, jolle riidanalaista päätöstä ei ole osoitettu, on oma intressi kumoamiskanteen nostamiseen tällaista päätöstä vastaan, vaikka sen jäsenet eivät voisikaan nostaa kannetta yksityishenkilöinä (yhdistetyt asiat T‑481/93 ja T‑484/93, Exporteurs in Levende Varkens ym. v. komissio, tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II‑2941, 64 kohta; edellä 127 kohdassa mainittu asia Iberotam ym. v. komissio, määräyksen 75 kohta ja edellä 127 kohdassa mainittu asia Association contre l’heure d’été v. parlamentti ja neuvosto, määräyksen 25 kohta).

133   Tässä tilanteessa on selvitettävä, onko kolmannen kantajan väitetty osallistuminen ensimmäisen kantajan välityksellä Saksan liittotasavallan esittämän vastalauseen laatimiseen sellainen erityinen seikka, jonka perusteella tällä yhdistyksellä voi olla edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla oma asiavaltuus jäsentensä etuja edustavana ammatillisena yhdistyksenä.

134   Tältä osin on todettava, kuten edellä 122 ja 123 kohdassa on jo katsottu, että direktiivissä 89/106 ei säädetä, että komission on ennen mainitun direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan perustuvan päätöksen tekemistä noudatettava menettelyä, jonka yhteydessä kolmannen kantajan kaltaiset kansalliset yhdistykset voisivat vedota mahdollisiin oikeuksiin tai edes oikeuteen tulla kuulluiksi.

135   Tässä tilanteessa kolmas kantaja ei voi asiavaltuutensa perustellakseen vedota sellaiseen omaan etuunsa, joka olisi sen jäsenten eduista erillinen.

136   Tässä kohdin on lisättävä, että kolmannen kantajan ensimmäisen kantajan välityksellä komissiolle 28.11.2002 lähettämä kirje lähetettiin ainoastaan ilmoitusluonteisesti, kun otetaan huomioon se, ettei komissiolla ollut velvollisuutta neuvotella kolmannen kantajan kanssa tai kuulla sitä direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa säädetyn menettelyn yhteydessä (ks. vastaavasti asia T‑585/93, Greenpeace ym. v. komissio, määräys 9.8.1995, Kok. 1995, s. II‑2205, 63 kohta).

137   Kantajat eivät lisäksi voi väittää, kuten ne kirjelmissään tekevät, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä 131 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Van der Kooy ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa nojautunut kantajana olevan yhdistyksen asiavaltuuden hyväksyäkseen pelkästään siihen, että eturyhmä, joka on järjestäytynyt yhdistykseksi, joka esitti komissiolle kirjallisia huomautuksia ja oli tämän kanssa kiinteässä yhteydessä koko menettelyn ajan, toimi neuvottelijana. Mainitun tuomion 23 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin näet korosti ennen kaikkea myös yhtäältä sitä, että kantajana oleva yhdistys oli ollut sopimuspuolena sopimuksessa, jolla komission riidanalaisessa toimessa valtiontukia koskevien yhteisön sääntöjen osalta riitauttama etuustariffi oli vahvistettu, ja toisaalta, että kyseinen yhdistys oli ollut tämän toimen täytäntöönpanoa varten velvollinen käymään asianomaisen toimijan kanssa uusia tariffineuvotteluja ja tekemään uuden sopimuksen. Käsiteltävänä olevan asian osalta on todettava, että tällaisia olosuhteita ei ole olemassa (ks. vastaavasti asia T‑86/96, Arbeitsgemeinschaft Deutscher Luftfahrt‑Unternehmen ja Hapag‑Lloyd v. komissio, tuomio 11.2.1999, Kok. 1999, s. II‑179, 62 kohta).

138   Kolmannen kantajan tilannetta ei voida verrata myöskään edellä 131 kohdassa mainitun asian CIRFS ym. vastaan komissio kantajana olevan yhdistyksen tilanteeseen. Tosin vaikuttaa siltä, että kolmas kantaja on – eikä tätä kiistetä – jäsenenä yhtäältä kansallisissa standardointialan komiteoissa ja osallistuu tästä syystä CEN/TC 88:n toimintaan ja toisaalta yhteisön yhdenmukaistamistoimenpiteitä valmistelevassa saksalaiskomiteassa, jossa toimivaltainen saksalainen ministeri ratkaisee kansallisella tasolla kannan, jota kolmas kantaja puolustaa pysyvässä rakennusalan komiteassa. Tällaisella kansallisen yhdistyksen välillisellä osallistumisella yhteisön menettelyyn, jossa yhdenmukaistetut standardit luodaan, on vain hyvin heikko yhteys riidanalaisen päätöksen kohteeseen. Sitä ei missään nimessä voida rinnastaa sellaisen yhdistyksen tilanteeseen, johon kuuluvat asianomaisen talouden alan merkittävimmät kansainväliset tuottajat ja joka on, kuten edellä 131 kohdassa mainitussa asiassa CIRFS ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa, sellaisessa neuvottelijan asemassa, joka on selvästi määritelty ja kiinteästi päätöksen tavoitteeseen liittyvä, minkä takia yhdistys on tosiasiallisessa tilanteessa, jonka perusteella se voidaan yksilöidä verrattuna kaikkiin muihin henkilöihin (ks. vastaavasti asia C‑106/98 P, Comité d’entreprise de la Société française de production ym. v. komissio, tuomio 23.5.2000, Kok. 2000, s. I‑3659, 45 ja 53 kohta; edellä 137 kohdassa mainittu asia Arbeitsgemeinschaft Deutscher Luftfahrt‑Unternehmen ja Hapag-Lloyd v. komissio, tuomion 63 kohta). Tässä kohdin on korostettava, että kantajat eivät joka tapauksessa ole esittäneet mitään seikkaa, jonka perusteella kolmas kantaja voitaisiin erottaa muiden jäsenvaltioiden kansallisista yhdistyksistä, jotka osallistuvat samalla tavoin yhteisön menettelyyn, jossa yhdenmukaistetut standardit luodaan (ks. vastaavasti asia T‑135/96, UEAPME v. neuvosto, tuomio 17.6.1998, Kok. 1998, s. II‑2335, 111 kohta).

139   Kantajien väite, jonka mukaan kolmas kantaja on direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan soveltamismenettelyssä komissioon nähden sellaisessa neuvottelijan tai keskustelukumppanin asemassa, johon riidanalainen päätös vaikuttaa edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, on näin ollen virheellinen.

140   Tähän päätelmään ei vaikuta se neuvottelijan tai keskustelukumppanin asema, jossa ensimmäisen kantajan väitettiin olleen sen vuoksi, että hän osallistui CEN/TC 88:n puheenjohtajana Saksan liittotasavallan direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan nojalla esittämän vastalauseen laatimiseen siinä kaksoisroolissa, joka hänellä on pysyvän rakennusalan komitean tilapäisen työryhmän jäsenenä ja kolmannen kantajan johtajana.

141   Tällaisen seikan perusteella – olettaen, että se on näytetty toteen – ei voida katsoa, että kolmannella kantajalla on yhdistyksenä oma intressi kumoamiskanteen nostamiseen EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla. Tässä kohdin on huomattava, toisin kuin kantajat esittävät, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä 131 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Van der Kooy ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa (21–24 kohta) ja edellä 131 kohdassa mainitun asiassa CIRFS ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa (29 ja 30 kohta) perustanut asianomaisten yhdistysten nostaman kanteen tutkittavaksi ottamista koskevan ratkaisunsa mainittujen yhdistysten asemaan neuvottelijana eikä niiden yksittäisen jäsenen yksilölliseen osuuteen.

142   On huomautettava, että edellä 101 kohdassa on jo todettu, että direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetut takeet hyödyttävät yksinomaan CEN:ää ja pysyvää rakennusalan komiteaa, eivätkä niiden jäseniä tai niiden puheenjohtajaa henkilökohtaisesti.

143   Näin ollen ei voida katsoa, että riidanalainen päätös koskisi kolmatta kantajaa erikseen sillä perusteella, että se osallistui Saksan liittotasavallan direktiivin 89/106 5 artiklan 1 kohdan nojalla esittämän vastalauseen laatimiseen.

144   Tämän perusteella on todettava, että riidanalainen päätös ei koske kolmatta kantajaa erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Tästä seuraa, että mainittu päätös ei koske erikseen ensimmäistä kantajaa kolmannen kantajan johtajana.

145   Edellä esitetystä seuraa, ettei kenelläkään kantajista ole asiavaltuutta käsiteltävänä olevan kumoamiskanteen nostamiseen yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

146   Vielä on kuitenkin tarkasteltava sitä, onko tämä päätelmä vielä kyseenalaistettavissa, kuten kantajat väittävät, yhtäältä koska kanne on selvästi perusteltu ja toisaalta tehokasta oikeussuojaa koskevan vaatimuksen johdosta.

147   Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse siitä, että kanne on selvästi perusteltu, kantajat väittävät lähinnä, että komissio syyllistyy oikeudenkäyntiväitteen esittäessään oikeuden väärinkäyttöön, kun otetaan huomioon se, että riidanalainen päätös on ilmeisen lainvastainen.

148   Tässä kohdin on riittävää todeta, että väitteellä, jonka mukaan käsiteltävänä oleva kanne on selvästi perusteltu, ei ole kanteen tutkittavaksi ottamisen tarkastelun kannalta mitään merkitystä. Kanteen aineellisten kysymysten tutkinnalla ei ole vaikutusta sen arviointiin, koskeeko riidanalainen toimi kantajia erikseen, vaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostaman kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä tarkastellaan erikseen EY 230 artiklan neljännen kohdan perusteella ja tällaisella kanteella riitautetun päätöksen aineellista lainmukaisuutta valvotaan puolestaan EY 230 artiklan toisen kohdan perusteella (ks. vastaavasti edellä 100 kohdassa mainittu asia Bactria v. komissio, määräys 29.4.2002, 53 kohta).

149   On korostettava, että riidanalaisen päätöksen mahdollinen selvä lainvastaisuus, olettaen että se on näytetty toteen, ei voi sillä perusteella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on EY 220 artiklan perusteella varmistettava se, että EY:n perustamissopimusta tulkittaessa ja sovellettaessa noudatetaan lakia, oikeuttaa tuomioistuimen tulkinnalla muuttamaan perustamissopimuksessa vahvistettua oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmää. Tällainen seikka ei missään tapauksessa oikeuta ottamaan tutkittavaksi sellaista luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostamaa kumoamiskannetta, joka ei täytä EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisia edellytyksiä (ks. vastaavasti edellä 72 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 44 kohta; edellä 111 kohdassa mainittu asia ACAV ym. v. neuvosto, tuomion 68 kohta ja edellä 100 kohdassa mainittu asia Bactria v. komissio, määräys 29.4.2002, 54 kohta).

150   Kantajien väitteet, jotka koskevat sitä, että kanne on selvästi perusteltu, on näin ollen hylättävä.

151   Toiseksi on huomautettava tehokasta oikeussuojaa koskevan vaatimuksen osalta, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä 72 kohdassa mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto antamassaan tuomiossa (40 kohta), että EY:n perustamissopimuksen 230 ja 241 artiklalla sekä 234 artiklalla on luotu täysin kattava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jonka tarkoituksena on antaa toimielinten toimiin kohdistuva laillisuusvalvonta yhteisöjen tuomioistuimen tehtäväksi. Tässä järjestelmässä luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka eivät EY 230 artiklan neljännessä kohdassa mainittujen tutkittavaksi ottamisen edellytysten vuoksi voi suoraan riitauttaa yleisesti sovellettavia yhteisön toimia, voivat tilanteen mukaan vedota tällaisten toimien pätemättömyyteen joko välillisesti EY 241 artiklan nojalla yhteisön tuomioistuimissa tai kansallisissa tuomioistuimissa, jotka eivät ole toimivaltaisia itse toteamaan, että kyseiset toimet ovat pätemättömiä, ja vaatia viimeksi mainittuja esittämään yhteisöjen tuomioistuimelle tältä osin ennakkoratkaisukysymyksiä.

152   Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan jäsenvaltioiden on siten luotava täydellinen oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jolla voidaan taata oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan (edellä 72 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 41 kohta).

153   Toisin kuin kantajat väittävät, tästä ei kuitenkaan seuraa, että väitetystä kansallisten oikeussuojakeinojen puuttumisesta voitaisiin katsoa johtuvan, että kumoamiskanne on otettava tutkittavaksi yhteisöjen tuomioistuimissa.

154   Yhteisöjen tuomioistuin on päinvastoin katsonut edellä 72 kohdassa mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto annetun tuomion 43 kohdassa, että sellaista EY 230 artiklassa vahvistettujen tutkittavaksi ottamista koskevien sääntöjen tulkintaa ei voida hyväksyä, jonka mukaan kumoamiskanne olisi otettava tutkittavaksi, jos yhteisöjen tuomioistuimen suorittaman kansallisten menettelysääntöjen konkreettisen tarkastelun pohjalta voidaan osoittaa, että näiden menettelysääntöjen mukaan yksityinen oikeussubjekti ei voi nostaa kannetta, jolla se voisi riitauttaa riidanalaisen yhteisön toimen pätevyyden.

155   Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan yhteisöjen tuomioistuimissa ei voida nostaa suoraa kumoamiskannetta, vaikka viimeksi mainitun suorittaman kansallisten menettelysääntöjen konkreettisen tarkastelun perusteella voitaisiin osoittaa, että näiden menettelysääntöjen mukaan yksityinen oikeussubjekti ei voi nostaa kannetta, jolla se voisi riitauttaa riidanalaisen yhteisön toimien pätevyyden (edellä 96 kohdassa mainittu asia Bactria v. komissio, määräys 12.12.2003, 58 kohta). Tällaisessa järjestelmässä edellytettäisiin kussakin konkreettisessa tilanteessa, että yhteisöjen tuomioistuimet tutkivat ja tulkitsevat kansallisia menettelysääntöjä, mikä ylittäisi niiden toimivallan yhteisön toimien laillisuusvalvonnan alalla (edellä 72 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 43 kohta).

156   Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on joka tapauksessa selvästi vahvistanut (edellä 72 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 44 kohta) EY 230 artiklan neljännessä kohdassa sen edellytyksen osalta, jonka mukaan toimen on koskettava asianomaista erikseen, että vaikka viimeksi mainittua edellytystä on tulkittava tehokasta oikeussuojaa koskevan periaatteen valossa ottaen huomioon kaikki eri tekijät, joiden perusteella kantaja voidaan yksilöidä tällaisen tulkinnan perusteella, kyseistä edellytystä, josta määrätään nimenomaisesti perustamissopimuksessa, ei voida poistaa tällaisella tulkinnalla ilman, että ylitettäisiin yhteisöjen tuomioistuimille perustamissopimuksessa myönnetty toimivalta.

157   Kanteen nostamista koskevan mahdollisuuden mahdollinen puuttuminen, olettaen että se on näytetty toteen, ei siten voi oikeuttaa tuomioistuimen tulkinnalla muuttamaan perustamissopimuksessa vahvistettua oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmää. Missään tapauksessa se ei oikeuta ottamaan tutkittavaksi sellaista luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostamaa kannetta, joka ei täytä EY 230 artiklan neljännessä kohdassa asetettuja edellytyksiä (asia C‑301/99 P, Area Cova ym. v. neuvosto ja komissio, määräys 1.2.2001, Kok. 2001, s. I‑1005, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 111 kohdassa mainittu asia ACAV ym. v. neuvosto, tuomion 68 kohta; edellä 100 kohdassa mainittu asia Bactria v. komissio, määräys 29.4.2002, 54 kohta ja edellä 89 kohdassa mainittu asia Villiger Söhne v. neuvosto, määräyksen 61 kohta).

158   Kantajat eivät näin ollen voi vedota siihen, että jos kumoamiskanne olisi jätettävä tutkimatta, niillä ei olisi mitään keinoa puolustaa oikeuksiaan tuomioistuimessa, mistä seikasta ne eivät sitä paitsi ole edes esittäneet näyttöä.

159   Tehokasta oikeussuojaa koskevaan vaatimukseen vetoamalla ei siten voida riitauttaa päätelmää, jonka mukaan kanne on jätettävä tutkimatta, koska riidanalainen päätös ei koske kantajia erikseen.

160   Kaikki edellä esitetty huomioon ottaen ja ilman että on tarpeen tarkastella sitä, koskeeko riidanalainen päätös kantajia suoraan, kantajien nostama kanne on jätettävä tutkimatta.

161   Tässä tilanteessa ei ole tarpeen lausua Fachvereinigung Mineralfaserindustrien esittämästä väliintulohakemuksesta.

 Oikeudenkäyntikulut

162   Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan tässä oikeusasteessa syntyneet oikeudenkäyntikulut välitoimimenettelystä asiassa T‑264/03 R aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan lukien komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

1)      Kanne jätetään tutkimatta.

2)      Kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut välitoimimenettelystä asiassa T‑264/03 R aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan lukien.

Annettiin Luxemburgissa 25 päivänä toukokuuta 2004.

H. Jung

 

      J. Azizi

kirjaaja

 

      jaoston puheenjohtaja

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.

Top

Full & Egal Universal Law Academy