Ordonnance de la Cour
Asia C-360/02 P
Carlo Ripa di Meana
vastaan
Euroopan parlamentti
Muutoksenhaku – Euroopan parlamentin entinen jäsen – Tilapäinen vanhuuseläkejärjestelmä – Eläkemaksujen keskeyttäminen sen vuoksi, että kyseinen jäsen valittiin alueneuvoston jäseneksi – Kumoamiskanne – Vahvistava päätös – Tutkimatta jättäminen – Selvästi perusteeton valitus
Määräyksen tiivistelmä
1. Oikeudenkäyntimenettely – Kanteen nostamisen määräajat – Muutoksenhaku – Oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvien tiedoksiantojen edellytykset – Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamon tiedoksiannosta tekemän ilmoituksen puuttuminen – Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdan kolmanteen alakohtaan perustuva oikeuden menettäminen – Menettämättä jättäminen
(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta, 100 artiklan 2 kohta ja 114 artiklan 1 kohta)
2. Oikeudenkäyntimenettely – Prosessinjohtotoimet – Asianosaisille esitetyt kirjalliset kysymykset – Ei automaattisia seurauksia oikeusriidan ratkaisemiselle – Ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle kuuluva tosiseikkojen ja selvitysaineiston harkinta
(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 49, 64 ja 65 artikla)
3. Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin ei kuulu tosiseikkojen ja selvitysaineiston arviointi, paitsi jos ne on otettu huomioon vääristyneellä tavalla
(EY:n perustamissopimuksen 225 artikla; yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artikla)
4. Oikeudenkäyntimenettely – Velvoite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on ratkaistava oikeudenkäyntiväite suullisen käsittelyn pitämisen jälkeen – Puuttuminen
(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1–3 kohta)
5. Oikeudenkäyntimenettely – Kanteen nostamisen määräajat – Määräajan menettäminen – Anteeksiannettava erehdys – Käsite – Ulottuvuus
1. Siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamo ei ole tehnyt tiedoksi antamastaan tuomiosta tai määräyksestä ilmoitusta telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä, ei voida johtaa, että kantaja olisi menettänyt oikeutensa tehdä valitus ja että hän olisi automaattisesti sellaisessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetussa tilanteessa, jonka mukaan tiedoksianto katsotaan oikeassa järjestyksessä toimitetuksi, kun kirjattu kirje jätetään postiin yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kotipaikassa. Itse asiassa edellä mainittu alakohta soveltuu vain silloin, kun kantaja ei ole valinnut prosessiosoitetta Luxemburgissa ja/tai hänen asianajajansa tai asiamiehensä on antanut suostumuksensa siihen, että tiedonannot toimitetaan hänelle telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä.
(ks. 22 ja 23 kohta)
2. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi vapaasti päättää esittää kirjallisia kysymyksiä asianosaisille, koska se voi milloin tahansa päättää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 ja 65 artiklassa tarkoitetuista prosessinjohtotoimista tai asian selvittämistoimista. Tähän mahdollisuuteen turvautumisella ei kuitenkaan ole minkäänlaisia automaattisia seurauksia oikeusriidan ratkaisemiseen, vaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi vapaasti ja yksinoikeudella harkita, minkä arvon se antaa niille eri tosiseikoille ja selvitysaineistolle, jotka sille on esitetty tai jotka se on itse saanut koottua.
(ks. 28 kohta)
3. Yhteisöjen tuomioistuimella ei ole valituksen yhteydessä toimivaltaa lausua ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamasta asiaan liittyvien tosiseikkojen ja selvitysaineiston arvioinnista lukuun ottamatta tilanteita, joissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut ne huomioon vääristyneellä tavalla.
(ks. 29 kohta)
4. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pystyy ratkaisemaan oikeudenkäyntiväitteen suullista käsittelyä pitämättä heti, kun se katsoo olevansa tarpeeksi perillä asiasta oikeudenkäyntiasiakirjojen perusteella, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1–3 kohdassa ei velvoiteta pitämään suullista käsittelyä.
(ks. 35 kohta)
5. Yksityinen oikeussubjekti voi poikkeuksellisesti vedota anteeksiannettavaan erehdykseen saadakseen palautetuksi kumoamiskanteen nostamiselle asetetun preklusiivisen määräajan erityisesti silloin, kun kyseinen toimielin, joka on tehnyt kanteen kohteena olevan toimen, on menetellyt tavalla, joka yksinään tai ratkaisevassa määrin on aiheuttanut ymmärrettävän sekaannuksen vilpittömässä mielessä olevalle oikeussubjektille, joka on noudattanut kaikkea sitä huolellisuutta, jota edellytetään tavanomaista harkitsevaisuutta noudattavalta toimijalta.
(ks. 50 kohta)
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (toinen jaosto)
29 päivänä lokakuuta 2004(1)
Muutoksenhaku – Euroopan parlamentin entinen jäsen – Tilapäinen vanhuuseläkejärjestelmä – Eläkemaksujen keskeyttäminen sen vuoksi, että kyseinen jäsen valittiin alueneuvoston jäseneksi – Kumoamiskanne – Vahvistava päätös – Tutkimatta jättäminen – Selvästi perusteeton valitus
Asiassa C‑360/02 P,jossa on kyse EY:n tuomioistuimen perussäännön 49 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 2.10.2002,
Carlo Ripa di Meana, Euroopan parlamentin entinen jäsen, kotipaikka Montecastello di Vibio (Italia), edustajinaan avvocato W. Viscardini ja avvocato G. Donà,
valittajana,
ja jossa vastapuolena on
Euroopan parlamentti, asiamiehinään A. Caiola ja G. Ricci, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans (esittelevä tuomari) sekä tuomarit C. Gulmann, J. Makarczyk, P. Kūris ja J. Klučka,
julkisasiamies: M. Poiares Maduro,
kirjaaja: R. Grass,
kuultuaan julkisasiamiestä,
on antanut seuraavan
määräyksen
1 Valituksessaan Ripa di Meana on vaatinut kumottavaksi Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑127/01, Ripa di Meana vastaan parlamentti, 9.7.2002 antaman määräyksen (Kok. 2002, s. II‑3005; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla se jätti tutkittavaksi ottamatta valittajan kanteen, jossa tämä vaati Euroopan parlamentin 26.3.2001 tekemän sellaisen päätöksen kumoamista, jolla keskeytettiin vanhuuseläkkeen maksaminen kantajalle siksi, että tämä oli valittu Consiglio della regione di Umbrian (Italia) jäseneksi.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteisön lainsäädäntö
2 Koska parlamentin kaikkia jäseniä koskevaa yhtenäistä yhteisön eläkejärjestelmää ei ole, sen puhemiehistö hyväksyi 24.5. ja 25.5.1982 tilapäisen vanhuuseläkejärjestelmän sellaisille Euroopan parlamentin jäsenille, jotka edustavat sellaisia jäsenvaltioita, joiden kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä eläkejärjestelmästä Euroopan parlamentin jäsenille (jäljempänä tilapäinen eläkejärjestelmä). Tämä järjestelmä, joka soveltuu myös siinä tapauksessa, että säädetyn eläkkeen taso ja/tai ehdot eivät vastaa sen valtion kansanedustajalaitoksen jäsenen eläkkeen määrää ja ehtoja, jonka edustajaksi kyseinen Euroopan parlamentin jäsen on valittu, on Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III (jäljempänä kuluja ja korvauksia koskevat säännöt).
3 Kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteen III (jäljempänä liite III) oikeusriidan tosiseikkojen tapahtumahetkellä voimassa olevassa versiossa määrätään erityisesti seuraavaa:
”1 artikla
1. Kaikilla Euroopan parlamentin jäsenillä on oikeus vanhuuseläkkeeseen.
2. Kaikille Euroopan parlamentin jäsenille tarkoitetun lopullisen yhteisön eläkejärjestelmän perustamiseen asti tilapäistä eläkettä maksetaan kyseisen jäsenen pyynnöstä Euroopan yhteisön talousarviosta, parlamenttia koskevasta osastosta.
2 artikla
1. Tilapäisen eläkkeen määrä ja ehdot ovat samat kuin sen valtion kansanedustuslaitoksen alahuoneen jäsenen eläkkeen määrä ja ehdot, jonka edustajaksi jäsen on valittu Euroopan parlamenttiin.
2. Jäsen, joka nauttii 1 artiklan 2 kohdan mukaisesta edusta, suorittaa yhteisön talousarvioon maksun, joka lasketaan siten, että ko. jäsen maksaa yhteensä saman verran kuin kansallisten säännösten mukaan sen valtion kansanedustuslaitoksen alahuoneen jäsen, jonka edustajaksi jäsen on valittu.
– –
4 artikla
Eläkkeen määrän laskemiseksi toimikausi jäsenvaltion kansanedustuslaitoksen jäsenenä voidaan kumuloida Euroopan parlamentin jäsenenä toimimisvuosien kanssa. Kaksoismandaatin ajalta vuodet lasketaan vain kertaalleen.”
Kansallinen lainsäädäntö
4 Regolamento per gli assegni vitalizi dei deputatin (Italian kansanedustuslaitoksen jäsenten eläkkeestä annetut säännökset, jäljempänä Italian eläkesääntö) 12 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jos kansanedustaja, jonka edustajantoimi on päättynyt, valitaan uudelleen Italian kansanedustuslaitoksen tai Euroopan parlamentin tai Consiglio della Regionen jäseneksi, hänelle suoritettavan eläkkeen maksaminen keskeytetään ajaksi, jona hän eläkkeen myöntämisen jälkeen uudelleen valittuna saa edustajanpalkkiota.”
Oikeusriidan perustana olevat tosiseikat ja oikeudenkäyntimenettely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa
5 Kantaja on Italian kansalainen, ja hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen vaalikausien 1979–1984 ja 1994–1999 ajan.
6 Valittajan tultua valituksi Consiglio della Regione di Umbrian jäseneksi Euroopan parlamentin jäsenten talousasioiden osaston johtaja lähetti hänelle 26.1.2001 päivätyn kirjeen, jossa ilmoitettiin siitä, että hänen entisenä parlamentin jäsenenä nauttimansa eläkkeen maksaminen keskeytetään Consiglio della Regionen jäsenenä toimimisen ajaksi (jäljempänä 26.1.2001 päivätty kirje). Tämä kirje, jonka valittaja vastaanotti 31.1.2001, kuuluu seuraavasti:
”Pyydän Teitä kiinnittämään huomiota Regolamento per gli assegni vitalizi dei deputatin (jäljennös liitteenä) 12 §:n säännöksiin, joita sovelletaan analogisesti niihin italialaisiin parlamentin jäseniin, jotka ovat suorittaneet eläkemaksuja Euroopan parlamentille, ja joiden mukaan eläkkeen maksaminen keskeytetään valtion kansanedustuslaitoksen tai Euroopan parlamentin tai Consiglio della Regionen jäsenyyden perusteella kyseisen edustajantoimen ajaksi.
Olemme saaneet tietää, että Teidät on valittu Consiglio della Regionen jäseneksi, minkä vuoksi joudumme keskeyttämään eläkkeenne maksamisen.
Teille perusteettomasti maksetun eläkkeen määrän laskemiseksi pyydämme Teitä ilmoittamaan päivän, jolloin Teidät valittiin Consiglio della Regionen jäseneksi.”
7 Ripa di Meanan tuotua julki 15.3.2001 päivätyllä kirjeellään hämmästyksensä siitä, että parlamentti aikoi keskeyttää hänen eläkkeensä maksamisen Consiglio della Regionen jäsenyyden vuoksi, ja esitettyä syyt siihen, miksi hänen mielestään kyseistä kansallista säädöstä ei voida soveltaa analogisesti hänen tapaukseensa, parlamentista lähetettiin hänelle toinen, 26.3.2001 päivätty kirje (jäljempänä 26.3.2001 päivätty kirje), joka kuuluu seuraavasti:
”Olette kirjeessänne ilmaissut ihmetyksenne siitä, että Euroopan parlamentin edustajantoimesta saamanne eläkkeen maksaminen on keskeytetty sen johdosta, että teidät on valittu Consiglio della Regionen jäseneksi. Päätös on kuitenkin Cameran (Italian kansanedustuslaitos) eläkesäännön 12 §:n 1 kohdan ja Cameran omaksuman käytännön mukainen.
Olen kanssanne samaa mieltä siitä, että Italian kansanedustuslaitoksen sääntöjen teksti on tältä osin puutteellinen. Sen määräykset ovat kattavia eläkkeiden keskeyttämisen osalta, mutta sen määräyksistä puuttuu maininta edustajantoimesta Consiglio della Regionessa eläkeoikeuden palauttamisen osalta.
Kansanedustuslaitoksen vahvistamien säännösten selvänä tavoitteena on estää parlamentin tai Consiglio della Regionen edustajantoimista saatujen eläkkeiden ja palkkioiden kumulaatio, minkä vuoksi pyydän teitä ilmoittamaan mahdollisimman pian päivämäärän, jolloin teidät on valittu Consiglio della Regionen jäseneksi.
Samalla ilmoitan, että eläkkeenne maksaminen on keskeytetty.”
8 Näissä olosuhteissa Ripa di Meana nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 12.6.2001 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa hän vaati erityisesti 26.3.2001 päivätyn kirjeen kumoamista siltä osin kuin se sisälsi parlamentin päätöksen keskeyttää hänen eläkkeensä maksaminen Consiglio della Regione di Umbrian jäseneksi valitsemisen johdosta.
9 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 27.7.2001 toimittamallaan asiakirjalla Euroopan parlamentti teki ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisesti kyseiseen kanteeseen liittyvän oikeudenkäyntiväitteen, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisella määräyksellä sen jälkeen kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli pyytänyt asianomaisia vastaamaan kirjallisesti muutamiin kysymyksiin.
Valituksenalainen määräys
10 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätös hylätä kanne nojautuu kahteen perusteeseen.
11 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 25 kohdassa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 230 artiklassa tarkoitettuja, kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavia toimia tai päätöksiä ovat sellaiset toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi; sen ratkaisemiseksi, onko toimella tai päätöksellä tällaisia vaikutuksia, on tutkittava sen aineellista sisältöä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi ensiksi kyseisen määräyksen 29 kohdassa, että ”on täysin selvää, että parlamentin alkuperäinen 26.1.2001 tehty päätös on se toimi, joka vaikuttaa suoraan ja välittömästi kantajan oikeusasemaan ja johon muutoksenhaku olisi pitänyt kohdistaa”.
12 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätyi tällaiseen johtopäätökseen yhtäältä 26.1.2001 päivätyssä kirjeessä käytettyjen sellaisten ilmauksien johdosta, joista käy selvästi ilmi, että Euroopan parlamentti oli päättänyt keskeyttää kantajan eläkeoikeudet siksi, että tämä oli valittu Consiglio della Regionen jäseneksi (valituksenalaisen määräyksen 26 ja 27 kohta) ja toisaalta siksi, että parlamentin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamasta vastauksesta selvisi, että päätöstä keskeyttää Ripa di Meanan eläkkeen maksaminen sovellettiin heti 26.1.2001 päivättyä kirjettä seuranneesta kuukausierästä alkaen, eli helmikuussa 2001. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toi tähän liittyen esiin, että valittajan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimittamasta ja 1.3.2001 päivätystä tiliotteesta käy ilmi, että Ripa di Meanan eläkettä helmikuulta 2001 ei ollut maksettu tälle tilille ja että hän ei siis enää ollut saanut entisen parlamentin jäsenen eläkettä tammikuuhun 2001 liittyneen eläkkeen maksun, joka suoritettiin 26.1.2001, jälkeen (saman määräyksen 28 kohta).
13 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen todettua, että Ripa di Meana ei ollut hakenut muutosta 26.1.2001 päivättyyn kirjeeseen, se jatkoi 26.3.2001 päivätyn kirjeen analyysillä. Tähän liittyen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tarkemmin seuraavaa:
”31 Parlamentti on 26.3.2001 päivätyssä kirjeessään todennut vain sen, että Italian eläkesääntö on tietyiltä osin puutteellinen, mutta säännöt, joilla pyritään estämään kansanedustuslaitoksen tai Consiglio della Regionen jäsenen eläkkeen ja palkkioiden kumulaatio, ovat selviä, ja että 26.1.2001 tehty päätös vastaa Italiassa omaksuttua käytäntöä. Näitä toteamuksia ei asiayhteydessään voida pitää indisiona siitä, että päätös keskeyttää kantajan eläkkeen maksu, joka ilmoitettiin 26.1.2001 päivätyllä kirjeellä, olisi ollut uuden tarkastelun kohteena. Toteamukset on ymmärrettävä siten, että syyt, joiden vuoksi parlamentti keskeytti kantajan eläkkeen maksun, eivät ole muuttuneet. Parlamentti on ainoastaan ilmoittanut 26.1.2001 tehdyssä päätöksessä sovelletun säännöksen ration ja sen, että päätös oli Italiassa omaksutun käytännön mukainen ilman että se olisi millään tavoin muuttanut jo esittämiään perusteluja.
32 Lisäksi se, että kantajalle oli ilmoitettu 26.3.2001 päivätyssä kirjeessä, että hänen eläkkeensä maksu oli tosiasiallisesti tällä välin keskeytetty, ei ole sellainen uusi seikka, jonka vuoksi tällä kirjeellä voitaisiin katsoa tehdyn uusi kantajan etujen vastainen päätös. Hänelle ilmoitettuja tietoja on pidettävä ainoastaan sen toimen, joka oli hänen etujensa vastainen, eli 26.1.2001 tehdyn päätöksen täytäntöönpanona.”
14 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa, että 26.3.2001 päivättyä kirjettä on pidettävä puhtaasti 26.1.2001 tehdyn päätöksen vahvistavana toimena. Koska 26.1.2001 tehtyä päätöstä ei ollut riitautettu tätä tarkoitusta varten säädetyssä määräajassa, kanne hylättiin, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat, ja Ripa di Meana velvoitettiin korvaamaan kaikki kyseisessä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Valitus
15 Valituksellaan Ripa di Meana vaatii yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen määräyksen, toteamaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitetty kanne on otettava tutkittavaksi, ja palauttamaan asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja velvoittamaan Euroopan parlamentin korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
16 Ripa di Meana esittää valituksensa tueksi neljä valitusperustetta. Näitä ovat ensinnäkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäyntimenettelyn sääntöjenvastaisuudet, ”jotka loukkasivat kantajan etuja”, toiseksi puolustautumisoikeuksien rikkominen, kolmanneksi 26.1. ja 26.3.2001 päivättyjen kirjeiden virheellinen juridinen määrittely sekä vahvistavia päätöksiä koskevan yhteisön oikeuskäytännön virheellinen soveltaminen ja viimeiseksi anteeksiannettavaa erehdystä koskevan yhteisön oikeuskäytännön virheellinen soveltaminen.
17 Euroopan parlamentti vaatii puolestaan, että valitus jätetään tutkittavaksi ottamatta tai joka tapauksessa hylätään perusteettomana ja että valittaja velvoitetaan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
18 Aluksi on syytä muistuttaa, että yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 119 artiklan mukaan silloin kun valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat tai valitus on selvästi perusteeton, yhteisöjen tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa hylätä valituksen perustellulla määräyksellä aloittamatta suullista käsittelyä.
Valituksen tutkittavaksi ottaminen
19 Parlamentti vetoaa vastineessaan aluksi siihen, että valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat. Tähän liittyen parlamentti esittää, että koska valittaja ei yhtäältä ole valinnut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti Luxemburgissa olevaa prosessiosoitetta ja koska toisaalta saman työjärjestyksen 100 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiot ja määräykset eivät kuulu niihin oikeudenkäyntiasiakirjoihin, jotka voidaan antaa vastaanottajalle tiedoksi telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä, vaikka tämä olisi 44 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti antanut suostumuksensa siihen, ainoastaan tämän artiklan kolmas alakohta – jonka mukaan tiedoksianto katsotaan oikeassa järjestyksessä toimitetuksi, kun kirjattu kirje jätetään postiin yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kotipaikassa – soveltuu kyseessä olevaan tapaukseen.
20 Koska kyseessä olevassa tapauksessa valituksenalainen määräys jätettiin Luxemburgin postin haltuun 17.7.2002 ja koska asiakirjoista käy sitä paitsi ilmi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 100 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan vastaisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamo ei ole ilmoittanut telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtolaitteen välityksellä valittajalle kyseisen määräyksen lähettämisestä, määräaika kyseiseen määräykseen kohdistuvan valituksen tekemiselle päättyi – huomioon ottaen määräaikojen pidentäminen pitkien etäisyyksien vuoksi – 27.9.2002. Koska valitus laitettiin vireille 2.10.2002, valitus on parlamentin mukaan siis laitettu vireille liian myöhään ja tulisi jättää tutkimatta.
21 Tähän liittyen on syytä hylätä heti aluksi parlamentin väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta soveltuisi käsillä olevaan tapaukseen. Kuten itse asiassa jo tämän säännöksen sananmuodosta ilmenee, kaikki asiaa koskevat tiedoksiannot toimitetaan asianosaiselle kirjatulla kirjeellä, joka osoitetaan asianosaisen asiamiehelle tai asianajajalle, ”jos kanne ei täytä [kyseisen 44 artiklan 2 kohdan] ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa asetettuja edellytyksiä”, joissa edellytetään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kotipaikassa olevan prosessiosoitteen valintaa ja joko täydentävästi tai vaihtoehtoisesti kantajan asianajajan tai asiamiehen suostumusta siihen, että tiedoksiannot toimitetaan hänelle telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä. Kuitenkin tapauksessa on selvää, että Ripa di Meanan valitus vastaa näitä edellytyksiä, koska hänen neuvonantajansa ovat antaneet suostumuksensa siihen, että oikeudenkäyntiasiakirjat annetaan heille tiedoksi telekopiolaitteen tai sähköpostin välityksellä. Näin ollen 44 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan soveltaminen täytyy hylätä.
22 Kuten parlamentti tosin tuo vastineessaan oikein esille, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 100 artiklan 2 kohdasta käy myös ilmi, että – poikkeuksena edellisessä kohdassa mainittuun sääntöön – silloin kun vastaanottaja ei ole valinnut prosessiosoitetta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiot ja määräykset annetaan aina tiedoksi vastaanottajan osoitteeseen kyseisen artiklan 1 kohdassa mainituin tavoin, eli joko lähettämällä kirjattuna kirjeenä vastaanottotodistusta vastaan tai luovuttamalla kyseisen tuomion tai määräyksen oikeaksi todistettu jäljennös kuittia vastaan ja ilmoittamalla lisäksi vastaanottajalle telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä kirjaamon suorittamasta lähetyksestä.
23 Siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamo ei ollut tehnyt tällaista ilmoitusta, ei kuitenkaan voida johtaa, että Ripa di Meana olisi menettänyt oikeutensa tehdä valitus ja että hän olisi automaattisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetussa tilanteessa. Yhtäältä, kuten tämän määräyksen 21 kohdassa itse asiassa on todettu, tämä alakohta soveltuu vain silloin, kun kantaja ei ole valinnut prosessiosoitetta Luxemburgissa ja/tai hänen asianajajansa tai asiamiehensä on antanut suostumuksensa siihen, että tiedonannot toimitetaan hänelle telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä, mistä ei tapauksessa selvästikään ole kyse. Toisaalta kyseisen työjärjestyksen 100 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan kirjattu kirje, jonka lähettämisen kirjaamo on hoitanut, katsotaan saapuneeksi vastaanottajalle kymmenentenä päivänä siitä, kun se on jätetty postin haltuun yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kotipaikassa, ellei saantitodistuksella osoiteta, että se on vastaanotettu muuna ajankohtana, tai ellei vastaanottaja kolmen viikon kuluessa telekopiolaitteen tai muun teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä saamastaan ilmoituksesta ilmoita kirjaajalle, että tiedoksianto ei ole saapunut hänelle.
24 Koska käsillä olevassa tapauksessa on selvää, että Ripa di Meana on vastaanottanut valituksenalaisen määräyksen 22.7.2002 eli viisi päivää sen jälkeen, kun kyseisen määräyksen sisältävä kirjattu kirje jätettiin Luxemburgin postiin, ja sitä seurannut tämän oikeudenkäynnin vireilletuloon johtama valitus on saapunut telekopiolaitteen välityksellä yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 2.10.2002 – alkuperäiskappale tästä valituksesta jätettiin kirjaamoon yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 37 artiklan 6 kohdan mukaisesti ennen kuin kymmenen päivää oli kulunut siitä, kun telekopiolaitteen välityksellä lähetetty asiakirja vastaanotettiin – on syytä tehdä se johtopäätös, että käsillä oleva valitus täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset.
25 Näin ollen parlamentin tekemä oikeudenkäyntiväite nojautuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen määräysten virheelliseen tulkintaan ja täytyy hylätä selvästi perusteettomana.
Valituksen tutkiminen
Ensimmäinen valitusperuste
26 Ensimmäisessä valitusperusteessa Ripa di Meana väittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehneen menettelyvirheen katsomalla valituksenalaisen määräyksen 12 kohdassa, että asianosaiset olivat noudattaneet asetetussa määräajassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen pyyntöä vastata joihinkin kysymyksiin kirjallisesti, kun valittajan mukaan kyseisessä tapauksessa parlamentti ei ollut vastannut kuin yhteen näistä esitetyistä kysymyksistä. Ripa di Meanan mukaan tämä menettelyvirhe loukkasi vakavasti hänen etuaan siinä mielessä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perusti määräyksensä parlamentin epätäydellisen vastauksen varaan sekoittaen keskenään sen päivämäärän, jolloin parlamentti ilmoitti valittajalle päätöksestään keskeyttää tämän eläkkeen maksaminen, ja sen, jolloin valittajalle ilmoitettiin eläkkeen maksamisen tosiasiallisesta keskeytyksestä. Kuitenkin sekä siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut tarpeelliseksi esittää kirjallisia kysymyksiä asianosaisille että itse näiden kysymysten sisällöstä käy valittajan mukaan ilmi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitää tätä eroa olennaisella tavalla merkityksellisenä.
27 Tähän liittyen on syytä hylätä heti aluksi valittajan väite, jonka mukaan sekä se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut tarpeelliseksi esittää asianosaisille kirjallisia kysymyksiä että itse näiden kysymysten sisältö vahvistaisivat sen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi epäillyt 26.1.2001 päivätyn kirjeen olevan päätös.
28 Itse asiassa, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 49 artiklassa käytetystä sanamuodosta käy ilmi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi vapaasti päättää esittää kirjallisia kysymyksiä asianosaisille, koska se voi milloin tahansa päättää kyseisen työjärjestyksen 64 ja 65 artiklassa tarkoitetuista prosessinjohtotoimista tai asian selvittämistoimista. Tähän mahdollisuuteen turvautumisella ei kuitenkaan ole minkäänlaisia automaattisia seurauksia oikeusriidan ratkaisemisessa, vaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi suvereenisti harkita, minkä arvon se antaa niille eri tosiseikoille ja selvitysaineistolle, jotka sille on esitetty tai jotka se on itse saanut koottua.
29 Sen valittajan väitteen osalta, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tehnyt menettelyvirheen katsomalla, että asianosaiset olivat noudattaneet sen pyyntöä, vaikka parlamentti ei olisi vastannut kuin yhteen sille esitetyistä kysymyksistä, on syytä muistuttaa, että yhteisöjen tuomioistuimella ei ole valituksen yhteydessä toimivaltaa lausua ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamasta asiaan liittyvien tosiseikkojen ja selvitysaineiston arvioinnista lukuun ottamatta tilanteita, joissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut mainitut tosiseikat ja selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla (ks. vastaavasti erityisesti asia C‑488/01 P, Martinez v. parlamentti, määräys 11.11.2003, 53 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia C‑470/00 P, parlamentti v. Ripa di Meana ym., tuomio 29.4.2004, 40 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Nyt käsillä olevassa tapauksessa yksikään yhteisöjen tuomioistuimelle esitetty asiakirja ei kuitenkaan anna aihetta epäillä tällaista vääristelyä.
30 Itse asiassa parlamentti on yhtäältä vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin vahvistanut, että päätöstä keskeyttää Ripa di Meanan eläkkeen maksaminen on ”sovellettu välittömästi”, ja että eläkettä ei ole enää maksettu 26.1.2001 jälkeen.
31 Toisaalta, vaikka parlamentin vastaus voisi vaikuttaa epätäydelliseltä sen päivämäärän osalta, jolloin valittajalle on ilmoitettu hänen eläkkeensä maksamisen tosiasiallisesta keskeyttämisestä, tämä vastaus ei ole missään tapauksessa ollut ainoa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen huomioon ottama seikka sen ratkaistessa kysymystä siitä, täyttääkö kanne tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Itse asiassa huomioon on otettu myös Ripa di Meanan vastaus ja, kuten valituksenalaisen määräyksen 28 kohdasta käy ilmi, erityisesti 1.3.2001 päivätty tiliote, jonka tämä toimitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle ja josta käy selvästi ilmi, että valittaja ei ollut saanut parlamentin entisen jäsenen eläkettä helmikuulta 2001 tililleen.
32 Näin ollen on syytä hylätä valittajan väite siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi perustanut määräyksensä epätäydelliseen vastaukseen, jonka parlamentti antoi niihin kysymyksiin, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomarit sille esittivät kirjallisesti.
33 Ensimmäinen valitusperuste hylätään näin ollen selvästi perusteettomana.
Toinen valitusperuste
34 Toisessa valitusperusteessa, jossa on kaksi kohtaa, Ripa di Meana esittää, että puolustautumisoikeuksia on rikottu siinä mielessä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on yhtäältä ratkaissut parlamentin oikeudenkäyntiväitteen suoraan tarjoamatta asianosaisille mahdollisuutta esittää kirjallisia lisähuomautuksia tai aloittamatta suullista käsittelyä ja toisaalta jättänyt huomiotta valittajan vastauksia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin. Tähän liittyen Ripa di Meana arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta erityisesti siitä, että se ei ollut ottanut huomioon sitä, että valittaja ei ollut voinut tutustua Rooman kotiosoitteeseen lähetettyyn, 1.3.2001 päivättyyn tiliotteeseen ennen kuin huhtikuun alkupäivinä, koska hän oli vakavan silmäongelman vuoksi Montecastello di Vibion asunnollaan toipumislomalla.
35 Tämän valitusperusteen ensimmäisen kohdan osalta on syytä ensiksi muistuttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1–3 kohdassa säädetään, että jos asianosainen haluaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisevan tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä tai toimivallan puuttumista koskevan väitteen tai muun oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvän seikan käsittelemättä itse pääasiaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti asettaa määräajan, jonka kuluessa vastapuoli voi esittää kirjallisesti perusteensa ja vaatimuksensa, ja jatkokäsittely on suullinen, ellei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätä toisin. Tästä säännöksestä käy selvästi ilmi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole velvollisuutta pitää suullista käsittelyä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pystyi siis kyseisessä tapauksessa ratkaisemaan parlamentin tekemän oikeudenkäyntiväitteen pitämättä suullista käsittelyä heti, kun se katsoi olevansa tarpeeksi perillä asiasta oikeudenkäyntiasiakirjojen ja erityisesti vastausten, jotka se oli saanut niihin kirjallisiin kysymyksiin, jotka se oli katsonut tarpeelliseksi esittää asianosaisille, perusteella.
36 Toiseksi se valittajan väite, että kontradiktorista periaatetta ei olisi noudatettu, koska valittaja ei ollut saanut tilaisuutta ottaa kantaa vastaukseen, jonka parlamentti antoi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen sille esittämiin kysymyksiin, ei voisi menestyä nyt esillä olevassa tapauksessa. Kun jätetään huomiotta vastaus – joka eroaa osapuolesta riippuen – kysymykseen, oliko Ripa di Meanalla mahdollisuutta ilmaista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle kantaansa parlamentin vastauksesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tälle esittämiin kysymyksiin, itse asiassa vastausta ei oteta huomioon, koska kontradiktorisen periaatteen mahdollinen sivuuttaminen ei joka tapauksessa olisi voinut muuttaa pääasian ratkaisua. Kuten itse asiassa valituksenalaisen määräyksen 28 kohdasta käy ilmi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustanut arviointinsa asianosaisten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamiin vastauksiin ainoastaan siltä osin kuin niistä käy ilmi, että 26.1.2001 päivättyä päätöstä sovellettiin välittömästi parlamentin toimesta. Sitä, minä päivämääränä Ripa di Meanalle tosiasiallisesti ilmoitettiin tämän nauttiman eläkkeen maksamisen keskeyttämisestä, ei puolestaan ole mitenkään otettu huomioon valituksenalaisen määräyksen perusteluissa.
37 Näissä olosuhteissa kontradiktorisen periaatteen loukkaamista koskeva väite hylätään tehottomana.
38 Toisen valitusperusteen ensimmäinen kohta on näin ollen hylättävä selvästi perusteettomana.
39 Toisen valitusperusteen toinen kohta, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ollut ottanut huomioon sitä, että valittaja ei terveydentilansa vuoksi voinut tutustua 1.3.2001 päivättyyn tiliotteeseensa ennen seuraavaa huhtikuuta, liittyy suurelta osin neljänteen valitusperusteeseen ja tutkitaan näin ollen sen yhteydessä.
Kolmas valitusperuste
40 Kolmannessa valitusperusteessa Ripa di Meana kiistää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 26.1.2001 ja 26.3.2001 päivätyille kirjeille antaman oikeudellisen luokittelun.
41 Ripa di Meana kiistää, että 26.1.2001 päivätty kirje olisi päätös, yhtäältä siksi, että parlamentti on käyttänyt siinä yleisen tason ilmauksia, ja toisaalta siksi, että hänen asiansa tutkinta ei ollut vielä päättynyt, koska hänen täytyi toimittaa tälle toimielimelle vielä lisätietoja siitä, koska hänet oli valittu Consiglio della Regione di Umbrian jäseneksi.
42 Ripa di Meana kiistää, että 26.3.2001 päivätty kirje olisi pelkkä vahvistus, koska se sisälsi useita uusia seikkoja suhteessa 26.1.2001 päivättyyn kirjeeseen ja koska sitä olisi edeltänyt hänen tilanteensa uudelleen arviointi sen kirjeen johdosta, jonka hän oli lähettänyt parlamentille 15.3.2001.
43 Tähän liittyen on syytä heti alkuun hylätä valittajan väite, jonka mukaan 26.1.2001 päivätystä kirjeestä ei voisi nostaa kumoamiskannetta, koska se merkitsi vain mielipiteiden vaihtoa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on itse asiassa voinut päätellä oikeudellista virhettä tekemättä, että sekä tässä kirjeessä, joka toistetaan tämän määräyksen 6 kohdassa, käytetystä sanamuodosta että parlamentin esittämistä perusteista käy ilmi, että parlamentti todella oli päättänyt keskeyttää valittajan eläkkeen maksamisen siksi, että tämä oli valittu Consiglio della Regionen jäseneksi; Ripa di Meanalta pyydetyn lisäselvityksen ainoana tarkoituksena oli laskea tälle siitä tosiasiallisesta päivämäärästä lähtien, kun hänet oli valittu Consiglio della Regionen jäseneksi, perusteettomasti maksetun eläkkeen määrä.
44 Sen valittajan väitteen osalta, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa hänen kanteensa tutkittavaksi, koska 26.3.2001 päivätty kirje ei ollut luonteeltaan vahvistava, on selvää, että mikään Ripa di Meanan tämän väitteen tueksi esittämistä seikoista ei kyseenalaista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tältä osin tekemää johtopäätöstä.
45 Ensiksikin parlamentin viittaus Italian kansanedustuslaitoksen käytäntöön ja poliittisten auktoriteettien pyrkimykseen estää parlamentin ja Consiglio della Regionen edustajantoimista saatujen eläkkeiden ja palkkioiden kumulaatio ei selvästikään tuo esiin mitään uutta suhteessa 26.1.2001 päivättyyn kirjeeseen, jossa heti ensimmäisillä riveillä kiinnitettiin Ripa di Meanan huomio Italian eläkesäännön, josta oli jäljennös kirjeen liitteenä, 12 artiklaan, jossa nimenomaisesti säädetään eläkkeen maksamisen keskeyttämisestä Italian kansanedustuslaitoksen tai Euroopan parlamentin tai Consiglio della Regionen jäsenenä toimimisen ajaksi.
46 Valittajalle osoitettu ilmoitus eläkkeen maksamisen tosiasiallisesta keskeytyksestä on katsottava, kuten muuten 26.3.2001 päivätyssä kirjeessä käytetystä sanamuodostakin käy ilmi, pelkäksi asianosaiselle lähetetyksi informatiiviseksi viestiksi, jolla vastattiin asianosaisen 15.3.2001 lähettämään kirjeeseen. Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida katsoa, että kyseinen viesti toisi esiin jotain uutta suhteessa 26.1.2001 päivättyyn kirjeeseen, jossa jo ilman epäselvyyttä mainittiin parlamentin valittajalle maksaman eläkkeen keskeyttämisestä.
47 Lopuksi sen valittajan väitteen osalta, että 26.3.2001 päivättyä kirjettä olisi edeltänyt hänen asiansa uudelleen arviointi sikäli kuin valittajan 15.3.2001 parlamentille lähettämän kirjeen seurauksena parlamentti olisi myöntänyt Italian eläkesääntöjen puutteellisuuden, on todettava, että tämä myöntäminen koskee vain puuttuvaa mainintaa edustajantoimesta Consiglio della Regionessa siltä osin kuin kyse on eläkeoikeuden palauttamisesta sitten kun tällainen mandaatti päättyy. Kuitenkin käsillä olevassa tapauksessa oikeusriita ei koske eläkeoikeuden palauttamista vaan sen keskeyttämistä sen johdosta, että entinen Euroopan parlamentin jäsen on valittu Consiglio della Regionen jäseneksi.
48 Kolmas valitusperuste on siis, kaikki edellä esitetty huomioon ottaen, hylättävä selvästi perusteettomana.
Neljäs valitusperuste
49 Neljännessä valitusperusteessa, jossa toistuu suurelta osin toisen valitusperusteen toisessa kohdassa esiin tuotu arvostelu, Ripa di Meana esittää toissijaisesti, että jos yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että 26.3.2001 päivätty kirje on pelkästään vahvistus, tulisi sen kuitenkin kumota valituksenalainen määräys sillä perusteella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei olisi soveltanut anteeksiannettavaa erehdystä koskevaa yhteisön oikeuskäytäntöä oikein. Valittaja väittää tähän liittyen, että kyseinen tapaus täyttää tämän oikeuskäytännön soveltamisen ehdot, koska yhtäältä 26.1.2001 päivätty kirje näyttäytyi mielipiteiden vaihtona ja valittaja odotti täysin vilpittömässä mielessä, että kysymystä eläkesäännön 12 artiklan analogisesta soveltamisesta tapaukseen käsiteltäisiin kontradiktorisesti. Toisaalta valittajan silmäongelmat ovat estäneet häntä harjoittamasta minkäänlaista ”visuaalista toimintaa” helmikuun ja maaliskuun 2001 ajan niin, että hän on voinut tutustua 1.3.2001 päivättyyn tiliotteeseensa, josta käy ilmi, että parlamentti oli lopettanut hänen entisen Euroopan parlamentin jäsenen eläkkeen maksamisen, vasta huhtikuun 2001 alussa.
50 Tähän liittyen on syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeussubjekti voi poikkeuksellisesti vedota anteeksiannettavaan erehdykseen saadakseen palautetuksi kumoamiskanteen nostamiselle asetetun preklusiivisen määräajan erityisesti silloin, kun kyseinen toimielin, joka on tehnyt kanteen kohteena olevan toimen, on menetellyt tavalla, joka yksinään tai ratkaisevassa määrin on aiheuttanut ymmärrettävän sekaannuksen vilpittömässä mielessä olevalle oikeussubjektille, joka on noudattanut kaikkea sitä huolellisuutta, jota edellytetään tavanomaista harkitsevaisuutta noudattavalta toimijalta (ks. vastaavasti ja erityisesti asia C‑195/91 P, Bayer v. komissio, tuomio 15.12.1994, Kok. 1994, s. I‑5619, 26 kohta ja asia C‑193/01 P, Pitsiorlas v. neuvosto ja EIP, Kok. 2001, s. I‑4837, 24 kohta). Käsillä olevassa tapauksessa kuitenkin vaikuttaa selvältä, että Ripa di Meanan kohdalla kyse ei ole tällaisista poikkeuksellisista olosuhteista ja että hän ei voisi menestyksekkäästi vedota yllä mainittuun oikeuskäytäntöön, koska yksikään edellytys anteeksiannettavaan erehdykseen vetoamiseksi ei täyty tapauksessa.
51 Yhtäältä Ripa di Meanalla ei itse asiassa ole perusteita väittää parlamentin menetelleen tavalla, joka olisi ollut omiaan aiheuttamaan ymmärrettävän sekaannuksen hänen mielessään 26.1.2001 päivätyn kirjeen tosiasiallisesta luonteesta, koska – kuten käsillä olevan määräyksen 43 kohdassa on tuotu esiin – tämän kirjeen sanamuodosta käy selvästi ilmi sekä kyseisen toimielimen päätös tosiasiallisesti keskeyttää valittajan eläkkeen maksaminen että syyt, joilla tämä keskeytys perustellaan.
52 Toisaalta yhteisöjen tuomioistuimeen toimitetuista asiakirjoista ilmenevät seikat antavat myös aiheen epäillä valittajan osoittamaa joutuisuutta kyseisessä tapauksessa, koska jos hän onkin vastaanottanut 26.1.2001 päivätyn kirjeen 31.1.2001, on hän reagoinut vasta 15.3.2001 lähettämällä parlamentille kirjeen, jossa hän tuo julki hämmästyksensä siitä, että parlamentti on päättänyt keskeyttää hänen eläkkeensä maksamisen, ja hän on nostanut kumoamiskanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vasta 12.6.2001.
53 Se Ripa di Meanan väite, jonka mukaan hän olisi ollut kykenemätön harjoittamaan minkäänlaista ”visuaalista toimintaa” helmikuun ja maaliskuun 2001 aikana ja että hän olisi tutustunut 1.3.2001 päivättyyn tiliotteeseensa vasta seuraavan huhtikuun alussa, on ristiriidassa sen seikan kanssa, että valittaja on itse osoittanut kirjeen parlamentille 15.3.2001 eli päivänä, joka sijoittuu tähän aikaväliin, jolloin häntä vaivaava vakava silmäongelma on hänen mukaansa estänyt harjoittamasta ”minkäänlaista visuaalista toimintaa”.
54 Nämä asiat huomioon ottaen on siis syytä hylätä sekä toisen valitusperusteen toinen kohta että neljäs valitusperuste selvästi perusteettomina.
55 Koska neljä valitusperustetta, jotka Ripa di Meana on esittänyt valituksensa tueksi, ovat selvästi perusteettomia, on syytä hylätä valitus kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
56 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan 118 artiklan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska parlamentti on vaatinut valittajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska valittaja on hävinnyt asian, hänet on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (toinen jaosto) on määrännyt seuraavaa:
1) Valitus hylätään.
2) Ripa di Meana velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset
1 – Oikeudenkäyntikieli: italia. Top
Full & Egal Universal Law Academy