Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset

I Johdanto

A Asian perustana olevat tosiseikat

1. Euroopan yhteisöjen komissio ryhtyi 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) 14 artiklan nojalla 13. ja 14.10.1983 tekemiensä tarkastusten perusteella tutkimaan polyvinyylikloridia (jäljempänä PVC) koskevaa tapausta. Tämän johdosta se teki useita tarkastuksia asianomaisten yritysten tiloissa ja esitti näille yrityksille useita tietojensaantipyyntöjä.

2. Komissio aloitti 24.3.1988 asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan nojalla menettelyn 14:ää PVC:n tuottajaa vastaan omasta aloitteestaan. Se osoitti 5.4.1988 kullekin näistä yrityksistä neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission asetuksen N:o 99/63/ETY 2 artiklan 1 kohdassa säädetyn väitetiedoksiannon. Kaikki ne yritykset, joille väitetiedoksianto oli osoitettu, esittivät huomautuksensa vuoden 1988 kesäkuussa. Niitä kaikkia kuultiin vuoden 1988 syyskuussa lukuun ottamatta Shell International Chemical Company Ltd:tä, joka ei ollut tätä pyytänyt.

3. Kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevä neuvoa-antava komitea (jäljempänä neuvoa-antava komitea) antoi 1.12.1988 lausuntonsa alustavasta ehdotuksesta komission päätökseksi.

4. Menettelyn päätteeksi komissio teki 21.12.1988 päätöksen 89/190/ETY (IV/31.865, PVC) ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta (jäljempänä ensimmäinen PVC-päätös). Tässä päätöksessään komissio määräsi EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan (josta on tullut EY 81 artiklan 1 kohta) rikkomisesta seuraamuksia seuraaville PVC:n tuottajille: Atochem SA, BASF AG, DSM NV, Enichem SpA, Hoechst AG (jäljempänä Hoechst), Hüls AG, Imperial Chemical Industries plc (jäljempänä ICI), Limburgse Vinyl Maatschappij NV, Montedison SpA, Norsk Hydro AS, Sociéte artésienne de vinyle SA, Shell International Chemical Company Ltd, Solvay et Cie (jäljempänä Solvay) ja Wacker-Chemie GmbH.

5. Kaikki nämä yritykset Solvayta lukuun ottamatta nostivat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tästä päätöksestä kanteen, jossa ne vaativat päätöksen kumoamista.

6. Asiassa Norsk Hydro vastaan komissio 19.6.1990 antamassaan määräyksessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti Norsk Hydro AS:n nostaman kanteen tutkimatta.

7. Muut asiat yhdistettiin suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

8. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi yhdistetyissä asioissa BASF ym. vastaan komissio 27.2.1992 antamassaan tuomiossa ensimmäisen PVC-päätöksen mitättömäksi.

9. Komission haettua muutosta tähän tuomioon yhteisöjen tuomioistuin kumosi asiassa komissio vastaan BASF ym. 15.6.1994 antamallaan tuomiolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion ja ensimmäisen PVC-päätöksen.

10. Tämän tuomion johdosta komissio teki 27.7.1994 uuden päätöksen, joka koski niitä tuottajia, joista ensimmäisessä PVC-päätöksessä oli kyse, Solvayta ja Norsk Hydro AS:ää lukuun ottamatta [EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 27 päivänä heinäkuuta 1994 tehty komission päätös 94/599/EY (IV/31.865 - PVC) (EYVL L 239, s. 14; jäljempänä toinen PVC-päätös)]. Tällä päätöksellä kyseiset yritykset määrättiin maksamaan samansuuruiset sakot kuin niiden maksettavaksi ensimmäisessä PVC-päätöksessä määrätyt sakot olivat.

11. Toisessa PVC-päätöksessä todetaan muun muassa seuraavaa:

"1 artikla

BASF AG, DSM NV, Elf Atochem SA, Enichem SpA, Hoechst AG, Hüls AG, Imperial Chemical Industries plc, Limburgse Vinyl Maatschappij NV, Montedison SpA, Société artésienne de vinyle SA, Shell International Chemical [Company] Ltd ja Wacker-Chemie GmbH ovat rikkoneet tässä päätöksessä mainittuina ajanjaksoina perustamissopimuksen 85 artiklan määräyksiä osallistuessaan (yhdessä Norsk Hydron - - ja Solvayn - -) kanssa sopimuksiin ja/tai yritysten yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joita on noudatettu arviolta ainakin noin vuoden 1980 elokuusta alkaen ja joiden nojalla tuottajat, jotka toimittavat PVC:tä yhteismarkkinoiden alueella, ovat osallistuneet säännöllisin väliajoin pidettäviin kokouksiin vahvistaakseen tavoitteellisia hintoja ja tavoitteellisia kiintiöitä, suunnitellakseen yhdenmukaistettuja aloitteita hintatason korottamiseksi ja valvoakseen näiden salaisten järjestelyjen toteutumista.

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainittujen yritysten, jotka vielä toimivat PVC-alalla, lukuunottamatta Norsk Hydroa - - ja Solvayta - - , jotka jo on määrätty lopettamaan kilpailusääntöjen rikkominen, on välittömästi lopetettava edellä mainitut rikkomiset (jos ne eivät vielä ole lopettaneet niitä) ja pidättäydyttävä jatkossa PVC-alalla harjoittamassaan toiminnassa kaikista sellaisista sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoitus voi olla samanlainen tai vastaava tai joilla voi olla samanlaisia tai vastaavia seurauksia, mukaan lukien kaikkien sellaisten tietojen vaihto, jotka yleensä ovat liikesalaisuuksia ja joiden vaihtamisella menettelyyn osallistuvat saisivat suoraan tai välillisesti tietoja muiden tuottajien tuotannosta, toimituksista, varastojen koosta, myyntihinnoista tai investointikustannuksista tai -suunnitelmista tai tietoja, joiden nojalla ne voisivat panna täytäntöön hintoja tai markkinoiden jakamista yhteisössä koskevan nimenomaisen tai hiljaisen sopimuksen tai noudattaa hintoja tai markkinoiden jakamista yhteisössä koskevaa yhdenmukaistettua menettelytapaa. Kaikki yleisluontoisten tietojen vaihtamista koskevat järjestelmät, joihin tuottajat osallistuvat PVC-alalla, on toteutettava siten, etteivät ne koske sellaisia tietoja, joiden perusteella on mahdollista yksilöidä tiettyjen tuottajien käyttäytyminen; yritysten on erityisesti pidättäydyttävä vaihtamasta keskenään sellaisia lisätietoja, joilla on merkitystä kilpailun kannalta ja jotka eivät kuulu tällaisen järjestelmän piiriin.

3 artikla

Tässä päätöksessä tarkoitettujen yritysten maksettavaksi määrätään 1 artiklassa todetun rikkomisen vuoksi seuraavat sakot:

i) BASF AG: 1 500 000 ecun suuruinen sakko;

ii) DSM NV: 600 000 ecun suuruinen sakko;

iii) Elf Atochem SA: 3 200 000 ecun suuruinen sakko;

iv) Enichem SpA: 2 500 000 ecun suuruinen sakko;

v) Hoechst AG: 1 500 000 ecun suuruinen sakko;

vi) Hüls AG: 2 200 000 ecun suuruinen sakko;

vii) Imperial Chemical Industries plc: 2 500 000 ecun suuruinen sakko;

viii) Limburgse Vinyl Maatschappij NV: 750 000 ecun suuruinen sakko;

ix) Montedison SpA: 1 750 000 ecun suuruinen sakko;

x) Société artésienne de vinyle SA: 400 000 ecun suuruinen sakko;

xi) Shell International Chemical Company Ltd: 850 000 ecun suuruinen sakko;

xii) Wacker-Chemie GmbH: 1 500 000 ecun suuruinen sakko."

B Oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

12. Limburgse Vinyl Maatschappij NV, Elf Atochem SA (jäljempänä Elf Atochem), BASF AG, Shell International Chemical Company Ltd, DSM NV ja DSM Kunststoffen BV, Wacker-Chemie GmbH, Hoechst, Société artésienne de vinyle SA, Montedison SpA, ICI, Hüls AG ja Enichem SpA nostivat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteet 5.-14.10.1994 toimittamillaan kannekirjelmillä.

13. Jokainen kantaja vaati, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa kokonaan tai osittain toisen PVC-päätöksen ja että se toissijaisesti kumoaa sakon tai pienentää sen määrää. Montedison SpA vaati lisäksi, että komissio velvoitetaan maksamaan vahingonkorvausta määrä, joka vastaa vakuuden asettamisesta aiheutuneita kuluja ja kaikkia muita toisesta PVC-päätöksestä aiheutuneita kuluja.

C Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio

14. Yhdistetyissä asioissa Limburgse Vinyl Maatschappij ym. vastaan komissio (jäljempänä valituksenalainen tuomio) 20.4.1999 antamassaan tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- yhdisti asiat tuomion antamista varten

- kumosi toisen PVC-päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin siinä todetaan Société artésienne de vinyle SA:n olleen osallisena siinä kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moitittiin, vuoden 1981 ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen

- alensi Elf Atochem SA:n sakon 2 600 000 euroon, Société artésienne de vinyle SA:n sakon 135 000 euroon ja ICI:n sakon 1 550 000 euroon

- hylkäsi kanteet muilta osin

- määräsi oikeudenkäyntikuluista.

D Oikeudenkäynti yhteisöjen tuomioistuimessa

15. Montedison SpA (jäljempänä Montedison) on yhteisöjen tuomioistuimeen 1.7.1999 jättämällään valituskirjelmällä hakenut EY:n tuomioistuimen perussäännön 49 artiklan nojalla muutosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen antamaan tuomioon.

16. Montedison vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

- kumoaa valituksenalaisen tuomion

- kumoaa toisen PVC-päätöksen

- palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaistavaksi

- alentaa sakkoa pienimpään mahdolliseen summaan

- velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut kummassakin oikeusasteessa.

17. Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

- hylkää valituksen

- velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut kummassakin oikeusasteessa.

II Analyysi

18. Valituksensa tueksi Montedison esitti yhdeksän valitusperustetta.

A Kanneperusteen tutkimatta jättäminen

19. Montedison väittää, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkinut Montedisonin kannekirjelmän sivuilla 2-15 esitettyä ensimmäistä kanneperustetta, joka koski EY:n perustamissopimuksen 172 artiklan (josta on tullut EY 229 artikla), asetuksen N:o 17 17 artiklan sekä EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdan d alakohdan (josta on tullut EY 83 artiklan 2 kohdan d alakohta) rikkomista.

20. Montedison huomauttaa, että perustamissopimuksen 172 artiklassa ja asetuksen N:o 17 17 artiklassa yhteisöjen tuomioistuimelle annetaan täysi harkintavalta harjoittaa valvontaa, eli sillä on rajoittamattomat valtuudet arvioida tosiseikkoja. Koska asetuksen N:o 17 17 artiklassa yhteisöjen tuomioistuimille annetaan toimivalta poistaa sakko taikka alentaa tai korottaa sitä, tämä toimivalta poistuu komissiolta sen jälkeen, kun sen päätös on riitautettu. Tosiasiassa harkintavalta siirtyy tässä tapauksessa lopullisesti yhteisöjen tuomioistuimille. Jos komissio ei ole varma siitä, ettei sen päätöksessä ole muotovirhettä, komission on Montedisonin mukaan vaadittava sitä tuomioistuinta, jossa asia on vireillä, ratkaisemaan pääasian lisäksi, määrätäänkö toiselle asianosaiselle sama vai suurempi sakko, koska kyseinen tuomioistuin voi antaa ratkaisun vain asianosaisten vaatimusten johdosta ja koska komissio ei ole enää toimivaltainen tekemään päätöstä asiasta.

21. Valittaja nimittäin kiistää, että komissio voisi silloin, kun oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on vielä kesken tai kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut tuomionsa, tehdä loputtomasti uusia päätöksiä, mikäli niistä myöhemmin nostetaan kanteita. Väitteensä tueksi Montedison vetoaa asiassa Alpha Steel vastaan komissio annettuun tuomioon.

22. Valitusperuste on kaksiosainen. Ensinnäkin valittaja moittii sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ottanut kantaa yhteen sen väitteistä. Toiseksi se vaatii yhteisöjen tuomioistuinta tutkimaan itse kyseisen väitteen.

23. Ensimmäisestä väitteestä on todettava, kuten komissiokin korostaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kyllä tutki pääasian, jota Montedisonin väite koskee, eli sen kysymyksen, oliko komissiolla oikeus tehdä uusi päätös.

24. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin osoitti etenkin tuomion 77 ja 95 kohdassa ja niitä seuraavissa kohdissa, että tätä kysymystä oli tarkasteltava siltä kannalta, oliko kumoamistuomiolla sellaisia seurauksia, jotka olisivat riippuneet kumoamisperusteista, ja hylkäsi siten implisiittisesti mutta väistämättä kantajan väitteen, jonka mukaan jo se seikka, että asia oli saatettu yhteisöjen tuomioistuinten käsiteltäväksi, riitti poistamaan komissiolta kaiken päätösvallan.

25. Näin ollen vaikuttaa siltä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kyllä ottanut kantaa Montedisonin esittämään kanneperusteeseen, päinvastoin kuin Montedison väittää.

26. Katson myös, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin menetteli aivan oikein hylätessään kanneperusteen.

27. Aivan ensiksi on korostettava, etteivät asiaan mitenkään vaikuta ne valittajan esittämät näkökohdat, joiden mukaan oli epäoikeudenmukaista, että komission annettiin tehdä uusi päätös oikeudenkäynnin aikana, jolloin vältettiin ottamasta kantaa niihin kanneperusteisiin, joita yritys oli esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle. Esillä olevassa tapauksessa tilanne ei nimittäin ole tällainen.

28. On myös huomattava, että valittajan väite perustuu virheelliseen käsitykseen täyden harkintavallan käsitteestä. Sehän koskee yhteisöjen tuomioistuinten toimivallan laajuutta kumoamiskanteen käsittelyssä. Täysi harkintavalta merkitsee, että yhteisöjen tuomioistuimilla on oikeus korvata komission arvio omalla arviollaan ja siis kumota komission päätös toisella päätöksellä.

29. Siitä, että yhteisöjen tuomioistuimet jättävät käyttämättä tämän harkintavallan - kuten yhteisöjen tuomioistuin teki vuonna 1994 antamassaan tuomiossa - ei välttämättä seuraa, että komissiolta evättäisiin päätösvalta. Välttämättä ei ole mitään syy-yhteyttä sen välillä, että yhteisöjen tuomioistuimella on mahdollisuus korvata komission arviointi omalla arvioinnillaan, ja sen välillä, että komission on mahdotonta tehdä päätös silloin, kun yhteisöjen tuomioistuin ei ole käyttänyt kyseistä harkintavaltaa.

30. Valittajan perustelu on myös ristiriidassa perustamissopimuksen 176 artiklan kanssa, josta käy ilmi, että toimielimen, jonka antama säädös on kumottu, on tehtävä kumoamispäätöksestä johtopäätökset.

31. Vaikka yhteisöjen tuomioistuin ei kumoamispäätöksessä vahvistakaan uusia sakkoja, pelkästä täyden harkintavallan olemassaolosta ei vielä voida päätellä yhteisöjen tuomioistuimen katsoneen, ettei sakkoja missään tapauksessa voida määrätä.

32. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomion ulottuvuus nimittäin riippuu yksinomaan tuomiolauselmasta ja niistä perusteluista, jotka ovat tuomiolauselman välttämätön tuki.

33. Lisäksi täyden harkintavallan käsite, sellaisena kuin se ilmenee perustamissopimuksen 172 artiklan ja asetuksen N:o 17 17 artiklan sanamuodoista, liittyy nimenomaan seuraamusten määräämiseen. Tähän käsitteeseen ei siis voida viitata silloin, kun - kuten tässä tapauksessa - valituksenalaisen säädöksen kumoaminen ei mitenkään liity tähän kysymykseen.

34. Vetoamalla täyteen harkintavaltaan sen komission päätösvallan kiistämiseksi, jota mahdollisen seuraamuksen määrittäminen asianmukaiselle tasolle edellyttää, valittaja antaa tälle harkintavallalle sellaisen ulottuvuuden, jota sillä ei ole.

35. Edellä mainitussa asiassa Alpha Steel vastaan komissio annettu tuomio ei suinkaan kumoa tätä päätelmää. Siinähän oli kyseessä tilanne, jossa komissio - päinvastoin kuin esillä olevassa asiassa - teki uuden päätöksen, vaikka edellistä päätöstä koskeva oikeudenkäynti oli vielä kesken. Lisäksi kyseisessä tuomiossa joka tapauksessa vahvistettiin, että komissiolla oli oikeus tehdä uusi päätös.

36. Edellä esitetystä seuraa, että tämä valitusperuste on hylättävä.

B Asetuksen N:o 17 18 ja 19 artiklan sekä asetuksen N:o 99/63 1 ja 11 artiklan rikkomista koskevaa toista kanneperustetta koskevan kannan perustelematta jättäminen

37. Montedison huomauttaa väittäneensä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle, ettei ollut olemassa mitään sellaista hallintomenettelyä, joka olisi johtanut toisen PVC-päätöksen tekemiseen. Montedisonin mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi tämän kanneperusteen niin, että tarkoitettiin puolustautumisoikeuksien rikkomista, vaikka sillä kanneperuste oli paljon tätä laajempi.

38. Valitusperusteensa otsikossa valittaja vetoaa perustelujen puuttumiseen. Valittajan perusteluista, joista edellä esitettiin yhteenveto, ilmenee kuitenkin valittajan todellisuudessa tarkoittavan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ymmärtänyt kanneperusteen väärin.

39. Komission tapaan on todettava kuitenkin, ettei valittaja mainitse, mitä tuomion kohtaa tai osaa se nimenomaan tarkoittaa. Valittaja ei siis mitenkään täsmennä, mistä tuomion perusteluista se päättelee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt tällaisen virheen.

40. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että valituksessa on täsmällisesti ilmoitettava, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan.

41. Tätä valitusperustetta ei siis voida ottaa tutkittavaksi.

42. Esitänkin seuraavat toteamukset pelkästään toissijaisesti.

43. Sitä seikkaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tulkinnut valittajan kanneperustetta jollakin muulla tavalla kuin oli tarkoitus, ei voida rinnastaa perustelematta jättämiseen. On mahdollista, että perusteluissa on tehty oikeudellinen virhe, mutta perustelujen mahdollinen virheellisyys ei vielä merkitse perustelujen puuttumista.

44. Valitusperusteen otsikossa viitataan vielä asetuksen N:o 17 18 ja 19 artiklaan sekä asetuksen N:o 99/63 1 ja 11 artiklaan.

45. Tältä osin valittaja pääasiassa väittää, että komission olisi pitänyt perustella, miksi se teki uuden päätöksen, vaikka uuden päätöksen sisältö olikin sama kuin ensimmäisen PVC-päätöksen. Valittajan mukaan komission tehtävä oli selittää, mitä intressejä yhteisöllä oli edelleen ahdistella yrityksiä kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneista seikoista, sekä antaa yrityksille tilaisuus esittää kantansa tästä uudesta näkökohdasta.

46. Valittajan mukaan tämä perusteluvelvoite on komission harkintavallan luonnollinen seuraus.

47. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimen toteuttajalla olevan perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu kyseessä olevan toimen luonteesta. Erityisesti on sanottava, että jos päätös toimen toteuttamisesta kuuluu toimen toteuttajan harkintavaltaan, sen osalta ei voida vaatia mitään erityisiä perusteluja.

48. Tässä tapauksessa päätös toteuttaa uusi toimi tai olla toteuttamatta sitä kuului kiistatta sen harkintavallan piiriin, jota komissio voi käyttää yhteisön kilpailupolitiikan täytäntöönpanemiseksi.

49. Tässä yhteydessä on tietenkin tärkeää erottaa itse toimen toteuttamista koskeva perusteluvelvollisuus, joka on valittajan valitusperusteen kohteena, päätöksen sisältöä koskevasta perusteluvelvollisuudesta, jota valittaja ei väitä tässä asiassa loukatun ja joka tarkoittaa sitä, että päätöksessä on täsmennettävä riittävän tarkasti sen rikkomisen luonne, josta päätöksen adressaattia moititaan, ne syyt, joiden perusteella komissio katsoo tällaisen rikkomisen tapahtuneen, ja ne velvoitteet, joita komissio aikoo päätöksen adressaatille asettaa.

50. Komissiolla ei siis ollut velvollisuutta perustella, miksi se valitsi uuden päätöksen tekemisen, eikä sillä varsinkaan ollut velvollisuutta kuulla yrityksiä tästä asiasta.

51. Edellä esitetystä seuraa, että tämä valitusperuste on hylättävä.

C Taloudellisen toimintaympäristön tutkimatta jättäminen

52. Montedison moittii yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, ettei se tutkinut taloudellista toimintaympäristöä, mikä on tehtävä ennen kaikkia kilpailua koskevia päätöksiä etenkin, jos päätöksellä määrätään sakko.

53. Montedisonin mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tyytyi tuomion 736 kohdassa tiivistämään muutamaan riviin valittajan väitteen, jonka mukaan riitautetut seikat johtuivat öljykriisistä, joka muutamassa vuodessa pakotti yli puolet PVC:n tuottajista vetäytymään markkinoilta. Näissä olosuhteissa tuottajien välinen yhteydenpito oli paitsi täysin laillista myös välttämätöntä. Yhteydenpidolla pyrittiin yksinkertaisesti pienentämään tappioita.

54. Valittajan mielestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin menetteli siis väärin todetessaan valituksenalaisen tuomion 740 kohdassa, että vaikka tämä markkinoiden kriisitilanne voi oikeuttaa perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusluvan, tällaista poikkeuslupahakemusta ei missään vaiheessa ole tehty. Tilanne ei nimittäin vaatinut mitään poikkeuslupaa, koska yritysten välisenä yhteisjärjestelynä ei voida pitää sellaisten menettelytapojen kokonaisuutta, joihin jokaisen yrityksen on pakko turvautua sekä oikeudellisista että taloudellisista syistä.

55. Toisin kuin tämän valitusperusteen otsikosta voitaisiin tulkita, Montedison ei suinkaan moiti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, ettei tämä ottanut huomioon sitä taloudellista toimintaympäristöä, jossa kilpailunvastaisia menettelytapoja väitetään käytetyn. Todellisuudessa Montedison valittaa, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tehnyt taloudellisesta toimintaympäristöstä niitä päätelmiä, jotka valittajan mielestä olisi pitänyt siitä tehdä.

56. Valittajan väite on selvästi perusteeton.

57. Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan sanamuodosta, oikeuskäytännöstä sen paremmin kuin Montedisonin lainaamasta EY:n perustamissopimuksen johdanto-osastakaan ei nimittäin voida päätellä, että markkinoiden kriisitilanne olisi omiaan poistamaan hintoja koskevilta yhteisjärjestelyiltä niiden kilpailua rajoittavan luonteen.

58. Tämä toteamus on kiistaton, eikä siihen vaikuta mitenkään se seikka, että tuottajat ovat voineet pitää yhteisjärjestelyjä suotavina tappioiden vähentämiseksi tai jopa välttämättöminä toimintansa jatkamiselle.

59. Yhdyn siis ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen näkökantaan, joka ilmenee valituksenalaisen tuomion 740 ja 741 kohdasta seuraavasti:

"Sen seikan perusteella, että PVC-ala oli silloin, kun tehtiin ne teot, joista yrityksiä moititaan, vakavassa kriisissä, ei voida päätellä, etteivät perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset olisi täyttyneet. Vaikka tämä markkinoiden tilanne voidaan tarvittaessa ottaa poikkeuksellisesti huomioon perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusluvan saamiseksi, on pakko todeta, että PVC:n tuottajat eivät missään vaiheessa ole tehneet tällaista poikkeuslupahakemusta asetuksen N:o 17 4 artiklan 1 kohdan nojalla. On vielä korostettava, että komissio on arviointiaan tehdessään ollut täysin tietoinen alaa kohdanneesta kriisistä, mikä ilmenee erityisesti Päätöksen 5 kohdasta; lisäksi se on ottanut sen huomioon sakon määrää määrittäessään.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimuksen konkreettisia seurauksia ei tarvitse ottaa huomioon 85 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa, jos ilmenee, että sopimuksen tarkoituksena on rajoittaa, estää tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla (ks. erityisesti yhdistetyt asiat 56/64 ja 58/64, Consten ja Grundig v. komissio, tuomio 13.7.1966, Kok. 1966, s. 429, erityisesti s. 496). Siltä osin kuin kantajien esittämä kanneperuste on ymmärrettävä siten, että sillä vaaditaan todellisten kilpailunvastaisten vaikutusten toteennäyttämistä vaikka menettelytapojen kilpailua rajoittava tavoite on näytetty toteen, sitä ei näin ollen voida hyväksyä."

60. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vastaa näin myös siihen valittajan väitteeseen, jonka mukaan komission olisi pitänyt osoittaa, miten yhteisjärjestely on vaikuttanut markkinahintoihin.

61. Tämä väite on ristiriidassa sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen lainaaman vakiintuneen oikeuskäytännön että jopa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan sanamuodon kanssa. Jälkimmäisestä ilmenee, että sen kanssa ristiriidassa ovat sopimukset, joiden tarkoituksena on rajoittaa kilpailua tai joiden vaikutuksesta kilpailu rajoittuu. Näin ollen 85 artiklan rikkomiseksi riittää, kun sopimuksen tarkoituksena on ollut rajoittaa kilpailua, riippumatta siitä, mitä vaikutuksia sillä on mahdollisesti ollut.

62. Valittaja vetoaa turhaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ns. kartonkitapaukseen, jonka mukaan komission tehtävä on näyttää toteen, että myyntihintojen taso olisi ollut alempi ilman salaista hintayhteistyötä.

63. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin esitti tämän toteamuksen sellaisen asian yhteydessä, jossa komissio oli väittänyt kartellin vaikuttaneen hintoihin. Tästä seurasi väistämättä, että todistustaakka kartellin vaikutuksesta hintoihin oli komissiolla. Sen sijaan tästä toteamuksesta ei mitenkään voida päätellä, että perustamissopimuksen vastaisia olisivat vain sellaiset sopimukset, joiden vaikutuksesta kilpailu rajoittuu, kun taas ne sopimukset, joiden tarkoituksena on rajoittaa kilpailua mutta joilla syystä tai toisesta ei olisi ollut tällaista vaikutusta, eivät näin ollen kuuluisikaan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kiellon piiriin.

64. Vakuuttava ei ole myöskään se Montedisonin väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen t