Asia C-250/03
Giorgio Emanuele Mauri
vastaan
Ministero della Giustizia ja Commissione per gli esami di avvocato presso la Corte d’appello di Milano
(Tribunale amministrativo regionale per la Lombardian esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohta – Asianajajan ammattiin pääsy – Lainsäädäntö, joka koskee tutkintoa, jonka perusteella voi saada kelpoisuuden harjoittaa asianajajan ammattia
Yhteisöjen tuomioistuimen määräys (toinen jaosto) 17.2.2005
Määräyksen tiivistelmä
Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Asianajajat – Ammattiin pääsyn edellytyksenä oleva tutkinto – Lautakunnan kokoonpano – Asianajajien osallistumisen sallittavuus – EY 81 ja EY 82 artiklaa ei rikota
(EY 43, EY 81 ja EY 82 artikla)
EY 43, EY 81 artikla ja EY 82 artikla eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että asianajajan ammattiin pääsyn mahdollistavassa tutkinnossa lautakunta koostuu viidestä oikeusministeriön nimittämästä jäsenestä eli kahdesta tuomarista, yhdestä oikeustieteen professorista ja kahdesta asianajajasta, jotka kansallisen asianajajaliiton hallitus nimeää kyseisen tuomiopiirin asianajajayhdistysten hallitusten yhteisestä ehdotuksesta.
EY 43 artiklan osalta vaikka asianajajan ammattiin pääsemiseksi järjestettävä tutkinto voi tosin muodostaa sijoittautumisvapauden rajoituksen, mikään ei viittaa siihen, että pelkkään lautakunnan kokoonpanoa koskevaan sääntöön sisältyisi sijoittautumisvapauden rajoitus riippumatta rajoituksesta, joka mahdollisesti aiheutuu tutkinnosta itsestään. Joka tapauksessa vaikka oletettaisiin, että asianajajien osallistuminen valtiontutkinnon lautakuntaan muodostaa jo sinänsä sijoittautumisvapauden rajoituksen, kyseistä osallistumista voidaan pitää perusteltuna yleiseen etuun liittyvästä syystä eli koska on tarpeen arvioida parhaalla mahdollisella tavalla asianajajan ammattia harjoittamaan aikovien henkilöiden soveltuvuutta ja pätevyyttä, ja osallistuminen on omiaan takaamaan tämän päämäärän toteutumisen.
Lisäksi vaikka EY 81 ja EY 82 artiklaa rikotaan silloin, kun jäsenvaltio joko määrää yritykset tekemään EY 81 artiklan vastaisia yritysten välisiä yhteisjärjestelyjä tai edistää tällaisten järjestelyjen tekemistä tai vahvistaa niiden vaikutuksia taikka määrää käyttämään EY 82 artiklan vastaisesti väärin määräävää markkina-asemaa tai vahvistaa tällaisen väärinkäytön vaikutuksia tai lopuksi poistaa omalta sääntelyltään sen valtiollisen luonteen siirtämällä yksityisille toimijoille vastuunsa tehdä taloutta ohjaavia päätöksiä, tästä ei ole kyse silloin, kun kyseinen jäsenvaltio delegoi lautakunnalle, johon kuuluu asianajajia, vastuun tehdä asianajajan ammattiin pääsyä koskevia päätöksiä siitä syystä, että jäsenvaltiolla on merkittävä asema itse lautakunnassa, koska lautakunnan jäsenistä kaksi on tuomareita, koska oikeusministeriöllä on merkittävä toimivalta, joka mahdollistaa sen, että ministeriö kykenee valvomaan lautakunnan työskentelyä kaikissa vaiheissa ja jopa tarvittaessa puuttumaan tähän työskentelyyn, ja lopuksi koska lautakunnan tekemä kielteinen päätös voi olla kanteen kohteena tuomioistuimessa.
(ks. 30–33, 35, 37, 42–45 ja 47 kohta sekä tuomiolauselma)
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (toinen jaosto)
17 päivänä helmikuuta 2005 (*)
Työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohta – Asianajajan ammattiin pääsy – Lainsäädäntö, joka koskee tutkintoa, jonka perusteella voi saada kelpoisuuden harjoittaa asianajajan ammattia
Asiassa C-250/03,
jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunale amministrativo regionale per la Lombardia (Italia) on esittänyt 13.11.2002 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 11.6.2003, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Giorgio Emanuele Mauri
vastaan
Ministero della Giustizia ja
Commissione per gli esami di avvocato presso la Corte d'appello di Milano,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans (esittelevä tuomari) sekä tuomarit C. Gulmann, R. Schintgen, J. Makarczyk ja J. Klučka,
julkisasiamies: P. Léger,
kirjaaja: R. Grass,
ilmoitettuaan ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, että yhteisöjen tuomioistuin aikoo ratkaista asian perustellulla määräyksellä työjärjestyksensä 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti,
kehotettuaan yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettuja osapuolia esittämään mahdolliset asiaa koskevat huomautuksensa,
kuultuaan julkisasiamiestä,
on antanut seuraavan
määräyksen
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee ”[EY:n] perustamissopimuksen [niiden määräysten tulkintaa], joilla – – vahvistetaan kilpailua ja syrjintäkieltoa koskevien yhteisön periaatteiden suoja”.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on Mauri ja vastaajina ovat Ministero della Giustizia (oikeusministeriö) ja Commissione per gli esami di avvocato presso la Corte d’appello di Milano (Milanon Corte d’appellon asianajajatutkintolautakunta) ja jossa on kyse siitä, että kantajaa ei ole hyväksytty sellaisen valtiontutkinnon (jäljempänä valtiontutkinnon) suulliseen vaiheeseen, joka antaa kelpoisuuden harjoittaa asianajajan ammattia.
Kansallinen lainsäädäntö
3 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Italiassa pääsy harjoittamaan asianajotoimintaa edellyttää valtiontutkinnon suorittamista.
4 Italian 27.11.1933 annetun asetuksen (Regio Decreto Leggo) nro 1578 (Gazzetta ufficiale della Repubblica italiana nro 281, 5.12.1933, s. 5521; jäljempänä asetus nro 1578/33), sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 22 §:n mukaan oikeusministeriö nimittää valtiontutkintolautakunnat ja niihin kuuluu viisi jäsentä eli kaksi sellaista asianajajaa, joiden on pitänyt vähintään kahdeksan vuoden ajan kuulua sen Corte d’appellon tuomiopiirissä toimivaan asianajajayhdistykseen, jossa koe pidetään, kaksi samassa tuomiopiirissä toimivaa tuomaria, joilla on oltava vähintään Corte d’appellon neuvoksen (consigliere) pätevyys, ja yksi oikeustieteellisiä aineita opettava yliopiston tai korkeakoulun professori tai apulaisprofessori.
5 Consiglio nazionale forense (kansallisen asianajajaliiton hallitus; jäljempänä CNF) nimittää asianomaisessa tuomiopiirissa toimivien asianajajayhdistysten hallitusten yhteisestä ehdotuksesta ne kaksi asianajajaa, joiden on tarkoitus kuulua tutkintolautakuntaan, ja oikeusministeri nimittää näistä toisen tutkintolautakunnan puheenjohtajaksi ja toisen varapuheenjohtajaksi.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
6 Mauri osallistui Milanon Corte d’appellon tuomiopiirissä joulukuussa 2001 pidetyn valtiontutkinnon kirjallisiin kokeisiin. Tutkintolautakunnan korjattua nämä kokeet hän ei ollut saanut riittävästi pisteitä, jotta hänet olisi voitu hyväksyä kokeiden suulliseen vaiheeseen, johon hänen ei näin ollen sallittu osallistua.
7 Mauri nosti kanteen ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa ja vaati tuomioistuinta kumoamaan kyseisen hänelle vastaisen päätöksen. Hän esitti muun muassa, että asetuksen nro 1578/33 22 §:ssä säädetyn kaltaisella tutkintolautakunnan kokoonpanolla ei mahdollisteta arvioinnin puolueettomuutta eikä taata asianajajan ammattiin pääsyä koskevan kilpailujärjestelmän asianmukaisuutta sillä tavoin kuin EY 3 artiklan g kohdassa, EY 28 artiklassa, EY 49 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa, EY 81 artiklassa sekä EY 82 artiklassa määrätään.
8 Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan Maurin esittämä arvostelu ei vaikuta täysin perusteettomalta siltä osin, kuin kyse on asianajajayhdistysten hallitusten, jotka ovat asianajajayhdistysten, joihin kyseisessä tuomiopiirissä oikeudellisia ammatteja harjoittavien asianajajien on pakollista kuulua, johtavia elimiä, toimivallasta nimetä tutkintolautakunnan tärkeimmät jäsenet ja siten kutakuinkin suoraan säännellä mainitun lautakunnan arviointeja.
9 Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan tämä hallitus näet nimeää tutkintolautakunnan viidestä jäsenestä kaksi, jotka lisäksi toimivat puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana, ja on mahdollista ja jopa tavallista, että myös kolmannella jäsenellä, oikeustieteellisten aineiden professorilla, on asianajajan pätevyys ja että näin ollen hän kuuluu samaan yhdistykseen.
10 Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan tämän seikan perusteella asianajajayhdistyksellä näyttää ainakin abstraktisti olevan mahdollisuus tavalla tai toisella rajoittaa ammattiin pääsyä suojellakseen ammattia jo harjoittavien tahojen intressejä siten, että se tekee laatuun perustuvan valinnan lisäksi myös määrään perustuvan valinnan, joka liittyy markkinoiden logiikkaan.
11 Koska Tribunale amministrativo regionale per la Lombardia katsoi, että sen käsiteltävänä olevan oikeudenkäyntiasian ratkaisu edellyttää yhteisön oikeuden tulkintaa, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko perustamissopimuksen niitä määräyksiä – sellaisena kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on niitä tulkinnut –, joissa vahvistetaan vapaata kilpailua ja syrjintäkieltoa koskevien yhteisön periaatteiden suoja, tulkittava siten, että Italian kansallinen lainsäädäntö ja varsinkin 27.11.1933 annetun asetuksen nro 1578 22 §, jolla asianajajan ammatin harjoittamisen edellytykseksi asetetaan valtion tutkinnon suorittaminen, on [perustamissopimuksen] vastainen ja siten lainvastainen, koska sillä annetaan ammatillisen soveltuvuuden ja pätevyyden arvioimiseksi laaja toimivalta sellaisten ammattikuntien paikallisille johtoelimille, joiden jäsenistön muodostavat asianomaisella maantieteellisellä alueella jo toimivat taloudelliset toimijat?”
Ennakkoratkaisukysymys
12 Koska yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että vastaus esitettyyn kysymykseen voidaan selvästi johtaa oikeuskäytännöstä, se on työjärjestyksensä 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti ilmoittanut ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, että se aikoo ratkaista asian perustellulla määräyksellä, ja pyytänyt yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettuja osapuolia esittämään sitä koskevat mahdolliset huomautuksensa.
13 Italian ja Irlannin hallitukset sekä Euroopan yhteisöjen komissio ovat vastanneet tähän kehotukseen. Nämä kaksi hallitusta ovat ilmaisseet toivomuksensa, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisisi asian tuomiolla, koska asia on heidän mukaansa tärkeä. Sitä vastoin komissio on ilmoittanut, ettei se vastusta sitä, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee asian perustellulla määräyksellä.
Tutkittavaksi ottaminen
Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyt huomautukset
14 Italian hallitus esittää, että ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta, koska se ei ole tarpeen hakijan, jota ei ole hyväksytty suorittamaan valtiontutkintoa, nostaman kanteen ratkaisemiseksi, ja joka tapauksessa sikäli kuin tällaista tarvetta ei voida päätellä ennakkoratkaisupyynnöstä.
15 Lisäksi sikäli kuin mainittu kysymys koskee yhteisön syrjintäkiellon periaatetta – Italian hallituksen mukaan tarkemmin sanottuna kansallisen kohtelun periaatetta sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden alalla – on katsottava, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat myös sillä perusteella, että perustamissopimuksen määräyksiä vapaasta liikkuvuudesta, joka sisältää sijoittautumisvapauden ja palvelujen vapaan tarjoamisen, ei sovelleta toimintaan, joka rajoittuu kokonaan yhden ainoan jäsenvaltion alueelle.
16 Myös Irlannin hallitus katsoo, ettei ennakkoratkaisukysymystä voida ottaa tutkittavaksi.
17 Irlannin hallituksen mukaan pääasia näet koskee Italian koulutusjärjestelmää, vaikka koulutusjärjestelmien järjestäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan eikä yhteisön toimivaltaan. Lisäksi mainittu kysymys on hypoteettinen, koska ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että lautakunnan kokoonpano voi olla tekijä, joka ”ainakin abstraktisti” muodostaa esteen ammattiin pääsylle. Lopuksi ennakkoratkaisupyynnössä ei ole riittävästi yksityiskohtaisia tietoja pääasiassa kyseessä olevan järjestelmän toiminnasta, jotta yhteisöjen tuomioistuin voi ratkaista asian.
Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta
18 On huomautettava, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimen on siten yleensä ratkaistava ne. Yhteisöjen tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä yhteisön oikeussäännön tulkitsemisella tai sen pätevyyden selvittämisellä ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka yhteisöjen tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. mm. yhdistetyt asiat C-480/00–-482/00, C-484/00, C-491/00 ja C-497/00–C-499/00, Azienda Agricola Ettore Ribaldi ym., tuomio 25.3.2004, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
19 Tässä tapauksessa asia ei ole näin.
20 Koska ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ratkaistavana on oikeudenkäyntiasia, jossa kantaja vetoaa perusteeseen, joka koskee tiettyjen yhteisön oikeuden periaatteiden noudattamatta jättämistä sellaisen lautakunnan kokoonpanon vuoksi, joka on päättänyt olla hyväksymättä häntä valtiontutkinnon suulliseen vaiheeseen, ei voida perustellusti olettaa, että kyseisen tuomioistuimen esittämällä kysymyksellä ei ole yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen taikka että ongelma on luonteeltaan hypoteettinen.
21 Lisäksi sen Italian hallituksen esittämän väitteen osalta, jonka mukaan perustamissopimuksen määräyksiä vapaan liikkuvuuden alalla ei voida soveltaa sen vuoksi, että pääasiassa kyseessä oleva toiminta rajoittuu kokonaisuudessaan yhden ainoan jäsenvaltion alueelle, on todettava, että vastaus voi kuitenkin olla ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle hyödyllinen tilanteessa, jossa italialaisella valtiontutkintoon osallistuvalla hakijalla on tämän asian kaltaisessa menettelyssä kansallisen oikeuden nojalla oltava samat oikeudet kuin toisesta jäsenvaltiosta tulevalla hakijalla yhteisön oikeuden perusteella samanlaisessa tilanteessa (ks. vastaavasti asia C-448/98, Guimont, tuomio 5.12.2000, Kok. 2000, s. I-10663, 23 kohta ja yhdistetyt asiat C-515/99, C-519/99–C-524/99 ja C-526/99–C-540/99, Reisch ym., tuomio 5.3.2002, Kok. 2002, s. I‑2157, 26 kohta).
22 Lopuksi yhteisöjen tuomioistuin katsoo saaneensa ennakkoratkaisupyynnössä olevista tiedoista ja sille esitetyistä huomautuksista riittävän selvityksen voidakseen hyödyllisesti vastata esitettyyn kysymykseen.
23 On siis syytä vastata ennakkoratkaisukysymykseen.
Pääasia
24 On alustavasti todettava, että ennakkoratkaisukysymys sisältää kaksi osaa.
25 Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa aluksi ”vapaata kilpailua – – koskevi[in] yhteisön periaattei[siin]” ja esittää näin EY 81 ja EY 82 artiklan tulkintaan liittyvän kysymyksen.
26 Tämän jälkeen viittaamalla ”syrjintäkieltoa koskevi[in] yhteisön periaattei[siin]” kyseinen tuomioistuin pyytää yhteisöjen tuomioistuinta ennen kaikkea tulkitsemaan EY 43 artiklaa, jossa asetetaan jäsenvaltioille syrjintäkieltoa koskeva velvoite (asia 2/74, Reyners, tuomio 21.6.1974, Kok. 1974, s. 631, Kok. Ep. II, s. 311, 15 ja 16 kohta).
27 Sitä vastoin ei ole syytä tutkia esitettyä kysymystä EY 49 artiklan näkökulmasta, vaikka myös tässä artiklassa asetetaan syrjintäkieltoa koskeva velvoite (asia 33/74, Van Binsbergen, tuomio 3.12.1974, Kok. 1974, s. 1299, Kok. Ep. II, s. 385, 27 kohta). Kuten Irlannin hallitus näet perustellusti toteaa, mikään ei viittaa siihen, että voitaisiin katsoa, että toisesta jäsenvaltiosta tulevan asianajajan, joka tarjoaa palveluja Italiassa, olisi suoritettava valtiontutkinto.
EY 81 ja EY 82 artikla
28 Ennakkoratkaisukysymyksensä ensimmäisellä osalla ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy ennen kaikkea, ovatko EY 81 ja EY 82 artikla esteenä asetuksen nro 1578/33 22 §:n kaltaiselle säännökselle, jossa säädetään, että asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksenä olevissa valtiontutkinnoissa lautakunta koostuu viidestä oikeusministeriön nimittämästä jäsenestä eli kahdesta tuomarista, yhdestä oikeustieteen professorista ja kahdesta asianajajasta, jotka CNF nimittää kyseisen tuomiopiirin asianajajayhdistysten hallitusten yhteisestä ehdotuksesta.
29 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vaikka EY 81 ja EY 82 artikla sellaisenaan koskevatkin ainoastaan yritysten toimintaa eikä niitä ole kohdistettu jäsenvaltion antamiin lakeihin ja asetuksiin, näissä artikloissa, luettuna yhdessä yhteistyövelvollisuutta koskevan EY 10 artiklan kanssa, asetetaan jäsenvaltioille kuitenkin velvollisuus olla toteuttamatta tai pitämättä voimassa toimenpiteitä – vaikka ne olisivat lakeja tai asetuksia – jotka ovat omiaan poistamaan yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen tehokkaan vaikutuksen (ks. mm. asia C-35/99, Arduino, tuomio 19.2.2002, Kok. 2002, s. I-1529, 34 kohta ja asia C-198/01, CIF, tuomio 9.9.2003, Kok. 2003, s. I-8055, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Yhteisöjen tuomioistuin on erityisesti katsonut EY 10 ja EY 81 artiklaa rikotun silloin, kun jäsenvaltio joko toisaalta määrää yritykset tekemään EY 81 artiklan vastaisia yritysten välisiä yhteisjärjestelyjä, edistää tällaisten järjestelyjen tekemistä taikka vahvistaa niiden vaikutuksia tai toisaalta poistaa omalta sääntelyltään sen valtiollisen luonteen siirtämällä yksityisille toimijoille vastuunsa tehdä taloutta ohjaavia päätöksiä (em. asia Arduino, tuomion 35 kohta ja em. asia CIF, tuomion 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31 Vaikka oletettaisiinkin, että asianajajia voidaan valtiontutkinnon lautakunnan jäseninä pitää EY 81 ja EY 82 artiklassa tarkoitettuina ”yrityksinä”, ei vaikuta siltä, että pääasian olosuhteissa valtio olisi poistanut omalta asianajan ammattiin pääsyä koskevalta sääntelyltään sen valtiollisen luonteen siirtämällä asianajajille vastuunsa tehdä heidän ammattiinsa pääsyä koskevia päätöksiä.
32 Ensiksi on näet todettava, että valtiolla on merkittävä asema itse lautakunnassa, koska viidestä jäsenestä kaksi on tuomareita, joita – vaikkeivät he olekaan oikeusministerin alaisia – on pidettävä tämän valtion edustajina.
33 Toiseksi on korostettava, että kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, oikeusministeriöllä on merkittävä toimivalta, joka mahdollistaa sen, että ministeriö kykenee valvomaan lautakunnan työskentelyä kaikissa vaiheissa ja jopa tarvittaessa puuttumaan tähän työskentelyyn.
34 Siten mainittu ministeriö nimittää lautakunnan jäsenet, valitsee tutkinnon aiheet ja voi kumota tutkinnon säännönvastaisuuksien ilmetessä ja puuttua työskentelyyn nimeämällä oman edustajansa panemaan täytäntöön annetut ohjeet tutkintojen järjestyksen ja moitteettoman kulun takaamiseksi.
35 Kolmanneksi lautakunnan tekemä kielteinen päätös voi olla kanteen kohteena hallintotuomioistuimessa, joka tutkii päätöksen uudelleen.
36 Valtion pääasiassa kyseessä olevan tutkinnon kaikissa vaiheissa harjoittaman valvonnan perusteella voidaan siis todeta, että valtio ei ole luopunut toimivaltansa käyttämisestä yksityisten toimijoiden hyväksi.
37 Samoista syistä ei myöskään voida väittää, että tämä jäsenvaltio joko määräisi yritykset tekemään EY 81 artiklan vastaisia järjestelyjä, edistäisi tällaisten järjestelyjen tekemistä tai vahvistaisi tällaisten järjestelyjen vaikutuksia (ks. myös vastaavasti em. asia Arduino, tuomion 43 kohta) taikka että se määräisi käyttämään EY 82 artiklan vastaisesti väärin määräävää markkina-asemaa tai vahvistaisi tällaisen väärinkäytön vaikutuksia.
38 On siis todettava, että EY 81 ja EY 82 artikla eivät ole esteenä asetuksen nro 1578/33 22 §:n kaltaiselle säännökselle.
EY 43 artikla
39 Ennakkoratkaisukysymyksensä toisella osalla ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy ennen kaikkea, onko EY 43 artikla esteenä asetuksen nro 1578/33 22 §:n kaltaiselle säännökselle.
40 On todettava, että EY 43 artiklassa velvoitetaan poistamaan sijoittautumisvapauden rajoitukset ja että tällaisina rajoituksina on pidettävä kaikkia toimia, joilla kielletään näiden vapauksien käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi (ks. mm. asia C-79/01, Payroll ym., tuomio 17.10.2002, Kok. 2002, s. I-8923, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että kun rajoituksen muodostavia toimia sovelletaan kaikkiin henkilöihin tai yrityksiin, jotka harjoittavat toimintaa vastaanottavan jäsenvaltion alueella, toimet voivat olla perusteltuja, kun ne vastaavat yleiseen etuun liittyviä pakottavia syitä, kunhan ne ovat omiaan takaamaan niillä tavoiteltavan päämäärän toteutumisen ja kunhan niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (ks. mm. em. asia Payroll ym., tuomion 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Vaikka asianajajan ammattiin pääsemiseksi järjestettävä tutkinto voi tosin muodostaa sijoittautumisvapauden rajoituksen (ks. vastaavasti asia C-340/89, Vlassopoulou, tuomio 7.5.1991, Kok. 1991, s. I-2357, Kok. Ep. XI, s. I-201, 15 kohta), tältä osin on kuitenkin todettava, että pääasiassa on riitautettu ainoastaan lautakunnan kokoonpanoa koskeva säännös eikä sitä, että tällainen tutkinto järjestetään.
43 Mikään ei viittaa siihen, että tällaiseen säännökseen sisältyisi sijoittautumisvapauden rajoitus riippumatta rajoituksesta, joka mahdollisesti aiheutuu tutkinnosta itsestään.
44 Joka tapauksessa vaikka oletettaisiin, että asianajajien osallistuminen valtiontutkinnon lautakuntaan muodostaa jo sinänsä sijoittautumisvapauden rajoituksen, kyseistä osallistumista voidaan, kuten Italian ja Irlannin hallitukset sekä komissio ovat perustellusti todenneet, pitää tässä tapauksessa perusteltuna.
45 Tämä osallistuminen vastaa näet yleiseen etuun liittyvää pakottavaa syytä eli tarvetta arvioida parhaalla mahdollisella tavalla asianajajan ammattia harjoittamaan aikovien henkilöiden soveltuvuus ja pätevyys. Se on omiaan takaamaan tämän päämäärän toteutumisen siltä osin, kuin asianajajat, joilla on työkokemusta, ovat erityisen sopivia arvioimaan hakijoita heidän ammattinsa erityisten vaatimusten kannalta. Lopuksi tämän määräyksen 32–35 kohdassa esitetyt rajoitukset takaavat myös sen, että toimenpiteellä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.
46 On siis todettava, että EY 43 artikla ei ole esteenä asetuksen nro 1578/33 22 §:n kaltaiselle säännökselle.
47 Näin ollen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että EY 81, EY 82 artikla ja EY 43 artikla eivät ole esteenä asetuksen nro 1578/33 22 §:n kaltaiselle säännökselle, jossa säädetään, että asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksenä olevassa tutkinnossa lautakunta koostuu viidestä oikeusministeriön nimittämästä jäsenestä eli kahdesta ovat tuomarista, yhdestä oikeustieteen professorista ja kahdesta asianajajasta, jotka CNF nimeää tuomiopiirin asianajajayhdistysten hallitusten yhteisestä ehdotuksesta.
Oikeudenkäyntikulut
48 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
EY 81, EY 82 artikla ja EY 43 artikla eivät ole esteenä 27.11.1933 annetun asetuksen nro 1578, sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 22 §:n kaltaiselle säännökselle, jossa säädetään, että asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksenä olevassa tutkinnossa lautakunta koostuu viidestä oikeusministeriön nimittämästä jäsenestä eli kahdesta tuomarista, yhdestä oikeustieteen professorista ja kahdesta asianajajasta, jotka Consiglio nazionale forense (kansallisen asianajajaliiton hallitus) nimeää kyseisen tuomiopiirin asianajajayhdistysten hallitusten yhteisestä ehdotuksesta.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: italia.
Top