Asia C-145/02
Land Nordrhein-Westfalen
vastaan
Denkavit Futtermittel GmbH
(Bundesverwaltungsgerichtin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Tavaroiden vapaa liikkuvuus – Direktiivi 70/524/ETY – EY 28 ja EY 30 artikla – Lisäaineet – Rehun D-vitamiinipitoisuutta koskevien kansallisten säännösten yhdenmukaistaminen – Jäsenvaltion lainsäädäntö, jolla kielletään sellaisten toisessa jäsenvaltiossa laillisesti valmistettujen rehujen maahantuonti, joiden D3-vitamiinipitoisuus on tässä ensimmäisessä valtiossa sallittua korkeampi
Julkisasiamies A. Tizzanon ratkaisuehdotus 4.3.2004
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 13.1.2005
Tuomion tiivistelmä
Maatalous – Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Rehujen lisäaineet – Direktiivi 70/524 – Vitamiinipitoisuus – Kansallinen lainsäädäntö, jolla kielletään yleissäännön mukaisesti valmistetun sellaisen täydennysrehun kaupan pitäminen, jonka D-vitamiinipitoisuus on kyseessä olevassa jäsenvaltiossa sallittua korkeampi, ei ole sallittu
(Neuvoston direktiivin 70/524 12 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 19 artikla)
Rehujen lisäaineista annetun direktiivin 70/524 12 artiklan 1 kohdassa säädetään yleissääntönä, että käytettäviksi laimennettujen täydennysrehujen lisäaineiden pitoisuudet eivät saa olla suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet, kun taas saman direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa olevan poikkeuksen mukaan jäsenvaltiot voivat tietyissä tapauksissa sallia, että D-vitamiinipitoisuudet ovat täydennysrehuissa suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet. Direktiivin 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että tämän direktiivin mukaisia rehuja eivät koske muut kuin tässä samassa direktiivissä säädetyt kaupan pitämisen rajoitukset.
Tältä osin ei mainitun direktiivin 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodon eikä kyseisen säännöksen asiayhteyteen liittyvien seikkojen tai sen tarkoituksen perusteella voida katsoa, että se, että jäsenvaltio nojautuu kyseisessä säännöksessä annettuun lainsäädäntömahdollisuuteen, antaisi sille oikeuden kieltää sellaisen täydennysrehun maahantuonnin, joka on saatettu toisessa jäsenvaltiossa markkinoille tämän saman artiklan 1 kohdan nojalla.
Tästä seuraa, että direktiivin 70/524 12 ja 19 artiklaa on tulkittava siten, että toimenpide, jolla jäsenvaltio kieltää toisessa jäsenvaltiossa laillisesti mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti valmistetun täydennysrehun pitämisen kaupan alueellaan sen D-vitamiinipitoisuuden vuoksi, on kyseisten säännösten vastainen.
(ks. 33 ja 38 kohta sekä tuomiolauselma)
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
13 päivänä tammikuuta 2005 (*)
Tavaroiden vapaa liikkuvuus – Direktiivi 70/524/ETY – EY 28 ja EY 30 artikla – Lisäaineet – Rehun D-vitamiinipitoisuutta koskevien kansallisten säännösten yhdenmukaistaminen – Jäsenvaltion lainsäädäntö, jolla kielletään sellaisten toisessa jäsenvaltiossa laillisesti valmistettujen rehujen maahantuonti, joiden D3-vitamiinipitoisuus on tässä ensimmäisessä valtiossa sallittua korkeampi
Asiassa C-145/02,
jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Bundesverwaltungsgericht (Saksa) on esittänyt 31.1.2002 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 18.4.2002, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Land Nordrhein-Westfalen
vastaan
Denkavit Futtermittel GmbH,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja P. Jann sekä tuomarit A. Rosas (esittelevä tuomari) ja S. von Bahr,
julkisasiamies: A. Tizzano,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M.-F. Contet,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 27.11.2003 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Denkavit Futtermittel GmbH, edustajanaan Rechtsanwalt V. Schiller,
– Saksan hallitus, asiamiehinään W.-D. Plessing, M. Lumma ja A. Tiemann,
– Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään K. Fitch ja M. Niejahr,
kuultuaan julkisasiamiehen 4.3.2004 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee rehujen lisäaineista 23 päivänä marraskuuta 1970 annetun neuvoston direktiivin 70/524/ETY (EYVL L 270, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 29.11.1984 annetulla neuvoston direktiivillä 84/587/ETY (EYVL L 319, s. 13; jäljempänä direktiivi 70/524), 12 ja 19 artiklan sekä EY 28 ja EY 30 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Land Nordrhein-Westfalen ja Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö Denkavit Futtermittel GmbH (jäljempänä Denkavit) ja jossa on kyse siitä, että Denkavit toi maahan ja piti kaupan Saksassa porsaiden täydennysrehua, joka oli valmistettu laillisesti Alankomaissa ja jonka D3-vitamiinipitoisuus oli Saksassa sallittua korkeampi.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteisön lainsäädäntö
3 Direktiivin 70/524 2 artiklassa olevan määritelmän mukaan täysrehu on ”rehuseosta, joka on sellaisenaan koostumuksensa takia riittävä tyydyttämään päiväannoksen”. Täydennysrehu puolestaan määritellään ”rehuseokseksi, joka sisältää korkeat pitoisuudet tiettyjä aineita, mutta joka koostumuksensa takia on riittävä tyydyttämään päiväannoksen ainoastaan käytettynä yhdessä muiden rehujen kanssa”.
4 Direktiivin 70/524 12 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että käytettäviksi laimennettujen täydennysrehujen tässä direktiivissä lueteltujen lisäaineiden pitoisuudet eivät saa olla suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet.
2. Jäsenvaltiot voivat säätää, että – – D-vitamiinien – – pitoisuudet täydennysrehuissa saavat olla suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet,
a) jos täydennysrehut on jäsenvaltiossa hyväksytty yleisesti saatavilla pidettäviksi kaikille käyttäjille sillä edellytyksellä, etteivät niiden – – D-vitamiinien – – pitoisuudet ole enempää kuin viisi kertaa suuremmat kuin vahvistetut enimmäispitoisuudet;
b) kun kyseessä ovat tietyille lajeille tarkoitetut täydennysrehut ja jäsenvaltiolla on oikeus sallia ne alueellaan yleisesti saatavilla pidettäviksi kaikille käyttäjille erityisen ruokintajärjestelmän perusteella ja edellytyksellä, että niiden pitoisuudet eivät ole suuremmat kuin:
– – –
– D-vitamiineille 200 000 IU/kg [kansainvälistä yksikköä kilogrammalta].
Jäsenvaltioiden on säädettävä, että jos täydennysrehuja valmistetaan b alakohdan mukaisesti, samanaikaisesti ei voi nojautua a alakohdan säännöksiin.
3. Edellä 2 kohdan mukaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on säädettävä, että rehulla on yksi tai useampi koostumuksellinen ominaispiirre (esimerkiksi valkuaisaineessa tai kivennäisaineessa), joka varmistaa sen, että lisäainepitoisuudet eivät ole suuremmat kuin täysrehulle vahvistetut ja rehun väärinkäyttö muille eläinlajeille on käytännöllisesti katsoen poissuljettu.”
5 Direktiivin 70/524 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että tämän saman direktiivin mukaisia lisäaineita, esiseoksia ja rehuja eivät koske muut kuin tässä samassa direktiivissä säädetyt kaupan pitämisen rajoitukset.
6 Sioille tarkoitettujen täysrehujen osalta direktiivin 70/524 liitteessä I sallittu suurin D3-vitamiinipitoisuus vahvistetaan 2 000 IU:ksi/kg. Porsaiden juottorehuihin sovelletaan korkeampaa pitoisuuden ylärajaa. Kyseisellä pitoisuuden ylärajalla ei ole merkitystä kansallisen pääasiassa kyseessä olevan tilanteen kannalta.
Kansallinen lainsäädäntö
7 Direktiivi 70/524 on saatettu osaksi Saksan oikeutta Futtermittelgesetzillä (rehulaki; jäljempänä FMG) ja Futtermittelverordnungilla (rehuasetus; jäljempänä FMV).
8 FMG:n 14 §:ssä, sellaisena kuin se on julkaistu 25.8.2000 (BGBl. 2000 I, s. 1358), kielletään sellaisten rehujen maahantuonti, jotka eivät ole Saksan alueella voimassa olevien rehuja koskevien säännösten mukaisia.
9 FMG:n 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa annetaan valtuus säätää asetuksella rehujen lisäaineiden pitoisuuksista.
10 FMG:n 4 §:n 5 momentin ensimmäisen virkkeen 2 kohdan b alakohdan mukaan on kiellettyä pitää kaupan rehuja, jotka eivät täytä saman pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaisesti asetuksella säädettyjä edellytyksiä.
11 FMV:n 17 a §:ssä, sellaisena kuin se on julkaistu 23.11.2000 (BGBl. 2000 I, s. 1605), säädetään rehujen sallituista lisäainepitoisuuksista seuraavasti:
”1. Rehuseoksen lisäainepitoisuus, laskettuna sellaisen täysrehun perusteella, jonka kuiva-ainepitoisuus on 88 prosenttia, ei saa alittaa kulloisenkin EY:n hyväksyntäasetuksen liitteessä olevassa osastossa ’vähimmäispitoisuus’ vahvistettuja vähimmäispitoisuuksia eikä ylittää osastossa ’enimmäispitoisuus’ vahvistettuja pitoisuuksia. Mitä ensimmäisessä virkkeessä todetaan, sovelletaan myös liitteessä 3 olevassa sarakkeessa 6 säädettyihin vähimmäis- ja enimmäispitoisuuksiin. Lisäaineiden enimmäispitoisuutta koskevaan laskelmaan on sisällytettävä aineet, jotka sisältyvät rehuihin luonnostaan ja jotka ovat lisäaineiden kanssa täysin samanlaisia.
2. Ellei 3 momentin säännöksistä muuta johdu, rehujen lisäaineiden vahvistetut enimmäispitoisuudet voidaan ylittää täydennysrehuissa, jos käytettäessä täydennysrehuja yhdessä toisten rehujen kanssa niiden käyttötarkoituksen mukaisesti ei ylitetä lisäaineiden enimmäispitoisuuksia.
3. Poiketen 2 momentista
1. D-vitamiinipitoisuus – – saa olla enintään viisinkertainen suhteessa vahvistettuun enimmäispitoisuuteen tai
2. – –
d) D-vitamiinipitoisuus saa olla enintään 200 000 IU/kg kaikille eläinlajeille ja eläinluokille tarkoitetussa täydennysrehussa lyhytaikaisen vitamiinien lisäannoksen antamiseksi,
kun rehulla on erityisesti raakaproteiini-, laktoosi- tai kivennäisainepitoisuuden osalta yksi tai useampi koostumuksellinen ominaispiirre, jolla varmistetaan, että ruokinnassa ei ylitetä vahvistettuja lisäainepitoisuuksia ja että rehun väärinkäyttö muille eläinlajeille on käytännöllisesti katsoen poissuljettu.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
12 Denkavit myy Saksassa porsaiden ruokintaan tarkoitettua täydennysrehua nimeltä ”Denkavit Kern Ferkel 125” (jäljempänä riidanalainen rehu). Kyseisessä rehussa on D3-vitamiinia 16 000 IU/kg. Sitä on sen pakkausmerkintöjen ja käyttöohjeen mukaan tarkoitus käyttää eläinten ruokintaan vain sekoitettuna suoraan käytettäviin rehuihin suhteessa yhden suhde seitsemään.
13 Denkavitin sisaryhtiö, joka sijaitsee Alankomaissa, valmistaa riidanalaisen rehun. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että riidanalainen rehu vastaa Alankomaiden oikeuden täydennysrehuja koskevia vaatimuksia. Se ei sitä vastoin ole Saksan kyseistä alaa koskevien säännösten, erityisesti FMV:n 17 a §:n 3 momentin 1 kohdan, mukainen. Mainitun säännöksen, siten kuin Saksan viranomaiset sitä tulkitsevat, mukaan D-vitamiinipitoisuus ei voi olla yli viisinkertainen suhteessa vahvistettuun enimmäispitoisuuteen, joka on tässä kyseessä oleville eläimille tarkoitettujen rehujen osalta 2 000 IU/kg, eli 10 000 IU/kg.
14 Nordrhein-Westfalenin osavaltion Landesamt für Ernährungswirtschaft und Jagd (alueellinen elintarviketalous- ja metsästysviranomainen) antoi toukokuussa 1991 tehdyn tarkastuksen yhteydessä huomautuksen riidanalaisen rehun D3-vitamiinipitoisuudesta. Kyseisen vitamiinin 6 000 IU/kg:n suuruisesta liiallisesta annostelusta seuraa kyseisen viranomaisen mukaan FMG:n 4 §:n 5 momentin ensimmäisen virkkeen 2 kohdan b alakohdan mukaisesti myynti- ja käyttökielto.
15 Denkavit nosti 23.3.1993 kanteen Verwaltungsgericht Düsseldorfissa (Saksa), jossa se vaati kyseistä tuomioistuinta vahvistamaan, että sillä oli EY 28 ja EY 30 artiklan nojalla oikeus tuoda riidanalaista rehua maahan ja pitää sitä kaupan.
16 Koska kyseinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanteen 21.5.1996 antamallaan tuomiolla, Denkavit haki siihen muutosta Oberverwaltungsgericht für das Land Nordrhein-Westfalenissa (Saksa). Tämä hyväksyi 13.12.2000 antamassaan tuomiossa Denkavitin valituksen.
17 Land Nordrhein-Westfalen teki tästä tuomiosta Bundesverwaltungsgerichtiin Revision-valituksen. Koska kyseinen tuomioistuin katsoi, että asia koskee yhteisön oikeuteen liittyviä seikkoja, se päätti lykätä asian ratkaisemista ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko sellaisia kansallisia rehusäännöksiä, joilla toisessa jäsenvaltiossa laillisesti valmistetun rehun maahantuonti kielletään siitä syystä, että sen D3-vitamiinipitoisuus ei ole kansallisen oikeuden mukainen, tarkasteltava suoraan EY 28 ja EY 30 artiklan nojalla?
2) Onko lisäainedirektiivin 70/524 19 artiklaa tulkittava siten, että sillä sallitaan toisessa jäsenvaltiossa laillisesti valmistetun täydennysrehun maahantuontikielto sillä perusteella, että määränpäävaltiossa sallittu D3-vitamiinipitoisuus ylittyy?
3) Vaikuttaako toiseen kysymykseen annettavaan ratkaisuun se, että valmistus- ja määränpäävaltioiden säännösten eroavaisuus perustuu direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa annettujen eri sääntelymahdollisuuksien käyttöön?”
Alustavat huomautukset
18 Esittämillään kolmella kysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko toimenpide, jolla jäsenvaltio kieltää alueellaan sellaisen toisessa jäsenvaltiossa laillisesti valmistetun täydennysrehun pitämisen kaupan, jonka D3-vitamiinipitoisuus ei ole tässä ensimmäisessä jäsenvaltiossa voimassa olevien säännösten mukainen, EY 28 ja EY 30 artiklan tai direktiivin 70/524 vastainen.
19 On aluksi todettava, että asiakirja-aineiston perusteella se, että riidanalainen rehu ei ole niiden säännösten mukaista, jotka ovat voimassa määränpäävaltiossa, eli tässä tapauksessa Saksan liittotasavallassa, on seurausta yhtäältä kyseisessä valtiossa ja toisaalta mainitun rehun valmistusvaltiossa, eli Alankomaiden kuningaskunnassa voimassa olevien säännösten välisestä erosta, joka johtuu siitä, että Saksan liittotasavalta on käyttänyt direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa annettua sääntelymahdollisuutta. Alankomaiden hallitus puolestaan totesi vastauksena yhteisöjen tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että riidanalainen rehu on saatettu Alankomaissa markkinoille saman direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa olevan yleissäännöksen nojalla.
20 Edellä esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että direktiivin 70/524 12 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkinta sekä näiden kahden säännöksen väliset suhteet ovat pääasian ratkaisun kannalta avainasemassa. Kyseinen artikla liittyy läheisesti saman direktiivin 19 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että tämän direktiivin mukaisia rehuja eivät koske muut kuin siinä säädetyt kaupan pitämisen rajoitukset. Kysymys kuuluukin, onko mainitun direktiivin 12 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta saman direktiivin 19 artiklassa tarkoitettu kaupan pitämisen rajoitus.
21 On muistutettava, että kansallinen tuomioistuin tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään, onko Saksan lainsäädännössä säädetyn kaltainen maahantuontikielto direktiivin 70/524 12 ja 19 artiklan vastainen. Jotta mainitulle tuomioistuimelle voitaisiin antaa hyödyllinen vastaus, näitä kysymyksiä on kuitenkin tarkasteltava yhdessä, ja ne on ymmärrettävä siten, että niillä on tarkoitus selvittää, annetaanko kyseisen direktiivin 19 artiklassa jäsenvaltiolle, joka on antanut säännöksiä saman direktiivin 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti, oikeus kieltää sellaisen täydennysrehun maahantuonti, joka on saatettu toisessa jäsenvaltiossa markkinoille mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan nojalla, sillä perusteella, että kyseisen täydennysrehun D3-vitamiinipitoisuus on tässä ensimmäisessä valtiossa sallittua korkeampi.
22 Toiseksi on todettava, kuten julkisasiamies aivan oikein korostaa ratkaisuehdotuksensa 23 kohdassa, että ensimmäiseen kysymykseen, joka koskee EY 28 ja EY 30 artiklan tulkintaa, on tarpeen vastata ainoastaan, jos katsotaan, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen maahantuontikielto ei ole direktiivin 70/524 säännösten vastainen.
23 Näin ollen kysymysten järjestystä on vaihdettava ja ensin on tarkasteltava yhdessä toista ja kolmatta kysymystä, sellaisina kuin ne ovat uudelleen muotoiltuina, ja sen jälkeen tarvittaessa ensimmäistä kysymystä.
Toinen ja kolmas kysymys
24 Kansallinen tuomioistuin kysyy toisessa ja kolmannessa kysymyksessään, sellaisina kuin ne ovat uudelleen muotoiltuina, annetaanko direktiivin 70/524 19 artiklassa jäsenvaltiolle, joka on antanut säännöksiä kyseisen direktiivin 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti, oikeus kieltää sellaisen täydennysrehun maahantuonti, joka on saatettu toisessa jäsenvaltiossa markkinoille saman direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti, sillä perusteella, että kyseisen täydennysrehun D3-vitamiinipitoisuus on tässä ensimmäisessä valtiossa sallittua korkeampi.
25 Saksan hallitus väittää, että direktiivin 70/524 19 artiklan ja 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla on sallittua, että se kieltää riidanalaisen rehun maahantuonnin. Tässä viimeksi mainitussa säännöksessä annettu sääntelymahdollisuus on nimittäin mainitussa direktiivissä tarkoitettu kaupan pitämisen rajoitus, ja näin ollen se oikeutetaan saman direktiivin 19 artiklassa. Jäsenvaltio voi Saksan hallituksen mukaan siis kieltää tämän saman direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti annettujen kansallisten säännösten nojalla sellaisen rehun jäsenvaltion alueelle tuonnin, joka on kyseisen artiklan 1 kohdassa olevan yleissäännöksen nojalla toisessa jäsenvaltiossa sallittu.
26 Denkavit ja Euroopan yhteisöjen komissio tukevat päinvastaista näkemystä. Ne esittävät lisäksi epäilyksiä, jotka koskevat niiden toimenpiteiden yhteensoveltuvuutta yhteisön oikeuden kanssa, joihin Saksan hallitus on ryhtynyt direktiivin 70/524 12 artiklan saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä.
27 Sen määrittämiseksi, onko jäsenvaltiolla siksi, että se on käyttänyt direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua mahdollisuutta antaa säännöksiä, oikeus kieltää tämän saman artiklan 1 kohdan säännösten mukaisen tuotteen maahantuonti, on tarkasteltava mainitun direktiivin 12 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 19 artiklan soveltamisalaa ja sisältöä sekä näiden eri säännösten välisiä suhteita.
28 On heti alkuun muistutettava, että direktiivin 70/524 12 artiklan 1 kohdassa säädetään, että käytettäviksi laimennettujen täydennysrehujen lisäaineiden pitoisuudet eivät saa olla suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet. Sioille tarkoitettujen täysrehujen D3-vitamiinipitoisuuden osalta mainitun direktiivin liitteessä I vahvistetaan enimmäispitoisuudeksi 2 000 IU/kg. Kuten kuitenkin mainitussa kohdassa olevasta ilmauksesta ”käytettäviksi laimennettujen” ilmenee, enimmäispitoisuudella viitataan täydennysrehuun sen laimennetussa muodossa. Se koskee toisin sanoen täydennysrehua, joka on sen käyttötarkoituksen ja käyttöohjeen mukaisesti sekoitettu suoraan käytettävään rehuun.
29 Tässä tapauksessa asiakirja-aineistosta ilmenee, että riidanalainen rehu sisältää D3-vitamiinia laimentamattomana 16 000 IU/kg ja että sen jälkeen kun se on sekoitettu käyttöohjeensa mukaisesti suoraan käytettävään rehuun suhteessa yhden suhde seitsemään, sen D3-vitamiinipitoisuus on 2 000 IU/kg. Riidanalainen rehu on näin ollen direktiivin 70/524 12 artiklan 1 kohdassa olevan yleissäännöksen mukainen.
30 Kuten tämän saman direktiivin 19 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden on kuitenkin huolehdittava, että mainitun direktiivin mukaisia rehuja eivät koske muut kuin siinä säädetyt kaupan pitämisen rajoitukset. On näin ollen tutkittava, onko mainitun direktiivin 12 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta tässä ensiksi mainitussa säännöksessä tarkoitettu kaupan pitämisen rajoitus ja onko jäsenvaltiolla, joka on kyseiseen säännökseen nojautunut, mahdollisuus kieltää sellaisen täydennysrehun maahantuonti, joka on saatettu toisessa jäsenvaltiossa markkinoille mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan nojalla.
31 Tältä osin on muistutettava, että direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tietyissä tapauksissa sallia, että D-vitamiinipitoisuudet ovat täydennysrehuissa suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet. Direktiivin 70/524, sellaisena kuin se oli alun perin, johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen mukaan kyseiset poikkeukset voidaan sallia ainoastaan siltä osin kuin ne ovat hyväksyttäviä ihmisten ja eläinten terveyden kannalta.
32 Jäsenvaltioille annetaan tätä varten kaksi eri mahdollisuutta. Ne voivat ensinnäkin säätää direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisesti, että D-vitamiinipitoisuudet täydennysrehuissa, jotka ovat kaikkien käyttäjien saatavilla, saavat olla suuremmat kuin täysrehuille vahvistetut enimmäispitoisuudet sillä edellytyksellä, etteivät ne ole enempää kuin viisinkertaiset suhteessa vahvistettuun enimmäispitoisuuteen, eli pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa 10 000 IU/kg. Toiseksi jäsenvaltiot voivat tämän saman säännöksen b alakohdan nojalla säätää, että kun kyseessä ovat tietyille lajeille tarkoitetut täydennysrehut ja jäsenvaltiolla on oikeus sallia ne alueellaan yleisesti saatavilla pidettäviksi kaikille käyttäjille erityisen ruokintajärjestelmän perusteella, D-vitamiinipitoisuus saa ylittää vahvistetut rajat sillä edellytyksellä, ettei se ylitä 200 000 IU/kg.
33 On todettava, ettei direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodon eikä kyseisen säännöksen asiayhteyteen liittyvien seikkojen tai sen tarkoituksen perusteella voida katsoa, että se, että jäsenvaltio nojautuu kyseisessä säännöksessä annettuun lainsäädäntömahdollisuuteen, antaisi sille oikeuden kieltää sellaisen täydennysrehun maahantuonnin, joka on saatettu toisessa jäsenvaltiossa markkinoille tämän saman artiklan 1 kohdan nojalla.
34 On aluksi muistutettava, ettei direktiivin 70/524 12 artiklan 1 ja 2 kohdassa siitä huolimatta, että niissä säännellään täydennysrehujen sallituista lisäainepitoisuuksista, tarkoiteta samoja tilanteita. Kyseistä 1 kohtaa, joka on yleissäännös, sovelletaan nimittäin täydennysrehuihin niiden laimennetussa muodossa. Saman artiklan 2 kohdassa puolestaan annetaan tietyin edellytyksin oikeus ylittää tietyt lisäainepitoisuudet täydennysrehuissa, mutta kyseistä säännöstä sovelletaan laimentamattomiin täydennysrehuihin. Sen sanamuodon perusteella voidaan olettaa, että kyse on lisävapautuksesta suhteessa 1 kohdan säännökseen eikä siis missään tapauksessa kyseistä säännöstä koskevasta rajoituksesta.
35 Seuraavaksi on säännöksen asiayhteyden osalta todettava, että kuten julkisasiamies aivan oikein korostaa ratkaisuehdotuksensa 44 kohdassa, direktiivin 70/524 12 artiklan 3 kohdan mukaan ”2 kohdan mukaisissa tapauksissa” valmisteen ominaispiirteiden ja sen koostumuksen on varmistettava se, etteivät enimmäispitoisuudet missään tapauksessa ylity täysrehuissa. Vaikka on selvää, että tällainen varotoimenpide ei vaikuta tarpeelliselta sellaisten täydennysrehujen osalta, joihin sovelletaan laimentamissääntöä, joka jo sinänsä takaa sen, että pitoisuudet ovat asianmukaisia, kyseinen varotoimenpide on sitä vastoin tarpeellinen silloin, kun tällaisesta laimentamisesta ei ole säädetty. Tämä toteamus tukee tulkintaa, jonka mukaan kyseisen artiklan 2 kohdan ei voida katsoa olevan saman artiklan 1 kohdassa olevaa yleissäännöstä koskeva rajoitus.
36 Lopuksi direktiivin 70/524 12 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä itse direktiivin tarkoituksen osalta on kiinnitettävä huomiota sen johdanto-osan neljänteen ja yhdeksänteen perustelukappaleeseen, joissa korostetaan yhtäältä sisämarkkinoiden toimintaa ja toisaalta ihmisten ja eläinten terveyden suojelua.
37 Kuten komissio aivan oikein korostaa, sisämarkkinoiden moitteeton toiminta saattaisi vaarantua vakavasti, jos jäsenvaltio voisi direktiivin 70/524 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti annettujen kansallisten säännösten nojalla soveltaa rehuihin, joita on tarkoitettu laimentaa tietyssä suhteessa, kyseisen artiklan 1 kohdasta ilmenevien edellytysten ohella lisäedellytyksiä. Ihmisten ja eläinten terveyden suojelun osalta on todettava, että ei voi olla vaarallisempaa sallia sellaisen täydennysrehun pitäminen kaupan, joka sisältää D3-vitamiinia laimentamattomana 16 000 IU/kg ja jonka D3-vitamiinipitoisuus on laimentamisen jälkeen 2 000 IU/kg, kuin sellaisen rehun, joka voi mainitun 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisesti sisältää lisäaineita jopa 200 000 IU/kg.
38 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 70/524 12 ja 19 artiklaa on tulkittava siten, että toimenpide, jolla jäsenvaltio kieltää toisessa jäsenvaltiossa laillisesti mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti valmistetun täydennysrehun pitämisen kaupan alueellaan sen D-vitamiinipitoisuuden vuoksi, on kyseisten säännösten vastainen.
39 Kun otetaan huomioon toiseen ja kolmanteen kysymykseen annettu vastaus, tämän tuomion 22 kohdassa esitetyillä perusteilla ensimmäiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
40 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Lisäaineista 23 päivänä marraskuuta 1970 annetun neuvoston direktiivin 70/524/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 29.11.1984 annetulla neuvoston direktiivillä 84/587/ETY, 12 ja 19 artiklaa on tulkittava siten, että toimenpide, jolla jäsenvaltio kieltää toisessa jäsenvaltiossa laillisesti mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti valmistetun täydennysrehun pitämisen kaupan alueellaan sen D-vitamiinipitoisuuden vuoksi, on kyseisten säännösten vastainen.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: saksa.
Top